Mainos

Mikael Granlund

  • 1 630 361
  • 3 209

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Sm-liigan seuraajat tuntuvat ajattelevan, että NHL-puolella vähätellään kotoisen liigan tasoa. En ota asiaan kantaa, mutta jotenkin tuntuu, että kotoisen liigan seuraajat eivät ole tietoisia liigan nykytillasta.

NHL ei ole enää pitkään aikaan ollut se liiga, jossa Selänne teki tuloskaudellaan ihmetekoja. Oikeastaan tuo kausi 92-93 yksi ns. hulluista vuosista, jolloin todella moni tehtaili uransa parhaat tehot. Nyt ei myöskään voine odottaa edellisen työsulun kaltaista hyökkäusbuumia, kun NHL ei ole rukannut sääntöjä. Tuon 2005-2006 kauden jälkeenhän pistetehtailu on kääntynyt myös laskuun.

Viime kaudella 10 pelaajaa ylsi piste/peli-kerkiarvoon, jos mukaan ei lasketa vain muutamaa ottelua pelanneita. Sitä edellisellä kaudella sentään 15 pelaajaa. Kaudella 2009-2010 pelaajia oli 22, jos vain muutaman pelin pelaanneet jätetään pois laskuista. Vertailun vuoksi kaudella 2005-2006 yli piste/peli-pelaajia oli 37 (taas yhden, kahden pelin miehet jätetty pois).

Lyhyesti ja ytimekkäästä, trendi on laskeva ja piste/peli-tahti on todella kova saavutus nykyliigassa. Edes sitä lähentelevän tahdin odottaminen tulokkaalta (, joka ei edes lähtökohtaisesti ole tässä vaiheessa ykkösylivoiman miehiä tai pelaa parhaiden laiturien kanssa,) on aika absurdia. Lähtökohta voisi olla toinen, jos liiga palaisi edellisen työsulun jälkeiseen nollatoleranssi linjaa, mikä hyödyttäisi pienikokoista taitopelaajaa ja yv-spesialistia. Näin ei vain taida olla tapahtumassa.
 
Kannattaa kuitenkin muistaa että Granlund voi 24-25 -vuotiaana ja myöhemmin olla selvästi parempi ja tuotteliaampi pelaaja kuin juuri nyt.

Ihan aiheestakin tuossa kyseltiin, että moniko menee kahteen ensimmäiseen ketjuun sentteriksi tulokaskaudellaan. Ei moni. Ja se tarkoittaa myös sitä, että on lupa odottaa pisteitäkin ennemmin tai myöhemmin.
Ei ole semmonen tasalaatuinen kolmossetteri tai nelosen jäähyntappaja.

Kyllä se kakkossentterikin saa tehdä enemmän kuin 40-50 pistettä. Ja Mikko Koivuhan on täydellinen kakkossentteri, tosin aika kallis sellainen!
 
ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pelaajia kun verrataan toisiinsa, niin siinä keskestelu tuppaa usein jakautumaan kahteen leiriin jotka eivät kumpikaan ymmärrä toisiaan. Selkeyden vuoksi, pelaajia voi verrata joko
a) suoritusten, pisteiden, taustojen ja tavoitteiden osalta
tai
b) pelityylin/pelaajatyypin osalta

A-kohdassa Granlundia ei tietenkään mihinkään Gretzkyyn tai Crosbyyn voi rinnastaa (vaan ennemminkin muihin n. 20v rookie-senttereihin), mutta b-kohdalta osittain pystyy. Kaikki kolme ovat samantyyppisiä pelaajia joiden pelityyli perustuu pitkälti kiekolliseen nerokkuuteen. Miken pelikäsitys on todella huikea, itse asiassa jopa vielä parempi kuin mihin Granlundilla riittää fyysiset valmiudet. Joku joskus leikkisästi sanoi hyvin, että MG Alexander Ovechkinin kropassa olisi supertähti vailla vertaa.

Granlundillä on parempi pelikäsitys kuin yhdelläkään suomalaiskiekkoilijalla koskaan. Ei Suomesta vastaavanlaisia playmakereitä ole tuolle tasolle koskaan tullut. Koivut, Jokinen jne ovat nousseet huipulle muilla avuilla. Ja jos puhtaasti tätä ominaisuutta katsoo, niin väitän että edes koko NHL:stä ei kovin montaa Mikkeä parempaa pelisilmää löydy.

Toki Granlundilla on selkeitä puutteita, esim fyysisissä ominaisuuksissa sekä puolustuspelaamisessa. Mikke on keskinkertainen aloittaja, keskinkertainen luistelija ja keskinkertainen laukoja. Tavallaan myös yksi Miken heikkous piilee siinä, että hän (sentterinä) tarvitsee laidoilleen tietyntyyppisiä ketjukavereita. Ei Mikke tule koskaan pelaaman PPG-tahtia jos laidoilla viilettävät "georgeparros" ja "seanavery".

Mitä Granlundin odotuksiin tältä kaudelta tulee, niin tottakai ensimmäistä kautta on vaikea ennustaa. Jokainen muistaa oman ekan kertansa ja kortsun kanssa sähläykset, ei silloin kukaan ollut uransa huipulla. Paitsi ehkä nimimerkki HIFK. Tärkeintä Mikelle on saada pelillisesti hyvä startti kauteen ja ansaita pelipaikka ylhäältä. Miken (ja muiden syyskaudella pelanneiden) etuna on se poikkeuksellinen tilanne, että siellä eivät ihan kaikki NHL-aktiivit ole välttämättä täydessä kondiksessa heti kauden alussa.
Sanotaanko, että alle 0,33 PPG on pettymys, 0,33-0,50 OK, 0,50-0,70 hyvä, 0,70-1,00 erittäin hyvä ja 1,00+ huikea.

Mitä Granlundin loukkaantumisalttiuteen tulee, niin minua yleisestikin hieman risoo kun sillä yritetään vähätellä pelaajan taitoja. Ja tämä ei koske pelkästään Granlundia, vaan yhtä lailla Crosby, Koivu, Lindros tai Selänne ovat tästä saaneet turhaa paskaa niskaansa. Loppujen lopuksi vain ani harva urheilijan loukkaantuminen/sairastuminen on sellainen, minkä olisi voinut paremmalla ennakoinnilla pelaaja itse estää.
 
Jay79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Mä vertasin Mikkeä Girouxiin vuosi sitten HIFK osiossa ja pidän sitä edelleen kelpo vertailu kohtana. Ekalla kaudella Giroux saman ikäisenä kuin Mikke nyt 42 peliä 27 pistettä ja tokalla 82 ja 47, kolmannella sitten nousu supertähdeksi ja 1PPG tahtiin. Itse uskon että Mikke pystyy vielä noihin kahteen ekaan kauteen tekemään n. 10 pistettä Roota enemmän.

Eipä noita kavereita ainakaan vielä voi milläänlailla verrata toisiinsa, pelkkä pienikoko ei riitä sekä pelisilmä, eikä ne pisteetkään kerro kaikkea Roon pelistä. Giroux tekee niin paljon asioita, pelaa ylivoimaa, alivoimaa vääntää ja raataa sekä luo tilanteita tyhjästä, pystyy jopa tarvittaessa antamaan ihan mukavia taklauksia pienestä varresta huolimatta. Luistelu on myös ihan eritasolla hänellä, katsellaan sitten muutaman vuoden päästä onko Granlund kehittynyt yhtä loistavaksi peluriksi kuin Claude.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Giroux tekee niin paljon asioita, pelaa ylivoimaa, alivoimaa vääntää ja raataa sekä luo tilanteita tyhjästä, pystyy jopa tarvittaessa antamaan ihan mukavia taklauksia pienestä varresta huolimatta.

Kyllä Mikkekin on sm-liigassa pystynyt tekemään juuri noita sinun mainitsemiasi asioita. Nyt tietenkin liiga astetta kovempi niin saas nähdä. Luistelussa Mikellä on kyllä vielä petrattavaa.
 
->Olen nähnyt Granlundilta ehkä kolme peliä, joten en voi sanoa olevani mikään asiantuntija, mutta aika harva Mikaelin jaloilla, fysiikalla ja mitoilla varustettu kaveri, jonka peli perustuu pitkälti älyyn ja käsiin, on breikannut NHL-eliittiin parikymppisenä. Ei itse asiassa tule mieleen ketään lähimenneisyydestä.

Minulle tulee nopeasti ilman miettimistä mieleen ainakin Capitalsin Nicklas Bäckström, joka pelasi ensimmäisen NHL-kautensa saman ikäisenä kuin Granlund nyt. Okei hän on muutaman sentin pidempi kuin MG, mutta pelityyliltään ainakin jollain tasolla samanlainen. Bäckström teki ekalla NHL-kaudellaan 69 pistettä, seuraavalla 88 ja sitä seuraavalla jo yli 100.
 
tuffgong

Jäsen
Eipä noita kavereita ainakaan vielä voi milläänlailla verrata toisiinsa, pelkkä pienikoko ei riitä sekä pelisilmä, eikä ne pisteetkään kerro kaikkea Roon pelistä. Giroux tekee niin paljon asioita, pelaa ylivoimaa, alivoimaa vääntää ja raataa sekä luo tilanteita tyhjästä, pystyy jopa tarvittaessa antamaan ihan mukavia taklauksia pienestä varresta huolimatta. Luistelu on myös ihan eritasolla hänellä, katsellaan sitten muutaman vuoden päästä onko Granlund kehittynyt yhtä loistavaksi peluriksi kuin Claude.

Niinhän mä just tarkoitinkin että Miken tulevaa kautta 20v rookiena voisi verrata Roon rookie kauteen 20 vuotiaana. Itse en muista tuota Roon ekaa kautta ylhäällä 4 vuotta sitten, mutta tuskin hän vielä silloin tuota ihan kaikkea mitä sinä mainitsit teki. Sen tiedän hyvin mitä Roo on viimeset kaksi kautta tehnyt ja minä haluan uskoa että myös mikke tekee sitä 2-3 vuoden kuluttua. Ja tosiaan Mikkehän on tuota kaikkea tehnyt jo sm-liigassa. Jos näitä veijareita nyt haluaa verrata niin pitää verrata aikaa ennen molempien ekaa kautta ylhäällä. Toinen on loistanut QMJHL:ssä ja toinen SM-liigassa. Eikä oikeastaan mun tarkoitus ollut verrata näitä kavereita pelitavallisesti, mutta uskon ja toivon että Mikke pääsee tuollaiseen uran kehitykseen mikä Roolla on ollut ja sen takia pidän pidän hänen uraansa hyvänä vertailukohtana, enkä niinkään Roota pelaajana, vaikka sekin sopii paremmin kuin nenä päähän. ;)

Mikke NHL17 kansikuvassa?
 
Viimeksi muokattu:

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Minulle tulee nopeasti ilman miettimistä mieleen ainakin Capitalsin Nicklas Bäckström, joka pelasi ensimmäisen NHL-kautensa saman ikäisenä kuin Granlund nyt. Okei hän on muutaman sentin pidempi kuin MG, mutta pelityyliltään ainakin jollain tasolla samanlainen. Bäckström teki ekalla NHL-kaudellaan 69 pistettä, seuraavalla 88 ja sitä seuraavalla jo yli 100.

Bäckströmillä oli kumminkin semmoinen ketjukaveri kuin Ovechkin, joka pitää muistaa tässä vertailussa. Granlundilla tuskin tulee ketään Ovechkinin tasoista kaveria vieressä olemaan ensimmäisen kolmen kauden aikana jos edes koko urallaan.
 
Petro

Jäsen
Suosikkijoukkue
St Louis Blues
Yksi asia missä "Mikke" on aina ollut Girouxia valovuoden jäljessä, on luistelu ja liike. Verrattiin sitten Girouxia tulokaskaudella tai nyt. Katsotaan nyt tämä kausi ennen kuin tehdään suurempia spekulaatioita. Pelisilmä ja -käsitys varmasti ovat riittäviä, mutta liikkeessä ja fyysisyydessä on paljon paranneltavaa, varsinkin ensimmäisenä mainittu on tärkeä.
 
Baroun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Per sempre Tito †
Täällä, kun yleisesti puhutaan että Miken luistelu on "paskaa" ja aina katollaan. Kuinka moni on nähnyt tämän kauden peljä? Siis ihan mielenkiinnolla kysyn onko mennyut eteenpäin?
 
Bäckströmillä oli kumminkin semmoinen ketjukaveri kuin Ovechkin, joka pitää muistaa tässä vertailussa. Granlundilla tuskin tulee ketään Ovechkinin tasoista kaveria vieressä olemaan ensimmäisen kolmen kauden aikana jos edes koko urallaan.

Niin oli ja ihan omilla ansioillaan ansaitsi päästä Ovechkinin kanssa samaan ketjuun. Toki Bäckström oli tullessaan NHL:ään Granlundiakin kovempi talentti ja täten odotusarvo korkeammalla. Joka tapauksessa hän breikkasi heti tulokaskaudellaan ja on tätä nykyä liigan eliittiä.
 
Täällä, kun yleisesti puhutaan että Miken luistelu on "paskaa" ja aina katollaan. Kuinka moni on nähnyt tämän kauden peljä? Siis ihan mielenkiinnolla kysyn onko mennyut eteenpäin?

Tuskin monikaan. Mutta kyllä hän viime kaudellakin kaatui aina ja jatkuvasti (ainakin Tapparaa vastaan), joten asia on näin.
 
Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Bäckströmillä oli kumminkin semmoinen ketjukaveri kuin Ovechkin, joka pitää muistaa tässä vertailussa. Granlundilla tuskin tulee ketään Ovechkinin tasoista kaveria vieressä olemaan ensimmäisen kolmen kauden aikana jos edes koko urallaan.

Jos ei tällä, niin ensikaudella viimeistään Granlund tulee pelaamaan 1 YV:tä suurella todennäköisyydellä. Vaikka yksittäisenä pelaajana ei muutamanvuoden takaiseen Ovechkiniin voida verratakaan, niin parhaimmillaan Heatleyn, Parisin, Koivun ja Suterin kanssa ylivoimaa pelatessa voi tulla aika kiitettävät pisteet. Tämä voi tapahtua jo tällä kaudella ja jos Yeo ei laita kaikkia munia samaan koriin, niin 2 kentässä saattaa myös pelata joko Heatley tai Paris.
 
Largo

Teksti on kokonaisuudessaan ihan hyvä. Mutta kun olen pedanttinen tyyppi, on minun pakko huomauttaa Wildin viime kesänä signatun laiturin nimen olevan Parise. Mut joo, voi tehdä hyvätkin pisteet. Kattellaan.
 
Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Teksti on kokonaisuudessaan ihan hyvä. Mutta kun olen pedanttinen tyyppi, on minun pakko huomauttaa Wildin viime kesänä signatun laiturin nimen olevan Parise. Mut joo, voi tehdä hyvätkin pisteet. Kattellaan.

Hyvin korjattu ja olisin tehnyt vastaavan huomion, jos joku muu olisi mokannut, eli pahoittelut. Ei siis Paris Hilton vaan Zachary Justin Parise. Mutta joo, kahtellaan miten käy kun kausi lähtee pyörimään.
 
Baroun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Per sempre Tito †
Tuskin monikaan. Mutta kyllä hän viime kaudellakin kaatui aina ja jatkuvasti (ainakin Tapparaa vastaan), joten asia on näin.

Jep, no varsinkin, jos Tapparaa vastaan kaatuu niin kyllähän silloin voi vähintääkin yleistää, että kaatuu kaikkia vaastaan. Mjoo.

Mielestäni Mikke ei ole usein katollaan sillä osaa ottaa taklaukset vastaan ja on aina hiukan vastustajaa (ajoituksessa) edellä.
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Kuinka moni on nähnyt tämän kauden peljä? Siis ihan mielenkiinnolla kysyn onko mennyut eteenpäin?

Olen nähnyt yli 5 kokonaista peliä ja pätkiä muutamasta pelistä enemmän. Miken luistelu on ehkä vähän hämäävää, koska hän tykkää hidastaa peliä (ehkä hieman liikaakin) liukumalla ja leipomalla kiekkoa etsien hyvää syöttöpaikkaa. Tarvittaessa spurtti lähtee kyllä ainakin keskivertonopeasti. Ainakin huippuvauhti on jonkin verran kasvanut verrattuna viimekauteen, mutta tasapaino ei vieläkään ole liian hyvällä tasolla.

On helppo sanoa, että juuri luistelu on se osa-alue, jossa Granlundilla on eniten parannettavaa. Järkevänä pelaajana hän tietää tämän ja ainakin yrittää ottaa maksimin irti tulevina vuosina. Nähtäväksi jää, mihin se riittää. Mitään polkukonetta Mikestä tuskin kehittyy.
 
Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
On helppo sanoa, että juuri luistelu on se osa-alue, jossa Granlundilla on eniten parannettavaa. Järkevänä pelaajana hän tietää tämän ja ainakin yrittää ottaa maksimin irti tulevina vuosina. Nähtäväksi jää, mihin se riittää. Mitään polkukonetta Mikestä tuskin kehittyy.

Ongelma on vain se, että Granlundista ei tule koskaan NHL-tasolle hyvää luistelijaa, eikä vältämättä edes keskivertoa.
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Ongelma on vain se, että Granlundista ei tule koskaan NHL-tasolle hyvää luistelijaa, eikä vältämättä edes keskivertoa.

Se olisi todella ongelma jos Granlundista ei tulisi edes keskivertoa luistelijaa NHL-tasolle. Jotenkin minulla on kuitenkin paljon luottoa siihen, että Granlund pystyy ainakin sen tason saavuttamaan. Täytyy muistaa, että luisteluvalmentajia jenkeissä riittää ja Mikellä on ikänsä puolesta vielä hyvinkin aikaa kehittää paitsi räjähtävyyttään, myös tekniikkapuolta.
 
Fowler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks
Ongelma on vain se, että Granlundista ei tule koskaan NHL-tasolle hyvää luistelijaa, eikä vältämättä edes keskivertoa.

Sitten taas pitää muistaa sekin että on niitä huonoja/hitaita luistelijoita aina ollut ja tulee olemaan. Se on vaan kiinni siitä että miten niitä heikkouksia pystyy kompensoimaan. Tietysti Mikellä on kokoa sen verran vähän, ettei voi suoraan tehdä vertausta Corey Perryyn joka on sekä hidas että todella huonotasapainoinen, mutta joka koollaan pystyy paikkaamaan paljon. Luulenpa että Granlund tulee olemaan vaikeuksissa isojen, hyvin luistelevien puolustajien kanssa, joita ei muutamalla kynällä viedä ihan kahville. Ylivoimalla Miken kykyjä en epäile hetkeäkään, varmasti osaa ottaa kaiken hyödyn ylimääräisestä tilasta ja näyttää todella miksi hänen peliälyään ylistetään. Ja varmasti luistelu tulee olemaan ehkä jopa se tärkein osa-alue, jonka kehittämiseen Wildissa hänen kohdallaan eniten keskitytään.
 
Viipastu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks
Ihan vain faktoilla 2010 NHL Draftin TOP10

Koodi:
1	Edmonton	Taylor Hall	L     126  49+46= 95	(0,75ppg)
2	Boston	        Tyler Seguin	C     155  40+49= 89	(0,57ppg)
3	Florida	        Erik Gudbranson	D      72   2+ 6=  8
4	Columbus	Ryan Johansen	C      67   9+12= 21
5	NY Islanders    Nino NiederreiterL     64   2+ 1=  3
6	Tampa Bay	Brett Connolly	R      68   4+11= 15
7	Carolina	Jeff Skinner	C     146  51+56=107    (0,73ppg)
8	Atlanta(WIN)	Alexander BurmistrovC 150  19+29= 48
9	Minnesota	Mikael Granlund	F						
10	NY Rangers	Dylan McIlrath	D
****
12	Anaheim	        Cam Fowler      D     158  15+54= 69    (0,44ppg)

Kyseisen draftin TOP10:stä on valinnan jälkeiset molemmat kaudet NHL:ssä pelanneet vain Hall, Seguin, Skinner, Burmistrov ja Fowler.

Verrataan sitten fyysistä kokoa näihin kavereihin (wiki):
Hall 185/93
Seguin 185/84
Skinner 178/85
Burmistrov 181/75
Granlund 179/83

Yli 1.01 ppg-pelaajat alle 21 vuotiaina vuoden 2003 jälkeen:
Crosby (18-102pts, 19-120pts, 20-72pts, 21-103pts)
Stamkos (19-95pts, 20-91pts, 21-97pts)
Ovechkin (20-106pts, 21-92pts)
Kovalchuk (20-87pts)
Malkin (20-85pts, 21-106pts)
Eric Staal (21-100pts)
Heatley (21-89pts)
Kane (21-88pts)
Bäckström (21-88pts)

Vrt. viime kauden saldot:

Hall 61 27+26=53
Seguin 81 29+38=67
Skinner 64 20+24=44
Burmistrov 76 13+15=28

ja lopuksi vielä viime kauden vastuu :

Hall 18min/ott , josta ~3min PP
Seguin 17min/ott, josta 2min 30sek PP
Skinner 18,5min/ott, josta 3min 20sek PP
Burmistrov 16,5min/ott, josta 1min 15sek PP

Lockout- 2012-13
Hall 26 14+21=35 (AHL)
Seguin 29 25+15=40 (Sveitsi)
Skinner ei pelannut
Burmistrov 22 2+9=11 (AHL)
Granlund 21 8+14=22 (AHL) ^

Näistä tilastoista viimeinen johtopäätelmä ja oma veikkaus

^Tällä kaudella lähellä 50 tehopistettä

Taylor Hall
*Loukkaantumiset sotkivat viime kauden ja Oilers on vahvistunut kaikilla osa-alueilla. Vahvin ehdokas 50 pisteeseen ja tämän viisikon maalipörssin voittoon.

Jeff Skinner
*Carolina hankki joukkueeseen lisää taitoa hyökkäyspäähän, joka helpottaa Skinnerin taakkaa pistetehtailussa.

Tyler Seguin
*Kasvanut kausi kaudella paremmaksi ja lähestyy omaa huippuaan.

^Lähempänä 25 tehopistettä

Mikael Granlund
*Haastaa yllä olevan kolmikon ensi kaudella, mutta miten keho kestää kovemman vauhdin, kun enää ei olla Teksasissa?

Alex Burmistrov
*Kärsii joukkueensa hyökkäyksen kärjen kapeudesta ja lahjakkuudestaan huolimatta jäämässä keskinkertaisuudeksi NHL:ssä.
 
Mounir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Sitten taas pitää muistaa sekin että on niitä huonoja/hitaita luistelijoita aina ollut ja tulee olemaan. Se on vaan kiinni siitä että miten niitä heikkouksia pystyy kompensoimaan. Tietysti Mikellä on kokoa sen verran vähän, ettei voi suoraan tehdä vertausta Corey Perryyn joka on sekä hidas että todella huonotasapainoinen, mutta joka koollaan pystyy paikkaamaan paljon. Luulenpa että Granlund tulee olemaan vaikeuksissa isojen, hyvin luistelevien puolustajien kanssa, joita ei muutamalla kynällä viedä ihan kahville. Ylivoimalla Miken kykyjä en epäile hetkeäkään, varmasti osaa ottaa kaiken hyödyn ylimääräisestä tilasta ja näyttää todella miksi hänen peliälyään ylistetään. Ja varmasti luistelu tulee olemaan ehkä jopa se tärkein osa-alue, jonka kehittämiseen Wildissa hänen kohdallaan eniten keskitytään.

Ihan kuin joku olisi kirjoittanut Robbie Schrempistä :P
 
Jack DiBiase

Jäsen
Suosikkijoukkue
Patrik Laineen Montreal
Kuinka moni uskoi David Desharnaissin tekevän 60pistettä?
Toki varsin samantyylisiä pelaajia, ja itsekin olen verrannut Granlundia Desnarnais'hin. Mutta kysymys kuulukin, että millaisten ketjukavereiden kanssa Mikke pääsee pelaamaan. Ei taida Zach Parisen ja Dany Heatleyn jälkeen löytyä Max Paciorettyn ja Eric Colen kaltaisia pelureita laidoille, ja kyseiset herrat pelannevat Koivun ketjussa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös