Mika Toivola - Lukon seuraava valmentaja

  • 109 251
  • 568

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mitä ihmettä te vielä epäilette?? Enkö sanonut viime vuoden viimeisenä päivänä, että Mika Toivola on Lukon ensi kauden valmentaja??

Asia on ollut selvä jo pitkän aikaa, se selvisi silloin, kun Toivola halusi "aikalisän" neuvotteluille Ässien kanssa. Hänelle tuli tieto vapautuvasta Lukon päävalmentajan paikasta, jonne hänet haluttiin.

"En ole neuvotellut minkään seuran kanssa." Mika Toivola Satakunnan Kansassa vuoden ensimmäisellä viikolla. Jepjep, kaikkihan me se uskotaan.

Eli jos joku nyt vielä epäilee, niin tiedoksenne:

Mika Toivola valmentaa Rauman Lukkoa ensi kaudella.

Palataan Lukon valmentajakuvioihin taas ensi joulukuussa.
 

Metsästäjä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JVDT
Sillä tavoin kyllä Toivolan palkkaaminen olisi kyllä todennäköistä, että kaikki B-luokan porilaisethan tänne Raumalle viime vuosina on kuskattu suurella rahalla. Tosin toivoisinpa, että nimi olisi Koivu eikä missään nimessä Toivola. Tämä kausikin on sujunut perin porilaisesti (olisikohan Levokareilla, Tähtisillä, Langkowlla jne. vaikutusta asiaan :D).
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
TosiFani kirjoitti:
Mitä ihmettä te vielä epäilette?? Enkö sanonut viime vuoden viimeisenä päivänä, että Mika Toivola on Lukon ensi kauden valmentaja?? Eli jos joku nyt vielä epäilee, niin tiedoksenne:

Mika Toivola valmentaa Rauman Lukkoa ensi kaudella.

Voi vittu. Mä uskon kyllä sua ja samalla siihen, että, se siitä juhlavuodesta.

TosiFani kirjoitti.
Palataan Lukon valmentajakuvioihin taas ensi joulukuussa.

Todennäköisesti näinkin tulee käymään, vaikkei siitä mitään hyötyä enää olekkaan. Kummasti alkoi tämä orastava kiekkokiinnostus taas hiipua. Oletin, että Lukko hommaisi ihan oikean jääkiekkovalmentajan ensikaudeksi. Nyt vituttaa oikeesti, sen verran luotan TosiFanin tietoihin.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Viime viikon Kiekkolehdessä vieraileva kolumnisti, SK:n Matti Majasaari, tosin kirjoitti että "valistunut veikkaus on, että Helsingistä lähtöisin oleva Toivola seisoo Jokereiden penkin takana ensi kaudella. Mutta tuokin "tieto" on ja pysyy vielä pari kuukautta hevosmiesten tietotoimiston tuotteena".

Luotan kuitenkin siihen että TosiFani tietää mitä kirjoittaa.
 

Maffesoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
TosiFani kirjoitti:
Palataan Lukon valmentajakuvioihin taas ensi joulukuussa.

Eli sopimus on yksivuotinen?

Olkku kirjoitti:
Voi vittu. Mä uskon kyllä sua ja samalla siihen, että, se siitä juhlavuodesta.

Ei oikein jaksais. Tämän kauden aiheuttama vatsahaava on ainakin itsellä vielä niin ärtyisä, ettei löydy juurikaan intoa tässä vaiheessa lisätä poltteita hypoteettisen valmentajavalinnan tuoman hypoteettisen epäonnistumisen spekuloinnilla.
 

Maffesoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
TosiFani kirjoitti:
Ei se ratkaisevaa Lukon kohdalla. Fakseja tulee ja menee...

Sinänsä osuva sarkasmiverho peittää tietämättömyyden, vai?

Näkkäri kirjoitti:
Suunnat ovat siis selkeät kummassakin kaupungissa ja minulle sopii mainiosti, että pidetään trendi samanlaisena jatkossakin. Vielä palatakseni tuohon jo kuuluisaan mietelmääni. On selvää, että Ässät on ollut viimeiset vuodet alakynnessä lukkoon nähden, mutta lopulta mentiin kuitenkin ohi.

Kumman johdolla orastava porilaisdynastia muodostuu mielestäsi vahvemmaksi; Makkosen vai Uraman?
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Näkkäri kirjoitti:
Kirjoitukseni viimeinen kappale perustuu pohjimmiltaan sanaan: lopulta. Tällä tarkoitin lähinnä sitä, että Ässillä on jo monta kautta ollut reilusti vähemmän rahaa käytössään, paperilla heikompi materiaali ja menestyskin säälittävää. Nyt on Ässäfanin mielestä tietenkin menossa lopulta se totuuden kausi, jolloin lukko ohitetaan pelillisesti ja menestyksellisesti pitkiksi ajoiksi.
Heh, heh vai lopulta. Totuus vaan on niin ihmeellistä, että Lukolla tulee lähikausinakin olemaan enemmän rahaa käytössä ja sitä kautta parempaa materiaalia kuin Ässillä ja vielä kun junnuosastollakin pyyhkii hyvin, niin tälläinen tilastopoikkeama korjautuu aika nopeasti. Tietysti tämä kausi on monelle "se mahdollisuus" liigan tason laskun myötä, kun viimekaudella joka oli se "the kausi" eivät rahkeet riittäneet. Tosin jos täälläkin olisi ollut valmentaja, niin tilanne olisi aivan toinen. Tosin jatkopelit saattavat kääntää vielä sijoitukset sellaiseksi kun kauden alussa odotettinkin.
 

Flamez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, VT-HT
Missäköhän nyt tällä hetkellä oikeasti mennään, yhdestä suunnasta kerrotaan sitä ja toisesta suunnasta tätä ja molempia vieläpä varmana tietona.:)
Jos Toivolan valmennnus pestin toteutuminen todella pitää paikkansa niin ei voi kuin ihmetellä Lukon johdon toimintaa. Ollaanko tässä nyt aivan tosissaan päästämässä Koivu muille maille vierahille ja tyytymässä Mika Toivolaan.

Tarkemmmin ajatellen voisikohan Koivun mahdollisen lähdön syynä olla se, että Lukon johtohenkilöt (taas kerran) eivät olisi valmiita sitoutumaan valmentajan vaatimuksiin, eivätkä halukkaita toimimaan valmentajan haluamalla tavalla. Koivuhan jutteli tuossa taannoin tästä ns. "projektista(an)" ja mainitsi myös että joka tapauksessa se toteutetaan jossain päin suomea.

Tähän "projektiin" luultavasti kuuluisi vahva valmennusosasto, nuoria nälkäisiä kykyjä ja muutamia kokeneempia pelimiehiä. Mielestäni Lukko pystyisi nämä ehdot melko hyvin täyttämään. Pienestä talousalueesta huolimatta Lukon juniorimylly jauhaa jatkuvasti uusia ikäluokkansa pistepörssien kärkinimiä. Hankintoihin riittäisi kohtuullinen määrä rahaa ja Koivun jatkaessa myös valmennuspuoli näyttäisi, pitkästä aikaa taas varsin hyvältä.

Lisäksi tämä projekti voisi olla Koivulle itselleen se lopullinen näytön paikka liigassa. Mies kun ei vielä, ensimmäisen kauden hopeamitalistaan huolimatta, ole kohonnut suurien nimien joukkoon, eikä ihmeempiä saavuttanut päävalmentaja urallaan.

Vai haluaako Jukka vetäytyä viettämään leppoisia eläkepäiviä Amerikan mantereelle ja unohtaa pimeän ja kylmän Suomen ja sen jääkiekkoilun. Kovin tuntuu vieraalta tämäkin ajatusleikki, sen verran innostuneesti Koivu "projektista" taannoin jutteli. Ja taitaapa olla niin, että "aatteen" palo elää vielä sisällä niin voimakkaasti että "eläkepäätös" saa odottaa.

Toivotaan nyt kuitenkin parasta, että Korinekki olisi spekuloinnissaan oikeassa ja Koivun jatkaisi Lukossa eräänlaiseissa valmennuspäällikön virassa. Tässä yhteydessä Toivolan nimi kuullostaa jo hiukan paremmalta vaikka ei tätä vieläkään pysty purematta nielemään jos asian laita näin todella on/tulee olemaan ensi kaudella...
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
TosiFani kirjoitti:
Mitä ihmettä te vielä epäilette?? Enkö sanonut viime vuoden viimeisenä päivänä, että Mika Toivola on Lukon ensi kauden valmentaja??
Sinuahan uskotaan täällä kuin povaavaan mustalaiseukkoon, joka kädestä ennusti että Toni Koivisto siirtyy Tapparaan.

Fakta puuttuu edelleen, mutta tarpeet on kyllä tiedossa. Voihan sitä täälläkin yrittää tosiaan ajaa tiettyjä juttuja. Valitettavasti sinun ajamasi asiat eivät täällä hyödytä Lukkoa eikä Ässiä vaan taitavat tehdä molemmille hallaa ja siitä heräileekin kysymyksiä MIKSI?!?
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jaaha, taas näitä...

MIKSI?
Koska tämä on keskustelupalsta ja täällä keskustellaan jääkiekosta.

Toni Koivisto... Joo, erehdyin joukkueesta, mutta kaupunki meni oikein!!

No, jotain olen joskus tiennyt. Mika on kettujen kettu...
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Maffesoli kirjoitti:
Kumman johdolla orastava porilaisdynastia muodostuu mielestäsi vahvemmaksi; Makkosen vai Uraman?

Täytyy myöntää, että makoisammaksi sen tekisi lukon hylkäämä Urama. Vuoden päästä päästäänkin sitten sanomaan, että olisi kannattanut luottaa Rauliin, mutta otittekin kalliin Toivolan.

Edelleen L4E:llekin, että luepas noita myöhempiä kirjoituksiani tästä ketjusta. Kyllä se vielä sullekin aukeaa, vaikka luettua tekstiä onkin vaikeampi hahmottaa kuin kuultua, niin yritä edes.
 

Metalwarrior

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lyhyesti sanottuna toivon että Tosifani olisi tällä kertaa väärässä. En kaipaa Toivolaa tänne, ei löydy luottoa. Toivottavasti Koivu jäisi tänne pidemmäksi aikaa.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Näkkäri kirjoitti:
Edelleen L4E:llekin, että luepas noita myöhempiä kirjoituksiani tästä ketjusta. Kyllä se vielä sullekin aukeaa, vaikka luettua tekstiä onkin vaikeampi hahmottaa kuin kuultua, niin yritä edes.
No ei kyllä ihan auennut. Mikähän esim. tuhoaa mainitsemattomasi firman rahoja ellei se kohde itse jonka takia firma on perustettu. Edelleen kateissa tietyt perusseikat miksi Lukolla on rahaa?
 

Korinekki

Jäsen
TosiFani kirjoitti:
No, kun katsoo Lukon päävalmentaja historiaa muutaman vuoden taaksepäin, jokainen voi tehdä omat johtopäätelmät.

Mielestäni pahin skenaario on se, että Toivola tulee Raumalle vuoden sopimuksella ja jo syksyllä saadaan spekuloida kuka tulee ja kuka lähtee.
Mokka ja kumppanit puhuvat pitkäjänteisyydestä, mutta mitään tämän suuntaista ei pystytä toteuttamaan.
Itse kelpuutan Toivolan mielelläni Lukon valmentajaksi.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Näkkäri kirjoitti:
Tällä hetkellä Ässien suunta on kuitenkin sellainen, että jääkiekko on Porissa muodostumassa kannattavaksi bisnekseksi toisin kuin raumalla, joka tuhoaa nimeltä mainitsettoman yrityksen varoja vuosi toisensa jälkeen varsin ansiokkaasti. Suunnat ovat siis selkeät kummassakin kaupungissa ja minulle sopii mainiosti, että pidetään trendi samanlaisena jatkossakin.

Veikkaajan muutaman viikon takaisen jutun perusteella Ässien tulevaisuuskaan ei näytä ihan noin ruusuiselta kuin annat ymmärtää. Ja Lukko muuten tuhoaa nimeltä mainitsemattoman yrityksen rahoja sen vuoksi kun se nimeltä mainitsematon yritys on perustettu sitä varten että Lukko voisi tuhlata sen rahoja!

Mutta eipä siinä mitään, antaa Porilaisten nyt lyödä kun vielä toistaiseksi ovat voiman oikealla puolella...
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
-OO- kirjoitti:
Mutta eipä siinä mitään, antaa Porilaisten nyt lyödä kun vielä toistaiseksi ovat voiman oikealla puolella...

Turha noiden kanssa on vääntää. Vuosien patoutumat ovat tällä kaudella purkautuneet ja sen ohessa aikamoista tuubaa samalla.

Kaikki kunnia kuitenkin Ässien tämän kauden menestykselle.
 

Mogilni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pronssilla
1. Toivola taitaa olla parasta mitä on tarjolla joten tervetuloa vaan. Vaikea uskoa että lukossakaan oltaisiin asioita niin typerästi hoidettu että Koivu päästettäisiin menemään jos mahdollisuus olisi pitää.

2. Hämää tämä "lopuksi ässät kuitenkin aina menestyy paremmin" ja sitten viitataan tähän kauteen. Mikä tekee tästä kaudesta tuon "lopun". Tähänkö sm-liiga päättyy? Mitä jos lukko pärjää paremmin ensi kaudella, voiko sitten sanoa että "lukko aina pärjää lopussa paremmin"? Se on ainakin varmaa että tuo viesti pääsee Allekirjoitukseen lainattuna jos lukko on ensi kaudella ässien yläpuolella sarjataulukossa.

3. Joku hekumoi ajatuksella että Urama olisi ässien valmentaja ensi kaudella ja ässät menestyisi jolloin pääsisi pilkkaamaan että "mitäs ette luottaneet siihen". On jo huomattavissa että Urama ei saa lukon pelaajia edes pieraisemaan kentällä.. Joku jossain joskus mainitsi tämän johtuvan siitä että Urama on niin kauan ollut kakkosvalmentajana lukossa että on lähinnä pelaajien kaveri kuin niiden käskyttäjä. Näin ollen lukossa miehellä on lähes mahdoton tehtävä saada päävalmentajan tarvitsemaa auktoriteettia joten en näe mahdottomana että jonkin muun joukkueen valmentajana pärjäisi muttei lukon.

Tosiaan kuten kohdassa 1 mainitsin, voisi olla itseasiassa positiivista saada Toivola valmentamaan vaikka miehellä voikin kestää saada pakka kasaan. Juhlakausi on kuitenkin toisaalta vain yksi kausi muiden joukossa ja se menestys tuntuu yhtä hyvältä kolmen vuoden päästä kuin ensi kauden jälkeenkin.

KUITTI
 
Mogilni kirjoitti:
3. Joku hekumoi ajatuksella että Urama olisi ässien valmentaja ensi kaudella ja ässät menestyisi jolloin pääsisi pilkkaamaan että "mitäs ette luottaneet siihen". On jo huomattavissa että Urama ei saa lukon pelaajia edes pieraisemaan kentällä..

Paitsi naapurinsa ja ystävänsä Topin, tuon Kukolan kreivin, jota ottelusta toiseen puolustajien peluutuksesta vastaava "Rale" sitkeästi runsailla minuuttimäärillä peluuttaa.

Todennäköisesti, jos Urama Ässiin menisi, saisivat "lopulta paremmin menestyvät" (mikä muuten oikeasti, kuten Mogilinikin kysyi, tekee juuri tästä kaudesta sen "lopun"?) porilaisystävämme nauttia myös Topin varmasta puolustustyöskentelystä.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Mogilni kirjoitti:
Näin ollen lukossa miehellä on lähes mahdoton tehtävä saada päävalmentajan tarvitsemaa auktoriteettia joten en näe mahdottomana että jonkin muun joukkueen valmentajana pärjäisi muttei lukon.

Nimenomaan. Kiihkeimmän Tolvasen lähdön spekulaation aikaan eräs Lukko pelaajista totesikin, että "jos Urama tulee ykköseksi, niin puolet pelaajista lähtevät pois tammikuun loppuun mennessä." Kertoohan sekin jotain, että miehellä ei Tolvasenkaan jälkeen annettu mahdollisuutta. Selvästi kärsii Lukossa auktoriteetti-ongelmista.

Ässissä toki tilanne voisi olla täysin eri.
 

Hannus#10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jos Toivola on Lukon ensi kauden koutsi, niin ei hyvää päivää! Se on nähty jo monta kertaa, että rahalla tehty joukkue ei pärjää ilman hyvää valmentajaa. Esimerkiksi Pelicans, nyt Aravirran komennossa.

Mutta johdon pitäisi saada valmentajan nimi paperiin ensin, ja sitten vasta kokoamaan pelaajia. Että tulisi valmentajaa miellyttävä porukka.

Koivun nimen näkisin noissa papereissa mielelläni...
 

Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Oli muuten viime viikolla sellaisessa valtalehdessä kuin Laitilan Sanomat Pasi Saarelan haastattelu. Sinänsä sisällöttömässä jutussa Pasi totesi ensi kauden olevan kohdallaan täysin auki, mutta sanoi, että pelaajat haluavat itse tietää valmentajan nimen ennenkuin sopimuksia aletaan sorvaamaan.

Summasummarum, nyt pitäisi ehdottomasti julkaista tulevan valkun nimi, jos se tiedossa on, koska näihin aikoihin pitää alkaa myös saamaan ns. profiilipelaajien nimiä ensi kauden sopimuksiin!
 

1963

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Hannus#10 kirjoitti:
Jos Toivola on Lukon ensi kauden koutsi, niin ei hyvää päivää! Se on nähty jo monta kertaa, että rahalla tehty joukkue ei pärjää ilman hyvää valmentajaa. Esimerkiksi Pelicans, nyt Aravirran komennossa.

Koivun nimen näkisin noissa papereissa mielelläni...

Toivolan saaminen Raumalle olisi mielestäni lottovoitto. Nimeä paperiin ja äkkiä. Pidän Toivolaa jopa Koivua parempana vaihtoehtona. Olisiko Koivu valmentanut Ässät 6:n sakkiin tänä vuonna?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös