Mainos

Mika Toivola – urheilujohtaja

  • 121 301
  • 809

Crank

Jäsen
Uskon myös, että jos asiat on niin perseellään kuin sisäpiiri kertoo niin muutoksia on tulossa hyvinkin pian ja nimenomaan valmennuksen painostuksesta.
Valmentajavaihdoksen jälkeen tehdyssä Iltasanomien jutussa lukee:

Pikkarainen ilmoittaa suoraan, että jokainen pelaaja on nyt tarkkailun alla.

– Voihan olla, että joku pelaaja ei vain ole liigapaikan arvoinen. Mutta sen aika näyttää ja kaikki saavat mahdollisuuden, hän sanoo.

Tarvittaessa mono heiluu.

– Se on ihan selvä.

Eli olisiko mainitsemasi valmennuksen painostus nyt sitten tuo "tarvittaessa".
 
#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Silloin, kun näitä kanukkien sopimuksia julkistettiin niin taisi pohdinnoissa olla, että vaikuttaako näin monta ulkomaalaista joukkueen kemiaan. Nyt kai voi sanoa, että kyllä vaikuttaa. Ei voi tietysti yleistää liikaa ja voihan olla, että toisella kertaa joukkue olisi hyvinkin yhtenäinen vaikka puolet joukkueesta olisi ulkomaalaisia.

Ulkomaalaishankinnat ovat epäonnistuneet mutta koko joukkuehan on suorittanut huonosti mukaan lukien valmennus joka sai potkut.

Pikkarainen on ollut nyt sen aikaa joukkueen mukana, että pystynee muodostamaan kuvan joukkueen tilasta ja siitä, ketkä ovat käyttökelpoisia pelaajia. Eiköhän siellä ala kohta muutoksia tapahtumaan. Kalliiksihan se tulee mutta ne on pakko tehdä jos ei haluta toista kautta putkeen olla ulkona pleijareista.

Itse laittaisin ulkomaalaisista pihalle kaikki muut paitsi Cornetin. Hänen arvonsa on muualla kuin pisteiden teossa ja uskon hänen pääsevän omalle tasolleen, kun joukkue alkaa taas suorittamaan, kuten kuuluukin. Nämä muut on hankittu tulosketjuihin ja tulos on ollut luokaton. Sen lisäksi tuntuu siltä, että eivät ole edes samalla pelikirjan sivulla. Esim. Joly tuntuu olevan edelleen aivan hukassa kentällä. Väläyttelee välillä mailankäsittelytaitojaan mutta se ei johda yhtään mihinkään, aivan turisti. Marcinew on aika hankala arvioida. Häntä ei oikeastaan edes huomaa kentällä, toisinaan pääsee paikoille mutta siinä se. Collins mielestäni kyllä yrittää mutta ei oikein tunnu liike riittävän tai hän pelaa vähän kuin pakottamalla sen sijaan, että menisi pelin mukana.

Uskomatonta, että ollaan toista kautta putkeen samassa tilanteessa, jäämässä kokonaan pudotuspelien ulkopuolelle! Aivan karmea pudotus mestaruuden jälkeen! Ja niinkuin piti jatkumoa olla. Ja, kuten Pennanekin jotenkin näin totesi, ei tämä saa olla yhdestä ihmisestä kiinni. No mites on käynyt, kun osaaja lähti, koko firman urheilupuoli kriisissä.
 
Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa

Juurikin näin. Toki mielestäni Johnston saisi jäädä, sekä mahdollisesti Marcinew. Marcinew sentään yrittää, taistelee ja pääsee paikoille. Collins ei yritä, eikä taistele. Menee laita vääntöihin vain näön vuoksi, mutta ei vahingossakaan väännä siitä kiekosta.

Joly on kaksipiippuinen juttu. Mikäli saisi kunnon ketjukaverit, voisi ollakkin kova pelimies, koska taitoa kyllä on. Onkohan sitten hieman vaikea pelailla kun vierellä menee Collinsia, tai Pihlströmiä, jotka eivät oikein sovi Jolyn sentteriksi.

Collins ulos heti. Marcinew saisi vaikka tänään kokeilla ykkösessä ja jos ei lähde niin mies voi lähteä. Jolya voisi pitää sen aikaa että saisi kokeilla, jossakin oikeasti Liiga tason ketjussa.
 
Musta_Kyy

Joly ulos. Myrkkyä, kun tuollainen ukko hiihtelee joukon jatkona. Ei se opi kokonaisvaltaisesti pelaamaan, kun on tuota harrastanut 15 vuotta vähintään. Ja oikeasti liigatason ketjussa... en laittaisi neloseen eikä kyllä Nenonen-Tikka ketjuun sovi kolmanneksi, väittäisin.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: OPEX

Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Silloin, kun näitä kanukkien sopimuksia julkistettiin niin taisi pohdinnoissa olla, että vaikuttaako näin monta ulkomaalaista joukkueen kemiaan. Nyt kai voi sanoa, että kyllä vaikuttaa. Ei voi tietysti yleistää liikaa ja voihan olla, että toisella kertaa joukkue olisi hyvinkin yhtenäinen vaikka puolet joukkueesta olisi ulkomaalaisia.

(...)

Itse laittaisin ulkomaalaisista pihalle kaikki muut paitsi Cornetin.

Itsekin tuota monen kanadalaisen tilannetta pohdin täällä ennen kautta, mutta taisin olla enempi sillä kannalla, että todennäköisesti pitävät toisensa ruodussa. Eipä ole tapahtunut.

Cornet lienee liki pakko pitää kaksivuotisen sopimuksen takia. Ja historia sentään antaa hiukan toivoa. Johnstonin pitäisin ehdottomasti. Muiden osalta uskon, että jos edes joku laitettaisiin pihalle - mikä olisi myös taloudellisesti joukkopotkuja helpommin kestettävissä - muut voisivat herätä paremmin taistelemaan paikastaan. Tai sitten ajattelevat, että kuittaanpa tässä itsekin kohta helpot rahat, mistä sitä tietää. Ja tosiaan, osa sentään yrittää nytkin, mutta kun eivät osaa tai onnistu...

Collins kyllä ihmetyttää eniten. Perhesuhteiden vuoksi olisi ilmeisesti halua pelata Suomessa, mutta näillä näytöillä ja tuloksilla hänen on turha kuvitella saavansa mistään uutta liigasopimusta. Lähteekö sitten halvalla Mestikseen, kun asenne on tuollainen. Ehkä voisi paremmin kelvata jonnekin Norjan kakkostasolle?

Itse en ole kovin aktiivinen somen käyttäjä, mutta pakko on kysyä, eikö kukaan joukkueen pelaajista ole kommentoinut tilannetta omilla kanavillaan? Kai ainakin joillain niistä sellaisia on? Kyllä tässä alkaa olla jo jonkinlaisen selityksen tai anteeksipyynnön paikka silläkin suunnalla.
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Itse en ole kovin aktiivinen somen käyttäjä, mutta pakko on kysyä, eikö kukaan joukkueen pelaajista ole kommentoinut tilannetta omilla kanavillaan? Kyllä tässä alkaa olla jo jonkinlaisen selityksen tai anteeksipyynnön paikka.

No Laatikainen on vähän aukaissut juuri tänään hieman asiasta.
 
Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
Joly ulos. Myrkkyä, kun tuollainen ukko hiihtelee joukon jatkona. Ei se opi kokonaisvaltaisesti pelaamaan, kun on tuota harrastanut 15 vuotta vähintään. Ja oikeasti liigatason ketjussa... en laittaisi neloseen eikä kyllä Nenonen-Tikka ketjuun sovi kolmanneksi, väittäisin.
Liiga tason ketjulla tarkoitan, että ei tarvitse Collinsin vierellä olla täysin yksin. Kun saisi kunnon sentterin, voisi ehkä homma toimiakkin.
 
Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Liiga tason ketjulla tarkoitan, että ei tarvitse Collinsin vierellä olla täysin yksin. Kun saisi kunnon sentterin, voisi ehkä homma toimiakkin.
Niin, Pihlström ei käynyt, joten on palattava alkuperäissuunnitelmaan ja laitettava Marsipaani tulosketjun keskelle? Tai Hakanen kotouttaa dominoimaan Jolyn vierelle?
 
Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
Niin, Pihlström ei käynyt, joten on palattava alkuperäissuunnitelmaan ja laitettava Marsipaani tulosketjun keskelle? Tai Hakanen kotouttaa dominoimaan Jolyn vierelle?
Mitähän höpiset?

Kerhossa ei ole YHTÄKÄÄN kärkiketjun sentteriä, joka tekisi ketjulaisistaan parempia pelaajia. Joten ei. En toivo että Hakanen, Pihlström, Tikka, Toivola, Monto, Lahtela tai kukaan mukaan näiden kahden edellisen kauden senttereistä olisi edes vaihtoehto kerhon ykkösen keskelle. Kontiola toki, mutta ei kukaan muu. Nyt tarvisi sen uuden sentterin, joka voisi tuoda Ikosen ja Jolyn hyödyt esille.

Tällöin voisi jotakin tapahtuakin herrojen pelissä, sekä yvllä
 
OK, ymmärrän pointin, että se laadukas sentteri hankitaan. Niin minäkin haluaisin, olisi pitänyt Connlinsin ja Marsipaanin rahat laittaa yhteen ja hommata yksi kunnollinen edes. Collins oli Mikalle varsinen kusetus. Mutta siis Ikonen ja Joly. Vaikka laittasit sinne Kontiolan noiden keskelle, niin ei ratkea homma. Noiden keskelle pitäisi periaatteessa olla vahvasti omaan päähän töitä tekevä sankari, toinen on ihan saapas puolustusosaamiselta ja toinen johtaa +-tilastoa väärästä päästä.
 
Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
toinen johtaa +-tilastoa väärästä päästä.
J***lauta oikeasti, ei okaan enää vimppa. Rohdinilla myös -13 mutta miinuksia 18 kun Ikosella vaan 16. Tosin Rohdinilla mennyt 17 peliä kerryttää tuo saldo, Ikosella nopeampi 15 pelillä. Tää meidän hobitti on siis käytännössä keskimäärin joka peli-ilta hävinnyt tasakentällisin pelinsä maalilla. Hienosti menee, kyllä hän meidät pelastaa, kun alkaa pellaamaan. No, onneksi pisteitä kertyy joka viides ilta ja maaleja joka viidestoista.
 
#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tuli keskityttyä niin noihin hyökkääjiin, että unohtui Johnston kokonaan. Kyllä mäkin hänet pitäisin, on täyttänyt paikkansa pakistossa ja on vielä lisäksi kiekollinen pelaaja vaikkakin saisi kyllä alkaa laukomaan enemmän.

Jonhston ja Cornet saisi jäädä muille etsisin uutta seuraa. Varsinkin keskushyökkäys vaje on niin valtava, että sen hankinta pitäisi olla päivänselvää ja se pitäisi tehdä niin pian kuin mahdollista. Tietenkään nyt ei enää saa sortua huteihin.

Sehän on selvää, että kun joukkue suorittaa huonosti niin harvemmin yksilötkään loistaa. Voihan se olla, että pelin kulkiessa alkaisi kanukeista olemaan hyötyä joukkueelle. Toisaalta taas juuri tässä nykyisessä tilanteessa heidän pitäisi olla niitä jotka kääntävät suunnan ja kantavat joukkuetta. Koskee tietysti myös kotimaisia tulosketjujen pelaajia.
 
Sean Connery

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Collins, Johnston, Joly, Marcinew, Cornet & Grrrrman

Näissä on niiiin paljon rahaa kiinni, että Kerho ei voi mitenkään ulostaa näitä. Ei mitenkään! Uskon (ja toivon) että korkeintaa 2-3 voi lähteä, mutta tässä tehdään jo persnettoa ihan helvetisti silloinkin.. ja uusien pelaajien hommaaminen lisää sitä. Collins ulos ekana, symppis tai ei...

Yllävihjattuihin "logottomiin hiihtelijöihin" luen eritoten Collinsin ja Jolyn.. Ei Marcinew ja Johnstonkaan varmaan mihinkään oranssiin pyjamaan yöllä pukeudu, mutta heistä paistaa läpi edes hieman kulmahammasta. Myös se, että Johnstonin tasoista korvaajaa ei löydy varmasti mistään. Marcinewille täytyisi lavastaa joku tappelu, jota kautta pääsisi fanien suosioon ja oman fiiliksen tappiin... aistin pelimiehen vikaa hänessä kuitenkin. Cornet on ikoni ainesta. Katson sormien läpi, johtunee kuitenkin jostain vammasta jos peli ei kulje. Grman yrittää ja tsemppaa, mutta taso ei riitä!

Mutta sitten... Ikonen ja Nenonen mielestäni tuolla eniten perseilee ja ajatukset tuntuvat olevan jossain ihan muualla kuin pelata logolle. Ikonen oli viime syksynä ihan yhtä paska, mutta jotenkin heräsi konnan vierellä jatkosopimuksen arvoisesti. Nyt on taas sama paska levylautasella ja varmaan odottelee parempia maisemia jo.

Ja se mikä vituttaa, niin Kerholla ei ole näitä omia (mega)junnuja, jotka piristäisi peliä ja laittaisi aidon kilpailun pelipaikoista. Vituttaa kun Kemeleitä ja Pärssisiä sun muita nousee kuin sieniä sateella muualla ja liidaavat joukkueitaan.. Nurmi nyt on vaimea valopilkku sysimustassa yössä (ja ei sekään lähelläkään omaa kasvattia!). Nykyisissä A-junnuissa ei ole yhtäkään potentiaalista breikkaajaa.. seuraavat pilkahdukset ovat vasta B-junnuissa ja niistäkään kannata vielä liikaa vouhkata.
 
Viimeksi muokattu:

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Cornet on ikoni ainesta. Katson sormien läpi, johtunee kuitenkin jostain vammasta jos peli ei kulje. Grman yrittää ja tsemppaa, mutta taso ei riitä!

Mutta sitten... Ikonen ja Nenonen mielestäni tuolla eniten perseilee ja ajatukset tuntuvat olevan jossain ihan muualla kuin pelata logolle.
Nää on näitä. Nenonen on minusta ollut yksi eniten taistelun ruumiillistumista. Ei häviä Tikalle yhtään siinä. Joku keksi ruveta meuhkaamaan, että kapun vika ja siitähän sitä on iloa seurannut. Viime kaudella oli vaikeita hetkiä, mutta ollut tällä kaudella positiivisimpia ja tasaisimpia hyökkääjiä. Pendon aikana Nenosen taso ja rooli heitteli valtavasti, mutta oli selkeästi koulutuksessa.

Ja Cornet - ikoniainesta, niin jatkolappua pöytään! Vanha palstatotuus. Kentällä ei ole näkynyt kuin yksi päähän kohdistunut taklaus ja kaksi maskin tekoa Nenosen vetoihin.
 
No niin.. näitähän nämä.

Nenonen on kolmekymppinen ammattiurheilija.. jumalauta joukkueensa kapteeni. Ei sen mitään koulutusta pitäisi enää tarvita. Oli joo 2 (kaksi) peliä pirteä kun joukkue voitti. +/- taitaa olla Ikosen jälkeen pahiten pakkasella koko joukkueessa ja onhan se nyt helvetin luokatonta pelaamista vähän väliä. Voittaa välillä jonkun väännön ja välillä ei, elekielestä päätelleen ei juuri kiinnosta kumpikaan... liukuu sitten selkä suorana kentällä kuin Jukka Seppo aikanaan. Luottaa rannevetoon joka ei ole osunut maalirautojen väliin kohta kahteen kuukauteen. Syöttönappi hukkunut jo ajat sitten. Siinä meillä kapteeni!

Ei ole tosiaan Cornet sen paremmin vetänyt, mutta kuitenkin hänen taso on tiedossa. Cornetin avut ei ole pisteissä eikä toivottavasti odotuksetkaan. Tuskin hintalappukaan on korkea kuin muilla ulkkareilla. Cornet on enemmän oman kylänpoika kuin nämä Ikoset sun muut. On paremman liigatason karvaaja, maskimies ja kulmapelaaja. Ei peräänny senttiäkään. Nyt ei vaan kulje kun ei muillakaan, mutta ei se ole asenteesta kiinni hänellä. Jos sen karvoituksen läpi näkyisi mustelmat voisin sen todistaa teille.
 
TheRikza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho, Florida Panthers
Laitetaan vaikka tänne. Pelaaja-agenteista on ollut paljon puhetta Toivolan työn ja tämän kauden ulkkarihankintojen yhteydessä. Kävin sitten läpi tämän kauden ulkomaalaishankintojen agentit, pl. Johnston jonka agentista ei löytynyt tietoa.

Collins: agenttifirma PlayersAgent. Venäläinen firma joka edustaa suurimmalta osin Euroopassa pelaavia vanhoja AHL-jyriä sekä eurooppalaisia KHL-pelaajia. Muita asiakkaita mm. Teemu Pulkkinen ja Malte Strömwall.

Cornet: agenttifirma 247 Sports Group. Saksalainen firma, suurin osa asiakkaista Euroopan alasarjoissa pelaavia pohjois-amerikkalaisia. Onkohan Phil vaihtanut agenttia siirtyessään Saksaan vai onkohan ollut koko ajan tuon toimiston listoilla?

Grman: agenttifirma AA Sports Management. Slovakialainen firma kyseessä ei-niin-yllättäen. Kaikki asiakkaat slovakkipelaajia, kuten Kristof ja Krivosik. Myös Kerhon U20-joukkueen maalilla lupaavasti torjunut Simon Opatovsky on saman firman asiakas.

Joly: agenttifirma toisana tämä Kerhoakin somessa seuraava PROPULSION. Pieni firma joka käsittääkseni on kohtuu uusi. Dale Weise taitaa olla nimekkäin asiakas. Suurin osa asiakkaista pelaa ECHL:ssa tai Euroopan alasarjoissa.

Marcinew: agenttifirmana toimii 2112 Sports Agency. Winnipegissä majaansa pitävä yritys. Asiakasprofiili hyvin vastaava kuin muiden kanukkien firmoilla; Euroopassa pelaavia kanukkeja. Mm. Liigasta tutut Ty Rattie, Joe Morrow ja Cade Fairchild saman firman asiakkaita. Myös Cody Kunyk löytyy listoilta.

Sokerina pohjalla vielä Ohari... eikun Orekhov. Täältä löytyy kaveri nimeltä Igor Parashkin. Ottaen huomioon kuinka tuo kuvio meni, on jopa hieman yllättävää että listalta löytyy ison profiilin KHL-nimiä, kuten Joonas Kemppainen sekä SHL:n profiilipelaaja Linus Videll. Myös Atte Ohtamaa on saman kaverin asiakas.

En tiedä mitä tästä voi päätellä, mutta olipa mielenkiintoista tutustua agenttitoimistojen listohin. Monella toimistolla on selkeästi samanlaisessa tilanteessa olevia pelaajia listoilla. Yllättävästi yhdelläkään Kerhon ulkkareista ei ollut samaa agenttia, ja ylipäänsä kovin vähän oli Kerholle tuttuja pelaajia nykyisten ulkomaalaisten agenttitoimistojen listoilla. Bordsonilla ja Brejcakillakin eri firmat.
 
TheRikza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho, Florida Panthers
Eiköhän Cornetkin sopimusta vielä ensi vuosi riitä. Siinäkin voi olla yksi liikaa.
Eiköhän tämä ole tarkasteltavissa kauden päätteeksi. Phil ei kuitenkaan ole se akuutein ongelma.
 
Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
No niin.. näitähän nämä.

Nenonen on kolmekymppinen ammattiurheilija.. jumalauta joukkueensa kapteeni. Ei sen mitään koulutusta pitäisi enää tarvita. Oli joo 2 (kaksi) peliä pirteä kun joukkue voitti. +/- taitaa olla Ikosen jälkeen pahiten pakkasella koko joukkueessa ja onhan se nyt helvetin luokatonta pelaamista vähän väliä. Voittaa välillä jonkun väännön ja välillä ei, elekielestä päätelleen ei juuri kiinnosta kumpikaan... liukuu sitten selkä suorana kentällä kuin Jukka Seppo aikanaan. Luottaa rannevetoon joka ei ole osunut maalirautojen väliin kohta kahteen kuukauteen. Syöttönappi hukkunut jo ajat sitten. Siinä meillä kapteeni!

Ei ole tosiaan Cornet sen paremmin vetänyt, mutta kuitenkin hänen taso on tiedossa. Cornetin avut ei ole pisteissä eikä toivottavasti odotuksetkaan. Tuskin hintalappukaan on korkea kuin muilla ulkkareilla. Cornet on enemmän oman kylänpoika kuin nämä Ikoset sun muut. On paremman liigatason karvaaja, maskimies ja kulmapelaaja. Ei peräänny senttiäkään. Nyt ei vaan kulje kun ei muillakaan, mutta ei se ole asenteesta kiinni hänellä. Jos sen karvoituksen läpi näkyisi mustelmat voisin sen todistaa teille.
Jaa, mun mielestä ollut parhaita hyökkääjiä illasta toiseen ja yritteliäimpiä. Kirjoitin, että Pendo koulutti, halusit ymmärtää väärin. Nenonen oli pelkkä rannekuti saapuessaan, nyt kuitenkin ihan semiok voimahyökkääjä liigaan. Ja sä näet elekielestä kiinnostuksen puutteen, minä olen nähnyt joukkueelle pelaamista ja ratkaisuhalukkuutta.

Cornet näyttää jämäkältä. Varmaan johtuu osin siitä, että selkä suorana painelee ja liike on verkkaista. Ehkä Toivolan voisi nostaa nelosesta ylemmäs ja Cornetin nelosen keskelle, jos liike-energipuput Ruokonen-Janatuinen työntää Cornetin vauhtiin tai ottavat kuminauhat käsiinsä ja linkoavat ritsana miehen kohti vastustajan maalia ja toisella kertaa kohti omaa. Ehkä pääsisi kerran kokeilemaan lähietäisyydeltä maalintekoa...

Cornet on varmasti Grmania ja Marcinewia kalliimpi. Luultavasti Jolyakin.
 
Tomppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
No olipas köykäinen Toivolan haastattelu Pelicans-matsin erätauolla. Valmentajavaihdosta kysyttiin, mutta sitä Mika vältti kommentoimasta. En mitään syväanalyysiä hallin käytävältä odottanutkaan, mutta kun tuleva haastattelu mainittiin jo ennen matsia, niin vähän enemmän odotin kuitenkin.
 
Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu

Juu vähän sama. Tosin kun katsoo kuka haastattelijana on, niin en tiedä miksi edes odotin kolmea kysymystä enempää.
 
Jeskamareee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers & HPK
Kyllähän sitä voi olla ihan tyytyväinen että HPK teki valmentajan vaihdoksen ajoissa. Leikitään että Ässät olisi kerinnyt valmentajan vaihdossa ennen HPK:ta ja Pike olisi nyt Porissa valmentamassa Ässiä top6 joukkueeksi. Sensijaan Hämeenlinnassa olisi Karri Kivi, punaisella naamarilla selittelemässä HÄSA:lle että kun ei nyt oikein lähde.

Kiitos Mika
 
Palvis Erola

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Toivola on lopulta onnistunut erinomaisesti tämän kauden joukkueen kokoamisessa. 1-2 pelaajaa eivät ole ehkä ihan sitä mitä toivottiin, mutta moni pelaaja pelaa elämänsä kiekkoa. Valmennus huipputasoa, mv-peli huipputasoa, hyökkäysmateriaali laadukas. Lievä taitovaje sekä puolustus- että hyökkäyspäässä erottaa HPK:n sarjan ihan kärkijoukkueista. Mutta joukkue on karhea ja urheilullisen oloinen. Noita ominaisuuksia tarvitaan keväällä.

1-2 onnistunutta täsmähankintaa, niin HPk ilmoittautuu mukaan kannujahtiin.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine

Mielestäni Toivola onnistui tämän kauden joukkueen kokoamisessa kohtalaisesti (mv-osasto erinomainen [tärkein osa], pakisto ok, hyökkäyksen runko kelvollinen, Joly 4/5, sentteriosasto edelleen sekundaa, Grman, Collins ja Marcinew täysiä ohi-hankintoja), mutta korjausliikkeissä liki täydellisesti (Pikkarainen, vieläpä pitkällä sopparilla).

Kyllä tästä kokonaisuudesta Mikalle voi siis melkeinpä kiitettävän antaa tässä vaiheessa; Pikeä sopivampaa koutsia on tuolle "rouhealle" materiaalille vaikea kuvitella. Yksi Liiga-historian parhaista valmentajasignauksista.
 
Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
Itse edelleen hieman erimieltä.

Valmentajan vaihdos ollut erinomainen homma ja se että se uskallettiin tehdä ajoissa.

Collins, Marchinew, Grman täysin huti.

Joukkue on edelleen ilman ykkös ja jopa kakkos sentteriä jotka pitäisi hommata ennen kauden alkua! Tätä en ymmärrä miksi näin ei tehdä vaan kasattu joukkue ns.väärästä päästä.

Tämä joukkue on työmiesten joukkue joka päässyt hyvään vireeseen ja tekee paljon töitä. Jopa pelaa hieman yli tällä hetkellä. Hyvä niin.

Mutta kyllä se on Pikkarainen kuka tällä hetkellä Mikan työpaikan on pelastanut. Ei tuolla kuitenkaan kukaan ole mitenkää "yli odotusten" pelannut, paitsi Nurmi. Nurmi ollut erinomainen löytö ja en tiedä kuuluuko tästä kiitos Mikalle vai jollekkin junnupuolen tekijälle, mutta kiitos.

Toki välillä on pienestä kiinni nämäkin asiat. Mikäli Collins olisi ollutkin vahvistus ja Marchinew olisi pystynyt pelaamaan 1/2 sentterin roolia, mihin Mika hänet hommasi. Olisi minunkin mielipide voinut olla eri.

Liikaa kummittelee silti nimet: Brejack, Marchinew, Grman, Collins, Kankaanperä, Lahtela, Monto, Voutilainen, Karjalainen, Bordson, viimekauden lainojen panttaaminen, sekä viimekauden yhden kentän taktiikka. Pienellä seuralla ei mielestäni olisi varaa näin paljon ampua huti, vaan ampua sitten vähemmän, mutta tarkasti.

Harperista en sano vielä mitään, vasta tammikuussa voi alkaa arvioimaan onko onnistunut vai ei.

Hyvä kuitenkin että joukkueella kulkee ja sentteriä sisään niin pystytään mihin vaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös