Mainos

Mika Toivola – urheilujohtaja

  • 121 295
  • 809

TJ MACKEY

Jäsen
Mennään kerrankin posin kautta. Heti alkuun, en ole vaatimassa Mikalle potkuja. Sitten seuraavaksi niitä erittäin positiivisia tekoja Mikalta: Eronen, Kunyk, Kontiola, Laurikainen, Pelli, Janatuinen etc. Paljon hyvääkin, jottei päästä argumentoimaan, että kaikki Mikan tekemä on paskaa paitsi kusi.

Toivolan tyylissä on kieltämättä jotakin vetoavaa. Hänellä on ollut tapana rakentaa erittäin karheita joukkueita, jopa pienellä ylilyöntipotentiaalilla, siis jo ennen pestiä Kerhossa. Mika on myöskin maineessa, jonka sanaan voi luottaa. Hän seisoi todella pitkään esim. maalivahti Voutilaisen ja Tiilikaisen takana. Mikalla ei ole tapana hätäillä tai paskoa housuun.

Toivolan aikana HPK on ollut uskomattoman hienosti mestari, potentiaalinen mitalijengi 2020 kauden keskeytykseen asti ja viime vuosi oli kaikella kunnioituksella mahalasku.

Tällä kaudella kaikki on vielä auki. HPK voi voittaa kenet vaan, mutta ihan mahdotonta ei ole paha sippaaminenkaan, sen verran kapealla ratkaisukyky on.

Mikaa paremmin tuntevat voisivat tulkata tuota tämän päivän otteluennakkoa. En ihan rehellisesti saa kiinni siitä. Tykkään siitä osiosta, kun Mika puhuu keväällä sovitussa suunnitelmassa pysymisessä. Että nyt rakennetaan JOUKKUE ja mietitään tarkkaan miten palaset osuu juuri tähän kokonaisuuteen. Tuota kun miettii tarkemmin, niin kyllä, maalivahti- osasto, pakiston Pelli, Laatikainen, Latvala, Ikonen on hienoa työtä. Samoin hyökkäyksen sielupelaajat Pihlström, Tikka, Nenonen ja Artturi Toivolan ketju.

Mutta sitten ulkomaalaiset, onko heidät todella mietitty tarkan kamman kautta. Ei ole hankittu ihan ketä vaan ja hankkimisen ilosta. Itselle jää herroista Colllins, Johnston, Marcinew, Grman ja Harper sellainen epämääräinen kuva, mitä näillä on haettu? Mikan systemaattiseen toimintaan iskee rajun ristiriidan nämä ulkkarihaut. Niin Ässissä kuin Kerhossa. Ja koronan varjolla voisi miettiä, että kun halvalla saatiin. Käsitttääkseni ja tietojeni mukaan ei saatu, erittäin hyvää tiliä nauttivat ainakin herrat Collins, Cornetja Johnston.

Eli paljon hyvää, mutta hämmennystä myös. Ja pysyn kannassani, Mikan olisi tullut löytyy Pikkaraiselle työkaluja jo vähän aikaisemmin. Helppoa se ei ole, ei tietenkään. Eikä Mika ole paskan määrässä mikään poikkeus. Ja jos ajatus on se, että mikään ei kelpaa niin kannattaa käydä katsomassa kommentteja muutamien muiden joukkueiden hiekkalaatikolla. Siellä ei ihan aidosti välillä mikään riitä. Jotkut Lebedeffit ja Pellit ei riittäisi mihinkään. Meille he ovat timantteja ja ihan oikeutetusti.
 
Orangezone

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jätän tämän asian kesken kun ylipuolet on aivan diipadaabaa :D

Huomaa pojalla hieman asia loppuvan kesken kun pitää kaivella väliin jotakin 4 vuotta vanhoja juttuja :D On se kiva varmaan elää menneessä. Itse katson tämän hetkistä joukkuetta ja se on fakta että se on vajaa, sekä sinne on tarvinnut vahvistusta jo kauden alusta alkaen.
Oletko koskaan kuullut käsitettä kokonaiskuva? Vähän jäitä hattuun ja malttia peliin niin elämäsi helpottaa kummasti...
 
Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa

Hyvin kirjoitettu!!
En minäkään sano, enkä ole sanonut että Mika ei olisi mitään hyvää tehnyt tai että JOUKKUE olisi huono.

Mielestäni on hyvää, mutta enemmän huonoa (pelaaja hankintojen suhteen).
Itse kuitenkin tahdon nähdä jokaisena vuonna että pyritään tekeen kaikkensa että pääsee finaaliin, ei sääleihin, eikä että kunhan päästään pleijareihin.

Mikan isoin heikkous on reagointi, sekä ulkomaalais hankinnat. Näihin kun saisi parannusta, olisin varmasti tyytyväinen miehen toimintaan. Nyt vain ei ole näkynyt kahteen kauteen näissä minkään näköistä parannusta.
 
Suosikkijoukkue
HPK
Nyt kaksi kautta jo jätetty hankkimatta tai hankittu liian myöhään.

Itse en ainakaan ole tyytyväinen ok tason tekemiseen. Joka kausi pitäisi tehdä kaikkensa että menestytään. Mikäki Mika nyt hommaa aivan jäätävät kärki äijät ja voitetaan mestaruus olen kiitollinen, mutta en silti huuda Kiitos Mikaa.

Pikkaraisella on aika paljon isompi rooli tämän hetken menestyksellä. Pikkarainen suorastaan anoo pelaajia ja tekee sen myös julkisesti. Ei anna kuvaa että ihan kaikkensa siellä toimistolla silloin tehdään.
Juuri näin! Vaikka nyt meneekin ihan hyvin niin miksi pitäisi vain siihen tyytyä. Eikö ole oikein vaatia parempaa omalta joukkueeltaan. Todella paljon hyviä hankintoja Mika on tehnyt, mutta ei siihen tarvitse "tyytyä".

Ja tuokin ihmetyttää, että Pikkarainen selvästi haluaisi pelaajia, mutta sitä ei oteta huomioon. Eli nämä "pelaajia tarvitaan...kapea materiaali" yms. puheet eivät ole vain fanien suusta, vaan myös PÄÄVALMENTAJAN. Se on jo, omasta mielestä ainakin, aika huolestuttavaa kun päävalmentaja julkisesti kritisoi pelaajahankintoja..
 
Wicci

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh Penguins, Sudden Death (RIP)
Eilinen oli heikko esitys koko joukkueelta. Lisäks tuli pari loukkaantumista lisää, harmitti sekin. Nyt luin nää viestit läpi ja tuli tunne, että ollaan ulkona pleijareista. On niin paha toisten olla että luulin asioiden olevan ihan päin perseitä ja vähän niitä vittujakin. Vilkasin sarjataulukkoo ja Kerholla on oikeesti saumaa olla vielä kotiedussa kiinni, piristyin.

Ei ole helppoa olla pienemmän budjetin joukkueen kannattaja. Nälkä kasvaa syödessä ja välillä itse kukin kuvittelee, että ihan kaikki on mahdollista. Ei tarvi kun soittaa Kunykille, että tule tänne nyt vaan. Rahaa on miljoonia, ellei Kummelityyppisesti miljardeja ja kaikki asiat on vaan niin, että olis mahdollista tehdä mutta joku tässä kyseisessä organisaatiossa vaan piruuttaan jättää asiat tekemättä. Ihan vaan kun ei huvita.

Yhtä kaikki, tää on meidän Kerho. Herättää ainakin tunteita, jos ei muuta. Kiitos Mika.
 
Heitinga

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
@TJ MACKEY Juurikin näin.

Itselleni tuntuu siltä kun joukkue ylisuorittaa ja alisuorittaa samanaikaisesti jos se edes on suinkin mahdollista. Kärkipelaajista tulostaululla näkyy oikeastaan Joly, mutta taas alaketjuissa koko osasto pelaa käytännössä elämänsä parasta jääkiekkoa.
 
Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Jätän tämän asian kesken kun ylipuolet on aivan diipadaabaa :D

Huomaa pojalla hieman asia loppuvan kesken kun pitää kaivella väliin jotakin 4 vuotta vanhoja juttuja :D On se kiva varmaan elää menneessä. Itse katson tämän hetkistä joukkuetta ja se on fakta että se on vajaa, sekä sinne on tarvinnut vahvistusta jo kauden alusta alkaen.
Nooh pojittelu on enemmän kuin mieltä ylentävää, mutta en taida ihan siihen kategoriaan enää tippua.

Kukaan ei elä menneessä, mutta niin kauan kun mieli ei taivu katsomaan kokonaiskuvaa ja tuloksia, niin aika ohuella ollaan. 4 -vuotta tai ei niin silloin annoit ymmärtää, että tiedät faktoja. Noh tuon on historia todennut vääräksi ja historia määrittää nykyisyyttä. Nyt en ole kuullut yhtään perustelua sille miksi pitäisi jollekin antaa potkut. Itse argumentoin tulosten pohjalta, jotka ovat plussalla toistaiseksi.

Tunnustan myös, että joukkue kaipaa vahvistusta, mutta mitä pystytään toteuttamaan nykytilanteessa on myös se mitä pohdin ja mihin vertaan hankitoja.
 
KariJurri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Jätän tämän asian kesken kun ylipuolet on aivan diipadaabaa :D

Huomaa pojalla hieman asia loppuvan kesken kun pitää kaivella väliin jotakin 4 vuotta vanhoja juttuja :D On se kiva varmaan elää menneessä. Itse katson tämän hetkistä joukkuetta ja se on fakta että se on vajaa, sekä sinne on tarvinnut vahvistusta jo kauden alusta alkaen.
Hyppään tähän vähän ulkopuolisena, mutta on kyllä niin ärsyttävä viesti, että sietäisit joutua jalkapuuhun.

Ekana haukut (ihan järkevän) lainaamasi viestin diipadaapaksi kun itseltäsi loppui pointit ja sen jälkeen pojuttelet toista. Makseletko @Santsu :lle viikkorahaa? Jätä pliis ens kerralla kirjottamatta, jos et osaa asioilla väitellä vaan tarvitsee ruveta vittuilemaan.
 
Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
Hyppään tähän vähän ulkopuolisena, mutta on kyllä niin ärsyttävä viesti, että sietäisit joutua jalkapuuhun.

Ekana haukut (ihan järkevän) lainaamasi viestin diipadaapaksi kun itseltäsi loppui pointit ja sen jälkeen pojuttelet toista. Makseletko @Santsu :lle viikkorahaa? Jätä pliis ens kerralla kirjottamatta, jos et osaa asioilla väitellä vaan tarvitsee ruveta vittuilemaan.
Vastasin vain samalla tavalla takaisin.

Mutta nyt hyvien ulkojäiden jälkeen, nöyrimmät pahoittelut @Santsu.

Olen erimieltä kanssasi ja se on ihan ok. Kaikkien ei tarvitse tykätä ja olla samaa mieltä Mikasta, enkä usko että onkaan.

Hieman vain pistää kiristämään tuollainen vanhojen kaivelu, jolloin pma lähteeni oli 100% varma näistä. En kuitenkaan jaksa itsekkään kaivaa kaikkia Kunykin nähneitä ja Hietasen varmoja tulemisia.

Nyt voidaan puolestani jatkaa, ollaan samaa mieltä tai erimieltä. Kun kiekko tippuu, ollaan kuitenkin kaikki kerhon puolella.

Vahvistuksia silti kerho tarvii ja se on fakta.
 
HyttyOfficial

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerhon Pallo, Detroit Red Wings, Real Madrid
Niin tietyllä tavallahan Toivolan duuni on olla eräänlaisena "kasvoina" ulospäin ja siihen kuuluu se, että häneen kritiikki yleensä kohdistuu eikä siinä mitään, mutta tietyllä tavalla täällä nyt osa vihaa sen takia, kun hänen hankinnat eivät ole osuneet 100% varmuudella ja nyt ei olla hankittu sentteriä mikä olisi tarvittu. Samalla sivuutetaan asioita mitkä saattavat vaikuttaa mihinkin, kun suu vaahdossa huudetaan sentteriä ja vitun Mikaa.

Olen useasti todennut, että jos Mikaa ja hänen suorituksia pitää arvioida, niin sitten pitää katsoa kokonaisuutta josta mies vastaa eikä ainoastaan edustusta ja siellä yksittäisi pelaajahankintoja. Eli tällä hetkellä hän vastaa C -junnuista ylöspäin edustukseen ja jos katsotaan joukkueiden tuloksia, niin kaikki taistelevat playoff -paikasta. CSM on sijalla 4, B sijalla 6, A ainoa joka hieman kyykännyt, mutta taistelee jatkopeleistä sijalla 9 ja edustu taistelee top6 paikasta. Eli jos Mikan vastuualueella olevien joukkueiden suorituksia katsoo ja suhteuttaa sen resursseihin sekä maailman tilanteeseen, niin sanoisin, että ei missään nimessä kenkää.

Tietysti jos joku ajattelee, että koska sentteri niin "vittu ulos" se hänelle suotakoon, mutta ei se ainakaan pohjaudu tuloksiin tai järkeen kokomaisuutta tarkastellessa.
Toivola on ollut hyvin hit or miss hankinnoissa. Jos saa kairattua pätevän sentterin meille vielä, on minusta selkeästi plussan puolella. Mutta paljon riippuu siitä, koska on todella iso epäonnistuminen jos joukkue ei vahvistu.

Junnutoimintaa on haastava arvioida sijoitusten pohjalta. Tärkeämpää on tuottaa liigatasolle pelaajia jatkuvalla syötöllä. Monet Kerhon hyvin menestyneet A- ja B-junnut ovat tuottaneet nihkeästi tekijöitä aikuisten tasolle. Paajasen ja Nikkilän ja Innalan välissä oli helvetin pitkä kuilu, että tekijöitä ei junnumylly juuri tuottanut

Tärkeää olisi saada pidettyä ja kasvatettua Jokisen, Nurmen ja Innalan kaltaisia pelaajia vs. hukata heidät, kuten Virran tapauksessa.

P.S: Mielestäni Kerholle iso, iso juttu olisi se yksi huippuprospekti, joka varataan korkealla Nahilaan. Saros on kyllä tähti, mutta kassarit eivät vain ole yhtä "marketable" kuin Barkovit, Heiskaset ja Laineet.
 
Suosikkijoukkue
HPK
Olisiko jo aika myöntää, että on TAAS huonosti kasattu joukkue jossa TAAS kaikki tuloksen teko paineet kasaantuu liian pienelle joukolle.. Olisiko jo aika vaihtaa kaveri joka vastaa joukkueen kasaamisesta?

Jos vedotaan rahaan, tai sen puutteeseen, niin huono argumentti kun samaan aikaan hommattu esim. Teppo istumaan katsomoon. Tai kauden alussa jo Collinsit ja kumppanit.. Ei se ongelma ole sen rahan puute vaan kuinka huonosti se on käytetty.
 
Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Mennään nyt tämä kausi loppuun ja katsotaan, mikä on lopputulos. Pestään pyykki sen jälkeen.
 
L

luigitar

Huteja tulee jatkossakin jokainen kausi. Osa näistä johtuu huonosta scouttaamisesta kun toiset taas pelaajan epäonnistumisista.

Hyviä osumiakin oli kivasti, jotka jatkavat myös ensi kaudella.

Janatuinen
Joly
Kiljunen
Nurmi
Pelli
 
Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Odotan, että @OranssiaKultaa on heittää hieman tarkempaa perustelua sille mistä ajatus "taas" huonosti kootusta jengistä?

Ymmärrän kyllä, että joukkueen nykyiset esitykset turhauttaa, kuten itselläni tekee ja mieli hapoilee syyllisiä, mutta itse en osta tätä, että pitäisi potkia kaveri pois jos keskitason budjetilla operoiva porukka on kaksi kautta kolmesta ollut taistelemassa top6 sijoituksista.

Näillä resursseilla pitää olla lähes joka vuosi taistelemassa pudotuspeleihin pääsystä kyllä, mutta jotta joukkue menestyisi niissä vaati se riskinottoa tietyillä osa-alueilla ja luottoa kehitystarinoihin, jos ne eivät aina toteudu, niin silloin tulos ja peliesitykset jäävät piippuun. Viime kaudella luotettiin valmennuksen osalta kehittymiseen, ei realisoitunut vaikka joukkue oli ihan kyvykäs.
 
Ritarisydän

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Philadelphia Flyers, Real Madrid

No katsoo viime kautta, vain yksi ketju, kontiolan, jolta pystyi odottaa tulosta.. Jos kahdella peräkkäisellä kaudella saman virheen tekee niin kyllä voi puhua "taas"
 
Niin itse puhuit aikaisemmin joukkueesta. Lähtökohtana ilmeisesti tähän kauteen oli rakentaa parempi joukkue, sekä parikymmentä pistettä enemmän, kuin laskea tehoja yhden kentän varaan ja saada pistepörssin kärkiukkoa. Aikalailla siinä haarukassa taidetaan olla. Tietysti nyt ollaan jälleen aikalailla yhden kentän varassa tehojen puolella, mikä tietysti miinus, mutta kuten sanoin, niin tällä budjetilla pitää luottaa kasvutarinoihin.

Ja jos viime kautta katsoo ja sen lähtökohtia sekä mitä seppää siellä kesken kaudenkin pyöri, niin olen hieman erimieltä. Kyllä siellä oli muitakin, kuten Puustinen, Nenonen, Mankinen ja Vesalainen keneltä pystyi odottamaan tulosta. Ei vain realisoitunut kaikilla.

Itse en vain näe, että miksi joku pitää potkia pihalle, joka tilastojen valossa on tässä seurassa rakentanut useammin joukkueen joka pääsee pleijareihin, kun joukkueen joka ei? Se että hävitään nyt kriittisellä hetkellä pelejä ei voi olla pelkästään tälläinen peruste, kuten vähän tuntuu, että osalla on.

Joku vastuu kai valmennuksellakin on. Varsinkin kun selkeästi nähtävissä ihan perusasioita mitä tuolla voi viisikon tasolla korjata. Toki kärki on kapea ja taitovajetta on, mutta itse näen, että toistaiseksi ollaan tosiaan sen kokoluokan toimija jolla on aina vajetta vähän jossain. Sitten kun budjetti on yli keskitason, kuten ilmeisesti on ensi kaudeksi toimarin suunnaltakin puhetta ollut, niin voi odottaa taas enemmän.
 
Kivitasku

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Olisiko jo aika myöntää, että on TAAS huonosti kasattu joukkue jossa TAAS kaikki tuloksen teko paineet kasaantuu liian pienelle joukolle.. Olisiko jo aika vaihtaa kaveri joka vastaa joukkueen kasaamisesta?

Jos vedotaan rahaan, tai sen puutteeseen, niin huono argumentti kun samaan aikaan hommattu esim. Teppo istumaan katsomoon. Tai kauden alussa jo Collinsit ja kumppanit.. Ei se ongelma ole sen rahan puute vaan kuinka huonosti se on käytetty.
Kerho on kuuden joukossa runkosarjan jälkeen katastrofaalinen alun jälkeen. Miten helvetin huonosti alempana olevat on koottu? Nimim. Kun mikään ei riitä.
 
Kivitasku

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
LÖYTÖJÄ
Joly
Nurmi
Lebedef
Kiljunen
Tavi (voisi jatkosopparista laittaa huteihin)
Lucenius
Pelli (olisi voinut laittaa myös varmoihin)
Eronen

VARMOJA HANKINTOJA
Janatuinen
Toivola
Kunyk
J.Ikonen (1 kausi)
Laurikainen
Laatikainen

TIPPUI SYLIIN
Pihlström
Kontiola

HUTI
Lahtela
Monto
J.Ikonen (2 kausi)
Koistinen
Brejack
Bordson
Marchinew
Collins
Grman (siinä ja siinä)
Voutilainen
Karjalainen
Mankinen (oliko sairaus tiedossa, en tiedä)
Kankaanperä

Sitten on niitä näiden välillä olevia mm. Cornet, Johnston, Harper..

Varmasti jotakin jäi, mutta tuossa MINUN mielipide.
Millä tavalla Pihlström ja Kontiola vain sattui sähköllä tippumaan syliin? Jeesus...
 
LeftinKessel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvä kerho!
Millä tavalla Pihlström ja Kontiola vain sattui sähköllä tippumaan syliin? Jeesus...
Kontiolan kohdalla kävi ilmeisesti niin, että Tappara ja Ilves eivät kelpuuttaneet Kontiolaa, sillä molemmilla joukkue oli jo kasassa, jolloin hän päätti valita kerhon lyhyen työmatkan takia.
Pillu puolestaan oli ilmeisesti tarjonnut itse itseään Toivolalle, sillä tiesi, että homma Jokereissa ei enään jatku.
(Joku voi korjata, mutta näin minä muistelisin.)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös