Mika Toivola Ässien urheilujohtajaksi

  • 333 040
  • 1 438

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
No joo, juuri sen takia äijän tavallaan tarttisikin alkaa tekemään itseään tunnetuksi. Ei varmaan rapakon takana tiedetä nimeä Dallasin ja Columbuksen organisaatioiden ulkopuolella. Suhteillahan tuolla pelataan ja jos jommasta kummasta noista saataisiin järkättyä Mikalle paikka jonkinlaisena pelaajatarkkailijana ja sen jälkeen pari hyvää varausta Euroopasta ja tie olisi ehkä auki. Tai sitten tuonne lähteä apuvalmentajaksi ja koittaa sitä kautta edetä. Ihmisenä Mika taitaa olla sen verran fiksu ja julkisuuskuvastaan huolimatta pidetty että voisi hyvinkin tuollaisella tiellä nousta organisaatiossa. Tai sitten tekee noita urheilupomon hommia Suomessa eri seuroissa maailman tappiin. Mistä sitä tietää mitä kenenkin intresseissä edes on.

Kekäläisen tapauksessa kannattaa myös huomioida että äijällä on myös yliopistotutkinto talouspuolelta, eikä urheilupuolelta. Urheilupuolen opiskelut on hoidettu siinä sivussa ihan itse. Ei Toivolalla minkäänlaisia rahkeita ole toimia GM:nä NHL-seurassa mutta ehkä jonain pelaajatarkkailun vastaavana kuten Keklu St. Louisissa.
 

luotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Die Mannschaft, Bayern München
Mika Toivolasta oli tämän päivän Länsi-Suomessa lähes sivun juttu. Se oli kirjoitettu erittäin positiiviseen sävyyn ja sivun isossa kuvassa mies istuu jalat pöydällä myhevä ilme kasvoillaan. On siinä varmaan Bojilla sulattamista, niin paljon häntä Raumalla ilkuttiin. Lähteenmäkeen Toivola sanoi kiinnittäneensä huomiota HPK:n A-junnuissa ja oli ajatellut, että "jos tuosta kaverista ei tule liigapelaajaa, niin minä eni ymmärrä lajista mitään". Erikoisuutena kerrottiin, ettei Toivola ole juonut eläessään kuppiakaan kahvia.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tuli itsekin kirjoitettua tänne Ässä-osioon Lähteenmäen sainauksen yhteydessä, että Toivola Hämeenlinnassa asuvana on varmasti nähnyt Lähteenmäen pelejä jo HPK:n A-junnuissa. Nyt tuli sillekin sitten varmistus, eli pelkästään Mestiksen pistepörssiä tuijottamalla ei Lähteenmäkeä scoutattu.
 

Fernando

Jäsen
Suosikkijoukkue
los serranos
Noissa Ässäkannattajien ensireaktioissa on tietysti hyvä muistaa se, että tyytymättömyys Toivolan sopimukseen johtui ehkä enemmänkin siitä, että Rockya ei palkattu. Muistaakseni Fernandokin oli pelkästään tuon vuoksi jo vaihtamassa leiriä.

Tästä päivän naurut. Ei suinkaan siksi, että väittäisin tämän olevan paskapuhetta. Todellakin teki kipeää ottaa Mika vastaan. No parempi niin, että Mika näytti epäilijöilleen omistavansa Karria suuremmat kivet.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
No joo, juuri sen takia äijän tavallaan tarttisikin alkaa tekemään itseään tunnetuksi. Ei varmaan rapakon takana tiedetä nimeä Dallasin ja Columbuksen organisaatioiden ulkopuolella. Suhteillahan tuolla pelataan ja jos jommasta kummasta noista saataisiin järkättyä Mikalle paikka jonkinlaisena pelaajatarkkailijana ja sen jälkeen pari hyvää varausta Euroopasta ja tie olisi ehkä auki.

Dallas olisi varmasti luonteva paikka Takon suosituksilla, joskin etenemiseen tarvittaisiin muutakin kuin pari hyvää varausta. Scoutin hommahan on sillä lailla raadollista että itse ei saa päättää mistään ja samojen junnujen perässä on yleensä monta haaskalintua. Siihen päälle toistasataa yötä poissa kotoa, ei välttämättä sovi kaikille.

Mielestäni kyse ei ole vain siitä mitä Mika haluaa vaan siitä mitä Ässät urheilujohtajalta haluaa ja mitä Ässät organisaationa haluaa. Mestaruus on jo voitettu, mitä seuraavaksi?
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ehkä idän pojat. Etelässä on jo nyt timanttista osaamista urheilujohtamisessa.

Poimitaan muutamia etelän poikien viestejä tämän ketjun alkuajoilta.
benicio kirjoitti:
Toivolaa on mielestäni huonoin valinta utj:ksi aktiivi-sm-valmentajista
Röyh!
Aijai, kyllä niin mieleni pahoitin tuollaisesta lainausvirheestä, todellisuudessahan kirjoitin tuolloin:
Toivolaa on mielestäni huonoin valinta utj:ksi aktiivi-sm-valmentajista, mutta ilmeisesti hänellä on jotain kykyjä, jotka eivät valmennustuloksissa tai julkisuuskuvassa välity.
Eli vaadin tuon nyt lainattavan muodossa

benicio kirjoitti:
hänellä on jotain kykyjä, jotka eivät valmennustuloksissa tai julkisuuskuvassa välity.
Myös pelkän "hänellä on kykyjä" hyväksyn. Muokkaa viestisi, olin taas oikeassa.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Mielestäni kyse ei ole vain siitä mitä Mika haluaa vaan siitä mitä Ässät urheilujohtajalta haluaa ja mitä Ässät organisaationa haluaa. Mestaruus on jo voitettu, mitä seuraavaksi?
Urheilujohtajan hommahan on siinä mielessä parempi että naama ei kulu samalla tavalla kuin valmentajalla joka on joka päivä samassa hommassa. Siinä mielessä on aika outoa että Toivola haluaisi edes takaisin valmennushommiin kun meriitit ovat yhtä hopeaa lukuunottamatta aika kehnot (ja moni laittoi jo tuosta hopeastakin ison osan Karri Kiven piikkiin).

Jos haluaa urallaan eteenpäin tekee kaksivuotisen sopimuksen Ässiin ja toivoo että Pekka Virta saa huipennettua tuon rupeaman kultamitalin uusintaan. Ja sitten lähtee joko isompaan seuraan tai koittaa metsästää sitä paikkaa rapakon takana (missä tuo toinen kulta auttaisi). Sveitsit ja Itävallat joihin varmaan pääsisi ovat noita Suhosten ja Rautakallioiden yms. kuusikymppisten paikkoja.
 
Aijai, kyllä niin mieleni pahoitin tuollaisesta lainausvirheestä, todellisuudessahan kirjoitin tuolloin:

Eli vaadin tuon nyt lainattavan muodossa

Myös pelkän "hänellä on kykyjä" hyväksyn. Muokkaa viestisi, olin taas oikeassa.
En muokkaa. Kirjoitit tuon osan, mitä lainasin. Kirjoitit sen lisäksi muuta, mutta se ei poista kirjoituksestasi lainaamaani kohtaa.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Jos haluaa urallaan eteenpäin tekee kaksivuotisen sopimuksen Ässiin ja toivoo että Pekka Virta saa huipennettua tuon rupeaman kultamitalin uusintaan. Ja sitten lähtee joko isompaan seuraan tai koittaa metsästää sitä paikkaa rapakon takana (missä tuo toinen kulta auttaisi).

Tai sitten tavoitteeksi asetetaan Ässien nostaminen eurooppalaiseksi suurseuraksi viide vuoden tähtäimellä ja Mika päävastuuseen projektin vetämisestä.

En totta puhuen tunne Toivolaa ja hänen arvomaailmaansa enkä esimerkiksi sitä missä määrin ulkomaat edes voisivat kiinnostaa. Tähänastisen uransa mies on työskennellyt Suomessa. Rapakon taakse taas on pitkä matka useammassa kuin yhdessä mielessä.

Aika näyttää, itse toivon Mikan jäävän Poriin. Vastahan tässä on saatu alkuun sitä että Ässät toimii kuten ammattilaisorganisaation 2010-luvulla pitääkin. Organisaatiossa on varmasti edelleen kehitettävää.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
En muokkaa. Kirjoitit tuon osan, mitä lainasin. Kirjoitit sen lisäksi muuta, mutta se ei poista kirjoituksestasi lainaamaani kohtaa.

Senkin ilkimys!

Sitäpaitsi ei noista tuon ajan liigavalmentajista taida kukaan muu utj:na olla edes ollut, joten tiedä sitten millaisessa mestaruusputkessa Ässät olisi vaikka Harri Rindellin kanssa. Hah!

Vakavasti ottaen tuollainen ennen pilkkua katkaisu on vähän mälsää, mutta annan sinulle anteeksi, koska tahtosi oli hyvä ja Toivola hienoa mies.
 
Senkin ilkimys!
Vain ajoittain. Ja silloinkin hyvin katuvainen.

Sitäpaitsi ei noista tuon ajan liigavalmentajista taida kukaan muu utj:na olla edes ollut,
Pitänee kutinsa.

joten tiedä sitten millaisessa mestaruusputkessa Ässät olisi vaikka Harri Rindellin kanssa. Hah!
Sitä ei, totta vieköön, tiedä.

Vakavasti ottaen tuollainen ennen pilkkua katkaisu on vähän mälsää, mutta annan sinulle anteeksi, koska tahtosi oli hyvä ja Toivola hienoa mies.
Mälsää, mutta paikassaan ihan paikallaan. Ja kiitokset sinulle anteeksiannosta. Toivola on hieno mies, ja varsinkin urheilumies. Hienoa, että vaikuttaa Ässissä. Toivottavasti pääsevät Ässien kanssa jatkosopimukseen.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Toivolan ulkkarihankinnat tälle kaudelle:

Umicevic +++ (aivan suvereeni kaveri, jokaisen liigajengin 1.ketjun pelaaja)
Kreps + (pelaa Ässien 1/2.sentterin paikkaa)
Jeglic + (paikka pelaavassa kokoonpanossa)

Cohen --- (ei koskaan kotiutunut Ässiin)
Ribben --- (stunttimies, mutta taso ei riittänyt liigaan)

Groulx ei voi vielä antaa arvosanaa (2 peliä, onko -6 vai -7) , tällä hetkellä ollaan vielä reippaasti miinuksella.

Vaikka Toivola on tunnustettu Messias, niin tällä kaudella ulkkareiden kohdalla ainoastaan Umi on selvästi huippuhankinta, muuten on aika hiljaista. Kausi on vielä kuitenkin kesken ja ennustan jo tässä kohtaa että vähintään 1 uusi ulkkari nähdään Ässissä vielä ennen helmikuun puoltaväliä. Toivottavasti tämä on vaihteeksi plussa-merkkinen hankinta.
 

KalleXII

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dinamo Riga
Heitän omankin arvioni kehiin (asteikko +10 - 0 - -10)

Umisevits +8 - joukkueen tärkeimpiä palasia, mutta ei kuitenkaan Zaborskin kaltainen dominaattori kentällä.

Jeglits 0 - Projektipelaaja, jolta nyt ei mitään ihmeitä odotettukaan. Eikä kyllä ole saatukaan. Jossain määrin kyseenalaista, ansaitseeko paikan edes pelaavassa kokoonpanossa, vai olisiko parempi kierrättää potentiaalista junnua hänen paikallaan...

Kreps -5 - hankittiin ilmeisesti isoon rooliin, mutta tähän astiset näytöt eivät kyllä täytä näitä odotuksia millään muotoa.

Cohen -8 - Piti olla johtava pakki, mutta osoittautui huti kudiksi. Kuka tämän mahtoi scoutata vai onko Matikaisen kuuluisa faxi jäänyt Ässien toimistolle?

Ribbenstrand -10 - Ruotsin divareista ei vain yksinkertaisesti voi mahtua La Liigaan pelaavaan kokoonpanoon. Tämänkin kohdalla voidaan scoutin taidot kyllä kyseenalaistaa. Pauli Levokari tai Honkanen ei olisi voinut olla yhtään huonompi. A:ssa kaiketi ei tähän lähtöön ollut ketään edes etäisesti liigakelpoista pakkia?

Groulx -8 - Tällä hetkellä samaa hutikuti tasoa kuin Cohenkin, mutta tendenssi ainakin näyttäisi olevan nousujohteinen... Katsellaan nyt joulutaukoon ja mietitään sitten pidetäänkö vai pistetäänkö eteenpäin.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Toivola on tehnyt muutamia isoja virheitä, Pekka Virta saattaa osoittautua sellaiseksi, mutta Uusikartanon pois päästäminen on jo nyt sellainen.
 

Fernando

Jäsen
Suosikkijoukkue
los serranos
Pekka Virta huti. Aukin menetys ei, joskus pitää katsoa tulevaisuuteen, eikä miettiä vain yhden kauden menestystä. Ja kun mietitään tilastoja niin Henkka vetää pidemmän korren.
Aki 3+4=7 10 rm -1
Henkka 2+4=6 4 rm +1

Henkalla putki kulkee vielä useamman vuoden, papalla ei.
 

luotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Die Mannschaft, Bayern München
Pekka Virta huti. Aukin menetys ei, joskus pitää katsoa tulevaisuuteen, eikä miettiä vain yhden kauden menestystä.

Lukon puolella on pitkin syksyä vaadittu Uusikartanolle katsomokomennusta. Kausi ei ole lähtenyt Akilta ihan putkeen. Toisaalta hän ei ole tainnut aiemminkaan päästä oikein vauhtiin syksyisin, on enemmänkin kevään miehiä. En kyllä haikailisi hänen peräänsä, ura on ehtoopuolella ja ainakin verotietojen mukaan vielä melkoisen kalliskin mies. Nyt pitää todellakin katsoa eteenpäin.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Heino on mielestäni sopinut oikein hyvin omaan, tämän hetken suosikkiketjuuni, eli Huhtanen-Heino-Pihlman-kolmikkoon.

Heinon hankintaa en muutenkaan viitsisi lähteä vielä dumaamaan, sillä hän on Papan tyyppinen pelaaja, mutta toisin kuin AUK:lla, hänellä on vielä paljon pelivuosia jäljellä.

Jossain vaiheessa tämä vaihto oli pakko suorittaa. Ikuinen respect ja Litti-peukku täältä suunnalta Papalle, huikea pelimies. Mutta kuten sanottua, vaihdon hetki oli käsillä ja nyt kun Heino satuttiin onnistuneesti kaappaamaan (ymmärtääkseni mm. Hifkin nenän edestä), niin vaikea tästä on Toivolaa syyttää.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pekka Virta huti. Aukin menetys ei, joskus pitää katsoa tulevaisuuteen, eikä miettiä vain yhden kauden menestystä. Ja kun mietitään tilastoja niin Henkka vetää pidemmän korren.
Aki 3+4=7 10 rm -1
Henkka 2+4=6 4 rm +1

Henkalla putki kulkee vielä useamman vuoden, papalla ei.

Olisin loppuen lopuksi pitänyt AUK:n sillä paikalla, jolla hän pelaisi keväällä eli kakkosen keskellä ja jättänyt Krepsin hankkimatta. Ässien suurin ongelma on tällä hetkellä kakkosketjun toimimattomuus. Krepsin tyyli ei näytä sopivan Elon kanssa yksiin, kaksikko ei löydä toisiaan millään.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Olisin loppuen lopuksi pitänyt AUK:n sillä paikalla, jolla hän pelaisi keväällä eli kakkosen keskellä ja jättänyt Krepsin hankkimatta.

Niin, loppujen lopuksihan Heino ei tullutkaan Auk:n tilalle.

Näitä on turha tässä jossitella, mutta ymmärrän TF:n ajatuksen, Aki on paljon enemmän kuin tehopisteensä. Hän osaa rauhoittaa ja siten johtaa koko joukkueen pelaamista ja pää pelittää kentän ulkopuolellakin; mies on käytännössä kuin viides valmentaja. Kreps on hyvä pelaaja mutta ei välttämättä yllä samaan.

Mutta sitten tulee tämä ikä ja muu vastaava, turha ja vähän vaikeaakin enää jossitella.h
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Yleisön tuki pitää ansaita

" Minulla on täysi luotto siihen, että pelaamme vielä tällä kaudella niin hyvin, että Isonmäen tupa on täynnä."

Jos Ässät alkaa tekemään maaleja ja tätä kautta tulee voittoja useinmiten kuin nyt, niin varmasti alkavat lehterit taas täyttyä. Porilaiset, kuten muutkin suomalaiset, ovat urheiluhulluja ja ennen kaikkea menestysnälkäistä kansaa.
 

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Jos Ässät alkaa tekemään maaleja ja tätä kautta tulee voittoja useinmiten kuin nyt, niin varmasti alkavat lehterit taas täyttyä. Porilaiset, kuten muutkin suomalaiset, ovat urheiluhulluja ja ennen kaikkea menestysnälkäistä kansaa.

Ei voi rivikatsojia syyttää puolillaan tyhjistä halleista. Kaikkialla se samalla tavalla menee, eli menestys tuo kiinnostusta ja ihmisiä paikalle pl. faniryhmät. Onhan se psykologisestikin selvää, että normaali katsoja haluaa nähdä voittoja ja menestystä, ei häiviöitä ja luusereita. Nykyään on niin paljon muutakin tekemistä Suomessakin, että vapaa-ajasta kilpailu on armotonta varsinkin urheilujoukkueille, jotka eivät menesty sillä hetkellä.

Vaikka pata pelaisi koko kauden alakanttiin, niin varmasti tulee vielä pelejä, joissa hallissa on mukavasti yleisöä. Siihen ainakin uskallan luottaa.
 

Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kunhan voittoja tulee, silloin on yleisöä ja varmasti suomen parhaimpia faneja, jotka samalla kannustavat raivoisasti. Sitten kun menee päinvastoin, yleisöä on vain ne tosifanit n. 3500. Nykyään lätkä on aikalailla väritöntä touhua, väriläiskät ja persoonat puuttuu, juuri ne jotka tuovat niitä lisäkatsojia. Porissakin paikallispelit menevät (nykyään) aika leppoisissa tunnelmissa, samoin ei enää sytytä Jokerit, eikä HIFK, muutama vuosi sitten asia oli ihan eri. Kuitenkin, kaikesta huolimatta, peleissä edelleenkin aion käydä.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers
Olen hyvin paljon samalla linjalla Toivolan kanssa, että ammattilaisjoukkueen pitää tietyllä tavalla ansaita se yleisön tuki ja kentältä lähtee se hallin tunnelma. Itse ainakin elän sen verran pelin tunnelman mukana, että en pysty vetämään hirveä raiku päällä peliä läpi, jos puolet joukkueesta vetää fiiliksellä "onks pakko käyd suihkus jossei tullu hiki". Jotain junnujoukkuetta sitten kannustetaan huolimatta miten pelaavat.
 

Valmetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks, Bruins
Olen hyvin paljon samalla linjalla Toivolan kanssa, että ammattilaisjoukkueen pitää tietyllä tavalla ansaita se yleisön tuki ja kentältä lähtee se hallin tunnelma. Itse ainakin elän sen verran pelin tunnelman mukana, että en pysty vetämään hirveä raiku päällä peliä läpi, jos puolet joukkueesta vetää fiiliksellä "onks pakko käyd suihkus jossei tullu hiki". Jotain junnujoukkuetta sitten kannustetaan huolimatta miten pelaavat.

Aika pitkälti samaa mieltä, ensisijaisesti pelaajien pitää sytyttää katsojat eikä päinvastoin.

Katsomossa on tietysti jo ennen peliä nykyistä enemmän menoa ja mölyä, kun peli on odotusarvoisesti kovatasoista ja tuloksekasta. Tätä tämän kauden osalta on saanut odotella.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Toivolalta aika lapsellista pelleilyä tuollainen mediassa uhkailu, että "jos Peksi laitetaan pihalle niin minä lähden". Jos siis on ylipäätänsä tuollaista sanonut eikä ole IS:n toimittajan keksimää legendaa.

Jos juttu totta niin tämä tarkoittanee myös sitä, että Toivolalla on jo muutenkin muut jutut mielessä ensi kaudelle kuin Ässät. Ehkä mies haluaakin jo katsella muita maisemia ja ehkä rahakkaampia soppareita.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös