Mika Järvinen vs. Mikko Tolvanen – Kerhon maalivahdit kaudella 2011–2012

  • 29 427
  • 80

Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi
Vituttaa kuin pientä oravaa ja veskarit saakoon siitä osansa. Katsokaa nyt vaikka Tapparan toista ja Lukon neljättä maalia. Ei yksikään liigatason maalivahti voi olla noin purjeessa!

Tapparan toiseen en ota kantaa, mutta Lukon neljäs oli sellainen tilanne, että 9/10 kiekko jää veskariin ja 1/10 menee säkällä kainalosta maaliin. Mikähän vittu siinä on, että aina kun tulee turpaan, niin se on maalivahtien vika, mutta kun voitetaan, niin se on joukkueelta helvetin hyvin pelattu? Lassila oli guru, mutta luuliko joku ihan oikeasti, että näistä omista kasvateista olisi ollut heti pelaamaan samalla tasolla?

En väitä, että veskarit olisivat olleet huippuja, itseasiassa pelanneet kokonaisuutena hieman alle odotusten. Joka tapauksessa jos ne 18 muuta jätkää saa aikaiseksi 2 maalia per peli, niin mielestäni se suurempi vika on siellä päässä.

Joukkueen hyvät hetket on sijoittunut niihin paikkoihin kun maalivahti on seisonut päällään. Tollo syksyn putkessa ja Järä nyt keväämmällä. Se nyt kuitenkin piti olla kaikilla tiedossa, että ei noi kaverit joka peliä pysty päällään seisomaan.

Muutenkin jotenkin koomista kun taas vedellään porukalla ranteita auki kun pleijarit karkaa. Ok, olihan se tosi romanttinen tulevaisuuden kuva, että otetaan kauhee loppukiri ja tuodaan poika kotiin. Tosiasia on kuitenkin se, että Lehkonen palkattiin pelastamaan sarjapaikka ja tämä tavoite on täyttynyt. Tavoitteen täyttymisessä muuten pelaajat tekivät edelleen vain pari maalia pelissä, mutta omiin ei mennyt kuin 1. Helvetin vähissä oli veskareiden kehumiset sillon.
 

Host

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Heimon Breams ja Suomenniemen Urheilijat
Lehkonen tuli valmentajaks 22.1.2012, sen jälkeen pelattu 13 peliä, maaleja tehty 27=keskiarvo 2,07 maalia/peli...hauskaa sinänsä, että Rindellin alaisuudessa 21.1.2012 ja siitä taaksepäin 13 peliä, oli saldo 32 maalia=keskiarvo 2,46 maalia/peli.
Mielenkiintoinen on myös voittotilasto näistä kolmestatoista pelistä, Harrin aikana 3 voittoa, joista 2 voittolaukauksilla, Lehkosella 5 voittoa. Siihen päälle sitten molemmille voitetut/hävityt pelit voittolaukauksilla tai jatkoajalla. Pienestä on pisteet kiinni, vähän parempi "tuuri" Harrilla, niin voittoja olis sama määrä kuin Lehkosella? Ja sama tilanne tietty toisinpäin. Pisteitä Lehkonen on kyllä kerännyt paremmin, se tilasto Timpan hyväksi 17/8...mutta siis maaleista kun puhutaan, niin Kerho tehnyt Lehkosen alaisuudessa keskiarvolla mitattuna vähemmän maaleja kuin Harrin aikana vastaavassa pelimäärässä...siis vähemmän maaleja, enemmän voitettuja pelejä...pimeetä? :) Jääkiekko on maalintekopeli :)
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Tapparan toiseen en ota kantaa, mutta Lukon neljäs oli sellainen tilanne, että 9/10 kiekko jää veskariin ja 1/10 menee säkällä kainalosta maaliin.

Eihän tuo ole edes mikään torjunta, Järä heittää tossa patjat väärälle puolelle ja peittää niillä ihan jotain muuta kun maalin! Se, että kiekko sattui lähes jäämään 1/10 maalista peittävän maalivahdin yläkropan alle oli enemmänkin hyökkääjän kädettymyyttä kun maalivahdin hyvyyttä. Ts. Järä haki jotain aivan käsittämätöntä heittäytymistorjuntaa, ja teki sen vielä kaiken lisäksi väärin. Ei jatkoon.

Mikähän vittu siinä on, että aina kun tulee turpaan, niin se on maalivahtien vika, mutta kun voitetaan, niin se on joukkueelta helvetin hyvin pelattu? Lassila oli guru, mutta luuliko joku ihan oikeasti, että näistä omista kasvateista olisi ollut heti pelaamaan samalla tasolla?

Rauha maahan, en minä ainakaan ole väittänyt että AINA KUN TULEE TURPAAN se on maalivahtien vika. Fakta nyt vaan on se, että joukkue tarvitsee jokaisessa ottelussa maalivahdin, jonka rutiinitaso on sellainen että kiekko tarttuu. Ei tarvitse olla Lassila, mutta tarvitsisi olla edes mikkorämö. Sille tasolle kyllä ainakin toisen liigaveskarin pitäisi kyetä.

En väitä, että veskarit olisivat olleet huippuja, itseasiassa pelanneet kokonaisuutena hieman alle odotusten. Joka tapauksessa jos ne 18 muuta jätkää saa aikaiseksi 2 maalia per peli, niin mielestäni se suurempi vika on siellä päässä.

Joukkueen hyvät hetket on sijoittunut niihin paikkoihin kun maalivahti on seisonut päällään. Tollo syksyn putkessa ja Järä nyt keväämmällä. Se nyt kuitenkin piti olla kaikilla tiedossa, että ei noi kaverit joka peliä pysty päällään seisomaan.

Kylläkyllä, koko jengi on ollut aika tavalla pinteessä, mutta eihän se poista maalivahtien epäonnistumista? Ei paska jengi tee automaattisesti veskarista hyvää. Sekä pelit nähneenä että ihan tilastoja tulkitsemalla tuo maalivahtien epäonnistuminen on ihan selkeää, muutama mahtava ottelu ja sitten totaalinen romahdus. Toisin sanoen, joukkue ei voi juurikaan luottaa kumpaankaan veskariinsa kun koskaan ei tiedetä mitä sieltä tulee.
Muutenkin jotenkin koomista kun taas vedellään porukalla ranteita auki kun pleijarit karkaa. Ok, olihan se tosi romanttinen tulevaisuuden kuva, että otetaan kauhee loppukiri ja tuodaan poika kotiin. Tosiasia on kuitenkin se, että Lehkonen palkattiin pelastamaan sarjapaikka ja tämä tavoite on täyttynyt. Tavoitteen täyttymisessä muuten pelaajat tekivät edelleen vain pari maalia pelissä, mutta omiin ei mennyt kuin 1. Helvetin vähissä oli veskareiden kehumiset sillon.

Mitä ranteita auki? Edelleen jos jotenkin minun tekstiini viittasit, ei tuolla playoff-paikan karkaamisella ole mitään tekemistä tuon "analyysini" kanssa. Minun mielestäni HPK on juuri sillä paikalla liigassa mihin se kuuluu. Kenttäpelaajat ovat pelanneet selkeästi alle odotusten, eivätkä maalivahditkaan ole nostaneet tasoaan. Ei se joukkueen paskuus ole kääntäen verrannollinen veskareiden tasoon. Joukkue ei voi piileskellä maalivahtien epäonnistumisten takana, mutta maalivahti ei myöskään voi piileskellä joukkueen epäonnistumisen takana.

Aika rautalangasta tämä on nyt väännetty, mutta pointti nyt tullee selväksi.
 

Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi
Rauha maahan, en minä ainakaan ole väittänyt että AINA KUN TULEE TURPAAN se on maalivahtien vika. Fakta nyt vaan on se, että joukkue tarvitsee jokaisessa ottelussa maalivahdin, jonka rutiinitaso on sellainen että kiekko tarttuu. Ei tarvitse olla Lassila, mutta tarvitsisi olla edes mikkorämö. Sille tasolle kyllä ainakin toisen liigaveskarin pitäisi kyetä.

Sanotaan tähän alkuun, että en halunnut hyökätä varsinaisesti sinua vastaan, vaan viestissäsi oli paljon asioita, joita on saanut lukea täältä ja kuunnella hallilla sekä kylillä koko kauden ajan, paria poikkeusta lukuunottamatta. Yleensä näihin liittyy kenttäpelaajien vaikutuksen täydellinen vähättely tappiotilanteissa ja käänteisesti kenttäpelaajien jalustalle nostaminen voittotilanteissa. Ainakin 80% henkilöistä, jotka olen tavannut on täysin väärät käsitykset maalivahtina pelaamisesta kokonaisuudessaan ja asioista, jotka siihen pelaamiseen vaikuttavat.

Faktasi on fakta, myönnän sen. Olen itse vain sitä mieltä, että kun maalivahdit julkistettiin, olisi jokaisen pitänyt silloin jo ymmärtää, että tämä rutiinitaso ei tule tällä kaudella jokaisessa pelissä täyttymään. Meille palkattiin kaksi liigatason kakkosmaalivahtia tietoisesti, luottaen siihen, että kehitystä tapahtuu. Ei vaan tapahtunut tarpeeksi. Ja vaikka kehitystä olisi tapahtunut enemmänkin, ei maalivahtipelin taso olisi silti riittänyt suurelle yleisölle. Ensi kaudella voi olla toinen tilanne kun valmentaja vaihtuu. huunous. Toivottavasti odotukset ainakin ovat järkevämmät.

Kylläkyllä, koko jengi on ollut aika tavalla pinteessä, mutta eihän se poista maalivahtien epäonnistumista? Ei paska jengi tee automaattisesti veskarista hyvää. Sekä pelit nähneenä että ihan tilastoja tulkitsemalla tuo maalivahtien epäonnistuminen on ihan selkeää, muutama mahtava ottelu ja sitten totaalinen romahdus. Toisin sanoen, joukkue ei voi juurikaan luottaa kumpaankaan veskariinsa kun koskaan ei tiedetä mitä sieltä tulee.


Mitä ranteita auki? Edelleen jos jotenkin minun tekstiini viittasit, ei tuolla playoff-paikan karkaamisella ole mitään tekemistä tuon "analyysini" kanssa. Minun mielestäni HPK on juuri sillä paikalla liigassa mihin se kuuluu. Kenttäpelaajat ovat pelanneet selkeästi alle odotusten, eivätkä maalivahditkaan ole nostaneet tasoaan. Ei se joukkueen paskuus ole kääntäen verrannollinen veskareiden tasoon. Joukkue ei voi piileskellä maalivahtien epäonnistumisten takana, mutta maalivahti ei myöskään voi piileskellä joukkueen epäonnistumisen takana.

Aika rautalangasta tämä on nyt väännetty, mutta pointti nyt tullee selväksi.

Ranteilla viittasin siihen yleiseen keskusteluun, josta tässä viestissäni mainitsin. Noissa kahdessa lainauksessa on mielestäni paljon samaa ja olen asioista samaa mieltä. Halusin vaan kiinnittää huomiota (ja purkaa vitutustani) siihen seikkaan, että nuorten maalivahtiemme parjaamisen/kehumisen suhde peliesityksiin nähden on järkyttävä verrattuna esimerkisi sellaisiin kokeneisiin liigakiekkoilijoihin kuin Tuulola, Laamanen, Laakkonen, Piispanen ja Kolehmainen.

Eihän tuo ole edes mikään torjunta, Järä heittää tossa patjat väärälle puolelle ja peittää niillä ihan jotain muuta kun maalin! Se, että kiekko sattui lähes jäämään 1/10 maalista peittävän maalivahdin yläkropan alle oli enemmänkin hyökkääjän kädettymyyttä kun maalivahdin hyvyyttä. Ts. Järä haki jotain aivan käsittämätöntä heittäytymistorjuntaa, ja teki sen vielä kaiken lisäksi väärin. Ei jatkoon.

Olen ehkä sitten vain vanhanaikainen, mutta olen sitä mieltä, että tässä liigassa ei montaa kaveria ole, jotka tuosta tilanteesta lähietäisyydeltä saavat veivattua kiekon jään peittävän maalivahdin yli ja samalla yläriman ali. Puhun siis nyt sellaisesta tilanteesta, että torjuntayritys on oikein ajoitettu, kuten eilen. Huonolla ajoituksella homma menee varmasti puihin. Toki jos kokoa olisi enemmän, kannattasi tilanne pelata perus-perhosen kautta, mutta tuossa Tukonen-Järvinen kaksintaistelussa, varsinkin tuolta puolelta pelattaessa, Järän peittopinta-ala vastaan Tukosen ulottuvuus ja maalintekotaito on rajusti alakynnessä. Oikea-aikaisella kylkimyyryllä hyökkääjän ainoamahdollisuus on osua kainaloon.


Itse ymmärsin rautalankamallisi, toivottavasti tämäkin selventää sinnepäin jotakin, en vain ole koskaan ollut kovin näppärä käsistäni.
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Itse ymmärsin rautalankamallisi, toivottavasti tämäkin selventää sinnepäin jotakin, en vain ole koskaan ollut kovin näppärä käsistäni.

Kyllä vain ymmärsin, no problemo. Maalivahtiketjussa vaan on tarpeen haukkua/kehua maalivahteja, ei niinkään kenttäpelaajia. Realiteetit kauden alussa toki oli selvillä, mutta tässä kohdassa asiahan on juuri kuten me yhteistuumin totesimme. Eli minä totesin maalivahtiratkaisun olleen epäonnistunut, sinä totesit hieman vähemmän kärjistäen että veskareiden potentiaali ei tällä kaudella realisoitunut. Tokihan on itsestään selvää, että maalivahdin virhe näkyy tulostaululla aina, siinä missä kenttäpelaajilla ei välittämättä.

Katsoppa vielä uudemman kerran se Lukon maali, josta oli puhetta. Siinähän Järä heittää suurimman peiton itsestään katsottuna oikealle eli maalin ohi. Maalia peittämään jää siis aivan älyttömän pieni osa ruhosta. Jotenkuten olisin ymmärtänyt käärmeenkielen ja sen jälkeen kylkimyyryn tosinpäin, jolloin koko ruho olisi ollut poikittain maalin edessä. Mun silmään toi näytti vaan aivan käsittämättömältä koko torjuntayritys, kun suurin peitto heitetään pienempään kulmaa tai oikeestaan kokonaan ohi maalista! Eikai noin voi kukaan opettaa torjumaan?

Muutenhan noissa maaleissa puolustus oli järjestäen aivan järkyttävää, mutta se onkin eri ketjun asioita.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Muutenkin jotenkin koomista kun taas vedellään porukalla ranteita auki kun pleijarit karkaa. Ok, olihan se tosi romanttinen tulevaisuuden kuva, että otetaan kauhee loppukiri ja tuodaan poika kotiin. Tosiasia on kuitenkin se, että Lehkonen palkattiin pelastamaan sarjapaikka ja tämä tavoite on täyttynyt. Tavoitteen täyttymisessä muuten pelaajat tekivät edelleen vain pari maalia pelissä, mutta omiin ei mennyt kuin 1. Helvetin vähissä oli veskareiden kehumiset sillon.
On aivan helvetin koomista kuinka täällä joku jaksaa vieläkin hehkuttaa Lehkosen "saavutuksia" kun samaan aikaan Ilves ei ole voittanut hevon vittua. Joulukuun jälkeen liigajumbon saldo on: 3 voittoa suoralla peliajalla, 8 tasapeliä (3 voittoa) ja 15 tappiota. Lehkosen vaihdon jälkeen joka tapahtui 24.1 on ilves saalistanut HURJAT 3 pistettä joista yksi tappio jatkoajalla ja toinen voittolaukausten voitto.

Minä väitän että joku E juniori valmentaja olisi saanut HPK:n välttämään karsinnat. Ei olisi tarvinnu tehdä käytännössä mitään. Kiva Harrinkin p/o keskiarvolla oltaisiin vältetty karsinnat ja kirkkaasti, todellista "pelastamista" ja uskomattoman hyvää suorittamista.

Lehkonen on kussut penkintakana housuun ja pahasti, veskaa vaihdetaan väärissä väleissä, aikalisiä ei oteta vaikka kuinka olisi omat myllyssä ja kentät pyörii ihan miten sattuu. Täällä vaan silti jaksetaan hehkuttaa. Leavitt tuli takaisin penkkikomennukselta ja joka pelissä Rautiaisen kanssa muodosti HPK:n parhaan kentän, kiitoksena takas poppareille. Tää joidenkin hehkuttama Kytnar vetää ihan kuutamolla illasta toiseen ja siellä se pelailee edelleen, saati sitten meidän koskematon "ykkönen", jossa vain yksi pelaaja edes yrittää.

Mutta koska tämä on veskari ketju niin... ei ees jaksa alottaa. Kiitos valmennukselle Tapparapelin penkityksestä kun Tolvanen teki kaikkensa, muuan Järvisen haukuista vaikka yhtään ei mennyt maalivahdin piikkiin edellisessä matsissa. Nyt sitten kun molemmat saatiin taas haukuttua julkisesti niin sitä kannattaa oikeen odotella huipputorjuntoja. Näin vain meillä HPK:ssa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös