Sirkka Keiski: Enempää en kerro.
Erinomaista, kiitos paljon!
Sirkka Keiski: Enempää en kerro.
Mikäs sen biisin nimi oli jossa lauletaan muistaakseni jotakuinkin näin:
Let's go(Let's go)
If you wanna win, let's go(let's go)
Laura Voutilainen - Miks eiMikä poppibiisi mahtoi jäädä päähäni soimaan?
Tuli Turun paikallisradio Auran Aalloilta tänään joskus puoli viiden jälkeen eli on sellaista kevyttä paikallisradiopoppia. Edeltävä kappale oli Raappana - Kauas pois (sikäli jos siitä jotain apua on - eipä taida enää radiokanavat julkaista soittolistojaan?).
Naislaulaja, laulaa suomeksi ja biitti oli sellainen kevyt, mukaansatempaava kesäpoppipoljento. Vähemmän yllättäen biisissä kerrottiin jotain rakkaudesta ja sitä ikäänkuin laulettiin miehelle. Siinä oli kohtia kuten... "Sä olet just sellainen, josta äidit varoittelevat tyttäriään, mutta silti mun tekee mieli lähteä sun mukaan". Missään nimessä se ei mennyt sanatarkasti noin, mutta idea on siinä ja se toistui useamman kerran kappaleen aikana. Toinen mieleenpainuva kohta oli sana "hitto", jota toistettiin kappaleessa/kertosäkeessä useampaan kertaan.
Radiossa (tod näk Cityllä, jos ei, niin sitten Rockilla) on joku mainos, jonka yhteydessä kuullaan alkutahdit ruotsiksi lauletusta biisistä, jonka sävel on selvästi Baddingin Paratiisi. En ole kummoinen musatuntija, joten luulin aluksi, että Baddingin veto olikin coveri. No eihän se ole, vaan sävellys on Raulin oma ja sanat hän on tehnyt yhdessä Arja Tiaisen kanssa (lähde Wikipedia). Mikähän tämä ruotsinkielinen veto on ja kuka sen esittää? Voi olla tunnettukin veto tai sitten tähän mainokseen tehty, minen näistä tiedä. Sen vielä totean, että naislaulajan ruotsi on ainakin tähän asti kuulostanut minun korvaani riikinruotsilta. Siksi tulin sitä cover-teoriaa ajatelleeksi.
Oliko kyse tästä Ikean mainoksesta?Radiossa (tod näk Cityllä, jos ei, niin sitten Rockilla) on joku mainos, jonka yhteydessä kuullaan alkutahdit ruotsiksi lauletusta biisistä, jonka sävel on selvästi Baddingin Paratiisi. En ole kummoinen musatuntija, joten luulin aluksi, että Baddingin veto olikin coveri. No eihän se ole, vaan sävellys on Raulin oma ja sanat hän on tehnyt yhdessä Arja Tiaisen kanssa (lähde Wikipedia). Mikähän tämä ruotsinkielinen veto on ja kuka sen esittää? Voi olla tunnettukin veto tai sitten tähän mainokseen tehty, minen näistä tiedä. Sen vielä totean, että naislaulajan ruotsi on ainakin tähän asti kuulostanut minun korvaani riikinruotsilta. Siksi tulin sitä cover-teoriaa ajatelleeksi.
Mieleeni palasi tässä taannoin eräs todella vanha kappale ajalta ennen MTV3:a, jonka kertosäe menee jotenkin näin:
"Kun tuuli käy lounaaseen...jne..."
Enempää en muista lyriikoista, mutta kyseessä on aika iso klassikko 60- tai 70-luvulta, joka on soinut muun muassa Radio Suomessa kohtalaisen usein eli noin kerran parissa kuukaudessa. Voisko joku pliis jeesata?
Kysymykseni ei lopu tähän - hakemani biisi löytyisi varmaan KVG:n avulla, joten jatkoa seuraa.Mikäs sen biisin nimi oli jossa se intro menee suunnilleen näin:
Diidididi
Diidididi
Diidididi
Dididididdii-dididididdii
(intro sävelillä C-duuri-E-molli-F-duuri-C-duuri-G-duuri)? Kuulin sen viimeksi tänään kauppareissulla Kilon K-marketissa ja se jäi soimaan päähäni.
Onkohan kyseessä kenties GuettanMoniosainen kysymys! Mä olen tekemässä erästä esittelyvideota Villin Lännen henkeen. Siihen tarvittaisiin vähän musiikkia taustalle, ja käytännössä tiedänkin haluamani kappaleen.
Ehkä reilu vuosi sitten - jääkiekkokaudella 2014-15? - oli voimasoitossa eräs hyvin spagettiwestern-henkinen dancebiisi. Kappaleessa näppäiltiin vähän "banjoa" sekä vihelleltiin. Jos nyt veikata pitäisi, niin arvelisin David Guettalla olleen sormensa pelissä. Hyvin vahvasti oletan, että @Mechalo kysyi samaa biisiä reilu viikko sitten, vaikka ei maininnutkaan genrestä yhtään mitään.
David Guetta - Lovers On The Sun?Ehkä reilu vuosi sitten - jääkiekkokaudella 2014-15? - oli voimasoitossa eräs hyvin spagettiwestern-henkinen dancebiisi. Kappaleessa näppäiltiin vähän "banjoa" sekä vihelleltiin. Jos nyt veikata pitäisi, niin arvelisin David Guettalla olleen sormensa pelissä. Hyvin vahvasti oletan, että @Mechalo kysyi samaa biisiä reilu viikko sitten, vaikka ei maininnutkaan genrestä yhtään mitään.
Itse asiassa löysinkin sen kappaleen, se oli Dexy's Midnight Runnersin Come on Eileen. (linkki vie YouTubeen)David Guetta - Lovers On The Sun?
edit: ja vielä myöhässä.
Samaan hengenvetoon voisin alustavasti ihmetellä myös Pink Panther -teemaa... tai Inspector Gadget -teemaa... tai... Minkälainen mahdollisuus on saada tämänhenkisiä kappaleita (instrumentaaliversioina) täysin Teosto-vapaasti (=ilmaiseksi) käyttöön puolijulkisiin esittelyvideoihin?
Nelosen mainos aamupäivisin, jossa mainostavat omia ohjelmiaan, mm. urheiluohjelmia (Europa-liigaa jne.) soi biisi, naisen laulama. Siellä alalaidassa kyllä lukee artisti/biisi, mutta nyt en pysty asiaa tarkistamaan. Kuka tietää, mikä biisi kyseessä?
Arttu Lindeman -Läikkyy ?Mikä biisi, suomalainen muija laulaa snapchätistä ja pokerista, kuulostaa ehkä hitusen Sannilta??
Catch the game?Tuo World Cup-mainos on pyörinyt nyt Nelosella, ja tuo biisi soinut Pron Liiga-inserteissäkin. Pitäs olla helppo, mutta siis mikä toi 'oo oo oo oo oo oo oo' biisi siis olikaan?