Mainos

Mikä on Suomen suurin saavutus?

  • 112 716
  • 498

Harzan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joe DeLoach
En oikein järjellä osaa selittää, mutta World Cup ei vain tunnu miltään. Mielivaltaisin välein pelataan, jos Petmäni haluaa. Jotenkin siitä puuttuu historia (joo, muistan Kanada Cupin) ja se hohto, mikä on olympialaisissa, kun koolla on koko talviurheilu.
 

jannet85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Carolina Hurricanes
MM-tasolla urheilullisesti tämä 2022 kulta menee varmasti ykköseksi. Kotikisojen paineet ja vastustajilla kovia nippuja.
En kyllä ymmärrä pointtia, miten 2019 kulta ei ole urheilullisesti kovempi saavutus kuin 2022. Vasta luin jonkun otsikon missä listattiin, että 2019 oli eniten NHL-pelaajia ikinä ja ennennäkemätön määrä joukkueensa top-pelaajia. Lisäksi oli Venäjä. 2022 taas oli yksi heikkotasoisimmista, jos paperilla miehistöjä verrataan pois lukien Suomi.

Eri asia on voittamisen vaikeus kotona ja ennakkosuosikin asemassa, mutta urheilullisesti, 2019 oli selkeästi huikein kun verrataan pelaajamateriaaleja. Tämä 2022 oli tietty virstanpylväs, joka on historiallisesti osoittautunut vaikeaksi.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
En kyllä ymmärrä pointtia, miten 2019 kulta ei ole urheilullisesti kovempi saavutus kuin 2022. Vasta luin jonkun otsikon missä listattiin, että 2019 oli eniten NHL-pelaajia ikinä ja ennennäkemätön määrä joukkueensa top-pelaajia. Lisäksi oli Venäjä. 2022 taas oli yksi heikkotasoisimmista, jos paperilla miehistöjä verrataan pois lukien Suomi.

Eri asia on voittamisen vaikeus kotona ja ennakkosuosikin asemassa, mutta urheilullisesti, 2019 oli selkeästi huikein kun verrataan pelaajamateriaaleja. Tämä 2022 oli tietty virstanpylväs, joka on historiallisesti osoittautunut vaikeaksi.

Juuri näin. 2019 kaatui kovempia vastustajia mitä ikinä. Ja se oma jengikin oli vähä vaatimattomampi.
 

Kuuukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Alan taipumaan siihen, että yksittäisen saavutuksen sijaan Suomen suurin saavutus on vuodet 2019-2022 (ja toivottavasti venyy vielä pidemmäksi). Kaikki mitä on saavutettu viimeisen muutaman vuoden aikana ovat kovia juttuja, mutta kovin on se, että nyt ollaan selvästi noustu kansainvälisen lätkän kukkulan kuninkaaksi voittamalla lyhyellä aikavälillä ns. kaikki mahdollinen.

Jos parin vuoden päästä hoidetaan World Cup vielä, voi sitten puhua siitä myös yksittäisenä saavutuksena kovimmasta, mutta tämän hetkinen menestysmarssi on jotain käsittämätöntä.
 
Juuri näin. 2019 kaatui kovempia vastustajia mitä ikinä. Ja se oma jengikin oli vähä vaatimattomampi.

Se välierän Venäjä-voitto on yhä muistissa. Jokainen voi muistin virkistämiseksi katsoa millaisella kokoonpanolla Venäjä pelasi.


Ovetshkin, Kutsherov, Malkin, Kuznetsov, Kaprizov, Dadonov, Gusev, Anisimov, Kovaltshuk, Barabanov, Sergatshov, Orlov, Zaitsev, Gavrikov, Zub…ja maalilla Vasilevski.
 

Schadowan

Jäsen
Hitto kun on jotenkin jännää suhtautua tilanteeseen, jolloin Suomi lähtee käytännössä kaikkiin turnauksiin (pl world cup of hockey/olympialaiset parhailla pelaajilla) jopa selvänä ennakkosuosikkina. Ja jos rehellisiä ollaan niin laittaisin Jalosen Suomen jopa top3:seen myös best vs best turneessa, jos lähdetään oikein keulimaan.

Oli tavallaan helpottavaa nähdä erityisesti, miten Heiskanen pelasi Jalosen alla (vaikka pientä kipuilua ehkä oli puolivälierissä) - itsellä oli nimittäin pientä pelkoa persiissä, että NHL-miehet eivät välttämättä sitoudu aivan täysin tuohon toimintaan.

Jalosella on myöskin se plussa, että hän on ollut likipitäen kaikkien nykystarojen valmentaja mj:ssä jossain vaiheessa (erityisesti 2016 u20 kulta oli merkittävä tässä suhteessa). Eli sieltä ei tule samanlaista Selänne/Koivu/OJ vs Jalonen USB-tikun kanssa-efektiä - vaan tämä nykypelaajien suhde Jaloseen on ikäänkuin Erkka Westerlundin suhde Selänne/Koivu/Lehtinen jne potenssiin kaksi.
 

Vikings

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Se välierän Venäjä-voitto on yhä muistissa. Jokainen voi muistin virkistämiseksi katsoa millaisella kokoonpanolla Venäjä pelasi.


Ovetshkin, Kutsherov, Malkin, Kuznetsov, Kaprizov, Dadonov, Gusev, Anisimov, Kovaltshuk, Barabanov, Sergatshov, Orlov, Zaitsev, Gavrikov, Zub…ja maalilla Vasilevski.
Ja vielä kun tuohon lisää Ruotsin rosterin ja Kanadakaan ollut surkeimmalla mahdollisella liikenteessä verrattuna Suomen keltanokkarosteriin niin kyllä 2019 voitossa on mitä parasta altavastaaja urheiluromantiikkaa.

Tästä syystä sitä on vaikea ohittaa ainakaan omissa listauksissa.
 

Vilko93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Jukurit
Ja vielä kun tuohon lisää Ruotsin rosterin ja Kanadakaan ollut surkeimmalla mahdollisella liikenteessä verrattuna Suomen keltanokkarosteriin niin kyllä 2019 voitossa on mitä parasta altavastaaja urheiluromantiikkaa.

Tästä syystä sitä on vaikea ohittaa ainakaan omissa listauksissa.
Mä olen edelleen äärettömän tyytyväinen siihen, että Leijonat kaatoi tuolloin Kanadan finaalissa. Tuossa oli finaalia ennen omissa papereissani melkein tähtiin kirjoitettu, että Suomen kohtalona on jälleen se ”kunniakas” hopea. Leijonien liigajengin lyötyä täysin sensaatiomaisesti Venäjän ja Ruotsin tähtisikermät, olisi jotenkin kuulunut suomalaiseen tarinaan, ettei ihan kuitenkaan saada sitä makeinta palkintoa, vaan se katkeransuloinen hopea rutinoituneen Kanadan kaataessa kokemattoman leijonalauman. Tätä kuvastaa se, että eräs tuttavanikin sanoi välierän Venäjä-voiton jälkeen, että ”tää on jo tosi kova saavutus, vaikka hävittäs finaali”. Itseäni tuo lausunto vitutti, ja mietin mielessäni että pliis, ei enää sitä iänikuista hopeaa, tehkää ihme ja menkää päätyyn saakka.

Itse ottelussa oli vahvat ainekset tappioon, kun Kanada oli ison osan ottelusta kuskin paikalla, ja tolpatkin kolisivat ainakin pariin kertaan. Ensimmäisen erän lopussa taisi kova pommi kilahtaa yläputkeen, Lankinen ei nähnyt kiekkoa ollenkaan. Se jos olisi mennyt, olisi Suomi lähtenyt erätappiolle 0-2 tappiolla, enkä usko että olisi enää noussut siitä. Mutta kiekkojumalat olivat Suomen puolella, eikä Suomi taipunut. Mörön johdolla se kulta sieltä jotenkin kairattiin, ja uskon tuon ottelun kääntäneen Suomen hopeakarman pidemmäksi aikaa.

Aikaisempina aikoina siihen kunniakkaaseen hopeaan olisi tyydytty, mutta Jalosen Leijonat eivät enää suostuneet häviämään. Nyt Suomi on oppinut voittamaan, ja saamaan itsestään parhaan irti myös finaaleissa. Kun on voitettu useampi finaali, on seuraavaan aina astetta helpompi lähteä, eikä ehkä kansan ja mediankaan suunnalta tule enää aivan samanlaista painetta. Taival oli tuskallinen juurikin 90-luvun alusta Leijonia seuranneelle (en ole syntynyt -93, kuten voisi nimimerkistä päätellä), mutta onneksi nyt uudet tuulet puhaltavat ja kultaa sataa. Tätä tilannetta ei toki kannata kenenkään pitää itsestään selvänä, vaan jokainen mestaruus on tulevaisuudessakin erittäin kovan työn takana, mutta onhan tämä ihanaa kun on vihdoin saatu vittu naattia.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
95, nyt ja aina. Ankkuroi jääkiekon Suomen kansallislajiksi (sitä se ihan oikeasti on) sekä kruunasi Suomi-kiekon opettelutaipaleen: Calgary, Canada Cup 1991, MM-92 ja 94, Lillehammer to name a few. Viimeistään Globenin jälkeen maajoukkuekiekosta tuli kansanomainen karnevaali, joka on vertaansa vailla kansan silmissä. World Cupia pelataan epäsäännöllisesti ja olympialaisissa kiekko hukkuu muiden lajien sekaan.

Puhtaasti tasoltaan kovin saavutus on tietysti joko Torino tai World Cupin finaalipaikka, mutta niistäkin olisi jopa voiton hetkellä puuttunut vastaava kansaa yhdistävä vaikutus. On aika vittumaista lähteä torille 20 asteen pakkasessa tai yöviideltä, kun tunnin päästä alkaa työvuoro.

Toivotaan, että keskusteluun saadaan uusia voittoja mahdollisimman paljon.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
1995 oli toki hieno, ansaittu voitto parin isomman pettymyksen jälkeen.

Mutta nyt kun tässä on aikaa kulunut, niin alkaa osata tuota Ysivitostakin laittaa perspektiiviin. 4 voittoa tekee ihmeitä, ei tarvi asenteellisesti hirttäytyä mihinkään näkemykseen, kun näitä voi vertailla ihan asiallisesti.

Se '95 turnee oli heikoin noista turnauksista 1994 Lillehammerista, 1994 Italian MM-kisoista ja 1995 MM-kisoista. Kolmet kisat lyhyellä aikavälillä. Helpoin voittaa. Selännettä mietittiin finaalivaiheessa kisoihin, kun NHL:n tynkärunkosarja oli vihdoin päättynyt. Ei otettu. Kukaan ei ehtinyt ottaa kisoihin yhtään NHL-pelaajaa. NHL-kausi venyi ja MM-kisat olivat vanhaan tyyliin vielä todella aikaisin vuoden aikaan nähden.

Tuo oli mahtavaa aikaa, ehdottomasti yhtä mahtavinta kiekkoaikaa omassa nuoruudessani mopoikäisenä jannuna. Ne Calgaryn ja Tsekin hopeat oli koettu, mutta jotenkin se homma lähti noista Lillehammerin kisoista ihan dynamiitin lailla käyntiin.

Siellä voitettiin kaikki ylivoimaisesti huikean offensiivisella pelityylillä. Alkusarja puhtaalla pelillä maalierolla 25-5. Tsekki nurin 3-1, Venäjä 5-0, Norja 4-0, Saksa 6-2, Saksa 7-1.

Siinä oli sellainen totaalinen ylivoiman tunne silloin päällä, ettei ole toista tullut. Puolivälierässä USA nurin 6-1. Ja sitten tulee Suomi-Kanada välierä. Peliä johdettiin 2-0, mutta lopulta hävitään ainoa erä koko kisoissa ja finaalipaikka kusee siihen. 3-5 tappio.

Pronssiottelussa Venäjä toistamiseen nurin 4-0. Maaliero turnauksessa 38-11. Kisojen paras joukkue, joka hävisi yhden erän ja sai pronssia.

Ruotsihan tietty kompuroi alkusarjan, ollen lohkonsa 3. sijalla ja nitkutteli niukilla voitoilla finaaliin. Ollen siellä tappiolla ja tasoittamalla pari minsaa ennen loppua. Rankkareilla ratkaisu ja Peter Forsberg postimerkkiin.

Tuosta turnauksesta jäi todella katkera mieliala, koska olin jotenkin varma, että Ruotsi olisi noissa kisoissa kaatunut sillä pelillä mitä Suomi pelasi. Mutta se Kanada tuli väliin pilaamaan koko homman. Tuo Lillehammerin Kanada ei ollut mikään kummoinen joukkue, joka olisi pitänyt ihan helposti hoitaa.

***

Nopeasti kuitenkin oli uutta tarjolla, kun oli olympiavuosi ja MM-kisat heti parin kuukauden päästä edessä. Nämä oli sitten ne kovimmat kisat, jossa Suomi mielestäni teki sen hetken kovimman suorituksensa.

Suomen peli jälleen samaa dynamiittia. Lohkovoitto jälleen ja ainoa tasuri Tsekkiä vastaan 4-4. Ruotsi nurin alkusarjassa 5-3, vaikka Mats Sundin teki vastapuolella 2 maalia. Kapanen, Nieminen, Keskinen, Strömberg, Palo - ei mahtanut Ruotsi mitään.

Alkusarjan maaliero 5 pelissä 29-11. Puolivälierissä Itävalta nurin 10-0.

Välierässä USA nurin 8-0. Siis oikeasti, playoff-vaiheen kaksi peliä 18-0.

Sen jälkeen oltiinkin finaalissa. Ruotsi oli tippunut Kanadalle toisessa välierässä 6-0.

Kanadan rosteri:

Luc Robitaille - Joe Sakic - Brendan Shanahan
Paul Kariya - Jason Arnott - Steve Thomas
Geoff Sanderson - Rod Brind'Amour - Pat Verbeek
Nelson Emerson - Mike Ricci - Kelly Buchberger

Steve Duchene - Rob Blake
Darryl Sydor - Yves Racine
Luke Richardson - Marc Bergevin
Bobby Dollas

Bill Ranford
(Stephane Fiset)

Jokainen joka seurasi tuohon aikaan NHL:ää, ymmärsi että tämä oli pitkään aikaan kovin MM-kisoissa ollut joukkue.

Se että Suomi venyi edes rankkarikisaan asti, oli valtaisa ylisuoritus. 1-1 tasuri ja rankuille. Hopeaa. Maaliero kisoissa 48-13. Vielä Lillehammeria paremmin. Tämä oli mahtava vuosi ja kaksi huimaa turnausta parin kuukauden sisään. Tämä oli parempaa aikaa kuin '95, vaikka hävittiinkin yhdet pelit molemmissa turneissa.

Olihan Suomenkin joukkue Lillehammeria tasokkaampi, koska Jari Kurri ja Christian Ruuttu oli änäristä mukana. Mutta ei tietenkään Kanadan laajuudella, kun koko rosteri oli täynnä tulevia 90-luvun suuruuksien Detroitin, Coloradon, New Jerseyn, ja Dallasin Stanley Cup -voittajia ja maalilla Oilersille yhden Cupin tuonut Ranford.

Mäkelä - Helminen - Kurri
Peltonen - Koivu - Lehtinen
Ojanen - Keskinen - Nieminen
Alatalo - Ruuttu - Palo
(Kapanen)

Virta - Kiprusoff
Strömberg -Immonen
Hämäläinen - Jutila
Laukkanen

Myllys
Tammi
(Kuivalainen)

***

1995 ei sitten tullut NHL-pelaajia ollenkaan kisoihin ja Suomi pääsi periaatteessa toistamaan turnauksen samalla kokoonpanolla mitä Lillehammer 94. Vastustajat oli vielä heikompia, kun Lillehammerin suurimmat starat Forsberg ja Kariya olivat NHL:ssä ja loppu on historiaa.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Änärin suomalaiset
Minulle Leijonien suurin saavutus on ihan fiilis-pohjalta heitettynä Torinon hävitty hopea. Tuossa turnauksessa oli jotakin ainutlaatuista ja vieläkin kaikkien näiden uusien mestaruuksien jälkeen vituttaa se, ettei turnaus päättynyt kultaan. Totta kai suurempia saavutuksia objektiivisesti ajateltuna ovat nämä mm-kullat ja olympiavoitto, mutta tunnetasolla Torinon olympiaturnausta ei ole voittanutta. Minusta tuli Antero Niittymäen suuri fani ja jokainen päivä tuon turnausrupeaman aikana kului lähinnä jääkiekon parissa - paitsi pelien niin myös äärimmäisen teksti-tv scouttauksen ja uutisten lukemisen muodossa. Voi mitä aikoja!

Vaikka kaikki parhaat saataisiin vielä johonkin lätkäturnaukseen, niin epäilen suuresti sitä, pääsenkö samanlaiseen tunnelmaan kuin tuossa turnauksessa. Siihen aikaan Suomella oli vasta yksi mm-kulta ja pelaajina oli todellisia lapsuuden idoleita Selänteestä Nummiseen. Ja vaikka Suomi pelasi hyvin, sai peleissä aina jännittää ja kaikki kulminoituikin siihen kuinka suhteellisen tuntematon ja vielä kovin kokematon nuori vasta uransa alkutaipaleella oleva NHL-vahti piti tiukkojen pelien loppuvaiheilla Suomea suoranaisesti pystyssä. Jännityselementti oli aina läsnä kovempia maita vastaan.

Hopea hävitään joo, mutta ei ole tuota turnausta voittanutta. Koska olen tunneihminen niin vastaan että Suomen kovin saavutus on kuitenkin tuo hävitty olympiahopea. Joukkueella joka pelasi ylivoimaisen viihdyttävää ja huikeaa jääkiekkoa. Kenties jossakin toisessa hivenen "oikeudenmukaisemmassa" vaihtoehtotodellisuudessa nuo kisat päättyvät kaikkien aikojen olympiavoittoon.
 

jannet85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Carolina Hurricanes
Minulle Leijonien suurin saavutus on ihan fiilis-pohjalta heitettynä Torinon hävitty hopea. Tuossa turnauksessa oli jotakin ainutlaatuista ja vieläkin kaikkien näiden uusien mestaruuksien jälkeen vituttaa se, ettei turnaus päättynyt kultaan. Totta kai suurempia saavutuksia objektiivisesti ajateltuna ovat nämä mm-kullat ja olympiavoitto, mutta tunnetasolla Torinon olympiaturnausta ei ole voittanutta. Minusta tuli Antero Niittymäen suuri fani ja jokainen päivä tuon turnausrupeaman aikana kului lähinnä jääkiekon parissa - paitsi pelien niin myös äärimmäisen teksti-tv scouttauksen ja uutisten lukemisen muodossa. Voi mitä aikoja!

Vaikka kaikki parhaat saataisiin vielä johonkin lätkäturnaukseen, niin epäilen suuresti sitä, pääsenkö samanlaiseen tunnelmaan kuin tuossa turnauksessa. Siihen aikaan Suomella oli vasta yksi mm-kulta ja pelaajina oli todellisia lapsuuden idoleita Selänteestä Nummiseen. Ja vaikka Suomi pelasi hyvin, sai peleissä aina jännittää ja kaikki kulminoituikin siihen kuinka suhteellisen tuntematon ja vielä kovin kokematon nuori vasta uransa alkutaipaleella oleva NHL-vahti piti tiukkojen pelien loppuvaiheilla Suomea suoranaisesti pystyssä. Jännityselementti oli aina läsnä kovempia maita vastaan.

Hopea hävitään joo, mutta ei ole tuota turnausta voittanutta. Koska olen tunneihminen niin vastaan että Suomen kovin saavutus on kuitenkin tuo hävitty olympiahopea. Joukkueella joka pelasi ylivoimaisen viihdyttävää ja huikeaa jääkiekkoa. Kenties jossakin toisessa hivenen "oikeudenmukaisemmassa" vaihtoehtotodellisuudessa nuo kisat päättyvät kaikkien aikojen olympiavoittoon.
Torino 2006 absoluuttisesti kovin leijonat suoritus, kaikki parhaat paikalla ja leijonat turnauksen paras joukkue. Se finaali on käyty sata kertaa läpi, leijonat ei päässyt lähellekään parastaan, kun joutuivat pelaamaan aika tiukkaan settiä ennen finaalia. Ruotsi pääsi taas helpommalla, hankkivat Slovakia-tappiolla (tarkoituksellisella) Sveitsin vastaansa, joka oli väsyttänyt itsensä jo alkusarjan hienoissa voitoissa, sai vastaansa jotenkin aivan sekaisin ollen tsekin ja siinäkin pääsi leijonia helpommalla. Leijonat väänsi voitosta voittoon, pirun kova puolivälierä Usaa vastaan ja siihen asti helkkarin hyvin ja kovalla rosterilla turnauksessa pelannut Venäjä.

Parashan ei voita aina, ei Suomikaan ollut 2014 turnauksen toiseksi paras, vaikka hopeaa voittikin ja ilman tuomarifarssia kultakin olisi ollut lähellä.

2019 isoin ylisuoritus, kun verrataan muita joukkueita leijoniin ja sitä, millaisia maita pudotusvaiheessa piti voittaa. Siellä oli absoluuttista NHL:n parhaimmistoa ja rutinoituneita arvokisamenestyjiä, Suomella ei kumpaakaan eikä oikein edes sinne päinkään. Toki nyt siitä tiimistä on nostanut päätään aika moni.
 

jeani

Jäsen
95, nyt ja aina. Ankkuroi jääkiekon Suomen kansallislajiksi (sitä se ihan oikeasti on) sekä kruunasi Suomi-kiekon opettelutaipaleen: Calgary, Canada Cup 1991, MM-92 ja 94, Lillehammer to name a few. Viimeistään Globenin jälkeen maajoukkuekiekosta tuli kansanomainen karnevaali, joka on vertaansa vailla kansan silmissä. World Cupia pelataan epäsäännöllisesti ja olympialaisissa kiekko hukkuu muiden lajien sekaan.

Puhtaasti tasoltaan kovin saavutus on tietysti joko Torino tai World Cupin finaalipaikka, mutta niistäkin olisi jopa voiton hetkellä puuttunut vastaava kansaa yhdistävä vaikutus. On aika vittumaista lähteä torille 20 asteen pakkasessa tai yöviideltä, kun tunnin päästä alkaa työvuoro.

Toivotaan, että keskusteluun saadaan uusia voittoja mahdollisimman paljon.

2006 Suomi hävisi olympiafinaalin. Oli kova pakkanen (meren vierellä se vielä tuntuu aivan eri lailla kuin sisämaassa) ja oli sunnuntain ja maanantain välinen yö, aamuyö. Silti meitä oli torilla joitakin tuhansia kaikista innokkaimpia (varmaankin lähinnä helsinkiläisiä johtuen ajankohdasta). Jos joku tuli kauempaa, niin nostan hattua.

Jos voitto olisi tullut, olisi juhla järjestetty maanantai-iltana. Ja se olisi ollut massiivinen spektaakkeli.

World Cupin voitto olisi ollut hienoa urheilullisesti, mutta eihän semmoisesta muoviturnauksesta olisi mitään isompaa kansanjuhlaa kannattanut järjestää.

1995 siltikin kansanhuumassa ylittämätön. Suurin tapahtuma Suomen urheiluhistoriassa. Ja aivan kärkipäätä muussakin historiassa.
 

Andji

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kulloinkin minkäkin liigan hallitseva mestari
2006 Suomi hävisi olympiafinaalin. Oli kova pakkanen (meren vierellä se vielä tuntuu aivan eri lailla kuin sisämaassa) ja oli sunnuntain ja maanantain välinen yö, aamuyö. Silti meitä oli torilla joitakin tuhansia kaikista innokkaimpia (varmaankin lähinnä helsinkiläisiä johtuen ajankohdasta). Jos joku tuli kauempaa, niin nostan hattua.
Miksi hopeajuhlat pidettiin aamuyöllä, kun peli pelattiin päivällä?
 

Andji

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kulloinkin minkäkin liigan hallitseva mestari
Koska joukkue saapui vasta yöllä Suomeen.
Asia kunnossa. En uskonut, että olisivat heti pelin jälkeisenä yönä menneet torille hytisemään, mutta taisivatpa mennä. Toki nopealla aikataulullahan tuo piti järjestää, kun änärikausi jatkui aika pian.
 

Thoma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Leijonat
1995 oli toki hieno, ansaittu voitto parin isomman pettymyksen jälkeen.

Mutta nyt kun tässä on aikaa kulunut, niin alkaa osata tuota Ysivitostakin laittaa perspektiiviin. 4 voittoa tekee ihmeitä, ei tarvi asenteellisesti hirttäytyä mihinkään näkemykseen, kun näitä voi vertailla ihan asiallisesti.

Se '95 turnee oli heikoin noista turnauksista 1994 Lillehammerista, 1994 Italian MM-kisoista ja 1995 MM-kisoista. Kolmet kisat lyhyellä aikavälillä. Helpoin voittaa. Selännettä mietittiin finaalivaiheessa kisoihin, kun NHL:n tynkärunkosarja oli vihdoin päättynyt. Ei otettu. Kukaan ei ehtinyt ottaa kisoihin yhtään NHL-pelaajaa. NHL-kausi venyi ja MM-kisat olivat vanhaan tyyliin vielä todella aikaisin vuoden aikaan nähden.

Tuo oli mahtavaa aikaa, ehdottomasti yhtä mahtavinta kiekkoaikaa omassa nuoruudessani mopoikäisenä jannuna. Ne Calgaryn ja Tsekin hopeat oli koettu, mutta jotenkin se homma lähti noista Lillehammerin kisoista ihan dynamiitin lailla käyntiin.

Siellä voitettiin kaikki ylivoimaisesti huikean offensiivisella pelityylillä. Alkusarja puhtaalla pelillä maalierolla 25-5. Tsekki nurin 3-1, Venäjä 5-0, Norja 4-0, Saksa 6-2, Saksa 7-1.

Siinä oli sellainen totaalinen ylivoiman tunne silloin päällä, ettei ole toista tullut. Puolivälierässä USA nurin 6-1. Ja sitten tulee Suomi-Kanada välierä. Peliä johdettiin 2-0, mutta lopulta hävitään ainoa erä koko kisoissa ja finaalipaikka kusee siihen. 3-5 tappio.

Pronssiottelussa Venäjä toistamiseen nurin 4-0. Maaliero turnauksessa 38-11. Kisojen paras joukkue, joka hävisi yhden erän ja sai pronssia.

Ruotsihan tietty kompuroi alkusarjan, ollen lohkonsa 3. sijalla ja nitkutteli niukilla voitoilla finaaliin. Ollen siellä tappiolla ja tasoittamalla pari minsaa ennen loppua. Rankkareilla ratkaisu ja Peter Forsberg postimerkkiin.

Tuosta turnauksesta jäi todella katkera mieliala, koska olin jotenkin varma, että Ruotsi olisi noissa kisoissa kaatunut sillä pelillä mitä Suomi pelasi. Mutta se Kanada tuli väliin pilaamaan koko homman. Tuo Lillehammerin Kanada ei ollut mikään kummoinen joukkue, joka olisi pitänyt ihan helposti hoitaa.

***

Nopeasti kuitenkin oli uutta tarjolla, kun oli olympiavuosi ja MM-kisat heti parin kuukauden päästä edessä. Nämä oli sitten ne kovimmat kisat, jossa Suomi mielestäni teki sen hetken kovimman suorituksensa.

Suomen peli jälleen samaa dynamiittia. Lohkovoitto jälleen ja ainoa tasuri Tsekkiä vastaan 4-4. Ruotsi nurin alkusarjassa 5-3, vaikka Mats Sundin teki vastapuolella 2 maalia. Kapanen, Nieminen, Keskinen, Strömberg, Palo - ei mahtanut Ruotsi mitään.

Alkusarjan maaliero 5 pelissä 29-11. Puolivälierissä Itävalta nurin 10-0.

Välierässä USA nurin 8-0. Siis oikeasti, playoff-vaiheen kaksi peliä 18-0.

Sen jälkeen oltiinkin finaalissa. Ruotsi oli tippunut Kanadalle toisessa välierässä 6-0.

Kanadan rosteri:

Luc Robitaille - Joe Sakic - Brendan Shanahan
Paul Kariya - Jason Arnott - Steve Thomas
Geoff Sanderson - Rod Brind'Amour - Pat Verbeek
Nelson Emerson - Mike Ricci - Kelly Buchberger

Steve Duchene - Rob Blake
Darryl Sydor - Yves Racine
Luke Richardson - Marc Bergevin
Bobby Dollas

Bill Ranford
(Stephane Fiset)

Jokainen joka seurasi tuohon aikaan NHL:ää, ymmärsi että tämä oli pitkään aikaan kovin MM-kisoissa ollut joukkue.

Se että Suomi venyi edes rankkarikisaan asti, oli valtaisa ylisuoritus. 1-1 tasuri ja rankuille. Hopeaa. Maaliero kisoissa 48-13. Vielä Lillehammeria paremmin. Tämä oli mahtava vuosi ja kaksi huimaa turnausta parin kuukauden sisään. Tämä oli parempaa aikaa kuin '95, vaikka hävittiinkin yhdet pelit molemmissa turneissa.

Olihan Suomenkin joukkue Lillehammeria tasokkaampi, koska Jari Kurri ja Christian Ruuttu oli änäristä mukana. Mutta ei tietenkään Kanadan laajuudella, kun koko rosteri oli täynnä tulevia 90-luvun suuruuksien Detroitin, Coloradon, New Jerseyn, ja Dallasin Stanley Cup -voittajia ja maalilla Oilersille yhden Cupin tuonut Ranford.

Mäkelä - Helminen - Kurri
Peltonen - Koivu - Lehtinen
Ojanen - Keskinen - Nieminen
Alatalo - Ruuttu - Palo
(Kapanen)

Virta - Kiprusoff
Strömberg -Immonen
Hämäläinen - Jutila
Laukkanen

Myllys
Tammi
(Kuivalainen)

***

1995 ei sitten tullut NHL-pelaajia ollenkaan kisoihin ja Suomi pääsi periaatteessa toistamaan turnauksen samalla kokoonpanolla mitä Lillehammer 94. Vastustajat oli vielä heikompia, kun Lillehammerin suurimmat starat Forsberg ja Kariya olivat NHL:ssä ja loppu on historiaa.
Tuolta pistää silmään Jokeri-legenda Yves Racine. Paljon NHL-pelejä alla. Hjallis hehkutti, että kaikkien aikojen kallein ja kovin hankinta SM-liigaan. Oli täysi floppi.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Tuolta pistää silmään Jokeri-legenda Yves Racine. Paljon NHL-pelejä alla. Hjallis hehkutti, että kaikkien aikojen kallein ja kovin hankinta SM-liigaan. Oli täysi floppi.
Ei siitä Racinea voi siitä syyttää, että Hjallis ja Virmanen pumppasivat miehen renkaat täyteen. Ymmärtääkseni suurin osa Jokereiden kannattajista pitää Racinea ihan hyvänä pakkina, eli ei kai se nyt täysi floppi voinut olla? Sellaisiakin Jokereilla kyllä riittää, kuten Battaglia ja Nylander.
 

Thoma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Leijonat
Ei siitä Racinea voi siitä syyttää, että Hjallis ja Virmanen pumppasivat miehen renkaat täyteen. Ymmärtääkseni suurin osa Jokereiden kannattajista pitää Racinea ihan hyvänä pakkina, eli ei kai se nyt täysi floppi voinut olla? Sellaisiakin Jokereilla kyllä riittää, kuten Battaglia ja Nylander.
Tuossakin ketjussa mainittu jo pari kertaa ekalla sivulla.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Tuossakin ketjussa mainittu jo pari kertaa ekalla sivulla.
Joidenkin mielestä Mikael Granlund floppasi NHL:ssä, koska tästä ei tullutkaan supertähteä. Viasatin sinänsä kartalla oleva Tero Kainulainenkin erehtyi näin sanomaan. No kai floppasi, kun odotukset nousivat yhden maalin myötä pilviin.

Racinesta siis puhuttiin Euroopan parhaana pakkina, mikä oli jo ennakkoon kova väite, kun esimerkiksi naapurissa pelasivat Jere Karalahti ja Brian Rafalski. Tuohon aikaan Jokereilla oli muutenkin vauhtisokeus päällä Jaffalan myötä ja Hjallis laajensi bisneksiään futikseen, Ruotsin ja Brittien jääkiekkoon, liittyipä Marcus Grönholmkin Hjalmarin remmiin.

Palatakseni ennakko-odotuksiin, niin ketjun aiheeseen liittyen Canada Cupin tasuri Kanadaa vastaan oli kyllä hurja suoritus. Enemmistö pelaajista pelasi SM-Liigaa, NHL:stä (lasken Kurrin NHL-pelaajaksi) tuli nippanappa kentällinen pelaajia.
 

WarWas

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÅIFK. Kaikki Fin maajoukkueet. 99+
1995 oli toki hieno, ansaittu voitto parin isomman pettymyksen jälkeen.

Mutta nyt kun tässä on aikaa kulunut, niin alkaa osata tuota Ysivitostakin laittaa perspektiiviin. 4 voittoa tekee ihmeitä, ei tarvi asenteellisesti hirttäytyä mihinkään näkemykseen, kun näitä voi vertailla ihan asiallisesti.

Se '95 turnee oli heikoin noista turnauksista 1994 Lillehammerista, 1994 Italian MM-kisoista ja 1995 MM-kisoista. Kolmet kisat lyhyellä aikavälillä. Helpoin voittaa. Selännettä mietittiin finaalivaiheessa kisoihin, kun NHL:n tynkärunkosarja oli vihdoin päättynyt. Ei otettu. Kukaan ei ehtinyt ottaa kisoihin yhtään NHL-pelaajaa. NHL-kausi venyi ja MM-kisat olivat vanhaan tyyliin vielä todella aikaisin vuoden aikaan nähden.

Tuo oli mahtavaa aikaa, ehdottomasti yhtä mahtavinta kiekkoaikaa omassa nuoruudessani mopoikäisenä jannuna. Ne Calgaryn ja Tsekin hopeat oli koettu, mutta jotenkin se homma lähti noista Lillehammerin kisoista ihan dynamiitin lailla käyntiin.

Siellä voitettiin kaikki ylivoimaisesti huikean offensiivisella pelityylillä. Alkusarja puhtaalla pelillä maalierolla 25-5. Tsekki nurin 3-1, Venäjä 5-0, Norja 4-0, Saksa 6-2, Saksa 7-1.

Siinä oli sellainen totaalinen ylivoiman tunne silloin päällä, ettei ole toista tullut. Puolivälierässä USA nurin 6-1. Ja sitten tulee Suomi-Kanada välierä. Peliä johdettiin 2-0, mutta lopulta hävitään ainoa erä koko kisoissa ja finaalipaikka kusee siihen. 3-5 tappio.

Pronssiottelussa Venäjä toistamiseen nurin 4-0. Maaliero turnauksessa 38-11. Kisojen paras joukkue, joka hävisi yhden erän ja sai pronssia.

Ruotsihan tietty kompuroi alkusarjan, ollen lohkonsa 3. sijalla ja nitkutteli niukilla voitoilla finaaliin. Ollen siellä tappiolla ja tasoittamalla pari minsaa ennen loppua. Rankkareilla ratkaisu ja Peter Forsberg postimerkkiin.

Tuosta turnauksesta jäi todella katkera mieliala, koska olin jotenkin varma, että Ruotsi olisi noissa kisoissa kaatunut sillä pelillä mitä Suomi pelasi. Mutta se Kanada tuli väliin pilaamaan koko homman. Tuo Lillehammerin Kanada ei ollut mikään kummoinen joukkue, joka olisi pitänyt ihan helposti hoitaa.

***

Nopeasti kuitenkin oli uutta tarjolla, kun oli olympiavuosi ja MM-kisat heti parin kuukauden päästä edessä. Nämä oli sitten ne kovimmat kisat, jossa Suomi mielestäni teki sen hetken kovimman suorituksensa.

Suomen peli jälleen samaa dynamiittia. Lohkovoitto jälleen ja ainoa tasuri Tsekkiä vastaan 4-4. Ruotsi nurin alkusarjassa 5-3, vaikka Mats Sundin teki vastapuolella 2 maalia. Kapanen, Nieminen, Keskinen, Strömberg, Palo - ei mahtanut Ruotsi mitään.

Alkusarjan maaliero 5 pelissä 29-11. Puolivälierissä Itävalta nurin 10-0.

Välierässä USA nurin 8-0. Siis oikeasti, playoff-vaiheen kaksi peliä 18-0.

Sen jälkeen oltiinkin finaalissa. Ruotsi oli tippunut Kanadalle toisessa välierässä 6-0.

Kanadan rosteri:

Luc Robitaille - Joe Sakic - Brendan Shanahan
Paul Kariya - Jason Arnott - Steve Thomas
Geoff Sanderson - Rod Brind'Amour - Pat Verbeek
Nelson Emerson - Mike Ricci - Kelly Buchberger

Steve Duchene - Rob Blake
Darryl Sydor - Yves Racine
Luke Richardson - Marc Bergevin
Bobby Dollas

Bill Ranford
(Stephane Fiset)

Jokainen joka seurasi tuohon aikaan NHL:ää, ymmärsi että tämä oli pitkään aikaan kovin MM-kisoissa ollut joukkue.

Se että Suomi venyi edes rankkarikisaan asti, oli valtaisa ylisuoritus. 1-1 tasuri ja rankuille. Hopeaa. Maaliero kisoissa 48-13. Vielä Lillehammeria paremmin. Tämä oli mahtava vuosi ja kaksi huimaa turnausta parin kuukauden sisään. Tämä oli parempaa aikaa kuin '95, vaikka hävittiinkin yhdet pelit molemmissa turneissa.

Olihan Suomenkin joukkue Lillehammeria tasokkaampi, koska Jari Kurri ja Christian Ruuttu oli änäristä mukana. Mutta ei tietenkään Kanadan laajuudella, kun koko rosteri oli täynnä tulevia 90-luvun suuruuksien Detroitin, Coloradon, New Jerseyn, ja Dallasin Stanley Cup -voittajia ja maalilla Oilersille yhden Cupin tuonut Ranford.

Mäkelä - Helminen - Kurri
Peltonen - Koivu - Lehtinen
Ojanen - Keskinen - Nieminen
Alatalo - Ruuttu - Palo
(Kapanen)

Virta - Kiprusoff
Strömberg -Immonen
Hämäläinen - Jutila
Laukkanen

Myllys
Tammi
(Kuivalainen)

***

1995 ei sitten tullut NHL-pelaajia ollenkaan kisoihin ja Suomi pääsi periaatteessa toistamaan turnauksen samalla kokoonpanolla mitä Lillehammer 94. Vastustajat oli vielä heikompia, kun Lillehammerin suurimmat starat Forsberg ja Kariya olivat NHL:ssä ja loppu on historiaa.
Katsoo tarkemmin noiden rosteria niin suurin osa on ollut oman tiiminsä C tai A.
Pitää myös muistaa kun Brindamour kamppasi Kurrin keskikentällä mistä sikakanukit sai maalinsa kun Essi Keskinen oli tehnyt meille 1-0.
Olin aika hiljaista poikaa kun rankit päättyi ja se sattui, onneksi olen tuosta ajoista päässyt ylitse viimeistään 2006 kun on oma tajunnut, että on omaa elämääkin fanituksen lisäksi :D
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös