Täällähän on perinteinen suomalainen syndrooma käynnissä, eli väärin voitettu mestaruus.
Eikai kukaan ole väärin voittanut yhtään mitään? Ihmiset arvostavat suoritukset omien kokemustensa mukaan. Enkö voi olla iloinen olympiakullasta, jos arvostan 2004 World Cupin, 2006 Hopean tätä korkeammalle?
Minusta suomalainen syndrooma on myös se, että lätkämaajoukkueen voittaessa, kaikki siihen kohdistuva negatiivinen ja kriittinen tulee sulkea pois. Mitään ei saa kritisoida ja pelaajat ja valmennus nostetaan jumalista seuraaviksi (piste).
Syyllistyn tähän vastakkainasetteluun siis itsekin: Omalta osaltani kisat lässähtivät ennenkuin alkoivatkaan, NHL:n vetäytyessä. Ei oikein enää kiinnostanut, kun olin odottanut pitkästä aikaa kaikkia parhaita mukaan, mutta saatinkin David Desharnais. Myös omalla iälläni ja ajan kulumisella on vaikutusta, mutta kun lähtökohtana on pettymys, niin Leijonien hienoa suoritusta on vaikea arvottaa hopeiden rinnalle.
Eroa tulee myös siitä, että osa arvostaa olympiakultaa, osa mittää suurinta saavutusta pelin, pelaajien tason ja vaikutuksen kannalta. Itse kuulun jälkimmäisiin. Tästä syystä hopea voi olla arvokkaampi kuin kulta. Tuakin Miracle on icestakaan oltaisiin tehty leffaa, jos punakoneella olisi ollut D-maajoukkue pelaamassa. Voitto se silti olisi ollut mutta ei sen merkitys silti olisi ollut sama.
Onnea Leijonille voitosta!
Ja kuten sanonta menee: Iloitse ja anna minun negailla rauhassa.