Mikä on sattunut fyysisesti ylivoimaisesti eniten?

[KwutsNI]

En ole henkilökohtaisesti kokenut virtsakiviä (kop, kop), mutta olen tosiaan ymmärtänyt, että se on kovin kipu mitä voi kokea. Huomasin kuitenkin sellaisia toistuvia juttuja ihmisten kokemuksissa, mitä halusin kommentoida. Nämä lainaukset Evertonilta, mutta nähdäkseni oli muillakin vastaavia.

Ensinnäkin:

Sairaalanmäellehän se oli sitten lähdettävä päivystykseen sunnuntaiaamuna. [...] Sitten lähettivät kotiin ja kehottivat menemään terveyskeskukseen, jos oireet jatkuvat.

Veljeni tunsi kipua jalassa, ja se oli niin kovaa, että lähti yöllä sairaalaan. Hoitaja luonnollisesti haukkui, että miksi ei mennyt terveyskeskukseen. Veli pääsi kuitenkin lääkärin eteen, joka totesi veritulpan, ja sanoi, että oikein oli tulla sairaalaan. Ymmärrän, että hoitajilla on rankka työ, mutta lähtökohtaisesti kai sitä ihminen on sairaalassa siksi, että tuntee jonkin asian olevan pahasti vialla. Että vähän voisi empatiaa...

Siten tämä:

Pitkä jonotus ensin käytävällä ja sen jälkeen armoton jankkaus siitä, että mitä huimausaineita olen nauttinut.

Josta itse asiassa päästään omaan kovimman kivun kokemukseen. Meni aikoinaan futista höntsätessä eturistiside, ja piti rampata Töölössä. Kerran odottelin pääsyä ortopedille (lääkäri luonnollisesti myöhässä). Jalka ei mennyt ihan suoraksi, eikä varsinkaan koukkuun, joten istui tuolissa käytävän varrella jalka edessä, ja lueskelin kirjaa. Ohikulkeva hoitaja potkaisi (täysin vahingossa siis) kipeää jalkaani. Päässä räjähti valkea kipu, ja seuraavaksi huomaan makaavani lattialla polvea pidellen. Omituista on, että siinä vaiheessa polvi oli koukussa. Oletan huutaneeni, koska kaikki käytävällä tuijottivat minua, joskaan varmasti en osaa sanoa. Kuten jollain muillakin, hikeä alkoi puskea joka huokosesta, ja olin jokseenkin toimintakyvytön.

Sattumalta juuri sillä hetkellä ortopedin avustaja tuli kutsumaan sisään. Hänen ensimmäiset sanansa minulle? "Mitä sä oot ottanu?"

Täytyy sanoa, että kipu laantui nopeasti polvesta, mutta vitutus ei ole vuosien saatossa juurikaan vähentynyt. Ei kai kaikki sairaalassa asioivat ole lähtökohtaisesti luulosairaita narkkareita?

(Toki kun sitten lopulta leikkaukseen pääsin, huoneessa naapurisängyssä oli kaveri, joka oli tullut leikkaukseen, kun reisi meni poikki hypätessä neljännestä kerroksesta poliisia karkuun, joten...)

 

[smugu]

Välilevyn pullistuma. Se raastava hermokipu jalassa, ihanaa. Nukkua pystyi tunnin kerrallaan ja tämä akti tapahtui luonnollisesti saunassa, koska ainoastaan lauteet olivat riittävän kova makuualusta.

Hienoja muistoja.

Tämä itsellänikin. Välilevynpullistuma nro.2 oli itselläni se pahempi. Ensin 3kk nukkuen max parin tunnin pätkiä yössä ja lopussa meni jo siihen, että avovaimo joutui soittaa ambulanssia kotiin kun jäin jumiin tiettyyn asentoon. Eikä edes opiaatit tai muut auttaneet. Sitten sairaalassa muutama päivä kunnes leikattiin. Edes se ennen nukutusta annettu ”coctail”, juuri ennen nukahtamista kun päässä pyörii ei vienyt kipua pois. Testasin sen taittamalla selkää ja kipu tuntui edelleen todella vahvana.

Edes se leikkaus ei vienyt kipuja aluksi pois kun kroppa oli jäänyt johonkin jännittyneeseen tilaan. Leikkauksen jälkeenkin olin kaksi kertaa sairaalassa vuodepotilaana opiaattihoidossa ja pidempi näistä keisseistä oli 8 vuorokautta. Kipu oli aivan järkyttävä ennen leikkausta ja leikkauksen jälkeen ja tuota ei pysty oikein edes sanoiksi pukemaan. Mitään asentoa ei löydy ei istualtaan, seisaaltaan tai makuultaan missä pystyisi olla. Itku kurkussa anelin sairaalassa että nukuttaisi minut tai vaivuttaisi johonkin koomaan. Muistoja..

 

[finnjewel]

(Toki kun sitten lopulta leikkaukseen pääsin, huoneessa naapurisängyssä oli kaveri, joka oli tullut leikkaukseen, kun reisi meni poikki hypätessä neljännestä kerroksesta poliisia karkuun, joten...)

Minulla muljahti intissä nilkka, ja jouduin/pääsin sairaalaan kuvauksiin. Ei ollut murtumia, mutta nivelsiteet tms. olivat revähtäneet, ja antoivat kasarmille mukaan 8 tabua särkylääkettä. Otin yhden alkuillasta, ja heräsin vasta aamulla joten potkua oli niissä lääkkeissä. Jätin loput seitsemän tabua ottamatta, koska kipua ei ollut hirveästi enkä tykännyt olla ihan pihalla lääkkeiden takia.
Muutaman kuukauden kuluttua tupakaveri (oli kertonut olleensa vankilassa) kyseli olisiko kellään mitään hammassärkyyn. Annoin saamani särkylääkkeet hänelle ja varoitin, että ovat vahvoja.
Seuraavana päivänä hän kysyi:
"Onks sul lisää niit tabui? Tosi kovaa kamaa!"
Kaveri oli vetänyt kaikki seitsemän, mutta oli kai paremmat toleranssit kuin minulla.
"

 

[aalto]

Välilevyn pullistuma. Se raastava hermokipu jalassa, ihanaa. Nukkua pystyi tunnin kerrallaan ja tämä akti tapahtui luonnollisesti saunassa, koska ainoastaan lauteet olivat riittävän kova makuualusta.

Hienoja muistoja.

Ai niitä aikoja. Tuohon päälle pari kunnon noidannuolta jotka lamaannuttivat koko miehen useaksi päiväksi.

Itsellä pullistuma repesi sitten lopulta niin, että kaikki kivut katosi. Oli tosi hämmentävää vain huomata, että nyt ei muuten satu. Aluksi oli mukavaa, mutta sitten alkoi alakroppa puutua ja lopulta päivystyksen kautta pikaiseen leikkaukseen. Ei sattunut kyllä enää siinä vaiheessa ja leikkaus auttoi tosi hyvin omiin vaivoihin.

 

[Nelfor]

Eri paikoissa tuntuvia kipuja on suhteellisen haastava verrata keskenään, etenkin kun niitä ei pääse "vierekkäin" vertaamaan. Kärsin kuitenkin päivittäin kroonistuneen migreenin tuomasta päänsärystä, joka ajoittain (keskimäärin 1-2 kertaa kuussa) suuttuu ihan tosissaan ja päänsärky on ihan älyttömällä tasolla.

Kipuja on elämän aikana ollut selässä, jaloissa, käsissä ja vaikka missä, mutta päänsärky vie silti voiton. En tiedä onko se särky varsinaisesti ollut päässä suurinta, mutta kun sitä ei pääse pakoon mitenkään, niin se tuntuu siltä. Jaloissa, selässä yms. kropan muilla alueilla olevat kivut yleensä helpottavat, kun saa kropan mahdolllisimman mukavaan lepoasentoon ja pysyy paikoillaan. Päänsärkyä ei yleensä kiinnosta yhtään missä asennossa olen, eli sitä ei pääse karkuun mitenkään. Lääkkeet voivat auttaa, mutta yleensä sellaisella vähintään puolen tunnin viiveellä. Muutoin on lähinnä toivottava, että alkaa itsekseen helpottamaan, kun ei muuta voi.

Tämä tuli nyt mieleen, kun viime perjantaina koin pitkästä aikaa pahalaatuisen särkykohtauksen. Päätä särki niin paljon, että kyyneleet valuivat silmistä ja teki mieli vain huutaa (huusinkin vähän). Pahin meni onneksi ohi noin vartissa, mutta siinäkin oli vartti liikaa.

On vaikea kuvitella ikävämpää kipua, koska tuossakin tuntuu siltä, että jos tästä vielä vähän menisi pahemmaksi, niin lähtisi taju. Särky itsessään ei välttämättä tosiaan ole pahin mahdollinen ikinä missään, mutta kun se on päässä, niin se mielestäni korostaa sitä miten tilanteen kokee ja miltä se tuntuu.

 

[Gostisbehere]

Umpisuoli sanoi poks 2016..
Taju lähti kotona ollessa. Sitten terveyskeskuksen kautta Hyvinkäälle sairaalaan. Siellä ohjattiin kuvauksiin. Ikinä ei ole sattunut niin paljon kun hoitaja pyysi nousemaan pyörätuolista kuvauspöydälle..jos mulla olisi ollut edes kynä kädessä olisin varmasti puukottanut hoitajaa joka hoputti että jos vielä tänään päästäisiin kuvaa. Sitten kuvien jälkeen en päässyt edes takaisin potilashuoneeseen kun lääkäri komensi suoraan leikkaukseen.

 

[Hatchetman]

Reisiluuta on sahattu, selän välilevy pullistunut, mutta silti kamalinta oli elämäni pahin migreenikohtaus, joka sai toivomaan kuolemaa.

Oli kuin koko pään hammassärky toiseen potenssiin, täysin halvaannuttava kokemus.

Murtuneet sormet ja varpaat eivät edes ala, katkenneet hampaat eivät ole mitään, kun koko pää on täynnä sähköä, tulta ja jäätä, eikä edes silmiä pysty avaamaan, kun keho tärisee kuin porakone kivusta, ja jokainen sekunti kestää minuutteja.

Kohtauksen pahin vaihe taisi kestää vain alle tunnin, jonka aikana makasin pimeässä peiton alla kouristellen, toivoen, että kaikki loppuisi.

Toki lonkkaleikkaukseen ja välilevyongelmiin sain lääkitystä, mutta olivat "pitkää piinaa" verrattuna tuohon elämäni fyysisesti kamalimpaan tuntiin.

 

[SgtMarkov]

Reisiluuta on sahattu, selän välilevy pullistunut, mutta silti kamalinta oli elämäni pahin migreenikohtaus, joka sai toivomaan kuolemaa.

Oli kuin koko pään hammassärky toiseen potenssiin, täysin halvaannuttava kokemus.

Murtuneet sormet ja varpaat eivät edes ala, katkenneet hampaat eivät ole mitään, kun koko pää on täynnä sähköä, tulta ja jäätä, eikä edes silmiä pysty avaamaan, kun keho tärisee kuin porakone kivusta, ja jokainen sekunti kestää minuutteja.

Kohtauksen pahin vaihe taisi kestää vain alle tunnin, jonka aikana makasin pimeässä peiton alla kouristellen, toivoen, että kaikki loppuisi.

Toki lonkkaleikkaukseen ja välilevyongelmiin sain lääkitystä, mutta olivat "pitkää piinaa" verrattuna tuohon elämäni fyysisesti kamalimpaan tuntiin.

Juuri olin tulossa kyselemään, että eikö täällä ole kellään kokemuksia Hortonista, aka. sarjoittaispäänsärystä, aka. itsemurhapäänsärystä. Mutta toi kuvaus voisi osua siihen aika hyvin. Itsellä ei tietenkään ole siitä kokemusta (eikä toivottavasti tulekaan, *kop kop*) mutta joku aika sitten törmäsin kadulla sattumalta entiseen seurustelukumppaniin ja hän kertoi sitten kaveristaan, jolla oli tämä diagnosoitu hiljattain. Kerta kaikkisen kamalia juttuja kertoi. Vähän kuin tuo yllä mainittu, mutta se alkoi aina vain uudestaan ja uudestaan.

Mutta meikäläinen itse on hyvin vähillä vammoilla selvinnyt. Kipein muisto taitaa olla armeijasta, jolloin rynkkyä kasatessa sormi jäi luistin väliin. Se ei sinänsä tuntunut juuri missään, mutta kun kävin seuraavana päivänä näyttämässä turvonnutta ja mustaa sormea lääkintäupseerille, hän kertoi että kynnen alle on pakkautunut verta joka pitää saada sieltä pois. Ratkaisu: klemmarilla porattiin reikä kynteen ja ylimääräinen veri lypsettiin sieltä ulos. Ei kuulosta kovin pahalta mutta kyllä siinä meinasi taju lähteä. Ja lähtikin, itse asiassa. =)

 

[Kiekkokatsoja]

"Päähän on sattunut, kun niin moni kiusaa tuota Sannaa."
Miksei henkistä kipua voida luokitella fyysiseksi? Siinä kun ihminen voi romahtaa/lamaantua, tai tuntea tuskaa.

 

[Haidekkeri]

En ole kovin pahasti kerennyt satuttamaan itseäni 36 ikävuoden aikana. Mitä nyt tulee mieleen niin solisluun murtuma joskus ala-asteella teki aika helvetin pahaa, samoin välilevyn pullistuma tuossa vähän vanhemmalla iällä. Viimeiseksi mainitusta ei ole tarvinnut kyllä vuosiin tarvinnut kärsiä koska liikunta on siiihen ollut varsin hyvä lääke.

 

[redlate]

Sappikivet ja tulehtunut sappirakko. Se kipu oli jotain ihan helvetillistä. On tullut monenlaista palloiluajien pelivälinettä kasssille ja se kipu on lastenleikkiä sappikivikivun rinnalla. Yleensä alkoi yöllä ja kesti pari noin pari tuntia. Onneksi oli NHL mitä seurata. Leikkaus toki ratkaisI ongelman.

 

[MadMike]

Juuri olin tulossa kyselemään, että eikö täällä ole kellään kokemuksia Hortonista, aka. sarjoittaispäänsärystä, aka. itsemurhapäänsärystä. Mutta toi kuvaus voisi osua siihen aika hyvin. Itsellä ei tietenkään ole siitä kokemusta (eikä toivottavasti tulekaan, *kop kop*) mutta joku aika sitten törmäsin kadulla sattumalta entiseen seurustelukumppaniin ja hän kertoi sitten kaveristaan, jolla oli tämä diagnosoitu hiljattain. Kerta kaikkisen kamalia juttuja kertoi. Vähän kuin tuo yllä mainittu, mutta se alkoi aina vain uudestaan ja uudestaan.

Mutta meikäläinen itse on hyvin vähillä vammoilla selvinnyt. Kipein muisto taitaa olla armeijasta, jolloin rynkkyä kasatessa sormi jäi luistin väliin. Se ei sinänsä tuntunut juuri missään, mutta kun kävin seuraavana päivänä näyttämässä turvonnutta ja mustaa sormea lääkintäupseerille, hän kertoi että kynnen alle on pakkautunut verta joka pitää saada sieltä pois. Ratkaisu: klemmarilla porattiin reikä kynteen ja ylimääräinen veri lypsettiin sieltä ulos. Ei kuulosta kovin pahalta mutta kyllä siinä meinasi taju lähteä. Ja lähtikin, itse asiassa. =)

On, ei onneksi pahimmasta päästä. Mulla tulee usein syksyisin ja keväisin nykyään onneksi jo lyhyempiä jaksoja, joissa kohtauksia tulee muutamia päivässä. Nuorempana muistan kun vetelin parhaimmillaan kuukauden aika zombina. Särky alkaa nykyään aina oikeasta silmästä, niinkuin joku tunkisi virkkuukoukkua siitä läpi. Jänniä oireita on että pupillit on ihan eri paria ja naama roikkuu toiselta puolelta ja paskat meinaa turahtaa jossain vaiheessa housuun. Varsinkin jos makaat sikiöasennossa lattialla, saattaa tulla kiire. Useimmin kuitenkin tulee ravattua ympyrää, tiedostaen että kohtaus loppuu kyllä viimeistään parissa tunnissa. Iän myötä oireet on helpottanu paljon.

Nielurisaleikkauksen jälkimainingeista ei jaksa alkaa vuodattaan mutta jutut jäätelönsyönnistä vois siirtää kyllä satulaariin. Ei paljon poikki olevat luut ole sen jälkeen tuntuneet.

 

[Kymppitonni]

SI-nivel temppuili ja siitä johtunut hermosärky jalassa, mikään asento ei ollut hyvä, pukeminen ei onnistunut, eikä peseytyminenkään.

Toinen paha oli hakasen ampuminen peukalosta läpi, ensiavussa hoitaja oli tonninsetelinä, kun kerroin mitä kävi, eikä hän ei siinä enää hakasta havainnut. En vain ollut vielä ehtinyt kertoa, että vedin sen pihdeillä heti pois.