Jännä homma tämä mailahistoriikki. Jotenkin se on vain jäänyt mieleen, vaikka jääkiekosta ei omaa ykköslajia lopulta tullutkaan (muuten kuin seuraamisen ohelta), että millä mailalla sitä ikänsä tullut hutkittua. Kahdeksankymmentäluvun loppupuolella minulla oli kiekkomailana joku suoralapainen, jonka lapa oli muovia. Oli jotain junnu-mallia ihan selvästi, mutta mieleen jäänyt, että se oli ensimmäinen maila jonka omistin. Muovilapa ei kestänyt sitten kovia vääntöjä velipoikaa ja isäukkoa vastaan, vaan siitä lohkesi palanen pois, josta seurasi suuri parku, että paskaksi meni. Monta vuotta toki kesti.
Hyppäys vuosia eteenpäin ja suuressa suosiossa olivat ensin Montreal 22 ja myöhemmin 21 mailat, jotka antoivat mukavasti potkua lämäriin. Taipuivat kyllä ihan älyttömästi vaikka pienenä miehenä ei paljon ruista ranteessa ollutkaan. Näistä muistan itse omistaneeni tuon 22:sen, jolla lämäri alkoi lähikaukalossa lähtemään jo (huom. kirjoittajan oma mielipide) todella tulisesti! Sitten olikin jo aika siirtyä saman mallin versioon 66, kun kerran 22 oli jo tottakai aivan liian löysä! Siihen rautakankeen saikin sitten jo aikansa nojailla, että sai pientä taipumaa aikaiseksi. Lämärit lähtivät edelleen, mutta kiekko ei jostain syystä pysynyt laaka-asennossa, vaan jokaisella kerralla lähti jotenkin outo lepakko-kiekko. Harmitti pirusti. Mailasta halusin eroon sitten kaikin mahdollisin keinoin, mutta oli liian kestävä. Noh, ongelma tuli ratkaistua kaverin toimesta kotimatkalla, joka luvan saatuaan pamautti mailan paskaksi lähimetsän vantteraan mäntyyn. Kotona kovat selitykset, että ihan kiekkoa lämätessä meni, olihan mailakin jo monta kuukautta vanha.
Ensimmäisen irtovarren kun omistin, niin merkki oli Easton. Sellainen musta, jossa oli keltaisella tekstit. Pirun hieno aikoinaan! Oli oikein hiilikuitua. Vedot lähtivät mukavasti, mutta lavat eivät kestäneet sitten yhtään mitään. Lapoja tuli osteltua jokunen kappale kuukaudessa ja koitettua korjailla liimaillen ja kaikin keinoin. No luck. Oli todettava, ettei nämä mailat ole meikäläiselle suunniteltuja, kun samalla lavan hinnalla sai uuden puumailan aikoinaan markka aikaan.
Siirryin takaisin puumailoihin ja kestoa löytyi huomattavasti enemmän. Oli CCM vectoria, Nikeä, Jofa-Titania jne. Kiekkoharrastuksen hiipuessa muutama maila taisi kestää lähes puoli vuosikymmentä, kun käyttökertoja oli vain muutamia talvessa. Tai sitten laukaisutekniikka oli muuttunut jotenkin maila-ystävällisemmäksi.
Kunnes viimein, kun aika hieman salli vuonna 2010 ykkösharrastuksen parista, niin löysin itseni pelaamasta monien vuosien jälkeen oikeata kiekkoa varusteet päällä hallissa. Ei mitään pipokiekkoa, vaan oikeata kiekkoa monien vuosien jälkeen taklauksineen, vääntöineen, sääntöineen jne. Olipa raikastava kokemus! Ja mailakin piti käydä hankkimassa ennen pelailuun lähtöä. Minulle oli jäänyt skeptinen kuva kaikista hiilikuitu, komposiitti jne virityksistä aiemmin, mutta kun alle 50€ sai ostettua komposiittimailan, niin päätinpä tarttua tuolloin tilaisuuteen. Maila oli Warrior Bentley, joka ei varmasti todellakaan ole mikään huippuluokan maila, mutta sopi varsin hyvin meikäläisen tarkoituksiin. Kestoakin mailalta löytyi minulle yllätykseksi asti, sillä koko viime talven aikana maila ei osoittanut pienintäkään hajoamisen merkkiä ainakaan lavan suunnalta, josta yleensä mailani ovat hajonneet.
Mutta nyt schaissen jauhamisen päätteeksi muutama hirmuisen tärkeä kysymys! Onko noilla komposiittimailoilla tapana löystyä kuinka paljon käytön aikana? Itselle tuotti hieman tuskaa, siirtyessäni käyttämään komposiittia, mailan löysyys. Kokeilin kaupassa useiden mailojen joustavuutta ja tuntui, että taipuivat kuin kuminauhat venytettäessä. Kun Warrioriani olin pidemmän aikaa käyttänyt niin takaraivossa alkoi jyskyttämään tieto, että maila on löystynyt ihan simona ja kannattaisi varmaan hankkia uusi. Onko pelkkää kuvitelmaa? Vai johtuuko pelkästään siitä, että kyseessä on todellakin ns. halpamaila?
Summasummarum: Oli jännä huomata ne erot puumailan ja komposiitin välillä, kun ensimmäisen kerran pystyi niitä vertaamaan. En yhtään ihmettele miksi jotkut pelimiehet aikoinaan/vieläkin karsastavat komposiittejä. Kyllähän se tatsi oli aivan erilainen puumailalla, johtuen varmaan sen painosta verrattuna komposiittiin. Mutta olipa kyllä yllättävä kokemus minkälaisen potkun se komposiittivarsi voikaan kiekolle tarjota. Fiilis oli, että kädessä on joku junnuvarsi, mutta sillä pirun kevyellä letkulla saikin laukaukset lähtemään paremmin kuin niillä vuosia kestäneillä puumailoilla. Jousto oli jotain aivan erityyppistä ja oikein sysäsi kiekon vauhtiin, vaikka käsissä tuntuikin vain pelkkä kevyt vapina, joka puumailalla tuli vain, jos varsi oli liian löysä.
Uusi kiekkokausi lähestyy ja mieli tekisi kovasti päästä taas hallille haistelemaan (sanan oikeassa merkityksessä) pukukopin tuoksuja. Vanhat hyvät ajat palaavat mieleen. Toivottavasti aikaa riittää tällekin harrastukselle. Saattaisin jopa uuden mailankin ostaa, halvemmasta päästä, mutta mahdollisimman jäykän. Ehdotuksia? Tällainen kaljainen vuodatus näin perjantai-illan ratoksi. Cheers!