Mainos

Mikä espoolaisessa kiekossa mättää – mikä avuksi?

  • 56 895
  • 235

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Minne sen sijoittaisit? Charlottenburgiin? Mitteen? Alexanderplatzille?

Koko sille alueelle, joka ympäröi Tiergartenin. Toinen hyvä esimerkki laajasta keskustasta on Pariisi, jonka koko kaupunkimainen osa on sitä keskustaa. Eli historiallinen kaupunki, johon lähiöt eivät kuulu. Suomalaiset kaupungit ovat niin pieniä, että niiden keskustat on helppo määrittää, mutta en mä ainakaan mistään suurkaupungista osaisi pinpointata tiettyä kohtaa ja sanoa, että nyt ollaan keskustassa.
 
Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Mitä vitun väliä jollain keskustalla on? Ihan kuin se ratkaisisi automaattisesti ongelmat markkinoinnissa ja henkilöstövalinnoissa JA sen, että suurin osa espoolaisista käy joko Jaffa-areenalla tai DDR-hallissa. Ihan samalla tavalla ne muualta muuttaneet kannattaisivat synnyinseutujensa jengejä ja Espooseen ennen Bluesia syntyneet kasvatettaisiin kannattamaan Jokereita tai Hifkiä.

Koko "espoossa ei ole edes keskustaa" keskustelu on vain täyttä paskanjauhamista, mitä tällainen epämääräinen tilanne selvästi ruokkii. Espoossa ei ole selvää keskustaa, piste. Mutta kyllä jokaisessa lähiössä asuvat ihmiset voivat silti tuntea olevansa Espoolaisia ja iso osa tunteekin niin. Kuinka moni kirjoittaa erilaisia lomakkeita täyttäessään kotikaupungin kohdalle vahingossa Kivenlahti tai Matinkylä? Tietääkseni ei kukaan.

Jos tämä lähiöajattelu vietäisiin kunnialla loppuun, Blues tekisi erilaisen markkinointistrategian joka lähiölle. Soukassa markkinoitaisiin halpoja opiskelijalippuja ja Tapiolassa clubi-tuoleja ja aitoita. Näin kärjistettynä.
 
Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Ja ainakin oman kokemuksen mukaan mitä pääkaupunkiseutulaisia tunnen, niin ihan samalla tavalla helsinkiläinen sanoo asuvansa Kampissa, Töölössä, Hertsikassa tai vaikka Roihikassa niin kuin espoolainen sanoo asuvansa Matinkylässä, Jedassa, Tapiolassa.

Ja se riippuu aina kysyjästä. Pääkaupunkiseudulla Helsinki, Vantaa tai Espoo olisi aika epämääräinen vastaus kysymykseen "mistä päin olet?". Kun taas jossain Tampereella Matinkylä tai Herttoniemi olisivat typeriä vastauksia, sillä tamperelaisella ei välttämättä ole mitään hajuakaan missä päin maailmaa kyseiset paikkakunnat olevat.
 
trap

Juu, totta kai. Meinasin vaan sipoolaisen Harkimon lausuntoa ja ylipäätään tuota argumenttia, jolla yllättävän paljon perustellaan sitä että Espoo ei ole oikea kaupunki tai muuta vastaavaa. Pieni asia joka tapauksessa ja ongelmien kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
 
Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Juu, totta kai. Meinasin vaan sipoolaisen Harkimon lausuntoa ja ylipäätään tuota argumenttia, jolla yllättävän paljon perustellaan sitä että Espoo ei ole oikea kaupunki tai muuta vastaavaa. Pieni asia joka tapauksessa ja ongelmien kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

Ymmärsin kyllä, ja komppasin sinua ampuessani alas samaa Hjalliksen onttoa teoriaa.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Jos katsotaan Kiekko-Espoon uutta tulemista on pelillisissä asioissa yksi yhdistävä tekijä, joka sopii otsikon vastaukseksi: valmennus. Summasen aikaa lukuunottamatta peli on ollut aika paljon heikompaa kuin mitä rosteri lupaa. Toki viimeinen Suomi-sarjakausi oli vaikuttava, mutta rosteri oli jo Mestis-tasoa.

Olisiko tässä tilanteessa hyvä miettiä valmennusasiaa pitemmällä tähtäimellä? Edustuksen mukaan tämän kauden aikana kokeneempi tekijä vahvistamaan valmennusta. Tälle sitten ensi kaudelle päävastuu ja muu valmennustiimi nostetaan junnuista. Pelaajatuotannossa ollaan hyvin omavaraisia, joten miksei valmennuksenkin osalta?

Voi tietysti olla, että budjetti ei riitä valmennuksen vahvistamiseen, mutta jos vaikkapa Salmelasta saatiin jotain muutakin kuin säästöjä, on tämä mielestäni se osa-alue, johon kannattaa satsata.

Hirsoa on pakko kehua joukkueen kasaamisesta. Vuodesta toiseen loistavia hankintoja solkenaan. Olisi hienoa nähdä, mitä hän saa aikaan täysipainoisena UTJ:na. Vaikutus espoolaiseen kiekkoon alkaa olemaan sillä tasolla, että jossain vaiheessa pitää avata herralle oma ketju. Valmennus ei kuitenkaan välttämättä ole hänen vahvuusalueensa.
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Jos katsotaan Kiekko-Espoon uutta tulemista on pelillisissä asioissa yksi yhdistävä tekijä, joka sopii otsikon vastaukseksi: valmennus. Summasen aikaa lukuunottamatta peli on ollut aika paljon heikompaa kuin mitä rosteri lupaa. Toki viimeinen Suomi-sarjakausi oli vaikuttava, mutta rosteri oli jo Mestis-tasoa.
Summanen ei toki ole ollut missään tekemisissä Kiekko-Espoon kanssa. Se oli Unitedin aikaa.

Muuten olen samaa mieltä. Valmennus ei ole millään kaudella ollut muun tekemisen tasolla. Toisaalta on ihan hyvä että vika on juuri valmennuksessa koska se osa-alue on helpoiten korjattavissa. Toisaalta se on myös sellainen osa-alue mikä Mestis ja varsinkin Suomi-sarjatasolla on hyvin merkittävä kuluerä. Päävalmentaja saa yleensä ihan kunnon liksaa kun pelaajat vetävät nälkäpalkalla. Hirso valmentaa nyt taloudellisista syistä. Siinä otettiin risti ja se näyttää nyt kostautuvan. Uskon että jos tuo joukkue vetäisi hyvässä valmennuksessa niin yleisömäärät olisivat 300 suuremmat kuin nyt. Ensi kaudelle tulee varmasti ammattivalmentaja, mutta pahimmassa tapauksessa ne jotka eivät jaksa tulla nyt hallille kärsimään tuosta pihapelikiekosta saattavat jäädä kotiin sittenkin. Menetettyä asiakasta ei välttämättä saa takaisin ihan helposti.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Uskon että jos tuo joukkue vetäisi hyvässä valmennuksessa niin yleisömäärät olisivat 300 suuremmat kuin nyt. Ensi kaudelle tulee varmasti ammattivalmentaja, mutta pahimmassa tapauksessa ne jotka eivät jaksa tulla nyt hallille kärsimään tuosta pihapelikiekosta saattavat jäädä kotiin sittenkin. Menetettyä asiakasta ei välttämättä saa takaisin ihan helposti.

Tossa on vähän se, että kun peli näyttää pelailulta, niin sitä katsojanakin miettii, että ovatko ne tosissaan. Ja jos eivät ole, miksi lähtisin hallille marraskuun pimeydessä kun muutakin tekemistä olisi. Ehkä se vielä siitä tietysti, en ole nähnyt riittävästi pelejä, että osaisin arvioida, mutta en mä nyt eilisen perusteella kyllä pala halusta päästä taas kattelemaan vastaavaa.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Tossa on vähän se, että kun peli näyttää pelailulta, niin sitä katsojanakin miettii, että ovatko ne tosissaan.
Ja tällä hetkellä, vaikka olisikin tosissaan, se ei näytä siltä, koska pelitapaa ei ole. Pelaajat myös näyttävät huonommilta kuin mitä ovatkaan samasta syystä.
 
Vepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Kiekko-Espoon yleisömäärä kotiotteluissa on keskiarvoltaan 648 katsojaa, jolla ollaan viidennellä sijalla. Esim. RoKin ka. on 1052 ja Hermeksenkin 734. Aika hävettävän pieni lukema melkein 300.000 asukkaan kaupungissa. Coronan taakse ei voi enää piiloutua vaan syiden täytyy olla muualla. Koska joukkueella ei näytä tällä kaudella olevan mitään tavoitteita, ei yleisöäkään näytä pelit kiinnostavan. Nykytouhulla pelit loppuvat keväällä ensimmäisissä puolivälierissä jos nyt sinne asti edes päästään.
 
E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Onhan se ihan vitsi koko suomalaista kiekkoa kohtaan, jos muutama vuosi sitten tyhjästä perustettu seura pystyy pelaamaan itsensä valtakunnan toiseksi korkeimman tason kärkitasolle tai ainakin kärkitason tuntumaan ilman pelitapaa tai päätoimista valmentajaa.
 
Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Tossa on vähän se, että kun peli näyttää pelailulta, niin sitä katsojanakin miettii, että ovatko ne tosissaan. Ja jos eivät ole, miksi lähtisin hallille marraskuun pimeydessä kun muutakin tekemistä olisi. Ehkä se vielä siitä tietysti, en ole nähnyt riittävästi pelejä, että osaisin arvioida, mutta en mä nyt eilisen perusteella kyllä pala halusta päästä taas kattelemaan vastaavaa.
Osuit asian ytimeen, valitettavasti. Kun peli näyttää paskalta höntsäilyltä ja valmennusta ei kiinnosta, niin miksi katsojankaan pitäisi kiinnostua? Niitä vapaa-ajanviettotapoja kun on vaikka millä mitalla. Nyt kaipaisi kunnolla MUNAA tuohon touhuun jollain tavalla, jotta niitä ihmisiä kiinnostaisi oikeasti (uusia ja vanhoja naamoja) tulla katsomaan espoolaista lätkää. Joukkueessa täytyy olla SITÄ jotain, mikä kiinnostaa sarjatasoon katsomatta ja tällä hetkellä sellaista ei oikeastaan ole, mikä sytyttäisi satunnaiskatsojassa sen kipinän. Mestiksessä pelaava joukkue, joka pelaa kuin veltot lampaat ei kiinnosta ikävä kyllä ketään. En nyt tarkoita tässä kunnioitettavaa mutta harmillisen pientä ydinporukkaa, vaan suurta massaa. Ja edelleenkään niitä satunnaiskatsojiakaan ei hallille saada, jos sekä markkinointi että viestintä on näin onnetonta mitä tällä hetkellä.
 
IntoTurhanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen 1ügassa
Marjamäki - mikä lienee suunta Jokereista? Kehittävä valmentaja matkalle Liigaa kohti? Ei taida olla kovin halpa eli se siitä ;(
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Marjamäki - mikä lienee suunta Jokereista? Kehittävä valmentaja matkalle Liigaa kohti? Ei taida olla kovin halpa eli se siitä ;(
No ei taida olla, ei. Pitäisi seuran tulot melkeinpä tuplata, mutta parempaa ja paremmin osuvaa vaihtoehtoa en ihan heti keksi. Paljon taktista osaamista tarjolla.
 
E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
No ei taida olla, ei. Pitäisi seuran tulot melkeinpä tuplata, mutta parempaa ja paremmin osuvaa vaihtoehtoa en ihan heti keksi. Paljon taktista osaamista tarjolla.
Matikainen päävalmentajaksi ja Marjamäki kakkoseksi. Olisi ihan ok vaihtoehto ja vielä osuvampi.

Tosin kun on edes muutama muumi vielä laaksossa, uskallan väittää näistä nimistä edes toisen spekuloinnin olevan aika utopiaa.
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Matikainen päävalmentajaksi ja Marjamäki kakkoseksi. Olisi ihan ok vaihtoehto ja vielä osuvampi.

Tosin kun on edes muutama muumi vielä laaksossa, uskallan väittää näistä nimistä edes toisen spekuloinnin olevan aika utopiaa.
Valitettavasti näin. Ainoa mahdolisuus mitä tulee mieleen olisi että Marjamäki on tehnyt narreissa senverran fyrkkaa että olisi mahdollisuus ja halu tulla "nälkäpalkalla" auttamaan seuraa jossa nousi huippuvalmentajaksi. Eipä siinä. Vaikka Marjamäen aika maajoukkueen peräsimessä oli todella vaikea eikä menestystä ole Jokereissakaan tullut ainakaan fanien odottamalla tavalla niin olisihan Late Mestikseen ihan järkyttävän kovan profiilin valmentaja. Haaveilla saa, mutta uskon että ensi kauden valmentaja on kyllä joku ihan muu.

Matikaisella en usko olevan sellaista sidettä Espooseen.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Nyt on luvassa parannusta valmennusosastolle ensi kaudeksi (IS mukaan):
Olen tätä Westerlundia salaa toivonut. KeuPa pelaa hyvää kiekkoa heikolla materiaalilla. Nyt jamppa saa paremman materiaalin, joten odotukset ovat korkealla. Toinen joka olisi myös käynyt oikein hyvin, on Forssan Rantanen.
 
Velhelmiina

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Olen tätä Westerlundia salaa toivonut. KeuPa pelaa hyvää kiekkoa heikolla materiaalilla. Nyt jamppa saa paremman materiaalin, joten odotukset ovat korkealla. Toinen joka olisi myös käynyt oikein hyvin, on Forssan Rantanen.
Heikolla materiaalilla? En tuota ihan osta. Toki on todella hyvä valmentaja Mestikseen.
 
Tjapalala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, FC Honka
Meillä näemmä ei ole huhuketjua ole käytössä, niin kommentoidaan tätä sitten täällä. Olisihan Westerlund todella hyvä nimitys valmentajaksi. Tykkään tuosta ulkopuolisuudesta myös, että ei ole osa espoolaisen kiekon koneistoa. Se on monesti hyvä asia. Nyt voidaan sanoa, että Hirso ja johto tehnyt hyviä valintoja. Säästölinja on osottaunut hyväksi valinnaksi tällä kaudella valmentajan osalta sekä sitten ensi kaudelle hyvä kiinnitys. Kyllähän Hirso tekee aivan järkyttävän hyvää duunia tällä hetkellä. Paukut ei päävalmentajaksi riitä, mutta toivotaan että keksisi kauden aikana vielä jotain uusia metkuja.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Heikolla materiaalilla? En tuota ihan osta. Toki on todella hyvä valmentaja Mestikseen.
Ehkä vähän kärkäs kommentti minulta. KeuPan materiaali ei tosiaan ole huono. Se ei kuitenkaan ole myöskään sarjan top-3, vaikka joukkue on noilla sijoilla melkein koko kauden majaillut. Ei varsinkaan Andin lähdön jälkeen.
Nyt voidaan sanoa, että Hirso ja johto tehnyt hyviä valintoja. Säästölinja on osottaunut hyväksi valinnaksi tällä kaudella valmentajan osalta sekä sitten ensi kaudelle hyvä kiinnitys. Kyllähän Hirso tekee aivan järkyttävän hyvää duunia tällä hetkellä. Paukut ei päävalmentajaksi riitä, mutta toivotaan että keksisi kauden aikana vielä jotain uusia metkuja.
Ja tämä. Sinällään vähän väärin puhua Hirsosta ketjussa, jonka otsikko on tämä. Voidaan todeta, että valmennuksellisesti annetaan muille etumatkaa. Olen tätä itsekin toitottanut. Talous edellä oli kuitenkin oikea lähtökohta. Pisteet siitä Hirsolle.

Parasta Hirsossa on kuitenkin se, että Espooseen halutaan tulla. Siinä Hirso on onnistunut mielettömän hyvin. Muistelen, että hän antoi sen myös itselleen tavoitteeksi jossain haastattelussa. Hirso on tärkeä osa organisaatiota ja työmäärä on aivan kohtuuton. Kiitos Kim.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös