Mikä elokuva koskettaa sinua?

[El Gordo]

Oletko varma mustavalkoisuudesta? Muilta osin The Ballad of Narayama sopisi kuvioon.

https://en.m.wikipedia.org/wiki/The_Ballad_of_Narayama_(1958_film)

Siitä on kaksi versiota, Kinoshita -58 ja Imamura -83. Molemmat on kyllä väreissä...

 

[MikGo]

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hachiko_–_tarina_uskollisuudesta

Katsoin tämän krapulassa. Onneksi kukaan ei ollut näkemässä.

 

[Barcelona]

Tuntematon Sotilas
- Muistan kun kattelin se uudestaan ekaa kertaa intin jälkeen. Jotenkin kolahti silloin ihan eri tavalla kuin ennen sitä. Ja kyllä se lopun Finlandia kohtaus vieläkin kostuttaa silmiä.

Schindlerin lista
- Loistava leffa, jonka olen jaksanut katsoa vain kahdesti aiheen ja keston takia. En tiedä miksi mutta se kohtaus jossa se pikkunen lapsi piiloutuu ulkhuusiin paskavarastoon on jotenkin piirtynyt mieleeni. Kyllä sitä mietti maailman pahuutta ja järjettömyyttä pari päivää kun ton tai jokun muun leffan (esim. Shooting Dogs) joka kertoo etnisistä puhdistuksista on kattonut.

Kaupungin valot
- Vaikka on mykkäfilmi niin leffa tulee aina heti ensimmäisenä mieleen kun pitää miettiä kaikista romanttisinta leffaa. Juoni ja erityisesti loppukohtaus on vaan niin kaunis. Snif.

Lust och fägring stor
- Ruotsalainen draama leffa, joka tuo omat lukioajat mieleen.

Paholaisen asianajaja
- Tuli katsottua toi ekaa kertaa lukioaikana, jolloin olin kiinnostunut uskonnosta, filosofiasta ja eetisistä kysymyksistä.

Pieni suuri mies
- Olen aina ollut kiinnostunut amerikan intiaaneista, ja tää leffa oli ensimmäisiä jossa asioita kuvattiin heidän näkökulmastaan.

12 years a slave ja Mandingo
- Jenkkilän orjuusajasta kertovia leffoja.

The Homesman
- Kun rupesin katsomaan niin luulin katsovani länkkäriä. Olikin karu tarina karusta ajasta.

Forrest Gump
- Jotain vain tossa leffassa on joka koskettaa. Kai se on se päähenkilön viattomuus vs ympäröivä maailma.

Tota Hachiko - Tarina uskollisuudesta leffaa en ole pystynyt katsomaan vaikka kaikki sitä mulle suosittelee. Olen entinen koiranomistaja ja mulla on hieman vielä totuttelemistä koirattomaan elämään.

 

[Tifosi]

Viime vuosilta kovan kuoreni alle on päässyt mm.
Roman J. Israel, esq.
Denzel esittää kirjaviisasta asianajajaa jonka sosiaaliset taidot ovat erittäin kehnot.
Lopun saarna Colin Farrelin hahmolle mikä maailmassa on vikana ja heti sen jälkeen melkein auton alle jääminen oli huikea kohtaus... heti sen jälkeen tapahtuu lisää mutta ei spoilata.

Call me by your name
Leffa luomoaa kauneudellaan ilman sen suurempaa mielenkiintoa mutta lopussa sitä huomaa rakastavansa ja melkein itkee Timotheen mukana autossa ja takan edessä... ihan heterona:D

Koko elämän aikana nähdyistä:

Aiemmin mainittu leijonakuningas kolisi kovaa mukulana ja varmaan toimisi tänäkin päivänä.

Rocky-saaga on omalaatuinen elokuvakokemus. Pari ekaa oli mielenkiintoisia ja tasokkaita elokuvia. Pari seuraavaa helvetin kovaa viihdettä. Sitten yritettiin palata juurilleen vitosessa mutta Rockyn käyttäytyminen raivostutti. Kolme jälkimmäisintä ovat olleet fan-serviceä parhaimmillaan. Balboassa oli hyviä puheita/elämänohjeita. Ekassa Creedissä kun Rockyllä todetaan syöpä ja hän toteaa että ei mitään hoitoja kun ei ole enää perhettä tai muutakaan syytä elää, repi sisukseni riekaleille. Kun Rocky jossain tulevista Creedeistä kuolee niin ollaankin itkukohtauksen partaalla ihmisten keskellä:D

Vihreä maili oli myös sykähdyttävä.

 

[MadSpade]

Laitetaan listan jatkoksi Meet Joe Black

 

[se7en]

Olen katsonut tämän elokuvan vain kerran elokuvateatterissa, joten en tiedä miten se toimii muissa olosuhteissa:

The Road

Valojen sytyttyä piti hetki kasata itseään.

 

[JypFabu]

Näihin, jos tämmöisen luetteloinnin suuntaan mennään, kuuluu myös ehdottomasti Derzu Uzala Akira Kurosawalta ja aikoinaan näkemäni maisinicun mies ( nimestä en ole varma), joka kertoo jenkkien tukemasta sissijoukosta, joka yrittää vallata kuuban takaisin jenkkien haltuun. Maisinicun mies (1973) - Release Info - IMDb, no löytyihän interwebistä tuostakin tietoa. Katsomisen arvoinen filkka. Kevyistä komedioista suosikki on vampyyrin tappajat ohjaus Roman Polanski. Sharon Tate on siinä hehkeimmillään, eikä maisemissakaan haukkumista ole.

 

[raakku]

Oletko varma mustavalkoisuudesta? Muilta osin The Ballad of Narayama sopisi kuvioon.

https://en.m.wikipedia.org/wiki/The_Ballad_of_Narayama_(1958_film)

Jep, tuohan se olikin. Miksiköhän mustavalkoisuus on jäänyt mieleen... Elokuva jäi pahasti sieluun kiinni, se lähes brutaalius, julmuus, jonkinlainen toivottomuus mikä siitä huokui, mutta katselua ei pystynyt lopettamaan.

 

[Janiz80]

Nopeasti tuli mieleen kaksi leffaa:

Naisen tuoksu - Scent of a Woman
Ronin

Tuoreimmista tänä vuonna on koskettanut Bohemian Rhapsody.

 

[kekkis]

Vihreä maili vetää jotenkin aina hiljaiseksi.

Hieno elokuva hienoilla näyttelijöillä.

 

[Walrus21]

Lisätään listaan Tokyo Story. Hieno japanilaistyylinäyte 50-luvulta.

 

[Luke]

Tämä veti aikoinaan aika hiljaiseksi.
Pianisti (2002) - IMDb

 

[pernaveikko]

Tämä veti aikoinaan aika hiljaiseksi.
Pianisti (2002) - IMDb

Nyt on hämmentävää, otsikon nähdessäni ainoa mikä tuli mieleen heti, kun tässä joskus talvella katsoin uudelleen sitten noin vuoden 2002.

Sodan järjettömyydestä on tehty vaikka mitä kertomuksia, mutta tämä on se koskettavin. Miksi vaan pitää laittaa kaikki paskaksi ja onneksi silti löytyy inhimillisyyttä.

 

[Ikävänkantaja]

The Fountain

Sanoinkuvaamattoman kaunis, syvällinen ja puhutteleva taideteos, jossa keskeisessä osassa on Clint Mansellin mielettömän hieno musiikki. Ohjaaja Darren Aronofskyn todellinen - kirjaimellisesti ajaton - taidonnäyte. Mestarillinen elokuva.

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=F0yxCLznEqs

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=7FDAkpQSJVA

 

[hablaa]

The Fountainista vahva eri - ei, en tykännyt yhtään, vaikka muuten pääosin Aronofskyn tuotanto toimiikin.

Mutta Smoke. Se ihan viimeinen "episodi", kun Harvey Keitel kertoo "joulutarinan" - myönnän, että tuli tippa linssiin ekan kerran kun näki, tulee vieläkin. Osin tuohon auttaa myös Tom Waitsin musiikki, joka sopii tuohon tilanteeseen kuin nyrkki silmään.

 

[MarkoPalo]

Big Short

Aku Louhimiehen Tuntematon Sotilas

 

[npc]

Rakkaudella Maire, Veikko Aaltosen vuositunnan vaihteessa jämptillä osaamisella tehty filmatisointi. Lopputekstien taustalla pyörivä ihmisvilinä antaa loppusilauksen ja sopivan realistisen ja kyynisen maailmankuvan pahoinvoivasta maailmasta jossa ihmisellä on lääkepurkki taskussa ja se potkaistaan ulos hortoilemaan.

Le Havre, päinvastoin kuin tuo ylempi, tämä antaa muistutuksen, ettei maailma kokonaan olekaan välinpitämätön. (Kuten toki kaikki Akin leffat.)

Näissä kummassakin muuten puskee hyvin vahvasti esiin erinomainen lavastus. Ei yleensä tule kiinnitettyä huomiota, mutta silloin kun se on selvästi rakennettu ja siihen paneuduttu tukemaan leffan henkeä niin se tulee niinku semmosena ekstrana framille. Lisäksi musiikit ovat onnistuneet kummassakin. No, Akin leffoissa aina.

 

[Harzan]

What's Eating Gilbert Grape
Tulipalokohtaus.

The Curious Case of Benjamin Button

The Butterfly Effect
Teinileffa, mutta kun Oasiksen biisi pärähtää lopussa soimaan, niin se on menoa.

Forrest Gump

 

[rpeez]

Sofien Valinta

Elokuvassa Sophie (Meryl Streep) joutuu kamalimman valinnan eteen jonka voin kuvitella. Mistä valinnasta on kyse löytyy esimerkiksi seuraavasta linkistä Sophie's Choice.

Juuri mitään muuta en elokuvasta muista, koska näin sen joskus 1980-luvulla, mutta se kohtaus on järkyttävä.

 

[Everton]

Pinnalla ollelta Brazzers-ketjussa ainakin joku palstalainen on listannut kirjaimellisesti elokuvia, jotka ovat saaneet koskettamaan itseensä.

 

[Vahva tunne]

Forrest Gump
Hauska, mutta niin pohjattoman surullinen kuitenkin,

Vihreä maili
Maailman järjettömyys ja epäoikeudenmukaisuus.

Huuto vapaudelle?
Sekö nimi on? Epätoivoinen elämä ja syvälle vie.

 

[HalfMoonRider#0]

Vihreälle mailille ääni myös täältä. Toinen myös koskettava leffa: American History X. Se loppu... iskee joka kerta :(

 

[Vanha Len]

Lähes kaikki 90-luvun Van Dammet.

 

[adolf]

Uusin Tuntematon Sotilas.

Siinä on 2-3 kohtausta, jotka riipaisee tosi syvältä. Hietasen lähtö takaisin rintamalle, Lyytin joululaulut ja sitten se ihan loppu finlandioineen. Koko leffa pitää katsoa, niin silloin on oikeassa tunnelmassa. Irrallisina kohtauksina eivät välttämättä toimi yhtä hyvin. En ollut ainut, joka leffateatterissa pyyhki silmäkulmiaan esimerkiksi tässä vaiheessa:

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=nLPUzfhslwY

Kauempaa, jos lähdetään hakemaan, niin tulee mieleen ainakin Lilja 4-ever, Green Mile ja Brotherhood of War.

 

[nummenkallio]

Mies ja nainen (1966), ohjaaja Claude Lelouch

Päälle kolmekymppiset leskeksi jääneet pariisilaiset mies ja nainen – kilpa-autoilija ja elokuvien kuvaussihteeri – tapaavat sattumalta lastensa sisäoppilaitoksessa. He aloittavat suhteen, jota kuitenkin varjostavat kummankin muistot entisistä puolisoista. Lopulta menneisyys on vahvempi.

Joku voisi varmaan sanoa, että ranskalaista taidepaskaa, jossa panemisen jälkeen poltetaan tupakka sängyllä, mutta tuo tunnelma on vain niin voimakas. Näin tämän ekan kerran noin 25 vuotta sitten, ja se iski silloin, ja se iskee edelleen. Nyt on vielä hieman elämänkokemusta samanlaisista asioista, joten koskettaa kyllä.

Ja kyllä, tuo elokuvan teema on se, jonka monet tuntevat Silja Linen lauluna. Elokuvassa näytetään paljon myös kilpa-ajoa, joka ei ole ollenkaan minun juttuni, mutta se tuo kiehtovan vaaran elementin elokuvaan.

Yksi parhaita elokuvia ikinä.

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=-YGMyM5tBxs

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=cfHUoyZ-isA