Mainos

Miettiselle kenkää

  • 51 592
  • 483

Kultalehvä

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
-Voitetaan kiekonhallinta liki joka pelissä. Todelliset maalintekopaikat ovat hyvin vähissä. Tehottomuus on enemmänkin näennäistä ja johtuu pelitavasta, jonka takia päästään huomattavan harvoin kunnollisille tonteille.

-Omiin tulee luvattoman paljon vastahyökkäyksiä ja aivan mosatason virheitä sattuu huomattavasti vastustajia enemmän.

-TPS ei saa peleissä käytännössä yhtään nopeaa vastahyökkäystä. Pusketaan päin valmiina olevaa trappia.

-Veskarit eivät ole onnistuneet (ei niinkään Miettisen piikkiin)

Miettisen TPS:n pelissä näkyy positiivista lähinnä silloin kun vastustaja vetää aivan vihkoon tai on yksiselitteisesti heikkotasoinen mallia Saipa.
Paikkoja tulee aivan riittävästi, jos meillä olisi edes yksi Palve, Suomi tai Turkulainen, monikin peli olisi voinut kääntyä toisin. Myös maaliodottamaa on kerrytetty aivan riittämiin. Sitä toki voi kerätä myös laukaisuvolyymillä, mutta tehokkuudessa on silti parannettavaa. Tehokkuus oli myös Ahokkaan vikalla kaudella heikko.

Vastahyökkäykset olivat enemmänkin alkukauden ominaisuus, ja pelitapaa on toki jouduttu hieman passivoimaan sen vuoksi. Mosatason virheille, mitä esimerkiksi meidän pakit harrastaa välillä, ei Miettinen voi vaikuttaa vaihtoaitiostaan käsin.

Nopeista vastahyökkäyksistä ja heikosta maalivahtipelistä olen samaa mieltä. Hyökkäys tosin näyttää aika samalta kuin Ahokkaan aikana.
 
Rotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Minnesota Wild, New York Rangers
Se pelityyli, jolla kausi aloitettiin, hylättiin tappioputken keskellä.
Ei tuolla enää nähdä vauhdikkaita suorahyökkäyksiä tai toisen aallon etsimistä.
Ei myöskään sen myötä jatkuvia ylivoimahyökkäyksiä omiin. Sen sijaan kulmiin mennään eikä maalille paineta, ei vaikka henki olisi tästä kiinni. Ei kai kukaan edes tiedä mitä tuolla haetaan.

Hyökkäyspelissähän on tosiaan täsmälleen samat ongelmat kuin viime kaudella. Pelitavasta riippumatta silkkaa paskaa.
 
12961

Jäsen
Paikkoja tulee aivan riittävästi, jos meillä olisi edes yksi Palve, Suomi tai Turkulainen, monikin peli olisi voinut kääntyä toisin. Myös maaliodottamaa on kerrytetty aivan riittämiin. Sitä toki voi kerätä myös laukaisuvolyymillä, mutta tehokkuudessa on silti parannettavaa. Tehokkuus oli myös Ahokkaan vikalla kaudella heikko.

Vastahyökkäykset olivat enemmänkin alkukauden ominaisuus, ja pelitapaa on toki jouduttu hieman passivoimaan sen vuoksi. Mosatason virheille, mitä esimerkiksi meidän pakit harrastaa välillä, ei Miettinen voi vaikuttaa vaihtoaitiostaan käsin.

Nopeista vastahyökkäyksistä ja heikosta maalivahtipelistä olen samaa mieltä. Hyökkäys tosin näyttää aika samalta kuin Ahokkaan aikana.

Joukkuetta rakentanut urheilujohto lienee ajatellut Nurmen ja Palmun ensin mainitsemaasi kategoriaan. Pelaajabudjetti kun laskee, pitää ratkaisupelaajien osalta nojata jatkossa entistä enemmän junioreihin ja ECHL/Allsvenskan -arpoihin.

Vastahyökkäyksiä tulee edelleen omiin liikaa, vaikka sen myönnän, että tilanne on alkukaudesta parantunut. Mosatason virheisiin tai ainakin niiden seurauksiin voi toki välillisesti vaikuttaa valmennuksen kautta. Edelleen useissa pelitilanteissa on sallittua mennä liian rohkeasti, joka näkyy esimerkiksi Rafkinin pelissä karusti.
 
Mr. Tasuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palloseura, Avalanche
Pelipaikaton peli parhaimmillaan on todella näyttävää peliä ja sikäli tykkään ajatuksesta että vastustajan maalin takana saattaa olla jopa Lauridsen hämmentämässä. Rafkin taas on puhtaasti nyt niin hasardi, että taikalapansa kanssa aiheuttaa tilanteita lähinnä omaan päähän.

Jostain syystä mun mielestä alkukaudella hyökkäyksiin lähdöt ja hyökkäyspeli oli erittäin mukiin menevää, vaikka täällä moni muistelee eri tavalla. Se on huonontunut alkukaudesta ja jotenkin tiettyjen pelaajien fleguilu näyttäisi tarttuneen melkeinpä koko jengiin, joka ei nyt millään pääse siihen flow-tilaan mitä tuo Miettisen pelitapa vaatii.

Missä Makke oli tänään? Missä Makke on ollut viimeiset 20 peliä?

Ja mitä vittua Palmu? Taitaa olla yks hyvin palkattu pikku kitisijä. Ala-arvoista pelaamista.

Siinä on ne nimet joiden olisi pitänyt kannatella joukkuetta tällä kaudella paremmin. Nurmesta tykkään todella paljon, mutta nyt on ollut huono buugi jonkin aikaa. Sen lisäksi Johansson joka varmaan oli suunniteltu yv-viivamieheksi floppasi täysin. Tällä hetkellä joukkuetta siis kannattelee kesken kauden tulleet pelaajat.

Joukkue on jostain syystä pahassa kipsissä ja Miettisellä melko tekemätön paikka saada tuo jengi pelaamaan yhtenäisesti enää tällä kaudella. Never say never, mutta melkoista sekoilua peli on. Pitäisi se TPS-paita olla sen verran arvokas siinä pelaajan päällä, että ainakaan mitään ylimielistä fleguilua ei tarvitsisi todistella.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

Luge H

Jäsen
Suosikkijoukkue
80
Harmittaa ihan vietävästi että tällä velholla ja markkinoiden kuumimmalla nimellä on jatkosoppari.
Saisikohan SaiPalta irroitettua Hämäläisen vaihdossa.

Uskomatonta että Ahokkaan piti tehdä Miettiselle tilaa.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura

Odotellaan pari vuotta, ni näyttää kuulemma hyvältä.

Tosiasiassa kyllähän valmentajalle pitäisi kausikin jo olla riittävästi näyttämään edes jotain kehitystä. Miettinen ei ole näyttänyt minkäänlaista kehitystä.
 
aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
TPS:n joukkue ei alkuunkaan sovi Miettiselle ja siksi oli käsittämätöntä, että TPS:n urheilujohto palkkasi Miettisen valmentajaksi hidasjalkaiselle puukäsijoukkueelle. Ahokas osasi nähdä aivan oikein aikoinaan, millainen pelitapa tämän tyyppiselle joukkueelle on ainoa mahdollinen. Valitettavasti TPS:n urheilujohto ei Ahokkaan arvoa osannut oikein arvostaa vaan täysin vailla perusteita potkaisi hänet pois ja vaihtoi todella paljon huonompaan valmentajaan. Mutta tällainen toimintatapa on kyllä hyvin luonteenomaista TPS:lle. TPS:n urheilujohto on ammattillisesti ajatellen iso vitsi.
 
Kaukalonreuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
KalPan runkosarjasijoitukset Miettisen komennuksessa:
19-20: 10.
20-21: 5.
21-22: 11.
22-23: 5.

Pudotuspeleissäkin 20-21 taival päättyi 3-1 Tapparaa vastaan, ja 22-23 4-3 Pelicansia vastaan. Molemmat siis puolivälierissä jo.

En oikein ole käsittänyt tähän päivään mennessä miksi niin moni odotti Miettisestä jotain sateentekijää. Varmasti ihan OK-valmentaja mutta Miettisen kanssa ei tulla puolivälieriä pidemmälle menemään näillä resursseilla. Näytöt ovat edelleen olemattomat liigatasolla.

Mut joo, turha on kenkiäkkään sillä budjetti vaan laskee laskemistaan ja TPS tulee joka tapauksessa tulevina vuosina taistelemaan vain ja ainoastaan liigassa pysymisestä. Hyvällä tuurilla taistellaan paikasta 10. joukkoon vain hävitäksemme sääleissä tai viimeistään puolivälierissä.
 
alessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wernblom, Lindroth, TPS sekä Ruskon #51

Sinänsä ihan samaa mieltä, mutta viime vuonna kyllä Jatkolan loukkaantuminen vei KalPan välieräpaikan.
 
Turnipsi

Jäsen
Mut joo, turha on kenkiäkkään sillä budjetti vaan laskee laskemistaan ja TPS tulee joka tapauksessa tulevina vuosina taistelemaan vain ja ainoastaan liigassa pysymisestä. Hyvällä tuurilla taistellaan paikasta 10. joukkoon vain hävitäksemme sääleissä tai viimeistään puolivälierissä.

Jonka takia on aivan käsittämätöntä rakentaa nyt jotain uutta hallia. Meinaako nuo että uusi halli tuo tuhansittain jengiä katsomaan sijan 11 kamppailuja joissa pelaa pääasiassa a ja b-junnuja...
 
Luge H

Jäsen
Suosikkijoukkue
80
Se ettei joukkue sovi Miettiselle selittää sen ettei matseihin latauduta vaan tullaan puudeleina töihin? Puolustusalueella painetaan kolmella samaan kiekkoon ja unohdetaan mitä pelipaikkaa oikeastaan pelataan?
Kyllä tuolla ongelmat on ihan jossain muussa kuin materiaalissa, jälleen kerran. Puolet joukkuuesta on jo vaihdettu kun katsoo kauden avausta.
 
MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
Dodiih. Olisiko se sitten hyvää yötä?
 
agee81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Seudun Kiekkokuntoutujat
Meinaatteko et tässä kohtaa kautta näytettäisiin ovea Miettiselle?
 
12961

Jäsen
Siis ei jumalauta, tämä peli hävittiin jo ekaan kymppiin. Viimeistään siihen maalin jälkeiseen vaihtoon.

Kausi olisi ratkaisuhetkillä ja ehkä loppusarjan tärkein matsi. Siihen tullaan sisään näin.

Täysin valmennuksen piikkiin. Jumalauta vanhanaikaiset perusasiatkin unohtuu kun hakataan päätä seinään juosten vääränlaisella rosterilla väkisin viisi potkua perässä.
 
eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Jokaista mieleen tulevaa ajatusta ei ehkä tarvitse palstalle asti kirjoittaa. Rikepiste annettu.
Tämänpäiväisen esityksen perusteella en antaisi Miettisen valmentaa edes homosteluja järven jäällä.
 
Kaukalonreuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Se ettei joukkue sovi Miettiselle selittää sen ettei matseihin latauduta vaan tullaan puudeleina töihin? Puolustusalueella painetaan kolmella samaan kiekkoon ja unohdetaan mitä pelipaikkaa oikeastaan pelataan?
Kyllä tuolla ongelmat on ihan jossain muussa kuin materiaalissa, jälleen kerran. Puolet joukkuuesta on jo vaihdettu kun katsoo kauden avausta.
Jopa Kalle Kaskisella on kovempi CV mitä Tommi Miettisellä. Ja itseasiassa kun tätä räpellystä kentällä katsoo niin eihän tuo "julistevastaavan" kiekko sentään näin paskaa ollut.
 
J.K.

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS Turku
TPS:n joukkue ei alkuunkaan sovi Miettiselle ja siksi oli käsittämätöntä, että TPS:n urheilujohto palkkasi Miettisen valmentajaksi hidasjalkaiselle puukäsijoukkueelle. Ahokas osasi nähdä aivan oikein aikoinaan, millainen pelitapa tämän tyyppiselle joukkueelle on ainoa mahdollinen. Valitettavasti TPS:n urheilujohto ei Ahokkaan arvoa osannut oikein arvostaa vaan täysin vailla perusteita potkaisi hänet pois ja vaihtoi todella paljon huonompaan valmentajaan. Mutta tällainen toimintatapa on kyllä hyvin luonteenomaista TPS:lle. TPS:n urheilujohto on ammattillisesti ajatellen iso vitsi.
Suojatyöpaikka ja hyvävelikerho tuo on.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Monet ovat kirjoittaneet Miettisen vaatimustasosta. Siinä on kuulemma mies, joka pitää riman korkealla eikä katso vätystelyä.

Heti pressin alkuun ilmoittaa, että valmistautuminen meni omaan piikkiin. Aamujäillä oli jo luokatonta menoa enkä siihen puuttunut. Siis mitävittua? Missä se vaatimustaso on? Jos aamujäillä vedetään kuin lampaat löysällä kullilla ja valmentaja ei puutu siihen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös