Jääkiekon etu. Jokainen urheilua harrastanut tietää (tai pitäisi tietää) että itseään parempia vastaan kamppaileminen kehittää parhaiten. Vuosien saatossa ollaan lopulta tilanteessa että mestaruuden saavuttaminen on realistista useammallekin jengille kuin nyt. Suht nopeasti voidaan nykyisten kahdeksan joukkoon lisätä ainakin Saksa ja Sveitsi. Lisäksi yllätyspotentiaalia on jo nyt monilla muillakin (Tanska, Norja, V-venäjä, Latvia).
Parempia vastaan kehittää, mutta vastustaja ei pidä olla niin ylivoimainen että mitään peliä et saa itse aikaiseksi. Eli joku 0-10 peli missä et saa edes kuin pari kolme laukausta maalia kohden ei kehitä kokonaisvaltaisesti pelaajia tai pelaamista. Eikä se motivaatiotakaan nosta.
Hemingway: Ehkä ennemminkin se kehittyminen tulee juuri siitä kun ne yksilöt tajuaa että toiset on valovuosia edellä --> tulee kipinä lähteä pelaamaan parempiin sarjoihin.
Se on totta että pelkästään mömmömissä turpiin ottamisen kautta tulis turhan hidasta kehitystä. Vaan pelaisko esim. Auvitu Jypissä jos MM-karkeloita ei olisi (tai Ranskalla ei olisi mahdollisuutta osallistua)? [Minen tiedä, pitäisi kysyä herralta itseltään...]
Potkupallosta olisi paljonkin sanottavaa, mutta nyt ei jaksa.
Ei niitä pelejä tarvita siihenkään että tiedetään että eroa huipulle on valtavasti. Nyt siis kun puhutaan kuitenkin aikuisista ihmisistä, niin kyllä heidän tulee tajuta siitä että matkaa on huipulle, jos heidän maajoukkueensa pelaa esim. 1-divarissa MM-kisoissa. Vai luuletko oikeasti että esim. I-Britanniassa luullaan että matkaa huipulle ei ole, kun eivät ole vuosiin pelanneet korkeimmalla tasolla ja eivät ole ottaneet siellä turpaan 0-10:ntä niinkuin vaikka Ukraina, Slovenia tai Japani?
Kehityksen syy jossain Saksassa, Sveitsissä tai Tanskassa ei ole ollut pelaaminen MM-kisoissa, näistä kun muutama pelannut vuoden tai useammankin siellä 1-divareissa, vaan ihan muut asiat. Esim. oman kansallisen tason kehitys sarjan parantuessa, ulkomaalaisten pelaajien rajoitus, olosuhteiden kehitys, jne. En kyllä kaikesta huolimatta näe kovinkaan realistisena että mikään näistä "haastajamaista" haastaisi USA, Kanada, Venäjä, Suomi ja Ruotsi joukkoa aikoihin, millään tasolla. Tsekki on siinä ja siinä, mutta Slovakialta juna on mennyt jo. Resurssit eivät kohdistu jääkiekkoon ja taantuma on ollut selvä(joka heijastuu esim. junioritasolla tuloksiin). Näin niiden Latvioiden ja Tanskojen nouseminen näiden tasolle on sinänsä ihan realismia.
Ihan mielenkiinnosta mikä se sinun nykyinen 8 sitten on, jos sinne ei mahdu Saksa, Sveitsi kumpikaan(eikä siis V-Venäjä, Tanska, Latviakaan)? Oletan siis että ensimmäiset 7(jossain järjestyksessä) on Suomi, Ruotsi, Kanada, USA, Venäjä, Slovakia ja Tsekki.
Auvitu siirtyi Jyväskylään ennenkuin oli pelannut yhtään aikuistan maaottelua. Maaottelut olivat siis nuorten 1-divisioonassa U-18 ja U-20 tasolla. Mitään pelejä Suomea vastaan ei tarvittu ja oli aikamoisen absurdia edes väittää että joku aikuisten maajoukkueen pelaaminen tietyllä tasolla vaikuttaisi niin paljoa pelaajan uraan. Kyllä se tekijä on itse pelaaja, vrt. Anze Kopitar, jne. Jokainen urheilua oikeasti harrastanut tai siinä kilpaillut ymmärtää että tärkein tekijä on pelaaja itse, eikä joku "missä sun maajoukkue pelaa". Samoin varmsti pelaaminen Jyväskylässä oman tasoisten pelaajien sekä paremmissa olosuhteissa harjoitteleminen on auttanut kehityksessä, mutta merkittävin tekijä silti ollut pelaaja itse.
Se että puhut potkupallosta osoittaa jo sen puolen "tietosi", mutta noin vertailun vuoksi voin sanoa, että siellä on täysin luonnollista lähteä lahjakkaan pelaajan kehittymään isoihin sarjoihin. Siis vaikka ei koskaan ole pelattu näissä maissa isolla tasolla. Pelaajan kehitys tulee ihan jostain muusta kuin siitä että käydään ottamassa MM-kisoissa 0-10 turpiin tai että se oma maa pelaa siellä MM-kisoissa. Parhaiten kun oikeasti peliä kehittää se että pelataan sellaisia vastustajia vastaan jotka ovat riittävän haastavia, mutta joita vastaan voi kehittyä.
Sama asia pätee jo junioreissa, toki siellä ns. "reality check" on hyvä välillä tehdä. Noin yleisellä tasolla kuitenkin sielläkin paras kehittäjä on haaste joka on realistinen ja tavoite jonka voit saavuttaa, mutta se ei ole liian helppoa.
Jo pelkkä jääkiekon MM-kisoihin pääseminen tulisi olla tavoittelemisen arvoista(vrt. jalkapallon arvokisat tai Olympialaiset) eikä itsestään selvyys(vrt. aiempi Aasian kiintiöpaikka tai nykyinen ylipaisuneet kisat). Samalla kisojen taso kasvaisi, pelien panos nousisi ja yleisön kiinnostus lisääntyisi niissä maissa missä oikeasti kiekkoa seurataan, samoin kuin niissä jotka sitten pääsisivätkin kerrankin niihin isoihin kisoihin.
12 maata olisi ihan sopiva määrä, siinäkin taso toki laskisi vähän. Samalla myös sen 1-divarin taso olisi sellainen että siellä tapahtuisi paremmin kehitystä oikeasti kohti jääkiekkohuippua.