Mielikuva muista joukkueista

  • 107 745
  • 552

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Viestin lähetti Eddie
Nopea menestys ylimielistää fanin ku fanin, vaikka ei pohjoisessa asuisikaan. Lukkofanit alkoivat vaikuttaa myös aika polleilta, kun rautakorpi sai joukkueen nousukiitoon viime kaudella.

Minun on vaikea sisäistää tätä. Lukko on menestynyt aiemminkin, ja on ollut liigan rikkaimpia jengejä ennen tuota Bosman päätöstä, joten mistään täysin uudesta asiasta ei ole ollenkaan kyse. Luulenpa, että ihmisten mielenkiinto lukkoa kohtaan Rautakorven tulon jälkeen johti siihen, että yhä useampi luki yleensäkin lukkofanien keskusteluja, ja ymmärsi ettei täällä olla millään lakki kourassa- mentaliteetilla. Monien mielestä tuntuu olevan niin, että pikkukaupungin jengin pitää aina olla se sympaattinen pikkuseura, joka saattaa silloin tällöin voittaa ns. isomman, ja sen jälkeen sen pikkujengin fanit yhteen ääneen toteavat että kävipä säkä, mutta taistelemme eri sijoituksista ja olemme kiltisti pieniä.

Ika yritti tuoda tuota mentaliteettia Raumalaiseen kiekkoiluun. Se oli virhe. Raumalla on totuttu odottamaan menestystä, ei mitään "me taistellaan kuitenkin eri sijoituksista kuin Jokerit niin otetaan vaan veska pois jatkoajalla" meininkiä. Ei ole kovinkaan ylimielistä tai kusipäistä sanoa "tavoittelemme mestaruutta" tai "meidän pitikin voittaa". Siksi joukkueeseen syydetään rahaa.

Rautakorpi on samalla aaltopituudella ainakin minun kanssani, ja varmaan muutaman muunkin lukkofanin. Mies sanoi selkeästi että pelkkä liigaan osallistuminen ei riitä, menestystä tässä haetaan. Jos sen sanominen julkisesti jotain häiritsee (esim. kun minä sanon että lukon pitikin voittaa ässät tms.) , ehkä ihmisten pitäisi etsiä sitä vikaa peilistä.

Jos joku sanoo että Jokerien pitäisi voittaa ensi kaudella selvästi useammin kuin hävitä, kaikki pitävät tätä realismina ja asiallisena puheena. Jos lukkofani sanoo että meidän pitäisi ensi vuonna voittaa paljon useammin kuin hävitä, hän on suuruudenhullu maalainen jolla on kusi noussut päähän. Vaikka kaikki muiden joukkueiden fanitkin olisivat samaa mieltä lukon voittomahdollisuuksista rosteria katsottuaan.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Kai minunkin tarvitsee tähän vastata kun aikaa tuntuu olevan.

Blues: Tuntuuhän tämä vähän tekemällä tehdyltä seuralta, rahaa on mutta menestys kiertää. Pakko silti myöntää että vaikka hyvä pelaaja olikin niin Ruuttu ei ole johtotehtävissä minua vakuuttanut. Kuuluu niihin joita ei monikaan täällä jaksa tulla katsomaan, yksi Nielikäinen tai vastaava tekisi hyvää.

HIFK: Helsingin Helsinkiläisempi seura, tosin iso osa faneista on muualta pääkaupunkiseudulta. Pelityyli miellyttää ja fanit tuntuvat todella mukavilta. Samaahan Ässissä ja IFK:ssa on paljonkin, vaikka on erojakin.

HPK: Fanit äärettömän kieroutuneen huumorintajun omaavia. Sympaattinen pikkuseura joka kuitenkin on kaikkea muuta kuin pikkuseura. Huonoja muistoja kyllä Rinkelinmäeltä 90-luvun hulluilta vuosilta, varsinkin jos Ässät sattui voittamaan.

Ilves: Ei oikein sytytä minua. Eräät fanit jonkinlaisia besserwissereitä. Perinteet tietysti omaa luokkaansa ja tulevaisuuskin näyttää todella valoisalta.

Jokerit: Lähinnä ärsyttää. Rahaa palaa typeriin hankintoihin muttei se tunnu missään. Faneja on joka puolelta Suomea, tai voiko sellaisia joilla on yksi Selänteen/Kettererin/Oton paita ja jotka ovat kaksi kertaa elämässään käyneet Jokerien pelissä edes sanoa faniksi? Hjallis on oikea ykkösärsyttäjä.

JYP: Voi v...u mitä faneja täällä JA:ssa. Nämä haastavat riitaa joka suuntaan ja luulevat että Jyväskylän kutsuminen Suomen Ateenaksi tekee heistä jotain muita älykkäämpiä. Viime kaudella Ässät vei kuin litran mittaa ja tuskin tilanne on täksi kaudeksi muuttunut. Saavat kiittää omaa kasvattia Tommi Tervoa viime kauden playoffpaikasta.

Kärpät: Oulussa on joku kuvitelma Ässistä Kärppien farmijoukkueena vaikka liikenne molempiin suuntiin on ollut samanlaista. Tammisen kavereita ei oikein voi pitää kummankaan joukkueen omina ja nyt Ässissä yrittää pelata ainoastaan yksi Oulusta lähtenyt pelaaja. Faneilla oli joskus liian suuret kuvitelmat joukkueestaan mutta viime aikoina uho on laantunut, liekö mestaruus rauhoittanut...

lukko: Onhan nää paikalliskilpailijat vähän sellaisia. En usko että lukkoa olisi olemassa ilman Ässiä, ja heikentäisihän se Ässien tuloja jos lukkoa ei olisi. Faneilla tuntuu nousseen pelipaidanvärinen neste päähän tämän kauden hankintojen takia vaikka oikeasti mitaleille on vielä pitkä matka. Muutamalla poikasella jonkinlainen alemmuuskompleksi kun Poria ja Ässiä pitää mollata joka tilanteessa. Nielikäinen sai koko tuppukylän sekaisin yhdessä perjantaipäivässä ;)
EDIT: Saatiinkin sopivasti tuohon ylle esimerkki.


Pelicans: Joo, tilanne näyttää hiukan huonolta siellä kiitos erään Nakkilalaislähtöisen kauppiaan hutien. Ei oikein mitään perinteitä ja minäkin miellän Lahden ennemmin talvikisa- ja jalkapallokaupunkina kuin jääkiekkokaupunkina. Kuitenkin noin suuri kaupunki ansaitsee liigajoukkueen vaikka tällä rosterilla onkin liigan vitsi. Hyviä nuoria kuitenkin tulossa.

SaiPa: Ei oikein mitään suuria tunteita sinnekään päin. Kisapuistossa olisi joskus hieno käydä, kun sinne en ole vielä päässyt. Fanien kanssa ollaan kuitenkin samalla aaltopituudella.

Tappara: Kahvara, toivottavasti menestynyt seura pääsee Rautakorven maineesta. Mestaruus tuli mutta maine meni. Faneina täällä aika hervottomia herjanheittäjiä.

TPS: Turku on Suomen persreikä ei siitä mihinkään pääse. Turussa on varmaan maan tihein populaatio ääliöitä. Kuitenkin tänne kirjoittavista ihmisistä suurin osa on oikein fiksuja ja asiantuntevia. Menestynyt liiankin kanssa koska tavallista turkulaista ei enää kiinnosta, olen samaa mieltä siitä (en muista kenen kommentista) että TPS on kuin Saksa. Ensin pelataan 60 minuuttia ja lopuksi Tepsi voittaa.

Ässät: Oma seura. Ei ole muita. Paras.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Viestin lähetti korkki
Muutamalla poikasella jonkinlainen alemmuuskompleksi kun Poria ja Ässiä pitää mollata joka tilanteessa. Nielikäinen sai koko tuppukylän sekaisin yhdessä perjantaipäivässä ;)
EDIT: Saatiinkin sopivasti tuohon ylle esimerkki.


On se vaan kumma. Minä kun kirjoitin täysin neutraalin, puolueettoman tekstin jossa en mollannut ässiä millään tavalla, mutta sinun mielestäni minun tekstini käy juuri hyvästä esimerkistä? Tottakai joo, minähän tässä mollasin kun kehtasin esittää että lukon viime kauden (ja tämän kauden) jengeillä pitäisi periaatteessa voittaa ässät, ja moni muukin seura, eikä sen sanominen pitäisi olla syntiä. Onneksi sinä osoitit tasokkuutta ja kypsyyttä tuomitsemalla minut poikaseksi ja Rauman tuppukyläksi. Et varmaan edes huomaa ristiriitaa omien lauseittesi välillä.
 

Jeff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet
Viestin lähetti Fortuna

Kärpät: Koko pohjoisen Suomen joukkue. Fanit saaneet liikaa ja liian nopeasti, joten noussut päähän oikein kunnolla.
Toiset taas eivät ole saaneet mitään juuri koskaan, joten katkeroituminen on siitä luonnollinen seuraus.

Blues: Ei juuri minkäänlaista mielipidettä. Hajuton ja väritön.

Jokerit: Päälimäisenä mielessä joukueen viime kevään hyvät otteet ja erityisesti Metron ja nuorison. Sympartiat Jokereita kohtaan hieman kasvaneet vuosien saatossa...

HIFK: Iso paha IFK. Hyvät fanit ja Raksilassa on aina tunnelmaa IFK pelissä. Perinteikäs seura.

TPS: Kestomenestyjä. Kuitenkin vähän samat fiilikset kuin Bluesistakin. Osa faneista aika ylimielisiä. Turussa on kuitenkin voittamisenkulttuuri.

HPK: Yksi kakkossuosikeistani liigassa. :-) Viime kauden joukkue ei ollut ihan sitä HPKta mitä ollaan totuttu näkemään. Mielikuva HPKsta on vauhdikasta ja viihdyttävää kiekkoa pelaava joukkue. Ai niin, vielä yksi mielikuva - pronssi.

Tappara: Iso, vahva, kokenut ja dieselmäinen. Liekö mikään noista pitää enää paikaansa? Tampereen ykkönen.

Ilves: Se pienempi ja sympaatisempi. Raipe.

Saipa: Lapeenrannan sputnikit. Pieni ja sympaatinen. Fanitkin ovat ihan ok.

Lukko: Pieni ja pippurinen. Menestynyt monesti yllättävänkin hyvin omasta mielestä. Raumalla on tehty monena kautena asiat oikein.

Ässät: Pikkujoukkue eikä menestystä ole hetkeen aikaan tullut eikä sitä ole hetkeen aikaan luvassakaan.

Jyp: Paikallisvastustaja vaikka yli 300km päässä. Puolet faneista on suomen rasittvimpia ja kateellisimpia kun taas puolet on aivan toista maata.

Pelicans: Ei kuulu liigaan jos pelaa samanlaisen kauden kuin viime kausi.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Viestin lähetti psychodad
On se vaan kumma. Minä kun kirjoitin täysin neutraalin, puolueettoman tekstin jossa en mollannut ässiä millään tavalla, mutta sinun mielestäni minun tekstini käy juuri hyvästä esimerkistä? Tottakai joo, minähän tässä mollasin kun kehtasin esittää että lukon viime kauden (ja tämän kauden) jengeillä pitäisi periaatteessa voittaa ässät, ja moni muukin seura, eikä sen sanominen pitäisi olla syntiä. Onneksi sinä osoitit tasokkuutta ja kypsyyttä tuomitsemalla minut poikaseksi ja Rauman tuppukyläksi. Et varmaan edes huomaa ristiriitaa omien lauseittesi välillä.
No joo oikeastaan tuo sinun tekstisi oli huono esimerkki mutta huomattavasti enemmän sieltäpäin tapahtuu morkkaamista ja paskapuheita kuin täältäpäin. Esim. tuo Yuppi:n teksti tuossa ylempänä oli ihan pelkkää soopaa kuten moni esim. Wamban heittämistä turhista provoista, jotka ovat kyllä melko nerokkaita ja naamioitu hyvin.

Joo, pitäähän lukon tämän kauden joukkueella voittaa Ässät, mutta jotenkin tuntuu että siellä ei ymmärretä aina reaaliteettejä. Se että voittaa Ässät, Jypin tai Ilveksen ei vielä tee lukosta mestaria. Vaikka miten kirjoittelet lukosta menestyneenä seurana niin näkeehän sen sokeakin että Ässät on näistä kahdesta oikeasti se menestyneempi, vaikka viime kaudet ovat olleet mitä ovat. Onhan se totta että pikkuseuran fanien ei kannattaisi kukkoilla isompien silmille sieltä kuittaillaan heti takaisin.

Sellaista vuorotteluahan tämä on silti ollut, välillä lukko edellä ja välillä Ässät. Edes viimeisen kymmenen vuoden aikavälillä ei saada mitään suurempaa eroa joukkueiden välille. Oikeastaan ainoa ajanjakso milloin tuo ero on ollut suurempi on ollut 70- ja 80- luvut ja silloinkin lukko oli muutamalla kaudella parempi. Aikaisemmin ja sen jälkeen ollaan menty hyvin pitkälle vuorovedoilla. Vaikka lukko onkin pari kautta ollut edellä ei se tee lukosta sen parempaa koska me molemmat tiedämme että seuraavaksi on Ässien vuoro hallita.

Yhdestä asiasta olen kuitenkin varma. Isomäessä nostellaan ennemmin Kanadamaljaa kaukalossa kuin äijänsuolla.
 

JJLehto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Blues

Jostain syystä Blues säväyttää enemmän kuin vanha Kiekko-Espoo, hienoja yksilöitä. Joka vuosi olen heille mitalia toivonut, tulokset tosin surullisen kuuluisia.

HIFK

HIFK:ssa on sitä jotain. Pelityyli (ainakin) ennen oli juuri sitä mitä haluan nähdä eli ryminää ja räiskettä.

HPK

Lähikaupungin porukka, minkä hohdokkuus on mennyt (iäksikö?). Ei juuri hetkauta enään, lähellä HMV. Sikakatsomo lähinnä hymyilyttää.

Ilves

Toinen paikallinen (se huonompi) ja se rakkain kilpakumppani.

Jokerit

Hjallis, areena,selänne ja mestaruudet -> inhokki kauan sitten nyt aiheuttaa lähinnä ihmetystä. Viime vuosina uskomattomilla resursseilla uskomattoman huonoja tuloksia ja käsittämättömiä hankintoja. Jatkakaa samaa rataa.

JYP

Sympatiat ehdottomasti JYP:lle. Syytetään edelleen kahvakiekosta ja värittömyydestä. Totta toinen puoli, toivotaan menestystä.

Kärpät

Ilahduttava (ainakin vielä) uusi menestyjä SM-liigaan. Ensi kauden hyökkäyskalusto pistää kateelliseksi.

Lukko

Enää ei pelaajarosteri pistä haukottelemaan, nyt tai ei koskaan?

Pelicans

Vaihdetaan Kalpaan?

SaiPa

Pieni muttei pippurinen, HMV eipä juuri kiinnosta. Banhamin ja Sachlin mukana tilanne voi muuttua.

Tappara

The one and only!

Kunhan ei tarvitsisi odottaa seuraavaa pyttyä 15-vuotta :)

TPS

Kestomenestyjä, joka joskus oli jopa kiinnostava, nyt lähinnä HMV, kuin Saksa fudiksessa. Kaipaisi Esa Keskisen tapaisia pelaajia.

Ässät

Rimpuilee kovaa, muttei auta. Faneilla huvittavaa kädenvääntöä JYP:n fanien kanssa, yhtä huono se teidänkin rosteri on. Ei kiinnosta.
 

Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Viestin lähetti korkki
No joo oikeastaan tuo sinun tekstisi oli huono esimerkki mutta huomattavasti enemmän sieltäpäin tapahtuu morkkaamista ja paskapuheita kuin täältäpäin. Esim. tuo Yuppi:n teksti tuossa ylempänä oli ihan pelkkää soopaa kuten moni esim. Wamban heittämistä turhista provoista, jotka ovat kyllä melko nerokkaita ja naamioitu hyvin.

Hyvä että olet jo vaihtanut allekirjoituksesi. Eipä sinunkaan teksteistäsi kovin usein muuta irti saa kuin yksisilmäistä poripropagandaa.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Viestin lähetti Yuppi
Hyvä että olet jo vaihtanut allekirjoituksesi. Eipä sinunkaan teksteistäsi kovin usein muuta irti saa kuin yksisilmäistä poripropagandaa.
No vaihtelu virkistää, MUTTA lue nyt hyvä mies tuo Razzlen tekemä lainaus viestistäsi... Kiliseekö kellot... Hyvä niin ;)

No en kyllä muista että olisin minkään propagandan kirjoittamisen ihan tosta vain aloittanut vaan kyllä se sytyke on sieltäpäin lähtenyt. Ja lisätäämpäs vielä etten minä tässäkään ketjussa väittelemistä aloittanut...
 
Viimeksi muokattu:

Dvozak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Oi rakkaat ja vähemmän rakkaat vihollisemme:

Blues
Väritöntä niin kuin valkoiset pelipaidat. Oksettavan puolustus-voittoista peliä Virran aikana. Salonoja käyttää pennosiaan oudonlaisesti ja organisaation työnjaot vaikuttavat sekavilta.

Hifk
Hifkiläisyys on käsite ja elää niin kauan kuin kiekkoa Suomessa pelataan. Ottaapi päähän kuin veitte meiltä Vopatin, tosin Ilveksen kautta. Mafia.

Hpk
Rinkelinmäellä ruma halli, ulkoa ja sisältä. Miettisien aikaan oli hienoa jääkiekkoa. Jalonen, käärmesilmineen ja yhtä rumine metkuineen. Ottaa Caanien parhaat avosylin vastaan. Mutta viha on jaloa.

Ilves
Varsin epämiellyttävä vastus meidän turkoosipaidoille. Aivan käsittämättömiä kohelluksia tätä jengiä vastaan, jopa historiallisena Pelikaani-kautena (01-02). Jamalaisen hauskat kommentit.

Jokerit
Huhhuh. Ikinä en on rakastanu tätä organisaatiota. Hjalliksen ja Virmasen aloitekyvyn seurauksena jääkiekosta puhuttaessa esiin nousee sana "tuote". Viime vuosina homma on saanu aika koomisia piirteitä. Jokeri-vihaa ei helpota Turusen, Latvalan ja Jarnan diilit. Uskomattoman paljon kannattajia uskomattoman tylsällä pelitavalla.

Jyp
Pieni seura jolle on helppo taputtaa kun oma joukkue on ollut viivan alapuolella runkosarjan jälkeen. Kiitoksia loistavista pelaajista (Koskinen, Turunen, Latvala, Jämsen). Lahdessa käydessään joukkueella on usein ollut hyvä tuki faneilta.

Kärpät
Lyhyessä ajassa mennyt päinvastaiseen suuntaan meidän kanssa. Markkinointi pelaa. Pohjois-Suomen valtias. Voi olla uusi dynastia liigassa. Sopivasti ketkuja organisaatiossa. Tämä jengi on aina ollut hieno voittaa.

Lukko
Miksi laittaa keltaiset pelipaidat, yaki. Tahmeaa peliä Lehkosen aikakaudella. Niukasti tunteita herättävä joukkue.

Saipa
Ja taas keltaista, hyi. Siksikö sitä sanotaan Etelä-Karjalaiseksi kusipääkiekoksi? Saipalta me otetaan pisteitä. Miten te Myllyksen "kaappasitte"? Pikku seura, hyvä että saa halliremontin. Ei suuria sympatioita.

Tappara
Tällä jengillä on jostain syystä Lahdessa joitain gloryhunttereita. Ei hienot paidat. Hienoja roikkukiekkoja pari vuotta sitten. Jutila & Numminen viimeiset titaanit. Jäi mieleen meidän viimekauden yrityssaneerausilmoituksen jälkeinen päivä jolloin Caanit otti kauden ensimmäisen ja viimeisen vierasvoiton, kolmen kentällisen voimin.

Tps
Menestys ja perinteet luoneet kiekkokulttuuria kaupunkiin. Play-offeissa on tavattu ja yksi voitto meille seitsemästä ottelusta. Se onkin ikimuistoinen voitto se. Pikkupoikana tuli kannatettua, silloin kun jääkiekko oli vaan urheilua. Silloin olin myös ilmeisen tyhmä...

Ässät
Tupeloinut myös taloutensa kanssa. Isomäestä ei o Caanit liikaa pisteitä saanu. Korppi on kyllä ärsyttävä ja miten se Bergeronkin aina onnistui meidän jengiä vastaan. Pelicansin nousu 2000-vuonna alkoi muistaakseni kotivoitolla Ässistä.
 
Viimeksi muokattu:

jude70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Katsaus kauteen 2004-2005

JOKERIT - loistavia hankintoja sekä nimivahva joukkue...no rahalla tietysti saa.jää mitaleitta.
PELICANS - ei aiheuta juuri mitään reaktioita.sympaattinen "pikkuseura"
LUKKO - todella sympaattinen ja erittäin nimekäs joukkue.Ehdoton kakkossuosikkini :)finaalissa
HIFK - Stadin ehdottomasti miellyttävin joukkue.taitava ja perinteikäs.mukavat fanit.
TAPPARA - uskonto :) tasaisen vahva JOUKKUEENA.Perinteikäs menestyjä.mitaleilla mikäli valmennus toimii.
TPS - taitava joukkue, loistavia yksilöitä.ärsyttävä joukkue turuust!jää mitaleitta.
KÄRPÄT - vahvin voittajaehdokas...ellei sitten Tappara tai Lukko kiilaa edelle.Ei pahaa sanottavaa.
ÄSSÄT - patapaidoille ei menestystä tulossa...pieni mutta pippurinen.perinteikäs.
ILVES - no...jääköön sanomatta mitä ajattelen.perinteikäs, mutta ei tulevaisuutta.
SAIPA- Sputnikit jollain tavalla sympaattinen tiimi.Kyllä Itä-Suomi tarvitsee oman joukkueen.
HPK - pieni ja sitkeä kiusanhenki.loistavia hankintoja.liigan ärsyttävimmät fanit.
BLUES - näkymätön,hajuton,mauton...siis Blues.Nimekäs nippu pelaajia.ei silti menestystä TAASKAAN
JYP - Tapparan "farmiseura".hyvää juniorityötä.
 

Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Viestin lähetti korkki
No vaihtelu virkistää, MUTTA lue nyt hyvä mies tuo Razzlen tekemä lainaus viestistäsi... Kiliseekö kellot... Hyvä niin ;)

No en kyllä muista että olisin minkään propagandan kirjoittamisen ihan tosta vain aloittanut vaan kyllä se sytyke on sieltäpäin lähtenyt. Ja lisätäämpäs vielä etten minä tässäkään ketjussa väittelemistä aloittanut...

Kellot on kilisseet jo ennen Razzlen viestiä. Tarkkanäköinen lukija olisi saattanut päätellä kyseisen tekstin olevan "ei-niin-tosissaan" kirjoitettu. Toki en yhtään pahastu, vaikka jotkut ottavatkin kaikki heitot tosissaan. Kuitenkin toisaalta viestissäni oli enemmän faktoja kuin tuolla Ässä-osiossa yhteensä. Eli ei se teksti aivan huuhaata ollut.

Enkä muuten aloittanut minäkään, mutta lopetan sen juurikin nyt.
 

Noose

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chargers, HPK, Oakland A's, Tampere Saints
Blues

- Tommy
- HMV
- Kiekko-Espoo

HIFK

- asiameininki
- MAMAMAMAMAMA, Euroopan ärsyttävin maalilaulu, joten toimii
- fyysisyyskartat

HPK

- turenkilaishuumori
- Puurula
- kotijoukkue

Ilves

- dude ja HN
- Raimo
- harmiton

Jokerit

- päätypaikat
- Keke ja Teemu
- Vakio ja Mike vielä miittaamatta

JYP

- Sergei
- pieni
- No Smoking Team

Kärpät

- poronkusipäät, joukossa poikkeuksiakin... harvassa
- don't eat yellow snow
- viihdyttävä joukkue

Lukko

- YLLI!
- suupala
- "x avasi Lukon"

SaiPa

- keltamusta
- Poison
- pulustus

Tappara

- Ojanen, Juti ja Parkkovi
- axe
- hiihto

TPS

- liian paljon kerralla
- Rautee
- tsekkimäiset takatukat

Ässät

- Korppi, Pasi
- liigan viihdyttävin pakkipari HC Toivonen - Aki Heino
- Isometsän jäähalli
 
Viimeksi muokattu:

Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Viestin lähetti Eric Rooslind
Saipa-pieni ja huono...en hyväksy jo useaan vuoteen käytettyä "myy parhaat ja luovuta"-mentaliteettia vaikka Kärpätkin sitä viime vuonna käytti hyväkseen. (6)

Hyvä esimerkki siitä, miksi fanitkin ottivat täällä niin radikaalisti pelaajien myynteihin kantaa. Kahtena vuotena tehty tammikuinen pelaajien myynti sai muun suomen muistamaan asiat näin. "jo useaan vuoteen."
 

mulehead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues
Jengit aakkosjärjestyksessä, mukana myös oma poppoo.

Blues: Suomen New York Rangers. Voisikohan nimen tosiaan muuttaa Espoo Rangersiksi? Kaikesta huolimatta minulle the Elämäntapa. Ei lopullista menestystä, ennen kuin ymmärretään, että pyttyä nostelevaan joukkueeseen tarvitaan aluksi kaksi hankintaa - paras valmentaja ja paras maalivahti.

HIFK: Herättää todella omituisen sekoituksen inhoa ja ihailua. Brändi, joka osaa menestyä tai Penailla kunnolla. Asennetta löytyy, vaikkei löytyisikään. Se kaikista mukavin porukkaa voittaa.

HPK: Hatuttaa, kun periaatteessa ihan tuppukylän jengillä on palikat niin hyvin kasassa. Minkähänlainen salaseura Kerhon Ky oikeasti on? Karpoo? Michael Mooreeee?

Ilves: Jostain syystä minulle se huonompi Tamperelainen vaihtoehto.

Jokerit: Viime vuosina menettänyt paljon aikaisemmasta gloriastaan ja osoittanut, että loppujen lopuksi täällä pohjolan perukoilla on kaikki kuitenkin pientä - ja pienestä kiinni. Jos Suomessa olisi enemmän rahaa, niin tällä tavalla pitäisi kaikkia lätkäjengejä hoitaa. NHL-tyyli ei vain pure, koska Suomi köyhä on ja siksi jää.

Jyp: Henkilökohtainen selittämätön Jyväskylä-antipatia ei voi olla vaikuttamatta fiiliksiin kyseisen mediaanikaupungin jääkiekkojoukkuetta kohtaan.

Kärpät: Yhdentoista vuoden paine on purkautunut. Paineita läheltä seuranneena ei voi kuin onnitella organisaatiota onnistuneesta jälleenrakennusprojektista. Aineksia 2000-luvun Jokereiksi. Jääpallojoukkue.

Lukko: Jostain kumman syystä antipatiajoukkue nro 2. Tai no, about 300 kilometrin ajaminen paskamaisessa talvikelissä takaisin Raumalta erään jatkoajalla hävityn play-off-pelin pelin jälkeen lienee vaikuttanut kyseisen mielikuvan syntyyn.

Pelicans: Ei kuulu liigaan tällä hetkellä. Harmi - Lahteen on hyvät yhteydet täältä Eldoradosta.

Saipa: Lappeenranta on yksi mukavimmista kaupungeista Suomessa ja sikäläinen alkuasukasväestö on aivan huippujengiä. Toivon menestystä, vaikka ei sitä noilla resursseilla koskaan tule. Kiusantekojoukkue.

Tappara: Tappara on aina iso ja vanha, vaikka olisi pieni ja nuori. Molemmat versiot kahvaavat niin perkeleesti.

TPS: Entinen inhokki, nykyinen lievän kateuden sekaisen ihailun kohde. Osoitus allekirjoittaneen piilevästä masokismista. Turussa on paljon kauniita naisia.

Ässät: Pori on valitettavasti ollut tuhoon tuomittu kaupunki monessakin mielessä jo monta, monta vuotta ja siinä se menee Ässätkin saman pesuveden mukana.
 

Roomie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, St. Louis Blues
Viestin lähetti Noose
Ässät
- Korppi, Pasi
- liigan viihdyttävin pakkipari HC Toivonen - Aki Heino
- Isometsän jäähalli
Ässillä ei ole mitään tekemistä Hemohessin kanssa!

Viestin lähetti mulehead
Ässät: Pori on valitettavasti ollut tuhoon tuomittu kaupunki monessakin mielessä jo monta, monta vuotta ja siinä se menee Ässätkin saman pesuveden mukana.
Mitähän ihmettä oikein tarkoitat? Tulevaisuudessa saattaa tietysti olla mahdollista, että napajäätiköiden sulamisvedet nostavat merenpintaa niin paljon, että Pori saattaa olla vaarassa mutta tuskin tuo nyt ihan lähiaikoina tapahtuu.
 
Viimeksi muokattu:
Blues:Rahaa on, ei menestystä, taitava Kohn

HIFK:Kitisevä Aravirta(Kummolan sauna kaveri), uhkasivat repiä
päitä irti, tsemppari Vihko jaksa

HPK:Aina hyvä, sikakatsomo, koonnut aikaisempina vuosina hyvän ja tehokkaan 1. kentän, Laakkonen

Ilves:Jokereiden farmi, Tampereen kakkonen, RAIPE!!!

Jokerit:Aina vihannut, rahajoukkue, sytyttänyt joskus, Jarna

JYP:Löytää hyvät ulkomaalaiset > onnistunut scoutting, Immonen

Kärpät:Hyvät juniorit, parhaat ulkomaalaiset, myöskin ostojuokkue, vihaan, Viuhkola

Lukko:Takatukka Jukka, kultajukka, sytyttää nykyään, katkaisi viime vuonna pitkän putken palloseuralta, Niskala

Pelicans:Aina pohjalla, jämäpelaajat, -------

Saipa:Sputnikit, keltainen, pitkät vierasmatkat, kiitos Hulkkosesta!!

Tappara:Hajuton ja mauton, Tampereen ykkönen, Janne Ojanen

Ässät:Jaksaa ensimmäiseen maajoukkue taukoon asti, Porilainen hulluus, Nielikäinen
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Assosiaatioita

Blues: Muovinen, keinotekoinen, espoolainen. Synonyymejä kaikki tyynni. Sympaattinen K-Espoo onnistui loistavasti karistamaan pikkuseuran maineen ja pelaakin nykyään lentoyhtiön logoa muistuttavan Blues logon alla steriilissä hallissa keskisuuren seuran statuksella.

HIFK: Mycke kiva! Sen lisäksi, että Hurriganes-miehille on ollut iät ja ajat oma kiekkoseuransa, nyt niille on tehty laimean makuinen Hurriganes-olutkin. Pulisongit, takatukat, kaljamahat ja vitun rumat bootsit. Yllättävän junttahtava seura ollakseen trendikkäinä tunnettujen ankkalammikon vaappujien oma seura. Cool cool cool.

HPK:Elokuvamaailmassa Boba Fett oli palkkasoturi, jolle kävi ohkaisesti. Perunoiden käytön maksuvälineenä maksoimoinut ns. "pikkuseura". Nappiverkkarien oma jengi.

Ilves: "Ilveksellä on nääs x määrä Suomen mestaruuksia". Se vähemmän juntti tamperelaisseura ja sitä myöten varsin harmaa. Vannoi joskus 70-luvulla taitokiekon nimeen.

Jokerit: Hjallis. Merikukka. Viime vuosina rosteri ollut niin harmaa, ettei moista porukkaa enää edes vihata/rakasteta maakuntien pissisten keskuudessa. Valumassa espoonblues-osastolle.

Kärpät: Pölijä, ookkonää käde Käräpien organisaatiolle? Pohjoisen poromiljonäärit ovat omaksuneet kateuden maailmanselityksekseen sekä Tony Halmeen vaatimattomuuden. Tämä ei ole tosin totta, koska asiaa ei ole käsitelty Kalevassa.

Tapolan Sisu: kanaalien varrella omien rivimiesten yliarvioimisesta on tullut jo perinne. "On sanomattakin selvää, että Ville Piekkola on parempi pelaaja kuin Jiri Vykoukal"

Pelicans: Taloussotkut ja tuomiopäivän tunnelmat. Onko Lahti ympäristönä haastava kiekkoseuran pyörittämiseen vai onko vika tietotaidossa? Mikä seuraavaksi nimeksi? Suomen Chicagon mainetta kuvaavampaa rosteria kaivataan. Verta kentälle!

SaiPa: lappeen Ranta. Jo sputnik-logo kuvaa hienosti itäsuomalaisten joviaalia suhtautumista itärajan läheisyyteen. Etelä-karjalainen kusipääkiekko.

Tappara: Se juntimpi tamperelaisseura. Trendikäs kuin Pate Mustajärvi ja osittain yhtä eltaantuneeen oloinen. Kotipizza ja Pirkka. Päättivät sitten Tampereella karistaa Rautakorven kahvakiekon maineen palkkaamalla taitokiekon vannoutuneen kannattajan, Mika Saarisen, päävalmentajakseen.

TPS: Mikkihiiri-puolustus, pelisysteemi ja hevon vitun kuusessa oleva jäähalli. Maalissa pari nobodyä, jotka ovat kuulemma hyviä kun niillä on maalivahtivalmentaja joku Turun Tovereissa vaikuttanut Suomen Tretjak.

Ässät: "Porissa on rumia rakennuksia ja jazz on paskaa musiikkia", sanoi joku fiksu kirjoittaja Jatkoajassa aikoinaan. Kaukalossa Ässien peliä on hallinnut kovuus ja luistelutaidottomuus. Porilaisten fetismiä JYPiä kohtaan on vaikea ymmärtää. Voikohan Jatkoajan keskustelupalstalla saada moderaattoreilta hankittua lähestymiskiellon?
 
Viimeksi muokattu:

dodi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paha on palannut takaisin!
Viestin lähetti Sergei_Krivokrasov
Kärpät: Pölijä, ookkonää käde Käräpien organisaatiolle? Pohjoisen poromiljonäärit ovat omaksuneet kateuden maailmanselityksekseen sekä Tony Halmeen vaatimattomuuden. Tämä ei ole tosin totta, koska asiaa ei ole käsitelty Kalevassa.

Pölijä, ookkonää katteellinen Kärppien organisaatiolle? =)

Näköjään meille oululaisille kiekon ystäville on noussut kusi päähän menestyksen myötä, kun sen niin moni tähänkin ketjuun on kirjoittanut. Olenkin ihmetellyt pienoista keltaista ihon väriäni, nyt sekin asia selvisi.

Omaki pieni väsäys

Blues
Mahtaako olla jatkoajassa liian kilttejä kannattajia kun ei tunteita herätä, eikä tätä auttanut erään mielenkiintoisen kirjoittajan poistaminen/poistuminen alueelta.

HIFK
Viihdyttävää kiekkoa, fyysistä peliä (siis IFK:n omien kannattajien mukaan), kuopiolaisten pelaajien rohmuaja

HPK
Viihdyttävää kiekkoa, hyökkäysvoittoinen peli arvossa, pienikin voi menestyä, onnistunut "vanhojen" pelaajien kehittämisessä

Ilves
Perinteikäs, Raipe, nykyään väritön

Jokerit
leuka, leuan kärsivällisyys rakentaa joukkuetta, areena

JYP
Kahva, Peemäisiä kannattajia

Lukko
Mahtaneeko kannattajat kuulua meidän oululaisten kanssa kaukaisesti samaan heimoon, kun uho ja jääräpäisyys on aivan kauhea, paljon kärppiä pelannut täällä

Pelicans
Divarijengi

Saipa
Lato, tylsää kiekkoa

Tappara
Kahvara, perinteikäs ja menestynyt, tiukkoja taistoja 80-luvulla

TPS
Jursin akatemia, Kärppien kalastaja 90-luvulla (liigan suosikki tuolloin), maalivahtien luvattu maa

Ässät
Kaukana entisestä, ei herätä juurikaan tunteita enää
 

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Viestin lähetti Sergei_Krivokrasov
Suomen Chicagon mainetta kuvaavampaa rosteria kaivataan. Verta kentälle!
Tätä yritettiin jo viime kaudella ja reisille män.
 

Kyle

Jäsen
Blues - Viihdyttä seura kaikilla tavoilla, taitavia yksilöitä, nimekäs mutta ei meinaa pärjätä. Katsoja ystävällinen seura.

Hifk - Sytyttää aina, hieno seura ja kiva katsella kun fanitkin sekoilee.

Hpk - Oli jossain välissä tylsä, nousi viihdyttävimmäksi seuraksi, mutta on taas laskussa. Hpkssa pelaajat lyövät itsensä liigassa läpi, harmi vain ettei pysty pitämään parhaita pelaajia, silti aina niitä tulee lisää.

Ilves - Tää on tää sysi paska seura.

Jokerit - Kesäisin alkaa jo pitään seurasta, mutta kun kausi alkaa niin vitutuskin alkaa.

Jyp - Ehkä liigan värittömin joukkue? Ei herätä tunteita suuntaan eikä toiseen. Joukkue jolta odottaa helppoa voittoa, mutta aina menee vaikeeksi.

Lukko - Musta hevonen. En pidä, ehkä suurin henkilökohtanen inhokkini heti Ässien jälkeen. Eräät pelaaja sopimukset tänä vuonna koetteli hermojani.

Pelicans - Nykyään ei pärjää ilman rahaa, vähän sääliksi käy. Ilahduin kun kuulin Pasi Nurmisen tulevan Lahteen mikäli työsulku tulee.

Saipa - Joukkue joka on täynnä rivi pelaajia + Ulkomaalainen "tähti".

Tappara - Mukava seura aina kun on Play-off viivan tai Ilveksen alapuolella.

Tps - Tasaisin seura liigassa, kaudesta toiseen taistelee kärsijoista. Juuri siksi en pidä.

Ässät - lue kohta Lukko.


Edit: Kärpät - Joku lappalainen joukkue, joka viimme hetkien saamien tietojeni mukaan nousi jokunen kausi sitten liigaan.
 
Viimeksi muokattu:

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Viestin lähetti Gerodz
Blues - Viihdyttä seura kaikilla tavoilla, taitavia yksilöitä, nimekäs mutta ei meinaa pärjätä. Katsoja ystävällinen seura.

Hifk - Sytyttää aina, hieno seura ja kiva katsella kun fanitkin sekoilee.

Hpk - Oli jossain välissä tylsä, nousi viihdyttävimmäksi seuraksi, mutta on taas laskussa. Hpkssa pelaajat lyövät itsensä liigassa läpi, harmi vain ettei pysty pitämään parhaita pelaajia, silti aina niitä tulee lisää.

Ilves - Tää on tää sysi paska seura.

Jokerit - Kesäisin alkaa jo pitään seurasta, mutta kun kausi alkaa niin vitutuskin alkaa.

Jyp - Ehkä liigan värittömin joukkue? Ei herätä tunteita suuntaan eikä toiseen. Joukkue jolta odottaa helppoa voittoa, mutta aina menee vaikeeksi.

Lukko - Musta hevonen. En pidä, ehkä suurin henkilökohtanen inhokkini heti Ässien jälkeen. Eräät pelaaja sopimukset tänä vuonna koetteli hermojani.

Pelicans - Nykyään ei pärjää ilman rahaa, vähän sääliksi käy. Ilahduin kun kuulin Pasi Nurmisen tulevan Lahteen mikäli työsulku tulee.

Saipa - Joukkue joka on täynnä rivi pelaajia + Ulkomaalainen "tähti".

Tappara - Mukava seura aina kun on Play-off viivan tai Ilveksen alapuolella.

Tps - Tasaisin seura liigassa, kaudesta toiseen taistelee kärsijoista. Juuri siksi en pidä.

Ässät - lue kohta Lukko.

Kärpätki nousi liigaan jokunen vuosi sitten!
 

Eisenhower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, sympatiat myös Ilvekselle
Viestin lähetti Jeff
Pelicans: Ei kuulu liigaan jos pelaa samanlaisen kauden kuin viime kausi.
Totta. Kiitos kuitenkin mahdollisuudesta näyttää alkavalla kaudella epäilykset virheellisiksi.

Ike
 

ehcszteiN

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, TPS, sympatiat HIFK ja Ässät
Blues - jokaisen TPS -fanin suosikkivastustaja
HIFK - näitä lisää
HPK - miellyttävän näköistä kiekottelua
Ilves - Elysee -kammo ??
Jokerit - ykkösvastustajasta HMV, ja niiiiiin lyhyessä ajassa - mitä tapahtui Jokereille ??!
Jyp - Arja Koriseva
Kärpät - raikas tuulahdus ummehtuneessa liigassa
Lukko - HERÄTYS LÄNSIRANNIKKO !!!!
Pelicans - zzzzzzzzzzzzzz
Saipa - zzzzzzzzzzzzzz
Tappara - neuvokaa niitä ilveksiä, miten Elyseellä voitetaan...
Ässät - HERÄTYS LÄNSIRANNIKKO !!!!
 
Viimeksi muokattu:

Jääkarhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Hellas Verona, AC Milan, Tottenham
Blues: Kavereita pelaa junnuissa, mutta hekään eivät ole ylpeitä siitä, eivätkä koe seuraansa tärkeäksi. Ruuttu ei saa mitään hyvää aikaan. Joitakin yksilöitä, mutta ei joukkuetta. Pisteautomaatti, jolla vain kourallinen faneja + rumpu.

HIFK: Niin suuri asia itselleni ettei sanat riitä kertomaan.

HPK: Pelaa usein ihan hyvää lätkää, mutta vittumainen seura. Rinkelinmäki on liigan inhottavin paikka katsoa peliä, koko ajan joku Tampereen ja Helsingin väliin eksynyt aukomassa päätään. Ja IFK häviää yleensä aina Rinkelinmäellä. Hyviä hankintoja jo pitkän aikaa. Yleensä toivoisin menestystä pikkuseuroille, mutta en HPK:lle.

Ilves: Vähän vässykkä joukkue, mutta ihan kivoja pelejä usein, viime keväästä hyvät muistot. Perinteitä riittää, legendaarinen taitojengi. Fanit ihan jees. Oma suosikkini, jos tamperelaisista pitää valita. Seuran strategia kuitenkin hukassa, Hautamaan hankinnat vähintäänkin outoja, ensi kaudella takkuturkeilla on vaikeaa.

Jokerit: Paikallisvastustaja jota inhoan yli kaiken. Vastenmielinen, symboloituu Hjallikseen. En pidä pelaajistosta enkä seuran toimintatavoista. Ilman Jokereita ei IFK kuitenkaan olisi IFK.

JYP: Keski-Suomen sissit. Hirvittävän näköistä peliä, mutta käyttää resurssinsa ja osaamisensa hyvällä teholla. Pysyy pystyssä. Ei kuitenkaan suuria sympatioita, kahvaa ja rummuttaa.

Kärpät: Yleisesti hyvää kiekkoa. Kokoaa Pohjois-Suomen voimat ja rahat yhteen. Hiukan tuotemainen. Etäinen, mutta silti jotain säihkyä. Oulussa käydessäni fanit olleet aina mukavia ja niin hallissa kuin kaupungilla hyvä fiilis ja meininki, Ouluun suunnataan myös tulevalla kaudella.

Lukko: Pienenä seurana sympatioita, mutta ei mikään tunteita herättävä, melko neutraali. Perinteitä, toivottavasti pysyy liigakartalla. Rautakorpi vetää inhoa puoleensa. Hyvä päätybaari, fanien puhe vaikeaa ymmärtää, mutta muuten ihan asiallisia.

Pelicans: Täysin identiteetitön. Faneista ei kuvaa eikä seurasta tule mieleen muuta kuin luovutus ja tappio. Monta Reipasta taustalla. Muutama vuosi sitten korkealla, nyt yllättävän suossa.

SaiPa: Surkea halli, pleksitkin jäätyvät. Peli juuri sitä kusipääkiekkoa, mitä mainostavat. Omalla tavallaan sympaattinen, mutta pelaajakaupat eivät miellytä.

Tappara: Jollain tavalla IFK:n perivihollinen. Tapparaa vastaan on aina erilainen lataus, legendaarinen ottelupari. Kankea mielikuva, vaikka nopeitakin pelaajia löytyy. Oikea mustamakkara. Fanit vaikuttavat vähän junteilta, mutta ei periaatteessa mitään vastaan. Kahvaa, vaikka toisin väittävätkin. Toteuttaa omaa strategiaansa, nyt vain aivan väärä koutsi peräsimessä.

TPS: Helppo inhota. Vastenmielisiä pelaajatyyppejä. Tositurkulainen. Menestymisen kulttuuri vahva, ei petä juuri koskaan. Halli kolkko. Faneilla yritystä, mutta pallo hiukan hukassa, muu halli ei tosin tule apuun. Imago ärsyttävä, mutta menestyvä. Pelaa yleensä hyvää lätkää, viime vuosina tosin muutamia törkeitä sikailuja (Joseph, Schaefer, Eloranta, Schneider).

Ässät: Tuntuu vähän köyhän miehen IFK:lta. Vähän angstinen meininki Porissa, hallissa ja sen ulkopuolella synkkiä ilmeitä. Ahdinkotila heijastuu kaikkeen. En pidä seurasta, mutta jokin sisälläni antaa sille sympatiaa. Toivottavasti saa toimintansa tervehdytettyä.

Siinäpä sitä nopeasti väsättyjä fiiliksiä. SM-liigajoukkueet ovat loppujen lopuksi aika erilaisia, joten mielikuvatkin eroavat toisistaan. Se onkin yksi liigan suola.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös