Mainos

Miehemme maailmalla – Ex-JYPiläisten edesottamuksia

  • 1 470 066
  • 6 288

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En haluais nipottaa, mutta ehkä hiukan asiatonta ruotia yksittäisen taustatyöntekijän työsuorituksia täällä netissä. Puhumattakaan työsopimuksen sisällöllisistä asioista.

Ed. Typo
Osittain samaa mieltä, mutta toisaalta vahvasti julkisuudessa esillä olevan organisaation markkinointijohtajan onnistumisiin liittyvä keskustelu on mielestäni ihan sallittua. Tuohon virkaan kuuluu paljon vastuuta ja onnistumiset/epäonnistumiset näkyvät julkisuudessa hyvinkin selkeästi.

Tässä ei ole kuitenkaan kyse mistä tahansa taustatyöntekijästä, vaan kyseessä on johtaja, jonka vastuulla on organisaation näkyvyys ja kommunikaatio eri suuntiin.
 
jakke-

Korjataan sen verran, että kyseessä oli markkinointipäällikön positio, ei johtajan.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
En haluais nipottaa, mutta ehkä hiukan asiatonta ruotia yksittäisen taustatyöntekijän työsuorituksia täällä netissä. Puhumattakaan työsopimuksen sisällöllisistä asioista.

Ed. Typo
Sinänsä joo ymmärrän mitä ajat takaa, mutta mihin tässä pitäisi vetää sitten raja? Saako Sami Nikun, Jukka Seppäsen, Risto Korpelan, Mikko Viitasen, Tommi Hämäläisen, Kalle Koskisen tai Severi Allosen tekemisiä ruotia täällä? Osaa saa, mutta mihin vedetään raja? Onko niin, että jonkin Kalle Koskisen otteita saa käsitellä kun hän on aktiiviuraa tekevä pelaaja, mutta "taustatyöntekijänä" myyntipäällikkönä hän on sitten kritiikin ulottumattomissa?

Allonen ei mielestäni ollut missään nimessä taustatyöntekijä, sillä markkinointipäällikön titteli on Liiga-seuran kokoisessa organisaatiossa ihan merkittävä pesti. Allosen edeltäjiäkin, kuten Lasse Riitesuota on aika kovin sanoin kritisoitu tällä palstalla.

Severi Allonen sai työskennellä JYPissä aika rauhassa pari vuotta, faneilta ei paljoa painetta tullut Allosen suuntaan, vaikka markkinointi & viestintä on muuten ollut täällä jatkuvasti esillä. En itse näe kovin ongelmallisena tätä Allos-keskustelua. Kuten sanottua, tämä palstahan on täynnä yksittäisten työntekijöiden otteiden ruotimista. Joku Tommi Hämäläinen oli Allosta pienemmässä roolissa JYPissä, mutta hänen niskaan sai kaataa tonneittain paskaa (eikä tämä ollut mikään Tommin puolustuspuhe, vaan pikemminkin epäkohdan huomiointi).
 
Ciccarelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kun päästiin eroon Hämäläisestä ja Viitasesta ja Seppänenkin on ollut hiljaa niin haukutaan seurasta aikoja sitten poistunut mies jonka ainoa jäljellä oleva kädenjälki on että oli isossa roolissa uudistamassa tätä käytössä olevaa pelipaitaa.
Ja itse asiassa Allosen aikana esim sopimusten hehkutukset ja julkistukset someen oli helvetin hyvällä tasolla.
 
Hyvää pohdintaa kieltämättä, ymmärrän kantasi. Jokainen varmasti määrittelee sen rajan itse.

Itse jaan sen about siten, että nimellä voisin kritisoida joukkuetta, valmennusta ja johtajia (pj, utj, tj). Muut ovat sitten enemmän tai vähemmän nimettömiä, kuten "toimiston väki" tai "ravintolan väki".

Kysymykseesi, en siis lähtisi Kalle Koskisenkaan suoriutumista myyntipäällikkönä ruotimaan netissä.
 
KOLT

Eikai tuota kukaan haukkumaan sentään lähtenyt, taisi nousta lähinnä nyt jonkinlaisen keskustelun aiheeksi ketjussa, kun oli mainittu tuo Allosen voitto Suomen vahvin mies -kilpailussa.

Jos Allosen ajalta miettii somea, oli nimenomaan sopparien julkaisut todella hyvällä tasolla kuten sanoit. Siitä mies saa ehdottomasti posia ja nykyinen poppoo saisi ottaa mallia noista. Tuo aktiivisuus ja monipuolisuus oli sitten ehkä enemmän se, mikä somen näkökulmasta laahasi.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hyvää pohdintaa kieltämättä, ymmärrän kantasi. Jokainen varmasti määrittelee sen rajan itse.

Itse jaan sen about siten, että nimellä voisin kritisoida joukkuetta, valmennusta ja johtajia (pj, utj, tj). Muut ovat sitten enemmän tai vähemmän nimettömiä, kuten "toimiston väki" tai "ravintolan väki".

Kysymykseesi, en siis lähtisi Kalle Koskisenkaan suoriutumista myyntipäällikkönä ruotimaan netissä.
Niin, että kun titteli oli virallisesti päällikkö, niin et näe sitä johtajatason tehtävänä? Sitähän se todellisuudessa kuitenkin oli. Yksi toimiston tärkeimmistä rooleista, jonka kädenjälki näkyy julkisuudessa erittäin vahvasti.

Severi Allonen on oikein mukava ja osaava kaveri, mutta oli väärässä tehtävässä, kun ajatukset ja tavoitteet olivat lopulta ihan muualla kuin JYPin markkinoinnin kehittämisessä.

Keskusteluhan lähti siitä, kun väitettiin ettei Allonen olisi saanut vapaita käsiä hoitaa tehtäväänsä. Tämä ei ollut totta, niin halusin korjata tuon väitteen. Mitään ihmeempää ruodintaa tässä ei ollut tarkoituksena tehdä, eikä sille ole tarvettakaan.
 
Kelmu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mielestäni kritiikki Allosta kohtaan on ollut varsin asiallista. Ei ole menty persoonaan, kuin korkeintaan kehuvasti ja analysoitu tehtyä tai tekemätöntä työtä.

Markkinoinnissa astut framille, halusit tai et. Toista on esim toimistopäällikkönä. Tämä tulee näissä hommissa kestää.

Oma analyysi on se, että kykyjä olisin ollut nimenomaan videoiden/somen puolella kuten hänen tilinsä osoittaa. Intohimo taisi olla täällä. Kokonaisvaltainen markkinoinnin ja viestinnän johtaminen jäi vajaaksi, syystä tai toisesta. Hyvää saatiin aikaiseksi ja osa asioista jäi telineisiin. Kouluarvosana 7.5-8.

Itse toivoisin taloon myynnin ammattilaista joka osaisi linkittää sekä myynnin että markkinoinnin. Sisältä ei löydy tähän rooliin tekijää. Perinteisesti tämä raha laitetaan kuitenkin "patriksiikaseen" sen sijaan että se sijoitettaisiin toimiston osaamiseen joka voisi tuoda uusia siikasia monin kerroin.

Joissain yhtiöissä tj on tällainen henkilö muttei meillä. Joku nostaa kohta esiin Riston talousosaamiseen. Itse rekryäisin tähän business controllerin ja uuden tj:n. Ja takaan, olisi parempi tällä substanssiosaamisella kuin Risto.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
En haluais nipottaa, mutta ehkä hiukan asiatonta ruotia yksittäisen taustatyöntekijän työsuorituksia täällä netissä. Puhumattakaan työsopimuksen sisällöllisistä asioista.

Ed. Typo
Miksi?

Miksi keskustelua pitäisi rajoittaa ja mahdollista suhmurointia piilottaa?

Minusta jokaisen työsuoritusta pitäisi pystyä kritisoimaan nimellä, minun, sinun tai kenen tahansa muunkin, tietenkin kun kyseessä julkinen tai muuten näkyvä ammatti, silloin tämä entistä tärkeämpää ja olennaisempaa.

Työsopimuksen sisällön keskustelu on lähinnä arvailua muiden työsopimuksien pohjilta, kun tuskin kukaan on sitä oikeaa versiota nähnyt ellei ole asianomainen.
 
Kukin tyylillään. Itse en haluaisi sellaista maailmaa, jossa jokaisen henkilökohtaista työsuoritusta kritisoitaitaisiin netissä. Ihan yleisestikin toivoisi inhimillisyyttä keskusteluun.

Ohessa vielä YLE:n juttu vastaavasta aiheesta. Kannattaa lukea.

”Tarjoilijat olivat kesäjannuja ja ulkoasut sen mukaiset” – asiakkaan tyly kommentti loukkasi ravintolan kesätyöntekijöitä
 
Tässä on nyt hyvä muistaa, että on täysin eri asia esittää asiallista ja aiheellista kritiikkiä, kuin mennä henkilökohtaisuuksiin ja asiattomuuksiin.

Ehkä tähän ketjuun ei tarvitse sotkea kaikkea asiatonta paskaa, mitä ympäri nettiä suolletaan.
 
Olet oikeassa, syvempi keskustelu aiheesta ei kuulu enää tähän ketjuun. Jutin sanoin, eteenpäin.
 
rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
Voi Reijo, Reijo, minkä teit...
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Tuntuu pahalta. Tosi pahalta. Pahempi tää on kun Perrin tepsin paidassa. Eki oli kuitenkin pakotettu lähtemään. Reijolla ei olis ollu mikään tarve. Toki seura kusi Reijon muualle. Silti tuntuu jotenkin erityisen pahalta.
Hetkinen, mihin viittaat boldatulla? Mikäli Seppäseen on uskominen, niin Reijo itse ei ollut järin halukas tekemään sopimusta JYPin kanssa. Sopimustarjouksia laitettiin pitkin talvea ja rahakkaita sellaisia, Seppänen puhui 300 000 euron bruttokustannuksista seuralle. Reijo ei niihin tarttunut vaan sanoi haikailevansa ulkomaille päin. Sitten pölähtikin jostain Kärpät-diili.

Jos jotain verrokkia Reijolle pitää hakea, niin Petr Ton taitaa olla lähimpänä. Eikö se Tonokin ehtinyt julistaa, että Suomessa seura on aina JYP, jonka jälkeen heti mentiin Ouluun?
 
Wraith

Sen tiedän, että ilman sitä sekoilua mikä alkoi, niin Reijo olisi ollut mahdollista pitää. Mutta se kun tapahtui, niin ei niin kaukana ollut lähteä jo viime kauden aikana.
 
ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä
Hetkinen, mihin viittaat boldatulla?
Jos en aivan väärin muista, niin Reijo oli vielä ennen vuodenvaihdetta huhujen mukaan vahvasti kiinnostunut jatkamaan. Sen jälkeen alkoi sekoilu ja keväällä ei enää Reijoa saanut jäämään Jyväskylään edes suhteellisen napakka tarjous. Että sillai.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos en aivan väärin muista, niin Reijo oli vielä ennen vuodenvaihdetta huhujen mukaan vahvasti kiinnostunut jatkamaan. Sen jälkeen alkoi sekoilu ja keväällä ei enää Reijoa saanut jäämään Jyväskylään edes suhteellisen napakka tarjous. Että sillai.
Reijolta itseltään kuultua, että halusi kyllä jatkaa, mutta Kärpät iski tiskiin mottipäisen, niin teki vaikean päätöksen lähteä.
 
ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä
Reijolta itseltään kuultua, että halusi kyllä jatkaa, mutta Kärpät iski tiskiin mottipäisen, niin teki vaikean päätöksen lähteä.
Eli oliko niin, ettei koskaan ollut menossakaan minnekään keski-eurooppaan?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös