Mainos

Miehemme maailmalla – Ex-JYPiläisten edesottamuksia

  • 1 469 200
  • 6 286

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
@Valajas

Voi tähän jotain yrittää sanailla. Voisi hyvin kirjoitella Vatasen kahteen omaankin ketjuun, mutta menkööt tänne. Yritän jotenkin johdonmukaisesti avata asiaa.

Vatasen NHL-uran suhteen homma alkoi työsulkukaudella 12-13 AHL:n merkeissä ja tuolla tasolla Sami teki kelvollista jälkeä offensiivisesti ja 62 ottelua 45 tehopisteellä palkittiin tähdistöön pääsyllä. NHL:n puolella 8 peliä tuotti 2 maalia ja kärki oli kastettu kirkkaissa valoissa kun neljännessä pelissä syntyi uran avausmaali. Pistetään nyt video vielä tuosta.





Vatasen kohdalla kummitteli jo heti alussa uhkakuva treenimotivaation puutteesta jota Ducksin Bruce Boudreau myös hienosanaisesti toi esiin. Kovasti rakastaa pelata ja kykenee kilpailemaan kovaa, mutta pohjatyöt huippu-urheilijaksi eivät maistuneet.

Kaudelle 13-14 Vataselle ladattiin odotuksia kun tulokassopimus oli päättymässä. 48 ottelua ja 21 tehopistettä täyttivät jonkinmoisen läpimurron merkit, mutta samalla näytti että puhutaan suojattujen minuuttien yv-pakista. Puutteita oli vähän kaikessa ja kausi oli Sotshin olympialaisia lukuunottamatta tahmea.

Kesä 2014 oli kysymysmerkki ja Sami sai 2 vuoden siltasopimuksen Ankkoihin. Tuona kesänä Vatanen treenasi itsensä uudelle tasolle ja ruokavaliota myöten homma nousi uudelle tasolle.

Kauden 14-15 koittaessa moni ihmetteli miksi Sami pelasi yhtäkkiä alivoimia ja muutenkin Ankkojen valmennus oli havainnut kehityksen ja rooli kasvoi. Vatanen teki todellisen läpimurron ja alusta saakka hän haastoi edellä olleita Fowleria sekä Lindholmia. 67 ottelua tuottivat 37 pistettä(12+25) ja pudotuspeleissä syntyi 16 otteluun 11(3+8) pistettä. Vatanen pelasi kovalla tasolla, tuki hyökkäyspeliä, teki luisteluvoimalla nousuja ja vastaavasti omassa päässä osasi olla hyvin vittumainen vääntäjä kun asenne oli kohdillaan. Heitetään vielä näyte Vatasen ärsyttävyydestä omassa päässä. Kyllä tuo mickey mouse osasi lukea ja reagoida peliin omissakin.





Kaudella 15-16 Vatanen oli taas Ankkojen tehokkain pakki ja 71 ottelua toivat 38 pistettä. Pudotuspeleissä ankat putosivat game sevenissä Predatorsia vastaan ja Vatasen 7 ottelua toivat 4 pistettä.

Kesätreeni tuolle kaudelle oli taas maistunut ja Sami pelasikin tuon alkukauden uransa vahvinta NHL-kiekkoa ja osoitti tason pitämisen vaikka ankkojen alkukausi oli todella yskivä. Vadu oli hetken jopa joukkueen paras maalintekijä. Heitetään tähän uransa näyttävin osuma ja selostajan fanipoikailut Lidströmiin viitaten.





Vatasen kaksi mainiota kautta pitivät sisällä pienet loukkaantumiset, mutta suunta oli selkeä. Ducks palkitsi otteet kesällä 2016 kun Sami sai 4 vuoden ja noin 20 miljoonan sopimuksen.

Tuo hetki aloitti kuitenkin Vatasen alamäen lapuissani. Sami oli World Cupissa aivan rapakunnossa ja 16-17 kausi näytti että kesätreeni oli unohdettu. Kausi oli tietyssä mielessä ok, mutta Vatanen ei selvästi ottanut sitä ratkaisevaa steppiä. Huono treenaaminen aloitti myös loukkaantumiskurjimukset ja 16-17 oli tehopisteistä huolimatta iso pettymys odotuksiin nähden.

17-18 kauden alussa Vatanen oli toipumassa pelikuntoon, mutta Ducks oli selvästi myös saanut tarpeekseen tason putoamisesta. 15 ottelua ja muutama tehopiste yhdistettynä ankkojen tarpeeseen saada sentteri aiheuttivat treidin Devilsiin.

Devilsissä Vatanen pelasi 17-18 kauden lopun n. 0,5ppg, mutta tuossa kohtaa näkyi jo hurja epätasaisuus otteissa. Huono treenaaminen ja loukkaantumiset olivat jo tehneet tuhoa eikä asenne ollut priimaa.

Kaudelle 18-19 Brodeur puhui että Vataselle on tarjolla isoa roolia jos osaa vastata huutoon. Kausi oli Vatasen uran kovin farssi rooliin nähden. 50 peliä ja 17 pistettä. Vadun kausi päättyi todella varhain loukkaantumiseen.

Kausi 19-20 oli sopimusvuosi ja Devils reagoi hommaamalla Subbanin. Vatanen kuitenkin yllätti ja osoitti merkkejä huippukausista. Osoitti kilpailijan luonnetta ja 47 peliä tuottivat 23 pistettä. Sami pyöritti mm. ykkösylivoimaa Subbanin sijaan.

Valitettavasti asennevamma, treenimotin puute ja loukkaantumiset olivat jo tehneet tuhojaan. Loukkaantuminen oli se isoin riesa tuolloin ja Sami treidattiin Canesiin. Koronan vuoksi Sami pelasi kuplapoffeja Canesissa, mutta juna oli jo mennyt.

Vähemmän yllättäen Vatasen 4 vuoden ja 20 miljoonan sopimuksen jälkeen hänelle ei enää työnnetykään pitkää diiliä rahoineen. Viimeinen kausi NHL: n puolella oli tyly näyttö Vatasen koko uraa leimanneesta synnistä. Asenne ja treenimotivaatio eivät koskaan kehittyneet huippu-urheilijan tasolle ja tuo toi mukanaan loukkikierteet. Homma oli 1x2 lapun jälkeen ohi kirkkaissa valoissa.

Yhteenvetona voi todeta että Vatasen NHL-ura oli järkyttävän kaksijakoinen. Lahjakkuus ja potentiaali korkealle oli kiistämätöntä. Valitettavasti luonnonlapsen tyyli toi lopulta esiin kääntöpuolen. Jos et halua olla huippu-urheilija, putoat lopulta kirkkaimmista valoista pois.

Kaikesta huolimatta ura rapakon takana on jotain mitä arvostan vaikka olen matkan varrella ollut helvetin ylikriittinenkin. Kuka tahansa JYP-kasvatti saa kokeilla perässä.

Olen ikuisesti kiitollinen että Vatasen fanipojaksi päädyin. Melkoinen tarina ja nyt on uusien haasteiden aika Sveitsissä.
 
Viimeksi muokattu:

Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan
Oikeastaan koskaan ei ole kyrsinyt näin selvästi yksittäisen pelaajan edesottamukset kuin Vatasen. Ja se johtuu tietysti siitä kontrastista kiekkoromanttisen magian, kun sai ihastella Vatasen dominointia liigassa JYPin kultakautena, sekä sen jälkeen kantautuneista ei-niinkään ällistyttävistä vuosista tarunhohtoisessa.

NHL:n valloitus alkoi vielä lupauksia antavasti, mutta enpä olisi uskonut, että sen valloituksen aloitus oli käytännössä Vatasen piikkikausia. Ja nyt Sami on Sveitsissä. Pitkään jaksoin uskoa JYPinkylän omaan Erik Karlsson kakspistenollaan, mutta kyllä se nyt taisi olla siinä. Kovin hankala on nähdä, että Vatanen tuolta enää kirkkaimpiin valoihin takaisin iskisi. Jos jotakin hyvää tästä voisi toivoa niin ehkäpä #44 (tai kait se nykyisin on #45) nähtäisiin vielä joku kaunis päivä piirtelemässä luistimen jälkiä Hippoksen marraskuisessa illassa.

Toisaalta ehkäpä tässä olisi karrikoiden huomattavissa puolustaja-roolin paritkin muutokset viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. 2000-luvun alkupuolella omiaan olivat vielä isot ja kankeahkot mörssärit painavine laukauksineen ja taklauksineen, takuuvarma avauspelaaminen ja oman maalinedustan kuninkuus. Hyökkääjät hoitelivat sitten hyökkäämisen. 2010-luvulle tultaessa alkoi ilmestyä näitä pienempiä, taitavimpia "välihyökkääjiä", jotka liikkuvuudella ja taidolla pystyivät jotakuinkin hoitamaan myös puolustustehtävänsä. Roolituksena klassinen kombo: välihyökkääjä ja puolustava peruspakki, joista jälkimmäinen paikkaili välihyökkääjän virheitä. 2020-luvun arkkityyppi suvereenista puolustajasta on taas tietyllä tapaa näiden kahden aiemman kombinaatio, the Package. Iso, riittävän liikkuva ja taitava yleispuolustaja, joka pystyy niin kiekolliseen taituruuteen kuin kiekottomaan dominanssiin. Kaikkea ei kuitenkaan voi saada, joten paketista puuttuu se jokin, romanttinen osa näistä kahdesta aiemmasta arkkityypistä.

Kun nyt pariinkin otteeseen tuli viitattua romantiikkaan, niin ehkäpä minunkin sydämestäni katosi tämän uutisen myötä pieni pala. Se ei johtunut minusta vaan Sami sinusta. You were supposed to be the chosen one. Sniif.

Tämähän kuulosti jo vähän siltä kuin Sami olisi lopettanut uransa. En tiedä. Siltä se silti vähän jopa tuntuu.
 
Viimeksi muokattu:

knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Luultavasti Vatanen saattanut soitella myös Jaloselle että riittääkö olympia-joukkueeseen jos käy Genevejärven rannalla pelailemassa.
 

spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Kevennyksenä: kun KSML tänään uutisoi Vatasen uudesta urasta, on uutiseen valittu kuva Samista golfaamassa Peurungassa.
 

VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Olen kyllä melko varma siitä, että NHL on nyt kuopattu Vatasen osalta. Ei tuolta Sveitsistä taida olla tuon ikäisenä usein lähdetty takaisin Pohjois-Amerikkaan. Ei ilmeisesti ollut kiinnostunut kahden suunnan sopimukseen. Uskon, että sellaisen nyt olisi tuolla CV:llä saanut.
Vaikka pelaisikin nyt lopun uransa Euroopassa niin onhan tuo jo tosi kova ura takana nytkin.
Numppa toki harvoja poikkeuksia ja vielä 33-vuotiaana pariksi vuodeksi Minnesotaan. Samaan aikaan ja saman ikäisenä Peltonen Floridaan kolmeksi vuodeksi. Mutta se oli silloin. Vatanen voi tehdä vielä ihan komian uran eräänlaisena uutena Numppana Euroopassakin, kunhan vain pysyy ehjänä. Hänestä oli näin aikanaan pitkään iloa myös Leijonille. Karjala-turnaus voi saada nimekkään vahvistuksen.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Numppa toki harvoja poikkeuksia ja vielä 33-vuotiaana pariksi vuodeksi Minnesotaan. Samaan aikaan ja saman ikäisenä Peltonen Floridaan kolmeksi vuodeksi. Mutta se oli silloin. Vatanen voi tehdä vielä ihan komian uran eräänlaisena uutena Numppana Euroopassakin, kunhan vain pysyy ehjänä. Hänestä oli näin aikanaan pitkään iloa myös Leijonille. Karjala-turnaus voi saada nimekkään vahvistuksen.
Toisaalta harjoittelumotivaation suhteen Sami on ainakin tähän asti ollut täydellinen vastakohta Numppaan verrattuna. Kun ikää tulee lisää, niin se harjoittelun tärkeys vain kasvaa.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Keep your head up, boy!

Toivotaan Samille erittäin pikaista visiittiä Sveitsiin. Rahkeet kyllä riittää edelleen rapakon toiselle puolelle.
 

Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Öh, Jukureilla tänään poissa IFK:ta vastaan Immonen, Tuppurainen, Palmu ja Jormakka?

Edit: Onhan se Jakke siellä. Muut varmaan flunssassa tms.
 

Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jormakalla taisi olla jotain pidempää vammaa?
OJ taisi edellisen pelin jälkeen tuohon suuntaan kommentoida, mutta ilmeisesti enempää tietoa ei ole asiasta tullut. Jukurien puolella elätellään toiveita, että josko ei olisi sittenkään mitään isompaa. Toivottavasti näin.
 

spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Joo ja jäljelle jääneistä Immonen ja Jurmo onnistui maalinteossa HIFK:n kaadossa, Löfman jäi ilman tehopisteitä.
Immosella 6 pelin jälkeen 2+3, aloitukset 59%, tehotilasto +4. Menis JYPiin tälläkin kaudella ykkössentteriksi kaikilla statseilla.

Jurmo nyt 1+3, siinä on selvä prospekti joka karkasi muualle.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Immosella 6 pelin jälkeen 2+3, aloitukset 59%, tehotilasto +4. Menis JYPiin tälläkin kaudella ykkössentteriksi kaikilla statseilla.

Jurmo nyt 1+3, siinä on selvä prospekti joka karkasi muualle.

Joo ja sitten esimerkiksi Christofferillä on 7 pelin jälkeen 1+3, aloitukset 57,3%, tehotilasto -6, toki suoraan ei varmaan kannata koskaan tiettyyn pelaajaan verrata ja kukaan täysin hankittu ketään korvaan. Hyvässä tilanteessa olisi muiden pelaajien lisänä jäänyt joukkueseen antamaan taustatukea.

Jurmo on taas ehkä vähän hankalampi tapaus kun taisi peliaika tippua sen jälkeen kun teki todella pahoja virheitä pelissä ja samoihin aikoihin myös taidettiin Ottavainen hankkia. Toisen peliaika on taas toisen onni ja olisihan Jurmon jääminen syönyt taas esim. Malisen, Koskelan ja Kuuselan roolia.
 

Afflicted

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Nii eihän sitä ikinä tiedä miten Immonen ja Tuppurainen olisivat pelanneet jos olisivat jääneet JYPiin. Voi olla, että nyt kun on uusi seura ja ympäristö alla, että tekemiseen on tullut uutta draivia mitä ei ikinä olisi löytynyt jos olisivat jääneet JYPiin. Silläpä en haikaile perään vaikka nyt vetäisivät pinna per peli tahdilla kauden Jukureissa, koska luultavasti samaa ei oltaisi enää täällä saatu.

Niin ja se mikä ollutta on mennyttä. Turha enää perään haikailla vaan suunnattava katse eteenpäin.
 

spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Ilta-Sanomissa pitkä, hyvä kirjoitus Vatasen saapumisesta Eurooppaan. Vatanen on Vatanen, ei paljon pipo purista :)

"Koetko, että ulosmittasit NHL:ssä kaiken potentiaalisi pelaajana?

– Kyllä, sanoisin näin. Aina on hommia tehty, joskus vähän enemmän ja joskus vähemmän. Nyt kun katsoo taaksepäin, niin NHL:ssä oli hienoja vuosia. Hauskaa oli. Ei kaduta mikään, eikä jäänyt mitään hampaankoloon."

Artikkelin loppuun jätetty se todellinen helmi, tämähän kuulostaa muultakin kuin hokijargonilta:
"– Kyllä se olisi hauska mennä JYPiin. Kotiseura on aina kotiseura. Olen katsonut JYPin pelejä tällä kaudella ja hyvin on peli heillä kulkenut. Haluaisin pelata siellä vielä ja voittaa jotain JYPissä."

Tervetuloa vaikka parin vuoden päästä, kun Ottavainen ja Malinen ovat karanneet änäriin, Honka KHL:ään ja O'Brienin HIFKiin (To be fair, Vataselle olisi aina paikka rosterissa).
 

Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nyt kun on innostuttu huhuilemaan ja maalintekijää kaivataan Kemellin kaveriksi, niin tulipa vilkaistua Rooban tilastot Elitestä. Severstalissa tällä kaudella 11 pelissä 2+1, -1.

Laitetaan pari muutakin ex-JYPiä:
  • Julius Nättinen (Växjö) 6 pelissä 3+6, +4
  • Joonas Nättinen (Severstal) 9 pelissä 2+0, 0
  • Juuso Vainio (Växjö), 6 pelissä 0+0, +2
  • Juuso Puustinen (Örebro), 3 pelissä 1+0, -1
  • Lahen Rami (Gladiators) 1 pelissä 1+1
Jullella ollut kyllä hyvä tahti meillä pelatusta tykkikaudesta lähtien.
 

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valittajien luvattu maa
Laitetaan KHL-listaan vielä David Tomasek, tehot 12 otteluun 3+2, -1. Hyvä saavutus, kun Amur on kerännyt vain puoli pinnaa per ottelu ja maaliero on pakkasella 20 pykälää.
 

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Puistola tänään Jukurien ykköskentässä, sentterinä Immonen. Ex-JYPien määrä on iso, vaikka Jormakka vielä pois onkin.

7.10.21, sitä odottaa ihan innoissaan.
 

Pardus

Jäsen
Helsingissä jännitetään tänään räjähtääkö Rooban ketsuppipullo, kun Robi palaa tänä iltana Suomen kamaralle pelaamaan. Lähtee nyt keulimaan, mutta jos vaikka hat trick Narrien verkkoon?
 

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Helsingissä jännitetään tänään räjähtääkö Rooban ketsuppipullo, kun Robi palaa tänä iltana Suomen kamaralle pelaamaan. Lähtee nyt keulimaan, mutta jos vaikka hat trick Narrien verkkoon?
Kunhan Jokerit voittaa niin käy.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös