Mainos

Miehemme maailmalla – Ex-JYPiläisten edesottamuksia

  • 1 469 161
  • 6 286

Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Lisäksi, kun tällä hetkellä joukkuetta yleisesti ajattelee ei meillä ole mitään tarvetta tai käyttöä Immoselle niin hieno pelaaja kuin onkin, joten en ymmärrä kaipuuta. Hienoja hetkiä tarjosi, mutta se on ollutta ja mennyttä. Nyt on aika uusien JYP tarinoiden.
 

knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Minulla ei, miksi ihmeessä Immonen olisi yhtä-äkkiä moiseen täällä jälleen vertynyt kun on hiljalleen JYPissä taantunut. Hienoa että nyt kulkee ja kuten aiemminkin sanonut itse olisin Immosen täällä pitänyt, ainoana papoista mutta rooli lähtökohtaisesti olisi ollut 2-3 sentteri ei kärkiheppa. Hienoa kuitenkin että kulkee.

Loppupeleissä se pärjääminen vaatii yksinkertaisesti hommia. Ja Immonen on sellainen pelaaja joka varmasti tietää mikä riittää ja mikä ei.

En usko että Immonen olisi halunnut vetää 2 kautta peräkkäin tuolla tavalla miten JYP.ssa tuli viime kaudella suoritettua. Joten tästä tulen sellaiseen johtopäätökseen että Immonen olisi luultavasti noussut takaisin tuolle hyvälle tasolle myös JYP.ssä. Rooli olisi ihan hyvin voinut olla 2 tai 3 sentteri. Nämä nyt on näitä.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Minulla ei, miksi ihmeessä Immonen olisi yhtä-äkkiä moiseen täällä jälleen vertynyt kun on hiljalleen JYPissä taantunut. Hienoa että nyt kulkee ja kuten aiemminkin sanonut itse olisin Immosen täällä pitänyt, ainoana papoista mutta rooli lähtökohtaisesti olisi ollut 2-3 sentteri ei kärkiheppa. Hienoa kuitenkin että kulkee.

Enemmän kyllä viimekaudella taisi koko joukkue taantua kun pelkästään yksi pelaaja (toissakaudella kuitenkin 21) maalia. Tuossa ehkä isoin kysymys olisi jatkamisessa ollut se että olisiko samat hankinnat tehty jos olisi nätä konkareita jatkanut (budjetti rajallinen), olisiko esim. Christoffer jäänyt hankkimatta. Kyllähän tuossa selkeä paikka 2 sentterinä olisi edelleen kyllä jollekin.
 

Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Kyllähän tuossa selkeä paikka 2 sentterinä olisi edelleen kyllä jollekin.
Vahvasti eri mieltä, jos sentteri pitäisi hankkia se nimenomaan olisi vahva ykkönen, JYPillä omasta takaa tänäänkin kokoonpanossa oikeastaan kolme kakkosentteriä + Alanen ja Koskela (joka nyt siis laidassa) sen lisäksi Lambert sivussa. En näe sentterihankinnan tarvetta tai edes sijaa tässä vaiheessa, mutta jos sellaiseen päädytään sen pitäisi olla selkeä ykkössentteri, tasoa Perrin - Immonen parhaina vuosinaan, ei näitä kakkossenttereitä jotai nykyjoukkueessa riittää. Nykyinen Immonen myöskään ei tuohon vastaus olisi, tai olisi edes ollut vaikka nyt hienosti Mikkelissä vetääkin.
 

Corvus corax

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, LA Kuninkaat, John Tortorella
Vahvasti eri mieltä, jos sentteri pitäisi hankkia se nimenomaan olisi vahva ykkönen, JYPillä omasta takaa tänäänkin kokoonpanossa oikeastaan kolme kakkosentteriä + Alanen ja Koskela (joka nyt siis laidassa) sen lisäksi Lambert sivussa. En näe sentterihankinnan tarvetta tai edes sijaa tässä vaiheessa, mutta jos sellaiseen päädytään sen pitäisi olla selkeä ykkössentteri, tasoa Perrin - Immonen parhaina vuosinaan, ei näitä kakkossenttereitä jotai nykyjoukkueessa riittää. Nykyinen Immonen myöskään ei tuohon vastaus olisi, tai olisi edes ollut vaikka nyt hienosti Mikkelissä vetääkin.

Sanasta sanaan samaa mieltä.

Alleviivaan kuitenkin vielä tähän, että
Immonen ei edusta minulle enää voittavaa hevosta.
Siitä huolimatta olisi kelvannut minulle tämän kauden JYPiin, mutta ei ykköshevoseksi.
 

rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
Vaikuttaa olleen siirto Jukureihin hyvä asia Puistolalle, peliajan suhteen ainakin. JYPissä ei mahtunut oikein kokoonpanoon ja Jukureissa pääsee pelaamaan jopa YV:tä.
 

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hyvin on tilaa kun kohta kaikki muut ex-JYP pelurit sairastuvalla

Niin eikös Jormakka ole ollut jo jonkun aikaa ja paluu saattaa kestää edelleen viikkoja. Ja nyt ikävästi Tuppurainen edellisen pelin vahingosta johtuen ja ehkä vähemmän yllättäen nyt myös Löfman.

Jäljellä Immonen, Jurmo ja Puistola. Jakke on kyllä aika rautainen yksilö, loukkaantumisia on todella harvoin, ainakaan sellaisia jotka estää pelaamisen. Varmaan myös valmistautuminen ym. eläminen urheilijana on ollut Jakella kunnossa.
 

Powerage

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Anaheim Ducks
Julius Honka pelaa näillä näkymin uransa parasta kautta jos jatkaa samaan tahtiin miltä tämä alkukausi näyttänyt! Ruotsin liigan parhaita puolustajia sekä hyökkäys että puolustuspäässä! (8 peliin myös tullut 3+2=5).

Pelaa melkein yhtä hyvin kuin pikkuveljensä eräässä Keski-Suomalaisessa seurassa... ;)
 

Somppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, JYP, PELICANS, Florida Panthers, SKA
Pelaa melkein yhtä hyvin kuin pikkuveljensä eräässä Keski-Suomalaisessa seurassa... ;)

No tähän täytyy sanoa että Juliuksen peli on kyllä paljon edellä molempien joukkueiden pelit kattoneena, mutta onhan tuo Anttonin kausi myös hyvin alkanut etenkin pisteiden valossa! :)
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jäljellä Immonen, Jurmo ja Puistola. Jakke on kyllä aika rautainen yksilö, loukkaantumisia on todella harvoin, ainakaan sellaisia jotka estää pelaamisen. Varmaan myös valmistautuminen ym. eläminen urheilijana on ollut Jakella kunnossa.

Tuo on kyllä melko hyvä saldo vielä kun puhutaan kuitenkin että pelannut todella pitkän uran myös maajoukkueessa ja melkein joka vuosi pudotuspeleissä, CHL ja muita turnauksia viellä päälle. Ässistä parikymppisenä jäänyt viimeksi enemmän pelejä välistä mutta silloinkin oli U20 pelejä paljon. Muuten yksittäisiä pelejä vain.
 

koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Koosteiden varassa ollaan, mutta Vatasella on alkanut kyllä ihan mukavasti Sveitsissä. Lauantaina joukkue pääsi pitkästä aikaa voittojen tielle, kun Rapperswil-Jona Lakers kaatui 4 - 1. Sami teki ottelussa voittomaalin ja oli kolmannessa maalissa kolmossyöttäjä. Näyttää kyllä hyvältä siinä mielessä, että peli pyörii mukavasti Vatasen kautta ja mies on taas oma juonikas itsensä. Ehkä näillä otteilla on jotain mahdollisuuksia jopa olympialaisiin asti? MM-kisat on kyllä selviö, jos vaan (nyt et perkele loukkaannu) terveenä pysyy.


 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllä Olympialaisten pitäisi olla edelleen täysin realistinen tavoite Vadulle. Onhan siellä pakistossa kilpailua, eli ei se paikka toki mikään selviö ole.

Mutta vaikuttaa löytäneen peli-ilonsa jälleen. Sitä varmasti lähdettiin Sveitsistä myös hakemaan, joten hyvältä näyttää.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Vatanen eilen illalla 0+3 kun Geneve sulatti 3-5 johtonsa 7-5 tappioksi. Video ei tarjoa mitään maininnan arvoista pisteiden suhteen, eli jätän laittamatta tällä kertaa.

Ensimmäisessä syötössä Vadu syötti viivalta Tömmernesille maalin lähelle joka haki hienosti vedon väärällä puolella ollessaan. Toisessa syötössä Vadu pommitti viivalta ja kiekko pomppi onnella Marco Mirandan lapaan. Tämä viimeisteli. Kolmannessa syötössä Vadu levitti viivalta valekudilla Tömmernesille oikealle, hän jatkoi kiekon maalille ja Winnik viimeisteli.

7 ottelua 3+7=10 +2.

Vähäisellä katsonnalla Geneve ei puolusta yhtään vaan tuo tuntuu suojatyöpaikalta hyökkäyspelille. Ellei sitten liian kova vastus jätä 0-1 maaliin. Veskarit myös ihan jäätävää kuraa ja itse en helpolla maalivahtia hauku.

Vatasella on varmasti hauskaa, mutta tuolla tulee nyt ihan väärää signaalia jos meinaisi vielä hakea nousua korkeammalle. Toivottavasti joutuisi ottamaan joukkueen ihan kunnolla reppuselkään kun nyt vetävät Tömmernesin kanssa aika hyvin samalla aaltopituudella. Joukkue kuitenkin tuntuu ottavan illasta toiseen turpaansa.

Itseluottamus kohisee pisteiden myötä ja se on tärkeää. Se on sitten huonompi homma kun joukkue harrastaa 4-10 ja 7-5 tappioita.
 
Viimeksi muokattu:

inkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kotka Rankki ohutta yläpilveä
Entinen Jyp pärjää maailmalla, nykyinen ei edes kotona. Virtaskiekko on tullut jäädäkseen... ei vaan se on rakentanut pesän Hippokselle!
 

spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Sami Nikun eka peli kahdeksaan kuukauteen: 15 min peliajalla 0+2 ja +3, valinta ottelun kakkostähdeksi. Montrealin mies siis nyt.

Hyvä, että pääsi pois Winnipegistä.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
NHL:ssä se on niin tuurin kauppaa mihin joukkueeseen päätyy ja minkälaiselle pelaajalle on tarvetta missäkin joukkueessa. Nyt Niku näyttää olevan oikeassa joukkueessa.

On NHL-pelaajia ja sitten on NHL-pelaajia, jotka joutuvat pelaamaan Paul Mauricen alaisuudessa. Winnipegissä olisi luultavasti nosteltu pystiä, jos heillä olisi kunnon valmentaja eikä epäkuvatus Paul Maurice. Hyvin on ajanut Maurice ja kumppanit aika monta hyvää pelaajaa pois Winnipegistä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös