Mainos

Micke-Max Åsten HIFK:ssa

  • 314 690
  • 1 389
4

444

Mä sanoin tänään itselleni, että tänään tulee 4. maali tällä kaudella. Jos harrastaisin vedonlyöntiä muutenkin kuin hävitäkseni vähätkin rahani, olisin pistänyt mottipäisen tälle aavistukselle.
Rehellisyyden nimissä voin kertoa, että ei ollut ensimmäinen kerta tällä kaudella, kun sama etiäinen oli mielen päällä.
 
Pate44

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, QPR, Leicester
Huomasiko kukaan muu että Åsten on tehnyt kaikki neljä maaliaan käytännössä vasempaan yläkulmaan.

Kolmas maali on vähän siinä ja siinä, meni mielestäni maalin vasemmasta yläkulmasta ja päätyi oikeaan yläkulmaan.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämähän on myös uusi maailmanennätys! En usko, että yksikään Muuli on tehnyt Liigassa neljää maalia saman kauden aikana ennen tätä iltaa. Kolmeen oli eräs Muuli pystynyt aikaisemminkin, mutta neljä on enemmän kuin kolme.

Onnea Micke! Tykästyin kovasti myös hänen tuuletukseensa. Aitoa riemua ja se on parasta. Ei sellaisesta kuittaile kuin nolot juntit.
 
Tarantula

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Nyt vaan viides vielä samaan syssyyn. Hei me ollaan vielä syyskaudella ja Suomen Paras Muuli tehny neljä jo.

Kyllä noista samettikäsistä lähtee vielä lisää. Lehterää selvästi edellä kuitenkin.
 
Nicky Nichols

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
EP ennakoi Muulille kauden päätteeksi kymmentä maalia…

Eipä siinä, ennätykset on tehty rikottaviksi. Ja näinhän se on, ettei Muulin tämän kauden maalimäärä neljään jää.

The Mule is loose.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: WPK

Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, KooKoo-Juniorit
Olemme Pro Åsten-liikkeen nimissä laittaneet patsashankkeen vireille.
Pohjakivi muurataan Nordiksen pihaan, kun maali numero 4. näkee päivänvalon.
Riemukkain terveisin, Br. Kake, founder/ceo of Pro Åsten
Paavo Arhinmäki jarruttaa patsashanketta.
Valituskierros on saatu köyntiin
Ennakkotietojen mukaan noin vuonna 2035 hanke on maalissa.
Rakkain terveisin, Br. Kake, founder/ceo of Pro Åsten
 
Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt vaan viides vielä samaan syssyyn. Hei me ollaan vielä syyskaudella ja Suomen Paras Muuli tehny neljä jo.

Kyllä noista samettikäsistä lähtee vielä lisää. Lehterää selvästi edellä kuitenkin.
Ihan varmasti tulee lisää vielä, veikkaan että Muuli vetää 7 maalin runkkarisarjan.
 
Spartacus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pelaat 12 vuotta ja 464 peliä Liigaa nelosen laitaa eli kaikkein helpoimmin sekä halvimmin korvattavinta pelipaikkaa. Nouset kulttipelaajaksi ja kun teet neljännen maalin yhden kauden aikana ensimmäistä kertaa, niin Nordis laulaa sun nimeä ja koko vaihtopenkki jossa on monenlaista mestaria ja olympiavoittajaa tuulettaa. Äijä.
 
Vaakuna

Ja siksi tämä on HIFK!
 
ElmerMoody

Jäsen
Suosikkijoukkue
✦ IFK ✦
Huutokaupassa on kaksi Muulin paitaa; 1. ja 2. erien paita sekä 3. erän paita. Muuli teki maalinsa 2. erän lopussa, mutta jostain syystä tuo 3. erän paita on tällä hetkellä menossa paljon korkeammalla hinnalla. Mikäs koukku tuossa nyt on jota en ymmärrä?
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Huutokaupassa on kaksi Muulin paitaa; 1. ja 2. erien paita sekä 3. erän paita. Muuli teki maalinsa 2. erän lopussa, mutta jostain syystä tuo 3. erän paita on tällä hetkellä menossa paljon korkeammalla hinnalla. Mikäs koukku tuossa nyt on jota en ymmärrä?
Olisko joku vaan laittanut korotusautomaatin päälle kipurajaan asti sille 3. erän paidalle?

Edit. Ei näköjään. Voi olla että tuohon on vaan tarjottu se mitä ollaan valmiit maksamaan ja jos menee yli rajan niin lyödään sama pienemmällä hudolla olevaan ryijyyn.
 
Nashpre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK:n sairastupa, HIFK, Liverpool FC
Huutokaupassa on kaksi Muulin paitaa; 1. ja 2. erien paita sekä 3. erän paita. Muuli teki maalinsa 2. erän lopussa, mutta jostain syystä tuo 3. erän paita on tällä hetkellä menossa paljon korkeammalla hinnalla. Mikäs koukku tuossa nyt on jota en ymmärrä?
3. erän paidassa tuoreimmat hiet. ;)

(ja toki kyllä tiedän että paidat pestään pelien jälkeen)
 
MSU

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sillä olettamalla että on rosterissa kaikki tulevat pelit niin 3.1. pelattava SaiPa ottelu on Muulille 470. runkosarjaottelu IFK:n paidassa, eli ohittaa Matti Hagmanin ja nousee IFK:n seurahistorian 10. eniten runkosarjaotteluita pelanneeksi pelaajaksi. Myös Darren Boyko sijalla 9. tulee todennäköisesti jäämään taakse tällä kaudella, ja ensi kauden runkosarjassa sitten nouseekin jo sijalle 7. ohi Raimo Hirvosen & Jan Lundellin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös