Ei se mitään herkkua ollut... jos toki ei ole nykyaikakaan.
60-luvustahan sanotaan, että jos muistat siitä jotain, et ollut siellä. 80-luvusta voisi sanoa, että jos muistelet sitä hyvällä, et ollut siellä.
Itse olen kasariajan koululainen. Siirryin yläasteelle -83, jolloin elettiin sitä aikaa että musiikkivideot alkoivat hiljalleen ryömiä eetteristä kuvaputkille ihan maaseudullakin. Mistään kaapeleista ei tiedetty mitään, satelliittivehkeistä korkeintaan puhuttiin. Siinä kaikki.
Yläasteen opinto-ohjaaja oli semmoinen nuori mies, ihan kunnon opettaja muuten. Nuo opo-tunnit katsottiin suurelta osin musiikkivideoita, ellei joskus harvoin ollut jotain ihan asiaakin. Musavideot olivat vuokrakassuilta kopioituja pätkiä ja kotimaisen antenniverkon antia. Siihen aikaan kenellekään ei tullut mieleen mitkään tekijänoikeusasiat. Uskonnonopettaja ja pari muuta marttaa kyttäsivät aika ajoin, ettei lomanalusaikojen löysätunneille tuoda mitään moottorisahamurhaajia tai muuta K18-kamaa. Kerran käry kävi, ja paikallisen kodinkoneliikkeen jamppa sai muistaakseni sakot kauhuleffan vuokraamisesta roimasti alaikäiselle.
No, takaisin sinne opo-tunneille. Suurin osa niistä musavideoista tuntui silloin typerältä kuralta, josta tuli vaivaantunut olo. Nyt vaikutelma olisi varmaan vielä pahempi. Kid Creole & Coconuts, Duran Duran, Taco, Human League, Nena, Culture Club... Poppitylsyyksien lista oli pidempi kuin nälkävuosi. Heviosastolla oli sitten näitä sukkahousuorkestereita. Jossain vaiheessa tulivat nämä tissitähdet, mitä kaikkia niitä oli, Sabrina, Sinitta, Samantha Fox. Hyvät bänditkin kuten Rush ja Status Quo tekivät hetken aikaa jotain ihmeen paskaa 80-luvulla.
Mutta Michael Jackson oli toista maata. Ei niinkään Jacksonin yhdentekevältä tuntunut musiikki, jota en privana jaksanut ollenkaan kuunnella. Myös Jackson vaikutti kovin todellisuudelle vieraalta joskin karismaattiselta pelehtijältä, jossa ei nuorelle Kääpiölle oikein ollut tarttumapintaa. Vaan ne videot olivat taidokkaasti tehtyjä eikä dollareita ollut niissä säästelty. Työn jälki oli ehdottoman ammattimaista. Jacksonin jutuissa oli aina jokin juoni, ne olivat kuin pieniä fantasiaelokuvia. Siksi niitä videoita oli kiva katsoa, ihan riippumatta siitä tykkäsikö itse musiikista tai Jacksonin liikkumisesta. Näin 80-luvun eläneenä sanoisin, että Jackson oli ensimmäinen artisti joka todella otti musiikkivideon haltuun ja viimeisteli sillä maailmanlaajuisen suosionsa. Siltä se ainakin joskus vuosia 83-84 muistellen näytti.