Täytyy vielä pyöräyttää kokonaisuus ihan kunnon jytinöiden kera Blu-Raylta, mutta ulkoillessa ja koneen ääressä kuulokkein kuunneltuna seuraavanlaisia ajatuksia uutukaisesta:
*Aluksi esimerkiksi For Whom the Bell Tollsin tuore sovitus ei ihan lähtenyt. Ehkä vertasin liikaa alkuperäiseen S&M-vetoon, joka saattaa olla suosikkiversioni ko. biisistä. Jouset tukee siinä alun riffittelyä jäätävän hyvin ja Jamesin laulusuoritus on aika kova.
*...mutta olen nyt vähän lämmennyt tälle tuoreelle versioinnille! Ylipäätään kiva, että näissä alkuperäisestä setistä kierrätetyissä klassikoissa on haettu vähän erilaisia kulmia sovitusten kanssa. Olisin yhden "ilmiselvyyden" voinut antaa poiskin, mutta no, komeastihan ne jytisee. Nukkemestarin orkesterisovitus niin ikään komea, mutta tuossa vaiheessa keikkaa yleisö on niin vahvasti Jamesin näpeissä, että orkesteri jää jotenkin taka-alalle, vaikka siellä taustalla jytiseekin. Hauska ilmiö sinänsä.
*The Outlaw Torn ja No Leaf Clover ovat saaneet miellyttävää syvyyttä ja kypsyyttä vuosien myötä - etenkin ensiksi mainittu.
*The Day That Never Comes. Ai saatana. Tätä odotin ja en pettynyt. Intro on huima.
*Tosin mainittakoon, että ihan vaan audio-muodossa kuunneltuna miksaus jää välillä turhan tuhnuksi, mutta jooh.
*Arvostan aina sitä, kun yhtyeet ottavat ns. deep cuteja ohjelmistoon ja kyllähän All Within My Hands ja Unforgiven III ovat jo kuriositeetin tasolla komeita, mutta äkkiseltään vaikutelma jäi vähän "itsetarkoituksellisesti erikoiseksi" ja jäin väkisinkin miettimään, että olisihan koko Unforgiven-trilogian voinut tähän formaattiin ympätä ja olisiko joku muu biisi istunut vieläkin nätimmin tuonne All Within My Handsin sijaan, mutta no, hatunnosto joka tapauksessa raikkaasta settilistaliikkeestä ja kyllähän tämä näin minullekin maistuu, ei siinä mitään!
*Aiempaan viitaten, setistä on tosiaan paha kitistäkään, mutta Confusionin olisin kernaasti tiputtanut esimerkiksi mainittujen Unforgiven-lisien tai jonkun muun vanhemman tuotannon "melodisen" palan tieltä. Wherever I May Roamista alkava lopun hittiputki perustelee itsensä, mutta ainakin tuon mainitun Whereverin sijaan olisin toivottanut alkuperäisestä setistä jonkun Devil's Dancen tai Bleeding Men tervetulleeksi vähän raikastamaan loppupuolta.
*Siinä ne suurimmat napinat tosiaan onkin, eli tiiviisti ainoastaan 1-2 eksoottisempaa palaa turvallisten/alkuperäisestä setistä kierrätetyn biisin ja/tai Confusionin tilalle olisi maistunut tänne ja etenkin The Unforgiven-trilogian hyödyntämättä jättäminen on mielestäni pienoinen hukattu mahdollisuus, mutta hyvinhän tuo nyt kuitenkin maistui. Vähän ähkyä joo, mutta sitähän nämä aina. Siinä missä Confusion ei ainakaan vielä niin lähtenyt, niin Moth into the Flame ja Halo on Fire taipuivat tähän formaattiin tuolta uusimmalta albumilta varsin hienosti.
Oma suhteeni yhtyeeseen noin yleensä on hauskan ristiriitainen ja "ähkyherkkä", mutta tässä vuosien mittaan olen huomannut monien biisien ja ihan levyjenkin asettuneen aika tukevasti musiikkikirjastooni, sekä kuvainnollisesti että ihan kirjaimellisesti.
Alkuperäinen S&M oli ensimmäisiä kosketuksia Metallican tuotantoon MÄSTERÖFPUPETSAIMPULINJÖORSTRIIINGS ja Nothing Else Matters -ilmeisyyksien ulkopuolelta ja on monella tapaa edelleen itselleni tärkeimmästä päästä ko. yhtyeen tuotoksia. Tässä korostuu toki se, että pidän Loadin materiaalista (tai no osasta, sehän rönsyilee kamalasti ja Reload vielä pahemmin) varsin paljon ja nuo sinfoniset versioinnit For Whom the Bell Tollsista ja muutamasta muusta ikivihreästä edustavat edelleen suosikkimetallicaani, joten siinä mielessä tämä S&M2 nostatti jopa yllättävän kovia fiiliksiä itsellä. Ja kyllähän herrat taas toimitti!