Mainos

Metallica-keskustelu

  • 769 358
  • 4 062

F#21

Jäsen
Ennen oli kaikki paremmin, vai miten se menikään.

Järjestelyt oli kyllä ihan hyvin onnistuneet, pl. nuo vessat kuten mainittiin. Ei tarvinnut turhia jonotella ja alueelta poistuminenkin meni ihan hyvin kun oli mittari järjestetty valmiiksi. P1-parkkipaikalla näytti olevan melkosesti autoja, niin siellä on saattanut viimeisillä hetki vierähtää.
Tuota aluetta voisi kyllä muokata siten, että duunattaisiin se loivaan mäkeen, jolloin taaempaakin näkee lavalle.

Miinuksena känniset ääliöt, jotka eivät osanneet muuta kuin törmätä mahdollisimman moneen ihmiseen.
 
vsmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU
Miinuksena känniset ääliöt, jotka eivät osanneet muuta kuin törmätä mahdollisimman moneen ihmiseen.

Onhan noi ärsyttäviä tungoksessa, mutta poistuessa nauroimme silmät vedessä, kun väki on vinossa vähän joka suuntaan. Siitä olisi saanut hyvän videokoosteen.

Nykyiset kännykät on sen verran pieniä, etteivät ne pahemmin häiritse verrattuna siihen, että joku tanssii ja huitoo keikan aikana kädet ylhäällä. Tuo on vissiin vielä sallittua.

Itselle on pituutta kertynyt sen verran, että voi ottaa videokuvaa kännykkä suunnilleen kasvojen tasalla. Muuten minun nuppini sitten varmaan häiritseekin takana olevia :)
 
Turkoosisalpa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
10 kertaa on nyt Metallica nähty ja kaikkiaan noin 60 Metallican eri biisiä nähty livenä. Kyllä eilinen Kuuma kesä nousee top1 keikkakokemusten joukkoon, pojat veti biisin c-osankin!

Revenge ja No Leaf Clover olivat itselle keikan muut kohokohdat. Spit out the bone on helvetin hyvä biisi, mutta eivät ne oikein sitä biisiä saa keikalle läjään. Muuten sujuvaa ja vahvaa suorittamista. Hammet on nostanut viime vuosien aikana omaa tasoaan ja James on päällikkö!
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Nykyiset kännykät on sen verran pieniä, etteivät ne pahemmin häiritse verrattuna siihen, että joku tanssii ja huitoo keikan aikana kädet ylhäällä. Tuo on vissiin vielä sallittua.

Niin no, pitäisihän tälle asialle jotain tehdä, vaikka ei se tietenkään tule muuttumaan.

Vaikutti kyllä todella vaisulta tunnelmalta, katsoin vedon myös aivan lavan edestä.
 
Liitteet

  • luurit.jpg
    luurit.jpg
    129,6 KB · kertaa luettu: 528

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Bändi on edelleen ns. jiirissä eli homma kulkee perusvarmasti omalla painollaan hittien kantamana edelleen, mutta selvästikään ei mistään turhasta rutinoitumisesta ole kyse. Hardwiredin kappaleet pitävät show:n eloisana ja varsinaisesti kukaan ei ole taantunut instrumenttinsa kanssa (Lars on aina ollut Lars), niin ei tässä mitään hätää ole.

Kyllä nyky-ihminen on yksi itsekäs vittupää välillä kieltämättä tuon puhelimensa kanssa. Olin katsomassa Eaglesia Tukholmassa ja hyvissä ajoin jo ennen puoli vuotta keikkaa tuotiin ilmi, että videointi ja kuvien ottaminen kielletty, sama luki lipussa. Vielä ennen keikkaa useaan kertaan kuulutettiin, että keikan taltiointi kielletty. Meni noin 25 sekuntia keikan alkamisesta, niin jo kaivettiin huaweit povarista kuin Bond taskumatin.

Ei tuota ilmiötä saada koskaan kuriin ja ehkä ei halutakaan. Paitsi Rob Halford.
 
SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV, Artun pumppu

Jakedeus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Nykyiset kännykät on sen verran pieniä, etteivät ne pahemmin häiritse verrattuna siihen, että joku tanssii ja huitoo keikan aikana kädet ylhäällä. Tuo on vissiin vielä sallittua.

Itselle on pituutta kertynyt sen verran, että voi ottaa videokuvaa kännykkä suunnilleen kasvojen tasalla. Muuten minun nuppini sitten varmaan häiritseekin takana olevia :)

Aisaatana, hevibändin keikalla joku heiluu ja huitoo. Jos tämä häiritsee, niin tässä tapauksessa voisi sanoa, että ehkä kannattaisi mennä taaksepäin tai jäädä kotiin.

Mutta tulihan se taas huomattua kuinka Metallica keikalla tunnelma on mitä on. Ja jos tästä joku valittaa, niin ehkä se yleisön ja esiintyjän välinen intensiivinen vuorovaikutus on kuitenkin yksi livekokemuksen suola, mikä tulee kuitenkin vielä huomattua aina silloin tällöin. Esim. Tuskassa Metallican virkaveljien soittaessa. Ja totta kai tätä haittaa se, mitä suurempi osa kuuntelijoista keskittyy tekemään yleisössä jotain muuta kuin antautumaan musiikille: kuvaamaan, keskustelemaan(!), jopa selvästi tylsistymään(!). Ja ehkä tämä esiintyjienkin näkökulmasta on näin, koska sitä pyritään rajoittamaan. Näin tapahtui näkemistäni ainakin NIghtwishin ja Rammsteinin keikoilla, jotka kummatkin kokoluokan puolesta vertautuvat Metallicaan.

Eli siis todella laajamittainen kuvaaminen harmittaa siksi, että se tosiasiallisesti vaikuttaa minun keikkakokemukseen, mutta myös siksi, että se osoittaa kuinka paljon ihmisillä on tapoja, joita en vain ymmärrä: mitä niillä videoilla kuvaamisen jälkeen tehdään? (Ja vielä kun Metallicakin julkaiseen youtubiin ihan protasonkin kamaa).

Muuten keikka oli taas bändin puolesta kova. On aina hienoa, kun settilistassa tän tason bändillä on yllätyksiä: No Leaf Clover, Disposable Heroes, Frantic. Lisäksi Spit Out the Bone on todella kova biisi ja keskeinen osoitus siitä miksi bändi on edelleen relevantti. Kuitenkin kokonaisuudessaan näkemistäni keikoista tämä oli heikoin. Yksinkertaisesti siksi, että ensimmäistä kertaa tuli kunnolla kiinnitettyä huomiota siihen, kuinka vihkoon Larssi vetää. Vähän pelottaa aidosti koska homma ainakin nopeiden biisien kohdalla käy liian haastavaksi.
 
heavylutaa18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Seattle Kraken
En tykkää tosta Larsin kikkailuista melkein jokaisen biisin kohdalla. Pitäs sen menon simppelinä ni toimis paljon paremmin nuo biisit. Iltalehdissä hehkutettu tota Sad but Truen vetoa mutta eipä parin Youtube otannan perusteella ole kovin kummoinen veto harmaassa ilta auringossa. Varmasti toki toimi paikanpäällä paremmin, mutta meh. Täytefilliä fillin perään ja ihan turhia suurin osa. Ei toimi ei.
 
Morgoth

Jäsen
Eli siis todella laajamittainen kuvaaminen harmittaa siksi, että se tosiasiallisesti vaikuttaa minun keikkakokemukseen, mutta myös siksi, että se osoittaa kuinka paljon ihmisillä on tapoja, joita en vain ymmärrä: mitä niillä videoilla kuvaamisen jälkeen tehdään? (Ja vielä kun Metallicakin julkaiseen youtubiin ihan protasonkin kamaa).

Joskus 80/90-luvulla tuli toki kuunteltua bootlegeja joiden kohdalla ei aina voinut olla varma kuunteleeko jotain äänitettä teurastamon kellarista vai onko kyseessä joku hevibändi, joten toki nuo kännykävideot ovat siihen verrattuna melkoinen parannus. Osalla on vielä pakonomainen tarve jakaa sitä omaa paskaansa mm. youtubeen. Varsinkin Metallica kohdalla en ymmärrä, kun youtubesta taitaa löytyy kaikilta keikoilta ainakin yksi biisi. Mutta eihän ihmiset voi nykyään enää edes liikenteessä ajaa autoa ilman puhelimen runkkaamista samalla. Suurin intohimo nykyään ihmisillä taitaa olla puhelimen runkkaaminen, aina ja kaikkialla. Energia ei vain yksinkertaisesti riitää mihinkään muuhun.
 
teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Se on kyllä mukavaa, että tarpeeksi raskailla keikoilla kun käy niin ei niitä puhelimiakaan näy, kun porukka pyörii pitissä ja pitää hauskaa.
 
5hole

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, VGK, Savolaiset, Jokerit, CBJ?
Kävi amatöörimainen virhe. Keikan loputtua ei ollut enää juomista matkalle, joten laskuhumala kerkes tulla parissa tunnissa, ja siitä laskusta ei ollut enää nousijaksi. Pää tyynyyn vei voiton Big Titsistä. Vähän vituttaa moinen munattomuus.
Et menettänyt mitään, se oli jo kiinni siihen aikaan. Tultiin nimittäin samalla junalla ja pistettiin asia merkille...
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Bändi on edelleen ns. jiirissä eli homma kulkee perusvarmasti omalla painollaan hittien kantamana edelleen, mutta selvästikään ei mistään turhasta rutinoitumisesta ole kyse. Hardwiredin kappaleet pitävät show:n eloisana ja varsinaisesti kukaan ei ole taantunut instrumenttinsa kanssa (Lars on aina ollut Lars), niin ei tässä mitään hätää ole.
Etkös sinä vielä uusimman levyn ilmestymisaikoihin haukkunut bändin ja sen nykyisestä musiikista tykkäävät maan rakoon?
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Eli siis todella laajamittainen kuvaaminen harmittaa siksi, että se tosiasiallisesti vaikuttaa minun keikkakokemukseen, mutta myös siksi, että se osoittaa kuinka paljon ihmisillä on tapoja, joita en vain ymmärrä: mitä niillä videoilla kuvaamisen jälkeen tehdään? (Ja vielä kun Metallicakin julkaiseen youtubiin ihan protasonkin kamaa).
Miksi kukaan amatööri kuvaisi yhtään missään, koska jokaisesta kohteesta ympäri maailman löytyy ammattilaisten kuvaamia kuvia ja videoita? Omaksi muistoksi oman kokemuksen tallentamiseksi tietenkin. Kyllä, osa kuvaa konserteissa, matkoilla, juhlissa yms. vähän liiankin innokkaasti, mutta noin yleisesti kuitenkin muutaman kuvan ja videon ottaminen on mielestäni aivan luonnollista. Juuri viime viikolla selailin omaa Google Kuvat settiäni, jossa on vuodesta 2003 muutama kuva ja klippi kertynyt. Joukossa joitain keikkaotoksia myös ja hauskahan niihin muistoihin oli palata. Somessa julkaistut sitten palaavat automaattisesti sen päivämäärän muistoina edellisiltä vuosilta esiin. Inhimillistä, tarinallisuutta.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Ei ole kyllä tuo paikka minua varten. Känniset ääliöt heiluu ja törmäilee miten sattuu. Tautiset jonot joka paikkaan ja istumapaikkoja ei vaan ole. Oli kyllä paskin keikka millä on tullut käytyä. Ei vaan jaksa näin keski-ikäsenä ymmärtää miksi joku lähtee keikalle, maksaa helvetin kalliin lipun ja sitten vedetään sellaset naamat ettei edes muista keikasta mitään. Oli eka ja vika Kantolan keikka minulle. Stadionille istuun sitten johonkin sivukatsomoon ensi kerralla. Tätä se kai on kun ikää tulee.

Bändissä ja soittamisessa ei ollut vikaa, mutta kun on liikkeellä eläkeläisen ja kauniimman osapuolen kanssa ja sieltä tullaan läpi tämän tästä kännissä ja melkein juosten muista välittämättä, niin menee aika ihan muuhun kuin musiikista nauttimiseen.
 
hiitti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United
Miksi kukaan amatööri kuvaisi yhtään missään, koska jokaisesta kohteesta ympäri maailman löytyy ammattilaisten kuvaamia kuvia ja videoita? Omaksi muistoksi oman kokemuksen tallentamiseksi tietenkin. Kyllä, osa kuvaa konserteissa, matkoilla, juhlissa yms. vähän liiankin innokkaasti, mutta noin yleisesti kuitenkin muutaman kuvan ja videon ottaminen on mielestäni aivan luonnollista. Juuri viime viikolla selailin omaa Google Kuvat settiäni, jossa on vuodesta 2003 muutama kuva ja klippi kertynyt. Joukossa joitain keikkaotoksia myös ja hauskahan niihin muistoihin oli palata. Somessa julkaistut sitten palaavat automaattisesti sen päivämäärän muistoina edellisiltä vuosilta esiin. Inhimillistä, tarinallisuutta.
Jep itse ainakin todella iloinen tämän kesäisestä videoclipistä missä corey taylor näyttää peukkua suoraan eturivin kameraani. Harmittaa kun ei ollut protasoinen kuvaus joten poistaahan se pitää. Ja näitä kaikkia eri muistoja keikoilta on erittäin paljon joita tulee katseltua viikottain.

Nykyaika on jees ja keikoilla on edelleen hyvä meininki!
 
MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Porukkaa oli kyllä. Päätettiin sitten kavereitten kanssa istua takana mäessä. Siitä pääsi hyvin olut-tiskille ja keikan näki ihan ok vaikka kaukana oltiin. Ei vaan ollut kiinnostusta lähteä tunkemaan yleisömassan sekaan. Juna-aseman ja Kantolan väli liikuttiin taksilla kun ei jaksettu laiskuuttaan kävellä. Takseja oli ainakin heti vapaana molemmissa päissä.
 
Hevi

Jäsen
Tulipahan itsekkin käytyä ensimmäisellä Metallica-keikallani. Golden Circlessä olin ja ihan hyvä fiilis ainakin minun kohdalla oli katsomossa. Siellä oli jopa vähän väljää ja kännisiä ei siellä juurikaan näkynyt.

Poistuminen toki oli aika turhauttavaa sieltä kun juuri nämä humaltuneet räpelti siellä sun täällä ja välillä oli ihan sumppua ja jono ei liikkunut. Auto oli n. 3km päässä.

Itse bändistä niin kyllä hyvän keikan vetivät. James tuntui olevan kovassa vedossa.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Ei vaan jaksa näin keski-ikäsenä ymmärtää miksi joku lähtee keikalle, maksaa helvetin kalliin lipun ja sitten vedetään sellaset naamat ettei edes muista keikasta mitään.
Ei tarvitse olla keski-ikäinen kun tämä alkaa ihmetyttämään. Metallicaa olin katsomassa ekaa kertaa 19-vuotiaana ja silloin takana jonossa pyöri sellainen kaveri että ihmettelen jos pääsi edes Hartwall Areenalle sisälle ja jos pääsi niin aivan varmsti mitään muistikuvia ei keikalta ole. Mutta jokainen tyylillään toki.

Toki paljonhan näistä känniurpoista on myös niitä jotka on jollain firman vippilipulla sisällä ja senttiäkään ei ole tarvinnut maksaa, mutta noin yleisesti kuitenkin aika paljon niitä känniurpoja paikalla on.
 
The_Trooper

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Keski-ikäisenähän tämä juuri kuuluu ymmärtää. On huomattavasti helpompi kertoa kotiväelle lähtevänsä katsomaan Metallicaa kuin ilmoittaa, että vetää parin päivän rännin. Siinä ei yksi satanen paljoa paina.
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Etkös sinä vielä uusimman levyn ilmestymisaikoihin haukkunut bändin ja sen nykyisestä musiikista tykkäävät maan rakoon?

Vaikka vanhan Metallican ystävä olenkin, olen Hardwiredin biiseistä alkanut ihan pitämään. Se tosin vaati paljon toistoa sekä yhden käydyn viime vuotisen keikan.
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Ei ole kyllä tuo paikka minua varten. Känniset ääliöt heiluu ja törmäilee miten sattuu. Tautiset jonot joka paikkaan ja istumapaikkoja ei vaan ole. Oli kyllä paskin keikka millä on tullut käytyä. Ei vaan jaksa näin keski-ikäsenä ymmärtää miksi joku lähtee keikalle, maksaa helvetin kalliin lipun ja sitten vedetään sellaset naamat ettei edes muista keikasta mitään.

Alkoholiongelmastahan tämäkin kertoo, en usko että kaikki tarkoituksella ovat itseään niin seipääseen tintanneet, vaan joillakin ei tenutus pysy kontrollissa eli kun yhden otat niin se on sama vaikka edessäsi tanssisi Paavi, olet yhtä jurrissa. Tosin Paavin tanssia moni varmaan mielummin jurrissa katsoisikin, mutta anyway. Jossain vaiheessa näitä peltokeikkoja takaa alkaa tumuisimmat ihmiset vyörymään kohti eturiviä eikä siinä ihan kauheasti väistellä.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Keski-ikäisenähän tämä juuri kuuluu ymmärtää. On huomattavasti helpompi kertoa kotiväelle lähtevänsä katsomaan Metallicaa kuin ilmoittaa, että vetää parin päivän rännin. Siinä ei yksi satanen paljoa paina.
Tarvitseeko silti ostaa se keikkalippu ja mennä vetämään se ränni? Voihan sitä sanoa että lähtee Metallican keikalle vaikka olisi tenuttamassa jossain ihan muualla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös