Mainos

Metallica-keskustelu

  • 769 358
  • 4 062

septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Menee osin aiheen ohi, mutta järjestelyihin liittyen täytyy sanoa, että oli melkoinen kulttuurishokki (positiivisessa mielessä), kun reilu vuosi sitten osallistuin Wacken -festareille Saksassa, aivan käsittämätöntä miten olivat onnistuneet järjestämään tuollaisen pienen tuppukylän pelloille parin kaksikaistaisen tien varrella tapahtuman jossa on n. 80 000 ihmistä päivittäin ja MIHINKÄÄN ei koko festarin aikana tarvinnut jonottaa yli kymmentä minuuttia, harvoin edes viittä.

Suomessa kun ei edes kahdenkymmenen ihmisen palvelemiseksi toimintoja osata järjestää ilman että siitä aiheutuisi jonoa. Metallicaa tuli käytyä katsomassa Sonisphereillä Porissa ja Helsingissä ja molemmissa järjestelyt olivat aivan järkyttävällä tasolla, sisään ja ulos yli tunti, vessoihin 40min ja jossain vaiheessa vessojen puute johti kusen lainehtimiseen kentillä, olutta ei tarvinnut klo 14 jälkeen edes kuvitella juovansa ja ruokakin taisi loppua kesken jommassa kummassa.

Kantolassa en ole juuri em. syystä käynyt ja kuulemani perusteella hyvä niin, tuskinpa tulee lähdettyä nytkään. Tästä "vastavalittajat" aina sanovat että suurissa tapahtumissa joutuu aina jonottamaan ja ei kannata lähteä jos sitä ei kestä, heille suosittelisin tutustumista festareihin muualla Euroopassa, esim. juurikin Wackenissa, jossa voivat omin silmin nähdä että se on oikeasti mahdollista laadukkaalla toteutuksella. Toki 30 vuoden kokemus tuo edun verrattuna satunnaisempiin tapahtumiin.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Kantolassa olin kaksi vuotta sitten katsomassa AC/DC:tä ja itsellä kyllä ei suurta valittamista ollut. Kaljaakin sai nopeasti kun ei mennyt siihen yhteen keskittymään missä oli... noh kaikki paikalla olleet ihmiset. Vähän sivumalla olevissa myyntipisteissä kun kävi niin ei ollut ongelmia. Kusellekin pääsi kertaakaan jonottamatta.

Ainoa helvetistä oleva juttu ja totaalisen perseestä ollut asia kyllä oli tosiaan se poistuminen sieltä. Sitä en edes käsitä miten se pystyi olemaan niin tuskaista, toivottavasti siitä on menty eteenpäin. Muutenhan tuo on paikkana jopa ihan kelpo esiintymispaikka. Lopulta kun alueelta pääsi pois niin ei siitä pitkään kävellyt erään kaupan pihaan missä pystyi autoa pitämään.

Ei varmaankaan tule Metallican keikalle mentyä. Tai no mistäs sen tietää. Bändi on kyllä hyvässä vireessä joten sen suhteen voisi toki mennäkin, mutta ei ole enää mikään must see juttu kun sen on kuitenkin muutaman kerran nähnyt ja sopivasti erilaisilla settilistoilla ja erilaisissa ympäristöissä. En suoraan sanottuna usko että Kantolan keikka toisi mitään massiivista uutta kokemusta verrattuna Hietsun tai Kalasataman megakonsertteihin.
 

BaronFIN

Jäsen
Esimerkki Kantolasta (AC/DC): keikan päättymisen jälkeen 40 min meni keskustaan kävellen, pyörät alle, kohti Lahtea, autoon keskustan jälkeen ja Lahdessa kaksi tuntia keikan päättymisen jälkeen: kohtuullista.

Meanwhile: velimies oli samassa ajassa päässyt viralliselle parkkipaikalle missä oli sitten jumissa kun traktorilla vedettiin autoja liikkeelle. Kohtuutonta.

Kaukolan tapahtumapuisto on pussin pohjalla oleva peräreikä verrattuna esim Lahden mäkistadionin monttuun. Harmillista, että Lahti ei nähnyt mahdollisuutta kilpailla tässä asiassa Hämeenlinnan kanssa.

Itse en ole koskaan Metallicaa nähnyt livenä vaikka kuuluu sukupolveni yleissivistykseen. Mutta kyllä pohdin ja ankarasti vaikka poika olisi heti menossa. Kunhan nyt Ozzy ja Judas nähtäisiin ensin...
 

Oto Hascak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jos jossain on ollut kaaos, sanan varsinaisessa merkityksessä, niin Rock Fest Ramsteinin keikan jälkeen. Hyi kauhia, kukaan ei tiennyt miten pääsee pois, ellet lähtenyt, ennenkuin keikka loppui. Metallican keikka Porissa oli pientä sen rinnalla.
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Mistäs lippuja on fiksuinta perjantaina aamulla yrittää? Vähän pihalla näistä ostohommista, kun harvoin itse ostan lippuja.
 

Turkoosisalpa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Itsellä lippu jo puhelimessa. Golden circle-lippu ostettu Metclub-myynnin kautta.

Eiköhän noita perjantaina ticketmasterista hyvin saa. Ainoa on nuo circle-liput, joista voi tulla määrää suurempaa kysyntää.
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Mistäs lippuja on fiksuinta perjantaina aamulla yrittää? Vähän pihalla näistä ostohommista, kun harvoin itse ostan lippuja.
Sainpa liput jo, joten ei enää relevanttia. METALLICAAAAAA!! \,,/ Eikä Ghostin näkeminenkään haittaa, nyt kun bändi kiinnostaa. Kerran nähnyt, mutta asenne oli luokkaa evvk.
 

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV, Artun pumppu
Kantola on ihan ok paikka ja poistuminen sieltä on nopeampaa kuin esim. Stadikalta ja kulkuyhteydet tekevät sen ettei tuolla majoituskapasiteetilla ole mitään väliä.

Ihan mielenkiinnosta, minkä tässä kohtaa lasket "poistumiseksi"? Siis itse keikka-alueelta poistumisen, vaiko sen kun palataan takaisin ihmisyyden pariin? Stadikalla tämä jälkimmäinen tapahtuu kun olet porteista ulkona, Kantolassa kävellään kilometrejä ryysiksessä teollisuusalueella.

Olin siellä Gunnarien keikalla, ja ei tuo ryysis minua juuri haitannut, mutta onhan tuo Kantola nyt sellaisessa perseenreiässä ettei mitään rajaa.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Eiköhän noita perjantaina ticketmasterista hyvin saa. Ainoa on nuo circle-liput, joista voi tulla määrää suurempaa kysyntää.

Onko mikään Kantolan aikaisempi keikka edes mennyt täyteen? Luulisi sinne mahtuvan, vaikka jossain kohtaa viranomainen toki lopettaakin myynnin.

Ihmettelisin, jos joskus toukokuussa ei muka lippuja saisi.
 

op777

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juhani Tamminen
Justiinsa tulin keikalta Dreamforcesta. Aika erikoista, että vetävät "kotikylällä" kahta tuntia vaille Cliff Burtonin kuoleman vuosipäivänä, eikä miestä mainita edes puolella lauseella missään vaiheessa keikkaa :/
 

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV, Artun pumppu
Onko mikään Kantolan aikaisempi keikka edes mennyt täyteen? Luulisi sinne mahtuvan, vaikka jossain kohtaa viranomainen toki lopettaakin myynnin.

Ihmettelisin, jos joskus toukokuussa ei muka lippuja saisi.

Mielestäni Gunnarien keikka oli ihan virallisesti loppuunmyyty. Mitä se nyt sitten ikinä tuollaisessa paikassa tarkoittaakaan.
Ilmeisesti se 55 000, koska AC/DC:llä oli se sama. Mutta olihan mesta niin täynnä, että yhtään enempää ei olisi tarvis ottaakaan.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Onko mikään Kantolan aikaisempi keikka edes mennyt täyteen? Luulisi sinne mahtuvan, vaikka jossain kohtaa viranomainen toki lopettaakin myynnin.

Ihmettelisin, jos joskus toukokuussa ei muka lippuja saisi.

Mä jaksan kyllä ihmetellä miten ihmiset tunkevat jonnekin pellolle hevonkuuseen ja sitten tunkevat sieltä tuntikausia takaisin koloihinsa keikan jälkeen. Sellaista orkesteria ei olekaan että maksaisi vaivan tuonne lähteä.

Mulle ainoa oikea tapa käydä keikalla on hotellihuone Helsingin keskustasta, sieltä stadikalle,jäähalliin tai Hartwallille. Keikan jälkeen fiilistelyä kaupungin pubeissa ja siitä hotelliin.

No kukin taaplaa tavallaan,eipä tuo multa pois ole.
 

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Vittu ei malttanut sitten kuitenkaan jättää Metallicaa tälläkään kertaa väliin. Tosin sinne Hämeenlinnan junttipellolle en siltikään lähde. Ostin liput Berliinin Olympiastadionille.
 

Petros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara ja Dallasin Stars.
Mä jaksan kyllä ihmetellä miten ihmiset tunkevat jonnekin pellolle hevonkuuseen ja sitten tunkevat sieltä tuntikausia takaisin koloihinsa keikan jälkeen. Sellaista orkesteria ei olekaan että maksaisi vaivan tuonne lähteä.

Mulle ainoa oikea tapa käydä keikalla on hotellihuone Helsingin keskustasta, sieltä stadikalle,jäähalliin tai Hartwallille. Keikan jälkeen fiilistelyä kaupungin pubeissa ja siitä hotelliin.

No kukin taaplaa tavallaan,eipä tuo multa pois ole.
No niin taaplaa tyylillään. Ei ole väsyneenpää kuin mitä edellä kirjoitit*

Parasta ulkoilmakeikat, vaikkei soundit niin täydelliset olisikaan. Keikalle jonnekin Hartwallille, hyi hitto!
Olin Gunsien keikalla ja tuli seisottua yli 4h mutta oli sen arvoista. Kaunis sää, kesä parhaimmillaan ja kova bändi.

*Toki jos vettä tulee kun saavista niin se tappaa tehokkaasti keikan kun keikan. Siinä mielessä halli ei olekaan niin yök...paitsi se ryssien halli.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
No niin taaplaa tyylillään. Ei ole väsyneenpää kuin mitä edellä kirjoitit

Oli kyllä uskomaton kirjoitus ja luonnollisesti täysin tosissaan mikä on hieman pelottavaa.

Ostin liput Berliinin Olympiastadionille.

Olin kesäkuussa ja keikkapaikkanahan se on mitä mahtavin. Soundeista en tosin tiedä enkä ole kiinnostunut, kunhan kuuluu.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Ihan mielenkiinnosta, minkä tässä kohtaa lasket "poistumiseksi"? Siis itse keikka-alueelta poistumisen, vaiko sen kun palataan takaisin ihmisyyden pariin? Stadikalla tämä jälkimmäinen tapahtuu kun olet porteista ulkona, Kantolassa kävellään kilometrejä ryysiksessä teollisuusalueella.

Olin siellä Gunnarien keikalla, ja ei tuo ryysis minua juuri haitannut, mutta onhan tuo Kantola nyt sellaisessa perseenreiässä ettei mitään rajaa.
Stadikalla se kentältä poistuminen on kestänyt usein reilusti yli puoli tuntia, saati sitten sinne pääsy paska keikka paikka.
Kantolassa pääsi sisälle kun käveli sinne ei ollut jonoja, alueelta ulos pääsyssä oli pientä ruuhkaa mutta siihen kesti max. 10min ja se kävely matka esim. juna-asemalle on se on kolme kilometriä ehkä Helsingissä paljon mutta samassa ajassa kuin jonotat stadikalta pois niin olet tuolla jo asemalla.
 

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV, Artun pumppu
Stadikalla se kentältä poistuminen on kestänyt usein reilusti yli puoli tuntia, saati sitten sinne pääsy paska keikka paikka.

Ok. Parikymmentä keikkaa on takana Stadikalla, mutten ole ilmeisesti sitten osunut samoille keikoille. Reilusti yli puoli tuntia kuulostaa melko heviltä. Siitä olen kyllä samaa mieltä että paska keikkapaikka se on. Oletus ja toive on että olisi parempi remontin jälkeen, mutta vaikea sanoa.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Ei ole tullut käytyä Metellican keikoilla, koska muutama vuosi sitten kävin. Oli kyllä hyvä kokemus, mutta olen tsekkaillut muita bändejä tässä välillä. Mutta nyt alkoi tuntumaan, että voisi mennä uudestaan. Hommasin liput tulevan kesän keikaille ja muistelin sitten tarkemmin, että milloinkas se edellinen olikaan. No 1996. Ja tuntuu kuin olisi ollut pari vuotta sitten. Niin se aika rientää kun pitää hauskaa. Mutta mikäs siinä. Mukavaa mennä katsomaan onko mitään muuttunut. Lehdestä luin, että uusi basisti olisi remmissä. Uusia biisejä ei ole ilmeisesti mustan albumin jälkeen tullut. Ainakaan en ole kuullut...tai hetkinen!...lipun mukanahan luvattiin toimittaa myös uusin levy. Sitä odotellessa.
 

Larionov #8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tulipa hankittua liput, vaikken ihan varma ole haluanko mennä. Jos ei olisi lippua, ei tulisi varmasti mentyä. Onpahan jotain mitä odottaa seuraavat 9kk.
Kantolahan on paikkana muuten ok, mutta sinne kulkeminen aiheuttaa pientä päänvaivaa. Viimeksi olin Maidenia katsomassa ja parkkeerasin auton johonkin 5km säteelle ja kävelin välin. Nyt voisi olla vielä nokkelampi ja jättää auton samoille hoodeille tai jopa kauemmaksi ja fillaroida välin. Ääritapauksessa voisi fillaroida Hollolasta, mihin lapset pitää laittaa mummolle parkkiin joka tapauksessa. Mikäpä siinä olisi pari tuntia kesäyössä polkiessa.
 

Petros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara ja Dallasin Stars.
Oli kyllä uskomaton kirjoitus ja luonnollisesti täysin tosissaan mikä on hieman pelottavaa..

Aina tosissaan, mää en tänne ala heittelee joutavia kökköjä pelottavuudesta ym.

Mää nääs pyörittelen mieluummin omatkin jutut ympäri.
Olin kesäkuussa ja keikkapaikkanahan se on mitä mahtavin. Soundeista en tosin tiedä enkä ole kiinnostunut, kunhan kuuluu.

Jos saa kysyä: Olitko Berliinissä kaljatiskillä selkä lavaan päin, joku möykkä vain häiritsi kippaamista....no vitsi vitsi.

Toista on täällä, kaljaa koneeseen.

Tollasta on näkynyt jo vuosikausia. Firmoilla rahaa, etukäteen saa liput mitkä haluaa ja kaikki pahimmat kiipijät sun muut urpot saa ilmaisliput svippiin tai ties minne. Siellä sitten elvistellään, ördätään ja tintataan ettei muista koko keikasta mitään. No ei kai väliä kun ei oo itse lippua ostanut.

Eniten edellä mainittuja patsastelijoita on tosin vähän kevyempien suurnimien keikoilla. Jopa täällä maakunnassa.

Porisperen keikka oli paras veto mitä Metal Militialta nähnyt, se oli kliimaksi. Ens kesänä taas samat biisit ja samat löpinät ja samat....
Eli ilman muuta keikalle.
 
Viimeksi muokattu:

MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Liput hankittu. Viimeksi näin Metallican noin kymmenen vuotta sitten Porissa. Hyvä oli keikka, mutta eivät soittaneet suosikkikappalettani From whom the bells tollsia. Ehkä sitten ensi vuonna Hämeenlinnassa.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihmettelisin, jos joskus toukokuussa ei muka lippuja saisi.
Nyt on ilmoitettu että kaikki normaalihintaiset liput Metallican peltokeikalle on myyty ja tarjolla on vain VIP-lippuja alkaen hintaan 190 ja risat. Ihan hyvä saavutus bändiltä, joka on viime vuosina käynyt vähän väliä Suomessa. Toki niitä normilippuja pörssistä saa vielä toukokuussa ja varmaan vielä keikkapäivänäkin.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kurkkasin huvikseni mikä on lipputilanne Kantolaan tällä hetkellä ja kokonaan loppuunvarattua näyttää, eli ne yli 2000 euron liputkin on sitten myyty loppuun.

Toisaalla jenkeissä bändillä on kiertue meneillään paikoissa, joissa ei kovin usein ole soitellut. Eli hieman pienempien kaupunkien halleissa (Suomesta katsottuna paikkoja luokkaa "never heard"). Teksasin Lubbockissa oli saanut ensimmäisen livesoittonsa uusimman albumin raita Here Comes Revenge.
 

ChosenTwo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset NHL:ssä
S&M²: The 20th Anniversary Concert | Metallica.com

S&M2-keikkaa siis pukkaa.

Alkuperäisen S&M:n idea oli varsin hyvä ja puitteet soundeineen kohdillaan. Valitettavasti biisivalinnat ja sovitukset olivat vähän mitä olivat. Ymmärrän että normaalilla keikalla on enemmän tai vähemmän pakko soittaa Enter Sandman, mutta kun esiinnytään sinfoniaorkesterin kanssa, niin eihän tuollainen menevä rokkibiisi nyt toimi edes ajatuksen tasolla. Ja sama juttuhan se on jonkun Batteryn kaltaisen nopean thrash-biisin kanssa. Kyseisen kappaleen pelkästään sinfoniaorkesterille sovitettu intro on kyllä yksi S&M:n komeimmista hetkistä, mutta sitten kun rässiriffejä aletaan louhimaan, niin sinfoniaorkesterilla ei ole enää mitään muuta annettavaa kuin lyödä biisin päälle erillinen kerros jotain omia markan melodioitaan, jotka eivät palvele biisiä mitenkään.

Jos saisin päättää tulevan esiintymisen settilistan, niin nämä kappaleet olisivat ehdottomasti mukana:

Orion
To Live Is to Die
Nothing Else Matters
Mama Said
No Leaf Clover

Instrumentaalikappaleista olisi mahdollista saada vaikka kuinka eeppiset versiot aikaiseksi. Nothing Else Matters on normaalilla Metallica-keikalla pitkälti se viimeinen biisitoive, mutta sinfoniaorkesterin kanssa tuo toimii mahtavasti. Mama Said tarjoaisi samanlaisen aihion kuin Nothing Else Matters. Akustista kitaraa, Jamesille stetsoni päähän ja kunnon hempeilyjouset mukaan. Toimisi. Niin ja No Leaf Clover oli S&M:n huippukohta ja kyseistä kappaletta nyt yleensäkin haluaisi kuulla useammin esitettävän.

Jos muuten katselee levyjen sisältöä, niin nopeasti sumplittuna näistä voisi esimerkiksi sitä settiä koota:

Fight Fire with Fire
Ride the Lightning
Fade to Black
Master of Puppets
The Thing That Should Not Be
Welcome Home (Sanitarium)
One
The Unforgiven
My Friend of Misery
Bleeding Me
The Outlaw Torn
The Unforgiven II
Where the Wild Things Are
Low Man's Lyric
Fixxxer
The Unforgiven III
Halo on Fire

Joitain näistä esitettiin jo aikanaan S&M:llä (ei välttämättä niin onnistuneesti) ja osa lienee keskimääräisten fanien hyljeksimää materiaalia, mutta lähinnä nyt mietin siltä kantilta, että mihin voisi ajatella sinfoniaorkesterin sopivan. Ja sittenhän päästään taas siihen, että se millaiset sovitukset niihin on lopulta luotu, ei välttämättä vastaa mielikuvaani kappaleiden potentiaalin täyttämisestä.

...Todennäköisin vaihtoehto toki lienee, että soittavat hyvin pitkälti saman setin mitä S&M:llä ja mukana on tuon jälkeen ilmestyneistä biiseistä tyyliin Frantic, My Apocalypse ja Hardwired, joiden päälle sinfoniaorkesteri soittelee kapellimestarin sienipäissään ideoimaa Dallas Theme mash-uppia.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Omasta mielestäni S&M:n aivan ylivoimaisesti kovin paukku oli The memory remains, joka oli aivan järkälemäisen iso parannus orkkisversioon. Todella jykevästi ilmaistu ja lähes täydellisesti onnistunut veto. Kuuntelen edelleen viikottain. Tästä syystä toivoisin, että se jätettäisiin kakkososassa vetämättä.

No leaf clover on luonnollisesti aivan selkeä valinta. Toivottavasti bändi ei yritä tehdä siitä kakkososaa, sillä vaikka Unforgiveneissä on joten kuten onnistuttu, esim. The day that never comes oli ihan kamala One-nabe, joka olisi kuulunut jättää tekemättä. Muistan elävästi kuinka James kuvaili tuon biisin rakennetta ja sahausriffin kohdalla sanoi "...you know, kinda like One..." Yhhyh!

Itse valitsisin mukaan mainitut Unforgivenit, siis kaikki kolme. Sen lisäksi Orion, Sweet Amber, Some kind of monster, Hero of the day, Where ever I may roam ja Hit the lights. Toivottavasti tästä tulee niin mielenkiintoinen, kuin on potentiaalia tulla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös