Mainos

Mestis-kausi 2020–2021

  • 133 213
  • 647
Jääkiekkoliitolla on sopimus Ruutu+:n kanssa. Ruutu+ lähettää jokaisen ottelun. Ruutu on Nelosen nettikanava joten Nelonen olisi luonnollisin TV-kanava jossa voisi otteluita lähettää.

Voisivat silti kuitenkin vaikkapa Ylen kanssa diilin, jossa Yle näyttäisi esimerkiksi yhden pelin viikossa. Aikanaan Urheilukanavalla ollut konsepti oli ihan toimiva. Se oli joku Friday Night Hockey tms.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Voisivat silti kuitenkin vaikkapa Ylen kanssa diilin, jossa Yle näyttäisi esimerkiksi yhden pelin viikossa. Aikanaan Urheilukanavalla ollut konsepti oli ihan toimiva. Se oli joku Friday Night Hockey tms.

Raha varmaan taustalla esittää että jonkun pitäisi tuottaa lähetys omalla kustannuksella. Käsittäkseni näin tehtiin muutama kausi sitten kun matsit tuli yleltä ja yle areenalta. Nyt varmaan kun raha tiukalla koronan takia niin vielä vähemmän mahdollisuuksia. Eli käytännössä jos halutaan mestis saada vapaille kanaville niin se jää nelosen varaan ja todennäköisesti niiden omakustantamaksi. Toisaalta olisihan tuossa kuitenkin esimerkiksi Kiekko-Espoo - Kiekko-Pojat semmoinen pari joka voisi herättää mielenkiintoa niin että mainosrahoitteisesti voisi näyttää. Eihän tuossa nyt tarvitsisi kun muutama peli tulla runkosarjasta neloselta ja muutama pudotuspeli ja kenties olla muutama peli vapaasti ruudussa katsottavissa. Olisi ihan hyvä alku
 
Ei taida Mestis hirveästi YLE:ä valitettavasti kiinnostaa. Esim. Urheiluruudussa ei mainita edes tuloksia, saati minkäänlaista livekuvaa. Sama asia toki myös MTV:n puolella. Onneksi on sentään mahdollista seurata matseja Ruudusta.

Ei kiinnosta, koska se ei ole niiden tuote. Aivan varmasti Mestis olisi Urheiluruudussa esillä jos kyseessä olisi Ylen tuote.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Ei kiinnosta, koska se ei ole niiden tuote. Aivan varmasti Mestis olisi Urheiluruudussa esillä jos kyseessä olisi Ylen tuote.

Perkule. Tuo tässä nykymenossa ärsyttää. Samalla häviää koko urheilun ja tulosruutujen perimmäinen tarkoitus, joka on tulosten kertominen. Nyt sitten ollaan hehkuttamatta naapurikanavilta tulevaa urheilutarjontaa, vaikka se kuinka suurta yleisöä kiinnostaisikin. Pelätään katsojien vaihtavan lopullisesti kanavaa...

Nykyään luotetaan liikaa siihen, että ihmiset seuraisivat tulokset ja sarjataulukot jostain netistä. Ei veisi montaa sekuntia näyttää esimerkiksi Mestiksen tulokset ja sarjataulukko.

Ugh. Olen puhunut.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
JoKP
MTV:n Tulosruudussa on tainnut Mestiksen tuloksia skrollata joskus siinä ruudun alareunassa olevassa palkissa, mutta en ole varma oliko enää viime kaudella. Ylen radion puolella ne tulokset ainakin yleensä kerrotaan.
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Ei taida Mestis hirveästi YLE:ä valitettavasti kiinnostaa. Esim. Urheiluruudussa ei mainita edes tuloksia, saati minkäänlaista livekuvaa. Sama asia toki myös MTV:n puolella. Onneksi on sentään mahdollista seurata matseja Ruudusta.
Urheilutarjonta on todella runsasta tänä päivänä. Lajeja riittää maailmalla ja Suomessa. Täkäläisiä palloilusarjojakin on paljon ja niistä luonnollisesti päähuomion saavat Suomen päätason sarjat. Eipä taida minkään lajin kakkostason sarjat saada näkyvyyttä näissä valtamedioissa, kuten Yle ja MTV 3.

Onneksi ainakin täällä Joensuussa paikallinen lehti ja radio ovat tuoneet hyvin joensuulaista kiekkoa ja sitä kautta myös Mestistä esiin. Miten muuten esimerkiksi Turussa ja Tampereella huomioidaan Mestis paikallisissa medioissa, kun siellä pelataan myös Liigaa?
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Onneksi ainakin täällä Joensuussa paikallinen lehti ja radio ovat tuoneet hyvin joensuulaista kiekkoa ja sitä kautta myös Mestistä esiin. Miten muuten esimerkiksi Turussa ja Tampereella huomioidaan Mestis paikallisissa medioissa, kun siellä pelataan myös Liigaa?
Turun Sanomat kirjoittaa isoja juttuja TuTon peleistä ja muutenkin seura huomioidaan lehdessä. Vuosina 2014-2018 Radio City lähetti TuTon pelit Jani Säterin selostamana.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre



Elmo Aittola siis huhuilee, että Mestiksessä ensi kaudella on kolme aluesarjan lohkoa, joissa kahdessa on viisi joukkuetta ja yhdessä neljä. Joukkueet pelaavat Aittolan mukaan 8 kertaa samaa joukkuetta vastaan. Jos tuo pitää paikkansa niin etelän lohko kait olisi Espoo, FPS, KOOVEE, Toverit ja Vantaa. Epäselväksi jää, millä systeemillä neljän joukkueen lohkossa pelattaisiin sama määrä pelejä kuin viiden joukkueen lohkoissa.
 

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo



Elmo Aittola siis huhuilee, että Mestiksessä ensi kaudella on kolme aluesarjan lohkoa, joissa kahdessa on viisi joukkuetta ja yhdessä neljä. Joukkueet pelaavat Aittolan mukaan 8 kertaa samaa joukkuetta vastaan. Jos tuo pitää paikkansa niin etelän lohko kait olisi Espoo, FPS, KOOVEE, Toverit ja Vantaa. Epäselväksi jää, millä systeemillä neljän joukkueen lohkossa pelattaisiin sama määrä pelejä kuin viiden joukkueen lohkoissa.

AI ettei muiden lohkojen joukkueita kohdattaisi lainkaan? Tuntuu oudolta. Mitenhän sitten jaetaa paikat pudotuspeleihin? Viiden joukkueen lohkoista 3 parasta ja neljän joukkueen lohkosta kaksi parasta? Kuka pelaa ketä vastaan? Vai pelataanko pudotuspelitkin lohkojen sisällä ja jaetaan kolme mestaruutta? Ei tässä ole mitään tolkkua.
 
Olisi kyllä kiva kuulla perusteluja Mestikseltä, jos tuo on totta. Miten tuossa muka säästää? Matkakuluissa toki, mutta samalla yleisömäärä vähenee, kun yleisöä ei kiinnosta jatkuvasti katsella samoja vierasjoukkueita.

Mutta koronaan tämä liittyy. Kenties on pakko pelata max. 400 katsojan edessä, mikä tarkoittaa että yleisömäärä on joka pelissä sama, joten ihan se ja sama ketä vastaan pelataan.
 
Suosikkijoukkue
James Harden, Tyson Fury, Tyler Bertuzzi
Lohko A: RoKi, Hokki, IPK ja Hermes
Lohko B: Ketterä, SaPKo, JoKP, Peliitat ja K-Vantaa
Lohko C: KeuPa HT, KooVee, FPS, TUTO Hockey, K-Espoo

Voisiko olla näin? Ideana tässä varmasti on karsia matkustuskuluja, mutta en tykkää tästä...
 

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Totta kai niitäkin kohdattaisiin. Esimerkiksi kerran kotona ja kerran vieraissa. Silloin oman lohkon pelejä olisi 32 ja muita joukkueita vastaan 18, jolloin runkosarjassa olisi 50 peliä.
Viiden joukkueen lohkoissa tulisi 18 peliä muita vastaan ja neljän joukkueen lohkossa 20. Neljän joukkueen lokossa kohdattaisiin ne kolme muuta siis 10 kertaa. Kahjo määrä pelejä smaa joukkuetta vastaan.

Ja miten jaetaan pudotuspelipaikat? Pisteiden mukaan? Lohkosijoitusten mukaan?
 

sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Epäselväksi jää, millä systeemillä neljän joukkueen lohkossa pelattaisiin sama määrä pelejä kuin viiden joukkueen lohkoissa.

Jos nopeasti en ihan väärin laskenut niin viiden joukkueen lohkot pelaa lohkon sisällä kahdeksan kierrosta eli 32 peliä ja muita lohkoja vastaan 2 kierrosta eli 18 peliä. Neljän joukkueen lohko pelaa lohkon sisällä 10 kierrosta eli 30 peliä ja muita lohkoja vastaan kaksi kierrosta eli 20 peliä. Näin kaikille pitäisi tulla 50 peliä.
 

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Liigaa ei ole enää mielenkintoa seurata eikä näköjään kiinosta kohta mestiskään jos tuohon menee.
Hyvin te vedätte, katsomot varmaa pullistelee . Ja säästöjä syntyy ....kö.

Kilpasarjasta kuitenkin kyse, toisin alkaa muistuttaa jotain alueellista junnusarjaa ottelu ohjemaltaan.

Tasonmittaus, anteeksi pudotuspelit, varmaan lohkojen kaksi parasta suoraan ja sitten kaksi parasta kolmosta, tai pistetään vielä lopuille säälipleijarit niistä kahdesta paikasta, niinkuin isot pojat tekee..
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kaudeksi tuossa varmaan haetaan säästöjä ei varmaan mikään pysyvä ratkaisu olisi tarkoitus? Vaikeeta sanoa säästöistä, joku voi valaista paljonko vaikka pääkaupunkiseudulta maksaa matkustaa vaikkapa Rovanniemelle, montako lippua pitää myydä että säästö kumoutuu.
 
Suosikkijoukkue
JoKP
On kyllä uskomattoman perseestä jos tuo pitää paikkansa, en löydä nyt muita sanoja.
Totta on että tällä hetkellä on hyvin epävarmaa kaikki ensi kauteen liittyvä, mutta että tuollainen ratkaisu... Noh, jos tapahtuu niin luultavasti on edes kohtuu hyvät vastustajat samassa lohkossa (Ketterä, SaPKo, Hokki jne.)
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
etelän lohko kait olisi Espoo, FPS, KOOVEE, Toverit ja Vantaa. Epäselväksi jää, millä systeemillä neljän joukkueen lohkossa pelattaisiin sama määrä pelejä kuin viiden joukkueen lohkoissa.

Kohtuu hyvältä tuo etelän lohko vaikuttaisi TuTon kannalta. Silti 8 kertaa sama vastustaja runkosarjassa on jo liikaa. Jotenkin toivoisi tasaista 4 peliä yhtä joukkuetta vastaan eli 52 ottelun runkosarjaa.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Ei tuo tauti jätä paljoa vaihtoehtoja. Matkakulujen karsiminen vähintäänkin pakollista tämän historiallisen mullistuksen keskellä.

Eihän tuo järjestelmä kenenkään unelma ole, mutta parempi kuin jättää pelit kokonaan pelaamatta. Onneksi (toivottavasti) tämä jää vaan ensi kauteen. Sen jälkeen päästään jatkamaan normaaliin tahtiin. Ja eiköhän sitten sarjasta voi taas pelaamalla pudotakin.
 

OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Ei hyvää päivää, ja Pirkka ei kun säätää! Pitäisiköhän Mestis-seurojen irtautua koko sarjasta ja perustaa oma sarja, jos tuota yhtä säätäjää ei saada helvettin huseeraamasta ja pilaamasta Mestistä?
 

Physical Edge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo
Persiistähän toi olisi, mutta jotain on pakko tehdä, jos budjetit näyttävät heikoilta kautta linjan.

Säästäisi toki matkakuluissa. Uskoisin, että vielä merkittävämpi: kun pelaajapalkkiot ensi kaudella todennäköisesti normaalimpaakin pienemmät, ja pelaajat joutuvat hankkimaan elantonsa ns. oikeista töistä, tällä järjestelmällä ei menisi niin paljon aikaa "turhiin" matkapäiviin.
 

Peluuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Ei hyvää päivää, ja Pirkka ei kun säätää! Pitäisiköhän Mestis-seurojen irtautua koko sarjasta ja perustaa oma sarja, jos tuota yhtä säätäjää ei saada helvettin huseeraamasta ja pilaamasta Mestistä?

Saattaa olla, että Mestis-seurat ovat ihan itse säätäneet... seuroilla on realistinen käsitys tilanteestaan ja koronan vaikutuksista, kun taas täällä esiintyy itkupotkuraivarin kaltaisia tunteenpurkauksia ikäänkuin ajatuksella, että "MINULLE ei saa tehdä näin, että samoja jengejä vastaan pelataan noin usein".
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös