Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Vaikka hyvinkin positiivinen uutinen, niin toisaalta taas surullinen, että maksamalla muutaman laskun ollaan ilomielin seuraa Mestikseen nostamassa, varsinkin nyt kun muutama seuraava kausi voi olla yksi vaikeampia aikoja yrittää saada tuloja kasvatettua jääkiekon parissa.
Kaikkia joukkueita pitää kohdella samalla tavalla. Siellä on muillakin joukkueilla velkaa, joten yhdeltä ei voi vaatia velattomuutta. Täytyy muistaa, että sarjapaikka on jo myönnetty FPS:lle. Nyt on kyse lisenssimenettelystä ja siinä pitää olla samat kriteerit vanhojen Mestis-seurojen kanssa.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Lähinnä omalla kommentilla meinasin sitä, että aika kriittiseltä kuitenkin tuo FPS:n rahatilanne vaikuttaa edelleen. Toivottavasti ei kuitenkaan liian väkisin yritetä kasvattaa joukkuemäärää, että oikeasti tilanne sallisi Mestiksessä peluun, eikä vain toivota parasta. Tietenkin paremminhan "ammattilaiset" tietää kun päätöksiä tekee, me maalaiset voidaan vaan arvuutella. :)
 
Hockeyarena.net

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Lähinnä omalla kommentilla meinasin sitä, että aika kriittiseltä kuitenkin tuo FPS:n rahatilanne vaikuttaa edelleen. Toivottavasti ei kuitenkaan liian väkisin yritetä kasvattaa joukkuemäärää, että oikeasti tilanne sallisi Mestiksessä peluun, eikä vain toivota parasta.
Minä taas yritin sanoa, että liiton kädet on aikalailla sidotut kun menivät myöntämään lisenssit jo muille seuroille, vaikka siellä on kriittisessä rahatilanteessa muitakin. Jos FPS:n rahatilanne ei ole huonompi kuin huonoimman lisenssin saaneen seuran, niin vaikea sitä on talouden perusteella evätä.

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan mm. Ketterällä, joka ei ole omien tietojeni mukaan läheskään heikoimmassa rahatilanteessa, oli lisenssiä haettaessa merkittävä verovelka, jonka olisi periaatteessa pitänyt jo estää lisenssin myöntäminen.

Joustokaukalo on selkeä tapaus. Se vaaditaan ja muilla se on.
 
Suosikkijoukkue
FPS
Jonkin verran FPS:n mestispaikkaa on kyseenalaistettu. Aivan varmasti murheille on perusteensa ja kuka tahansa varmasti toivoo taloudellisesti elinvoimaista mestistä joustokaukaloineen. FPS:n talousvaikeudet eivät kuitenkaan käsittääkseni eroa merkittävästi keskimääräisestä suomalaisesta jääkiekkojoukkueesta.

Yleisen jääkiekkokulttuurin puolesta heitän ilmoille väitteen, että jääkiekolliselta historialtaan vakuuttava pikkukaupunki, jossa joka kolmaskymmenes yksityishenkilö pistää omaa rahaa vastikkeetta seuran kannattamiseen on toivottava ilmiö suomalaisen jääkiekon kannalta. Ehkä jopa Mestiksen.
 
Viimeksi muokattu:

LL90

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo
Kyllähän tuo forssalaisten keräämä summa onhatunnostoinen suoritus! Aivan huikeaa yhteisöllisyyttä. Toivon kyllä, että FPS saisi paikkansa Mestiksessä ja toivottavasti Forssassa yleisöäkin rupeisi sitten kiinnostamaan. Nythän yleisömäärät tainneet olla alle 400 per peli about? Toki Suomi-sarjan mittapuulla määrä on sarjan kärkikahinoissa.
 
-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Mestis kaipaa ehdottomasti näitä perinteikkäitä seuroja mukaan. FPS kuuluu siihen kastiin, joka nostaa sarjan mielenkiintoa kokonaisuudessaan.

Ja kyllähän se FPS mestikseen nousee.

Sarjan mielenkiinnon selkäranka:

Kiekko-Espoo
SaPKo
TUTO
JoKP
Ketterä
Hermes

Syvyyttä:

IPK
FPS
Hokki
K-Vantaa

Ei niin merkittävää vaihtumisen kannalta:

Keupa HT
KOOVEE
RoKi
Peliitat

Hiljalleen sarja alkaa mukautua uuteen normiin entisten suurten poistuttua Liigaan.
 
Enpä jakelisi kategorioihin tuohon malliin. Kaikilla on annettavaa ja jääkiekkoahan tässä seurataan eikä missikisoja. Minulle ei avaudu mielenkiinnon mittaristo, millä noita olet jakanut ryhmiin.
 
Knap

Tämä on muuten mielenkiintoinen keskustelunaihe noin muutenkin. Sillä pikku hiljaa alkaa puskemaan uusi aika Mestiksessä ja voimasuhteistä alkaa tulemaan selkeämpiä vanhojen poistuttua. "Isot" "haastajat" ja "lilliputit" alkavat selkeytymään. Tuosta aikaisemmasta murrostilasta kertoo esimerkiksi KeuPan menestys, sillä silloin ei ollut oikein mitään "Ketterää", vaikka TUTO pitikin kaataa edestä. Ja onko SaPKon hetkellinen menestystila lakoamassa ja vaihtumassa hieman tutumpaan aiempaan keskikastiin? Näihin on hankala vastata.

Selkeitä isoja tulee olemaan ainakin Ketterä, Kiekko-Espoo ja TUTO. JoKP suuntaa on hankala ennustaa tällä hetkellä, jos talouden kanssa ei lähdetä pelleileemään, niin edessä lienee hienoinen "rebuild" ja hetki kestää palata takaisin huipulle. IPK:n toiminta näyttää tällä hetkellä erittäin hyvältä jokaisella osa-alueella (talousluvuista ei hajua). Kokoonpano nimellisesti sekä kiekkohuuma kaupungissa valtava (ks. yleisömäärät). RoKilla olisi kaikki avut olla huippuseura, mutta pelillisesti tätä ei ole pystytty vielä osoittamaan. Hokillakin meno aika terveen oloista.

Lilliputtien virkaa tulevat toimittamaan Peliitat, Koovee, KeuPa (ja FPS) lopulta. Ei tämä tilanne vielä ensi kaudella tule näkymään, mutta en usko, että esimerkiksi Kooveen huuma tulee jatkumaan hirveän kauaa ihan yleisön kiinnostuksen takia. KeuPakin lienee yhden ajan ihme, mutta tämän saa osoittaa vääräksi kyllä.

Edit:
Itselleni ehdottomasti mielenkiintoisin seura TUTO, jota seuraavat perässä Ketterä ja Hokki. Vähiten kiinnostavat seurat sitten Peliitat ja RoKi(tämä muuttunee) . Muut siinä välissä.
 
Viimeksi muokattu:
KalPa, Brad Marchand #63
Enpä jakelisi kategorioihin tuohon malliin. Kaikilla on annettavaa ja jääkiekkoahan tässä seurataan eikä missikisoja. Minulle ei avaudu mielenkiinnon mittaristo, millä noita olet jakanut ryhmiin.
Lienee Jonnen henkilökohtainen mielipide. Itse arvioisin omat mielenkiintoni kohteet liki samoin tuon listan mukaan, tosin Peliitat kiinnostaa jostain perverssistä syystä myös.
 
Savonlinnalaisissa yhdistyy saatanan savolaisuus ja kiero karjalaisuus.

Pakki-pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
KeuPakin lienee yhden ajan ihme, mutta tämän saa osoittaa vääräksi kyllä.
Mikä riittäisi siihen, ettei KeuPa olisi enää yhden ajan ihme? Nyt taitaa olla 6 Mestis-kautta takana, joka vuosi play-offit ja muutenkin taustaorganisaatio kehittynyt ja taistellut mukana vuodesta toiseen. Pitäisikö tehdä konkurssi tai tippua alas päin ja nousta takaisin Mestikseen, jottei tarvitsisi enää puhua yhden ajan ihmeestä?
 
Vaikea nähdä, että yleisömäärissä tippuva trendi edistäisi toimintaa. Viime kauden alle 400 on jo todella hälyyttävä. Vaikea nähdä, että jos muilla paikkakunnilla talous huonossa jamassa tuplayleisöllä, että mites sit Keuruu? Toki talouteen vaikuttaa muutkin tekijät kuin vain yleisö.

Ei se ollut negatiivissävyttäinen kommentti KeuPasta. Olosuhteet ovat luoneet KeuPalle loistomahdollisuuden Mestiksessä (toki hyvä työ vaikuttanut myös), mutta kun sarjan tilanne alkaa stabiloitumaan, niin onko aika ohi?
 
KalPa, Brad Marchand #63

JusuPlus

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, KeuPa HT
Vaikea nähdä, että yleisömäärissä tippuva trendi edistäisi toimintaa. Viime kauden alle 400 on jo todella hälyyttävä.
Tulevalle kaudelle myyty jo reilut 400 kausikorttia, eli tämän perusteellahan yleisömäärissä on tapahtumassa sitten nousua.

Vai lasketaanko kausarit automaattisesti yleisömääriin?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Knap

Accompagnato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, sympatiat Pelsuille ja HPK:lle
Mikä riittäisi siihen, ettei KeuPa olisi enää yhden ajan ihme? Nyt taitaa olla 6 Mestis-kautta takana, joka vuosi play-offit ja muutenkin taustaorganisaatio kehittynyt ja taistellut mukana vuodesta toiseen. Pitäisikö tehdä konkurssi tai tippua alas päin ja nousta takaisin Mestikseen, jottei tarvitsisi enää puhua yhden ajan ihmeestä?
HeKi/Peliitat on pelannut Mestistä kaudesta 2006-2007. Mainitsemillasi perusteilla sanon, että vaikka joukkue on ollut playoffeissa kolme kertaa ja menestys on karttanut Heinolalaista joukkuetta, pidän tuota mestisuran pituutta ihan hyvänä saavutuksena. Karsinnat on joukkue rämpinyt läpi kolme kertaa (+ kevät 2020) ja vaikka nämä realiteetit suorastaan vituttaa näin joukkueen kannattajana, jaksan silti ihmetellä Peliittojen mitäänsanomattomuutta aika ajoin.
 
Koetelkaa kaikkea - pitäkää paras
-J.V. Snellman-

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
HeKi/Peliitat on pelannut Mestistä kaudesta 2006-2007.
Ehkä vähän yllättäväkin fakta: Heinolaa pidempään yhtäjaksoisesti Mestiksessä on pelannut nykyisistä joukkueista vain TuTo (jo ykkösdivarista) sekä Kiekko-Vantaa (Mestiksen alkuperäisseura).
 
"Unless we do something about it, in ten or fifteen years the Internet
will be monopolized by the megacorporations" -Noam Chomsky​

Pakki-pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Vaikea nähdä, että yleisömäärissä tippuva trendi edistäisi toimintaa. Viime kauden alle 400 on jo todella hälyyttävä. Vaikea nähdä, että jos muilla paikkakunnilla talous huonossa jamassa tuplayleisöllä, että mites sit Keuruu? Toki talouteen vaikuttaa muutkin tekijät kuin vain yleisö.

Ei se ollut negatiivissävyttäinen kommentti KeuPasta. Olosuhteet ovat luoneet KeuPalle loistomahdollisuuden Mestiksessä (toki hyvä työ vaikuttanut myös), mutta kun sarjan tilanne alkaa stabiloitumaan, niin onko aika ohi?
Jep, näin on että talouteen vaikuttaa useampi tekijä kuin pelkkä yleisön määrä. Keuruulla se nyt on ollut kaudesta toiseen 300-400. Itse en sitä hälyyttävänä sinänsä näe. Tosiasia on, ettei Keuruulla voida edes unelmoida kovinkaan paljoa suuremmista yleisömääristä. Alle 10 000 ihmisen kylästä ei vaan ihmisiä saa määräänsä enempää hallille houkuteltua. Tämä on vain realismia, johon KeuPa on organisaationa varustautunut.

En kommenttiasia negatiivisena ajatellutkaan. Mutta näkemys siitä, millä perusteella KeuPa on yhden ajan ihme ei istu omaan näkemykseen. Silloin kun KeuPa nousi monet ajatteli, että jokainen peli mitä Mestiksessä pelataan on ihme. Jos Mestis-tarina olisi päättynyt ensimmäiseen tai toiseen kauteen, pitäisin KeuPaa yhden ajan ihmeenä. Esimerkkinä HCK tai Espoo United aikoinaan. Nyt ollaan kuitenkin Mestiksessä sirklattu reilu puolivuosikymmen.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mikä tekee RoKista ei niin kovin kiinnostavan seuran? Kuitenkin rovaniemeläisiä vaikuttaisi kiinnostavan.
Varmaan se vaatii vielä parempaa menestystä että ison yleisön osalta olisi mielenkiintoinen, vähän ehkä sama kun osalla nousijoista liigassa, että tuo kolmikko ei ehkä vielä kaikkia kiinosta mutta ovat hyvin potentiaalisia paikkansa lunastaa sarjassa. Roki on periaatessa melkein kaikkea sitä mitä mestis tarvitsee, melko iso talousalue, halli on mestistasolla hyvä, katsojamäärät hyviä ja talous hoidettu hyvin (viimevuoden tulos plussalla) vain menestys odottaa itseään. Jos sarjaa itseään miettii Roki olisi listan viimeisiä kenen toivoisi tippuvan pois.
 
Hockeyarena.net

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En kommenttiasia negatiivisena ajatellutkaan. Mutta näkemys siitä, millä perusteella KeuPa on yhden ajan ihme ei istu omaan näkemykseen. Silloin kun KeuPa nousi monet ajatteli, että jokainen peli mitä Mestiksessä pelataan on ihme. Jos Mestis-tarina olisi päättynyt ensimmäiseen tai toiseen kauteen, pitäisin KeuPaa yhden ajan ihmeenä. Esimerkkinä HCK tai Espoo United aikoinaan. Nyt ollaan kuitenkin Mestiksessä sirklattu reilu puolivuosikymmen.
Keuruu ei tosiaan mikään "yhden ajan ihme" taida olla, itseasiassa jos se itse vain selviää näistä ajoista taloudellisesti niin uskon että nykyinen tila vain jopa vahvistaa sen menestysmahdollisuuksia, sillä on sopiva tuki farmiyhteistyön osalta liigassa ja taas isot seurat ei pysty omia resurssejaan niin täysillä hyödyntämään kun pitää säästöjä ajatella. Tuo ettei se ehkä ole niin riippuvainen yleisömääristä saattaa jopa olla nyt vaikeina aikoina jopa pieni etu. Pientä taantumaa otti joukkue mutta nyt on parempi mahdollisuus taas hypätä kärkipäätä kohti.
 
Hockeyarena.net

manager78

Jäsen
Suosikkijoukkue
FPS, Suomen maajoukkueet
Kuten täällä jatkoajassakin jo uutisoitiin niin Forssan kaupunginvaltuusto päätti tänään äänin 28-12, että Forssa saa joustokaukalon. Nyt jäädään sitten mielenkiinnolla odottamaan että oliko tämä enää ainoa este mestislisenssille vai onko vielä jotain muutakin epäselvää. Hieno juttu jokatapauksessa, pelaajien turvallisuus on tärkeää pelataan missä sarjassa tahansa.
 
No niin. Ei ole enää kaukalosta kiinni. Itse uskon, että lisenssi heltiää. Perinteisenä, Liigaa pelanneena, seurana FPS on hyvä lisä Mestikselle.
 
OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä
SaiPa-Ketterä matsi on myös, Kohon ottelu 8.8 päivä, toki tähän varmaan tulee muutoksia jos rajoituksia.
Tuo taidetaan vetää hiukan erikoisilla kokoonpanoilla. Villi veikkaus et molemmissa päissä maalivahdin selässä lukee Markkanen.
Toivottavasti pelataan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy