Mestiksen televisiointi

  • 557 228
  • 2 204

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Hiltunen kertoo näin: "Päätökset Mestiksen TV-sopimuksista on tehnyt sarjaseurojen (MESTIS) hallitus jossa on edustettuna ja päättämässä kaikkien Mestis-seurojen johto. Yksitttäiset seuratkuten Sport, ei sopimuksia tee/ hylkää."

Melkoinen perseily kieltämättä tuo sopimuksen hylkääminen, kun nettitulot olisivat kuitenkin tulleet normaalisti. Ketkä ikinä sitten tuosta hylkäämisestä olivat vastuussa.
 

WLuK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Ajattelin nyt lauantain kunniaksi hieman väsäillä OMAN mielikuvani mukaista tilastoa, mutta koska en ole kaikkialta nähnyt MestisTV peliä, niin en voi antaa kaikkialta arvosanoja. Toki mitta-asteikkoni on oma, joten en vertaa UrhoTV:n tai muiden ammattilaisten lähetyksenlaatuihin. Jos useampi haluaa täyttää tämän, niin voidaan ottaa jonkinlaista keskiarvoa tai muuta ala-aste-laskentoa vaativaa kokonaistilastoa. Pitkään oli mietinnässä, että jakaako pisteet perinteisellä 1-5-asteikolla vai antaako tietty pistemäärä, jos jokin asia on lähetyksessä kunnossa ja antaa vajaasta onnistumisesta vähemmän pisteistä ja täydestä puutteesta 0 pistettä. Kohdat ovat eriarvoisia pisteiltään, sillä eihän haastattelut ole yhtä tärkeä osa lähetystä kuin esim. kuvanlaatu. Koen jälkimmäisen ratkaisun tasapuolisemmaksi ja toivottavasti useimmat ymmärtävät miten se toimii. Lisäksi grafiikka (pelikello, maalienmäärä (muuta ei taida ollakaan)) taitaa olla kaikkialla sama, joten jätän sen huomioimatta. Laitan ensimmäiseen, eli Jukureiden lähetykseen kommentteja, miksi mikäkin arvosana. Koosteita en ottanut huomioon.
Jos joku haluaa tehdä omat arvionsa, niin ajattelin käyttää tämmöistä talukkoa (Saa myös muokata, jos keksii paremman):

Joukkue - (kokonaispisteet)/6.00
Kuvanlaatu: (#.##/2.00 pistettä)
Kameroiden määrä: /0.50
Hidastukset: /1.00
Selostuksen laatu: /1.50
Haastattelut: /1.00

Vakaus:
Hinta:
Huomautettavaa:

Jukurit - 5.00/6.00
Kuvanlaatu: 1.50/2.00 (Erittäin katsomiskelpoinen)
Kameroiden määrä: 0.50/0.50 (eli useampi kuin yksi kamera)
Hidastukset: 1.00/1.00 (Toimivat hidastukset)
Selostuksen laatu: 1.00/1.50 (Ihan hyvä, ehkei aivan parhaimmistoa)
Haastattelut: 1.00/1.00 (Haastattelut on olemassa)

Vakaus: Yhden pelin olen nähnyt ja se toimi.
Hintahaitari: 10-13€
Huomautettavaa: Hyvä lähetys.


TuTo Hockey - 6.00/6.00
Kuvanlaatu: 2.00/2.00
Kameroiden määrä: 0.50/0.50
Hidastukset: 1.00/1.00
Selostuksen laatu: 1.50/1.50 (Säteristä joko tykkää tai sitä vihaa)
Haastattelut: 1.00/1.00

Vakaus: Kaksi näkemääni peliä on toiminut
Hinta: Muistaakseni yli kympin pitää maksaa.
Huomautettavaa: Ehkä Mestiksen paras kuvanlaatu.


Sport - 5.50/6.00
Kuvanlaatu: 1.50/2.00
Kameroiden määrä: 0.50/0.50
Hidastukset: 1.00/1.00
Selostuksen laatu: 1.50/1.50
Haastattelut: 1.00/1.00

Vakaus: Hyvä.
Hinta: Taitaa täälläkin olla yli kympin hinnat.
Huomautettavaa: Antaisin kuvanlaadusta 1.75, jos voisin (enkä ilmeisesti voi)


Hokki - 2.50/6.00
Kuvanlaatu: 1.50/2.00
Kameroiden määrä: 0.00/0.50 (vain yksi kamera käytössä)
Hidastukset: 0.00/1.00 (ei hidastuksia)
Selostuksen laatu: 1.00/1.50
Haastattelut: 0.00/1.00

Vakaus: Useimmat pelit toimivat, mutta joskus saa jännittää oikeen urakalla toimivutta.
Hinta: Alle kymmenen euroa.
Huomautettavaa: Kuvanlaatu on yleensä 1.50 arvoinen, mutta koosteissa kuvanlaatu on jostain syystä joissain erissä aivan susi. (Vedin vähän kotiin päin)


KooKoo - 3.50/6.00
Kuvanlaatu: 1.00/2.00
Kameroiden määrä: 0.00/1.00 (muistaakseni Kouvolassa on yksi kamera)
Hidastukset: 1.00/1.00
Selostuksen laatu: 0.50/1.50 (joskus miettii haluaako äänet pois vai Taurun)
Haastattelut: 1.00/1.00

Vakaus: Ihan hyvin toimii.
Hinta: Olisikohan kympin tienoilla keskimäärin
Huomautettavaa: Kameran tarkennus on huono, jonka takia nopeassa liikkeessä kiekkoa ei monesti erota.


Jokipojat - 1.00/6.00
Kuvanlaatu: 1.00/2.00
Kameroiden määrä: 0.00/0.50
Hidastukset: 0.00/1.00 (nyt en kuollaksenikaan muista, oliko hidastuksia)
Selostuksen laatu: 0.00/1.50 (ei selostusta)
Haastattelut: 0.00/1.00 (en muista nähneeni haastatteluja)

Vakaus: Yhden pelin näin ja sain siitä rahani takaisin, kun viimeinen erä ei näkynyt, mutta varmaan useimmat pelit toimivat hyvin.
Hinta: Alle kympin uskoisin.
Huomautettavaa: Tästä arvostelusta saattaa tulla huomauttamista ja hyvä niin. Saadaan ainakin virheet korjattua.

Peliitat - 1.50/6.00
Kuvanlaatu: 1.50/2.00
Kameroiden määrä: 0.00/0.50
Hidastukset: 0.00/1.00
Selostuksen laatu: 0.00/1.50
Haastattelut: 0.00/1.00

Vakaus: Peli, jonka katsoin toimi hyvin.
Hintahaitari: Varmaan halvimmasta päästä.
Huomautettavaa: Eipä juuri huomautettavaa.


SaPKo - 2.00/6.00
Kuvanlaatu: 1.00/2.00
Kameroiden määrä: 0.00/0.50
Hidastukset: 0.00/1.00
Selostuksen laatu: 1.00/1.50
Haastattelut: 0.00/1.00

Vakaus: Hyvä
Hinta: Alle kympin
Huomautettavaa: Nyt menee niin hämärällä muistilla ainoa näkemäni SaPKo-peli tältä kaudelta, että virheitä saattoi sattua. Hyvät ottelukoosteet ainakin on hienoilla efekteillä, mutta muistaakseni MestisTV-lähetys ei ole aivan samaa tasoa. Pidän SaPKon selostajasta, kun hän oli opetellut myös vastustajan nimet, mutta jätin nyt antamatta täydet pisteet.



Pahoittelen muiden joukkueiden osalta, sillä en ole nähnyt lähetystänne tai sitä ei ollut olemassa. Oikeastaan mielipiteellä tuossa taulukossa voi arvioida vain kuvanlaatua ja selostuksia, sillä muut kohdat joko ovat tai eivät ole olemassa.
 
Ei käy. Olihan tuo tuomaritoiminta aivan perseestä ja mun puolesta Tauru voi haukkua tuomareita vielä ensi matsin streamissakin.
On eri asia haukkua tuomareita kuin vetää täysin puusilmäisesti vihkoon kritiikissään. Vaikka tuomarit olisivat olleet huonoja, niin he eivät olleet kummallekaan joukkueelle sillä tavalla suosiollisia kuin Kouvolan untamo esitelmöi.

Rankkari oli täysin ansaittu ja tuomari nosti kätensä ristiin välittömästi. Kouvolan untamo ei tätä nähnyt, vaan rupesi meuhkaamaan Tamin puhuneen sen rankkarin.

Seuraavaksi untamo sai lisää vettä myllyynsä tilanteesta, jossa KooKoolle vihellettiin saman aikaisesti kaksi jäähyä. Molemmat rikkeet olivat jäähyn arvoisia. Siinä jäi Mattilta jopa toinen kakkonen saamatta.

Tuosta eteenpäin puolet ajasta kului tuomareista vinkumiseen ja marttyyrinviitan sovitteluun.
 

Karpalovodka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kabinetti KooKoo
Rankkari oli täysin ansaittu ja tuomari nosti kätensä ristiin välittömästi. Kouvolan untamo ei tätä nähnyt, vaan rupesi meuhkaamaan Tamin puhuneen sen rankkarin.

Ei muuten nostanut käsiä välittömästi ristiin, näytti ensiksi koukkaamista ja passitti Dacostan jäähyaitioon istumaan, jonka jälkeen arpoi sitten rankkarin siintä. Rankkari oli niin ja näin joskus ei puhalleta ja nyt puhalsi.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuo Urhon tarjous saattoi tuntua pieneltä, mutta oikeasti ei sitä ollut. Vertailuna vaikka jääpallo, jossa liitto ja seurat joutuvat maksamaan ja keräämään sponsoreita, jotta saavat edes muutaman ottelun näkymään tv:ssä, kun kanavat eivät suostu maksamaan lähetyksen tuotantokuluja. Raviurheilu keräsi foxilla noin 40000 katsojaa viikossa, eikä maksanut foxille ilmeisesti mitään, mutta silti fox irtisanoi sopimuksen.

Pointti siis oli näissä se, että pienet valtakunnalliset kanavat eivät välttämättä maksa yhtään mitään tv-sopimuksista. Jääkiekko on toki maan ykköslaji ja siinä mielessä vertaus jääpalloon ja raveihin ontuu, mutta Mestis kakkosliigana ei tietenkään myy läheskään samalla tavalla kuin SM-liiga.

Eivät varmaan tulekkaan tarjoamaan ja todennäköisestä on että jos matsit jossain näkyy niin lähetysoikeudet menevät käytännössä ilmaiseksi jonkun kanavan näytettäväksi ja todennäköisesti jonkun pitää vielä maksaa tuotantokulut, että suostuvat näyttämään.

Mulla ei ole mitään hajua, mutta mitenköhän tuossa Veikkausliigan kohdalla viimekaudella meni kutoskanavan kohdalla, kuka kustansi nuo pelöit että ne näkyi sieltä?

Mutta jokatapauksessa näytti siltä että Urholla olisi ollut kyllä todella hyvät jakelukanavat ollut ja lisäksi rahaa vielä seuroille, rahallisesti missään ei ainakaan parempaa tule tarjolle, ainoa syy evätä tämä sopimus on mielestäni jos vaikkapa YLE tai joku muu pääkanava olisi tai on ollut kiinostunut ottamaan mestiksen ohjelmistoonsa.

Ja vaikka Urho menisi konkkaan ja muuten farssi sopimuksesta tullut, niin näkisin kuitenkin että urho pääasiassa olisi silti hyvä vaihtoehto ollut. Kuitenkin olisivat tuotantokustannukset matseissa maksanut ja jakanut vielä otteluista ne voitotkin pääasiassa seuroille, ei voi parempaa diiliä melkein olla, ei nykyiseen ero olisi suuri ja jäisi se yli 60 000 euroa mitä vielä tuohon päälle tulisi. Siihen päälle se näkyvyys joka kasvaa seuroilla kun matsit alkaisikin näkyä yhä useamalla maksukanavan kautta ja lisäksi matsit alkaisi näkyä esim. baareissa, sponsorit tykkää ja kansaa luulisi enemmän vain kiinostavan.

Mutta jatketaan tällä linjalla että matsit pidetään mestis tv:ssä piilossa ja harva edes tietää että matseja pystyy sitä kautta katsomaan, pidetään aika alkeelista palvelua yllä ja toivotaan että kansa löytää.. kaksi seuraa vetää tulot tästä ja muut seurat maksaa siitä että saa muutamalle kymmenelle ihmiselle lähetystä lähettää..
 
Suosikkijoukkue
Päätykatsomoiden kiekko-oraakkelit
...jos matsit jossain näkyy niin lähetysoikeudet menevät käytännössä ilmaiseksi jonkun kanavan näytettäväksi ja todennäköisesti jonkun pitää vielä maksaa tuotantokulut, että suostuvat näyttämään...ainoa syy evätä tämä sopimus on mielestäni jos vaikkapa YLE tai joku muu pääkanava olisi tai on ollut kiinostunut ottamaan mestiksen ohjelmistoonsa.

Näinhän se on ja sen tietävät ainakin he, jotka ovat tuon puolen asioista vähääkään perillä. Täysin älyvapaa päätös niin taloudellisesti kuin näkyvyyden puolesta hylätä Urpon soppari, paitsi jos tiedossa on ollut jo silloin (jos näin on niin hattu pois ja syvä kumarrus) että Hyundai ja liitto maksavat useamman sata kiloeuroa per kausi säännöllisestä viikottaisesta yhden pelin liveohjelmapaikasta valtakunnallisella kanavalla. Jonkun pitää aina maksaa kaikilla kanavilla tuotantokulut ja ohjelma-aika. Sen päälle seuroille maksettavat bonusrahat onnistuvat La Ligassa tai NHL:ssä mutta Mestiksessä...

Mutta jatketaan tällä linjalla että matsit pidetään mestis tv:ssä piilossa ja harva edes tietää että matseja pystyy sitä kautta katsomaan, pidetään aika alkeelista palvelua yllä ja toivotaan että kansa löytää.. kaksi seuraa vetää tulot tästä ja muut seurat maksaa siitä että saa muutamalle kymmenelle ihmiselle lähetystä lähettää..

Keskimääräinen (pienillä seuroilla jopa alle tämän, isoilla voi mennä joissain peleissä ylikin) MestisTv:n katsojamäärä per peli noin 50-100. VeikkausTv:ssä näytettyjen runkosarjapelien katsojamäärä nollamarkkinoinnilla noin 5000-7000. Pienen Tv kanavan tai maksuTv kanavan katsojamäärä (verrokkina taannoinen Urheilukanava tai Foxin ravilähetykset) noin 40000-60000. Realismin nimessä pääsy joka viikko jonkun pääkanavan prime timeen pe tai la klo 17-19 tai klo 18.30-21 Mestispeleillä ei tule tapahtumaan. Onhan tuossa eroa sekä seurojen, sarjan että sponsoreiden kannalta. Lukujen pohjana on oikeita katsojamääriä tältä kaudelta, ei tietenkään kattava koko sarjan osalta, mutta hyvin suuntaa antava kuitenkin. MestisTv toimii hyvänä lisäpalveluna meille hc faneille, mutta ei sillä ole mitään tekemistä sarjan tunnettavuuden nostamisessa ja keskivertokiekkosohvaperunan saamisessa seuraamaan Mestistä.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Keskimääräinen (pienillä seuroilla jopa alle tämän, isoilla voi mennä joissain peleissä ylikin) MestisTv:n katsojamäärä per peli noin 50-100. VeikkausTv:ssä näytettyjen runkosarjapelien katsojamäärä nollamarkkinoinnilla noin 5000-7000. Pienen Tv kanavan tai maksuTv kanavan katsojamäärä (verrokkina taannoinen Urheilukanava tai Foxin ravilähetykset) noin 40000-60000. Realismin nimessä pääsy joka viikko jonkun pääkanavan prime timeen pe tai la klo 17-19 tai klo 18.30-21 Mestispeleillä ei tule tapahtumaan. Onhan tuossa eroa sekä seurojen, sarjan että sponsoreiden kannalta. Lukujen pohjana on oikeita katsojamääriä tältä kaudelta, ei tietenkään kattava koko sarjan osalta, mutta hyvin suuntaa antava kuitenkin. MestisTv toimii hyvänä lisäpalveluna meille hc faneille, mutta ei sillä ole mitään tekemistä sarjan tunnettavuuden nostamisessa ja keskivertokiekkosohvaperunan saamisessa seuraamaan Mestistä.

Kuulostaa aika pieniltä katsojaluvuilta verrattuna jo siihen mitä vaikka jo pelkän URHO tv sopimuksella voisi saada. Vaikka Sm-liigan lähdettyä kanavalta tilausmäärät todennäköisesti maksukanapuolella tippuu, niin samalla olisi saatu kosiskeltua SM-liigan tilaajia jäämään kanavalle, saadaan lisää näkyvyyttä jääkiekkopiireissä myös mestiksen osalta. En löytänyt tilaajamääriä, mutta jos se 2009 urhon toiminnan alussa jo oli yli 100 000 tilaajaa niin ei se ainakaan vähentynyt ole. Tuohon sitten nettikatsojat päälle. Eli voisi olettaa että perus lätkäkieroksella katsojamäärät olisi ainakin tuon veikkaus tv:n katsojalukujen yläpuolella eli näkyvyys kasvaisi jo tuolta osin, siihen sitten kaikenmaailman baarit ja muut jotka vielä matsia saattaisi näyttää kasvavan tarjonnan vuoksi kun nykyisellään ei taida nettilähetyksien kautta edes mikään sport academykään matsia näyttä.

Futiksen puolelta tuli luettua uutisia ja urho ilmeisesti näyttää kauden aikana n. 35 matsia veikkausliigaa ja 10-15 matsia tulee sitten ilmaiseksi kutosen puolelta.

Voin sanoa että kotimainen futis kyllä tuossa ainakin saa aika paljon varmaan lisänäkyvyyttä, mutta antaa mestiksen pidättäytyä tässä mesti-tv systeemissä... Toki ilmeisesti kaikkia futismatseja ei kuitenkaan kuvata, mutta onhan tuo lisänäkyvyyden kannalta valovuoden edellä mestiksen vastaavaa.

Toki onhan tuossa aina pienet riskit että urho tv menee konkkaan ja oikeudet myytäisiin johonkin sitten, mutta tuskin se näkyvyys ainakaan heikkenee tuosta. 2 vuoden sopimus olisi aika riskitön ollut nykytilanteeseen nähden kuitenkin. Kaiken lisäksi kun mestis olisi todennäköisesti veikkausliigan ohella URHON päätuote, ainakin näin ekan vuoden aikana, ennenkuin saavat jotain isompaa lajia haltuun tai menevät konkurssiin.

Eihän se näkyvyys suoraan olisi edes URHON kautta kasvanut, mutta laajempi ollut kuin nykyisellään ja tuo katsojille paremman alustan katsoa matseja, kuitenkin urholla on laitetuet aika monelle eri alustalle, siihen päälle sitten Sonera / Elisa viihde palvelut ym.. maksukanavalla kun jokatapauksessa noita futiksen, lentopallon ja muiden lajien katsojia myös joten ainakin noita satunnaiskatsojia olisi saatu lisää haalittua lajin pariin ja tietenkin ne SM-liigan seuraajat olisi ehkä voinut jäädä urhon tilaajaksi, varsinkin kun hinta ilmeisesti tulee alaspäin.
 

Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
TV-oikeudet tuovat joukkueita ja yhteistyökumppaneita aivan eri lailla esiin, kuin Mestis TV, vaikka se nykyään toimii siedettävästi. Nythän puhutaan vain siitä, kuinka paljon Seura A olisi saanut rahaa tv-sopimuksesta.

Uskoisin, että TV-oikeuksien myötä seuroilla olisi mahdollisuus myydä paremmin mainostilaa, koska yhteistyökumppaneille voidaan taata tietty näkyvyys myös maanlaajuisesti tv:ssä. Jos ei muuta, niin mainostilan hintaa voidaan hinata ylöspäin.
 
Suosikkijoukkue
Päätykatsomoiden kiekko-oraakkelit
Onko etäkatsojille tietoa tehdäänkö Kouvolan streamin pelikuvaus vain yhdellä kameralla vai onko finaalipeleihin tehty lisäpanostuksia?
 
Viimeksi muokattu:

Dhearted

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Kookoo
Ilmeisesti liikaa katsojia tänään tuossa mestistv:ssä, ainakaan itse en saa koko sivua auki. Pahus kun kerrankin olisi voinut katsoa Mestistä ihan tosissaan... Toivottavasti ensi kaudella pelit näkee jostain järkevästä mediasta.
 
Suosikkijoukkue
Päätykatsomoiden kiekko-oraakkelit
Mestistv 11.3.2013 klo 18.36, 2. finaalipeli käynnissä
"Site off-line. The site is currently not available due to technical problems. Please try again later. Thank you for your understanding."
Että näin...

E: 18.42 toimii
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kun kerran erillistä Mestis-huumoria -ketjuakaan ei taida olla olemassa, niin laitetaan nyt yksi täysin totta oleva letkaus tähän ketjuun:

Mikä on vielä pahempi kuin Tauru selostamassa jääkiekkoa?

Kaksi Taurua selostamassa jääkiekkoa

Sad but true.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Kun kerran erillistä Mestis-huumoria -ketjuakaan ei taida olla olemassa, niin laitetaan nyt yksi täysin totta oleva letkaus tähän ketjuun:

Mikä on vielä pahempi kuin Tauru selostamassa jääkiekkoa?

Kaksi Taurua selostamassa jääkiekkoa

Sad but true.

Todellakin. Jätin Kouvolan pelit katsomatta välierissä ja finaaleissa, Turun ja Mikkelin peleihin olen rahojani laittanut. Ja juuri tästä syystä, yksikin Tauru on liikaa. Tälle kaudelle riitti neljä kertaa tuota selostajaa, enää en kuuntele kertaakaan.
 

Koppari

Jäsen
Suosikkijoukkue
suomikiekko
Itse kritisoin jossain vaiheessa Säteriä, mutta kuitenkin hän oli huikea tunnelman luoja! Mielestäni paras selostaja mestistv:ssä!
Tuton pelien kuvaaja liikutti liikaa kameraa ja se vaikeutti pelin seuraamista!
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
On tullut kauden mittaan Tauru(j)a kritisoitua, mutta nyt osanotot veljeksille äitinsä poismenon johdosta, kuten tämän päivän Kouvolan Sanomat kertoivat.
 

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Laitetaan vielä tännekin, että MestisTV näyttää kaikki Ilves-Jukurit karsintaottelut.
Hieno homma, että tuokin saatiin lopulta järjestettyä.

Lähde: ilves.com
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Laitetaan vielä tännekin, että MestisTV näyttää kaikki Ilves-Jukurit karsintaottelut.
Hieno homma, että tuokin saatiin lopulta järjestettyä.

Lähde: ilves.com
Hienoa! Tätä uutista on odotettu. Jännä homma että näiden näyttäminen ei taaskaan kiinnostanut SM-liigan oikeuksien haltijaa. Karsinnoissa on aina draamaa mikä kiinnostaa.
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Hienoa! Tätä uutista on odotettu. Jännä homma että näiden näyttäminen ei taaskaan kiinnostanut SM-liigan oikeuksien haltijaa. Karsinnoissa on aina draamaa mikä kiinnostaa.

Karsintojen oikeudet ovat ilmeisesti vieläkin kotijoukkueella. Näin ainakin viime vuonna, kun Sport haki Ilvekseltä luvan saada lähettää heidänkin kotiottelunsa.
 

Chiquita

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO
WLuK on muuten oikeilla linjoilla, mutta kaikissa lähetyksissä, jotka tulivat kouvolasta kuva oli ala-arvoinen. Ylivalottunut ja epäterävä. Yleensä tarkennus näytti olevan lukittuna jonnekin kaukalon kauempaan reunaan. En kaivannut hidastuksia ihmeemmin, mutta olisin halunnut nähdä kiekon ja numerot pelipaitojen selässä.
Toki hidastukset olisivat kiva asia, mutta vielä kivempi olisi jäähyjä näyttävä kello.
Selostajasta sanon ainoastaan sen, että tuon elämän epäreiluutta parkuvan sokean amatöörin vuoksi aloin toivomaan, että Jukurit vievät sarjan mahdollisimman nopeasti. Ilmeisesti ei ole pahemmin jääkiekkopeleissä kyseinen herra käynyt.
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Nyt pitäisi saada tv-sopimus myytyä Neloselle. Olen näitä Sm-liigan finaaleita ruutu.fi:stä katsonut ja kuvanlaatu ym. ollut erinomaista. Samaan pakettiin vain Sm-liigan kanssa niin on parempi mahdollisuus saada lisää katsojia. Siitä sitten vielä joku viikoittainen perjantai/lauantai peli JIMillä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös