Mainos

Mestiksen televisiointi kaudella 2011-2012

  • 60 697
  • 169

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Voihan saatana mitä perseilyä. Bisnes on bisnestä, mutta eikö sillä tosiaan ole mitään rajaa miten paljon lätkäfaneja voi rahastaa ja kusettaa? Voi vittu!

Ei ole mitään rajaa. Siksi ei kannata näitä kusettajafirmoja tukea eikä mitään pakettia hankkiakaan.

Kotipelit näkee pääsääntöisesti kotihallilla ja useimmilla vieraspaikkakunnilla on nykyisin Mestis-tv, josta näkee lähetyksen halutessaan. Vaikka nettipeli maksaa esim. 9 euroa, niin halvemmaksi se silti tulee kuin maksaa monta kymppiä kuussa siitä, että saa katsoa runkosarjan aikana puolet Jukurien pelistä ja pudotuspelien aikana ei sitten näekään mitään, jos ei ole jotain ekstrasuperpakettia hommannut. Turha ostaa sikaa säkissä ja maksaa isoja summia kuussa moisesta "palvelusta".

Veikkauksen yhteistyö ohjelmantarjoajien kanssa on myös huomion arvoinen asia. Esimerkiksi TuTo-Sport tulee Veikkaus-tv:ltä torstaina, tai ainakin ohjelmakarttaan oli merkitty neljäs puolivälierä. Pääsenpä itsekin töissä näkemään ensimmäisen erän netistä työn ohella, ja ehdin heilahtamaan kotiin parahiksi toiseen erään. Toivottavasti vain TuTo ei vie peliä niin monelle jatkoerälle, että Game Of Thronesin katselu klo 22.05 vaarantuu.

Ylläoleva oli sitten hieman katkeria sivuääniä sisältänyt vitsi. Eiköhän sarja ole kuoliniskua vailla, turha sitä liikaa pitkittää. Toivottavasti TuTo silti kokoaa torstaiksi itsensä ja tarjoaa kotiyleisölleen miehekkään, ryhdikkään tappion jossa ei liikuta 9-0 -lukemissa.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Toivottavasti vain TuTo ei vie peliä niin monelle jatkoerälle, että Game Of Thronesin katselu klo 22.05 vaarantuu.

Eiköhän tossa välissä ehdi vaikka käydä iltalenkillä je sivaltaa vielä kunnon maggaraleivätkin valmiiksi, sillä peli on kätelty jo ennen Urheiluruutua. Jos Sport ei sitten ihan hirveesti rupee taas mättään maaleja. :)

Ihan oikeasti Kupittaa on vaikea jokaiselle joukkueelle ja täältä lähtee risti pitkävetolapulle tähän kohteeseen. Ihan noin ppitkälle tuskin silti tarvii jännittää.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Joo on tuo Canalin touhuilu vituttanu itteäkin ihan riittämiin, enkä oo niiltä mitään pakettia hankkimassa. Pelejä runkosarjan aikana tosiaan se huima 1/viikko (jonka näki yhtälailla Veikkauksen kautta), pleijjareissa ei oikein sitäkään. Ja jos ovat vielä siirtäny noi pleijjarimatsit jonnekin lisämaksukanavan taakse ni voi hevonkülli ny oikeesti. Näyttääkö ne ees finaalisarjaa? Ja karsinnoista tietty näytetä mitään, kun nehän tais olla sit Urhon omaisuutta tms?

OT Tuntuu olevan melko aktiivista vittuilua toiminta muutenkin, kun miettii nyt esim niitä mm-skabojakin; maksuttomalta kanavalta toki näkee kisat, mutta köyhimyksiä rangaistakaan S Aukkosella... (Menee taas siihen että kuva telkkarista ja ääni radiosta, toivottavasti ovat syncissa)
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
OT Tuntuu olevan melko aktiivista vittuilua toiminta muutenkin, kun miettii nyt esim niitä mm-skabojakin; maksuttomalta kanavalta toki näkee kisat, mutta köyhimyksiä rangaistakaan S Aukkosella... (Menee taas siihen että kuva telkkarista ja ääni radiosta, toivottavasti ovat syncissa)

Off-topic -henkinen vastaus vielä tähän MM-televisiointiin. Sekin on vielä huomionarvoinen asia, että ne MTV:n lähettämät ilmaispelit (Suomen pelit jne) eivät tule MTV3:n pääkanavalta vaan MTV Ava -kanavalta. Tuoreimman Jääkiekkolehden (2/2012) toimittajalta-kirjoituksessa asiasta juuri kirjoitettiinkin. AVA-kanavan oma slogan on "Se on tehty vaikuttaville, fiksuille, aikuisille naisille. Se on tapa jäsentää naiseus tietyllä tavalla."

Tämä tapa jäsentää naiseus tietyllä tavalla odottaa sitten kaikkia Suomen kotikatsomoiden lätkäjätkiä. Eihän sitä toki nyt Suomen suosituinta urheilulajia voi pääkanavalla näyttää, se täytyy haudata jonnekin AVA-kanavalle, jota saa viritellä esiin. Ja varmasti AVA-kanavaa katsovat vaikuttavat, fiksut aikuiset ilahtuvat suuresti, kun heidän hömppä- ja kotkotusohjelmansa raivataan Suomi-Kazakstanin tieltä.

Kaipa tätä samaa linjaa voisi jatkaa ja pistää Mestis LIV-kanavalle? Ai niin, LIV on maksuton, eihän sitä Mestistä sovi näyttää maksuttomasti televisiosta ainuttakaan ottelua. Sarjahan täytyy haudata katsojilta samaan aikaan kun sarjaa ollaan urheilullisesti hautaamassa farmisopimusten alle.
 

Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
Joo on tuo Canalin touhuilu vituttanu itteäkin ihan riittämiin, enkä oo niiltä mitään pakettia hankkimassa. Pelejä runkosarjan aikana tosiaan se huima 1/viikko (jonka näki yhtälailla Veikkauksen kautta), pleijjareissa ei oikein sitäkään. Ja jos ovat vielä siirtäny noi pleijjarimatsit jonnekin lisämaksukanavan taakse ni voi hevonkülli ny oikeesti. Näyttääkö ne ees finaalisarjaa? Ja karsinnoista tietty näytetä mitään, kun nehän tais olla sit Urhon omaisuutta tms?

Ei näytä Canal finaalisarjaa ei. Tai siis näyttäää, mutta ei suinkaan Canal + Urheilu -kanavalta, jolta tuli runkosarjassa se huikea matsi per viikko. Finaalit esitetään sen sijaan Canal+ Aitio -kanavalta, joka ei näy ellei ole tilannut täydellistä Canal+ Total -pakettia.

Karsinnoista en tiedä, mutta jos niitä ei taaskaan mistään näy, niin kyllä vituttaa.
 

cashew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Ja varmasti AVA-kanavaa katsovat vaikuttavat, fiksut aikuiset ilahtuvat suuresti, kun heidän hömppä- ja kotkotusohjelmansa raivataan Suomi-Kazakstanin tieltä.

Tämä täytyy nähdä vain positiivisena mahdollisuutena. Vaimon kanssa teet vain hyvissä ajoin diilin, että jos huhtikuussa saat katsoa lätkän ratkaisupelejä niin paljon kuin itse haluat, niin koko toukokuu katsotaan sitten puolestaan Avaa.

Mutta joo, kanavapelleily on mennyt kyllä todella säälittäväksi. Eniten ärsyttää tosiaan tuo, että samoja sarjoja pilkotaan moneen eri pakettiin. Loppupeleissä uskon, että tämä palvelee erittäin lyhytnäköisesti edes lajiliittoja, kun kohta huomataan, että jengi on niin kyrpiintyneitä hommaan etteivät jättävät kaiken ostamatta. Sitten ei kanavatkaan maksa enää tv-oikeuksista, kun ei ne ketään kiinnosta.

Sitten vielä itse mestiksen televisioinneista. Nyt kun esim. itse katson suurimman osan TV-ohjelmista Anvian IPTV-boksin kautta, niin eikö noita Mestiksen (ainakin Sportin) pelejä saisi tuupattua tuota kautta eetteriin. Laatu on täysin nykyaikaista TV-kuvaa vastaava, jollei jopa kaapelin kautta tulevaa normikuvaa parempi. Ottelukohtaisen maksunkin saisi varmaan toteutettua, onhan niillä videovuokraamo-palvelukin siellä saatavilla. Muutenkin tuo olisi käytettävyydeltään ihan toista luokkaa kuin tietokoneen tai muiden "ulkoisten" laitteiden kanssa pelleily. Tosin laadun kanssa suurin haaste lienee kaista hallilta ulospäin, ei niinkään asiakkaalle sisäänpäin tuleva.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Mutta joo, kanavapelleily on mennyt kyllä todella säälittäväksi. Eniten ärsyttää tosiaan tuo, että samoja sarjoja pilkotaan moneen eri pakettiin. Loppupeleissä uskon, että tämä palvelee erittäin lyhytnäköisesti edes lajiliittoja, kun kohta huomataan, että jengi on niin kyrpiintyneitä hommaan etteivät jättävät kaiken ostamatta. Sitten ei kanavatkaan maksa enää tv-oikeuksista, kun ei ne ketään kiinnosta.

Pääsee wanhaan hywään aikaan, jolloin ottelutulokset selvis joko kaukalon laidalla, tai sit seuraavana aamuna lehdestä.

Sitten vielä itse mestiksen televisioinneista. Nyt kun esim. itse katson suurimman osan TV-ohjelmista Anvian IPTV-boksin kautta, niin eikö noita Mestiksen (ainakin Sportin) pelejä saisi tuupattua tuota kautta eetteriin. Laatu on täysin nykyaikaista TV-kuvaa vastaava, jollei jopa kaapelin kautta tulevaa normikuvaa parempi. Ottelukohtaisen maksunkin saisi varmaan toteutettua, onhan niillä videovuokraamo-palvelukin siellä saatavilla. Muutenkin tuo olisi käytettävyydeltään ihan toista luokkaa kuin tietokoneen tai muiden "ulkoisten" laitteiden kanssa pelleily. Tosin laadun kanssa suurin haaste lienee kaista hallilta ulospäin, ei niinkään asiakkaalle sisäänpäin tuleva.

Mikkelistä onnistuis kanssa aika hyvin toi siirtymä, eiköhän ne vedä vielä hallirempan yhteydessä valokaapelia tönöltä verkontarjoajalle, ni ei pitäis olla enää nykyisiäkään harvoja katkoksia/pätkimisiä.
Ei sillä että tuokaan tois Mestistä suurelle yleisölle. Noita pelejä tuskin ostais muut kuin ne, ketkä ovat tilanneet myös nettistreameja.
 
Huominen TV-peli tulee Hokki-fanien vitutukseksi Joensuusta, varmaan ihan niillä perusteilla, että tuo peli on mahdollisesti sarjan viimeinen ottelu ja Kajaanissa pelataan varmuudella vielä maanantaina. Eli tod. näk. huomisen Joensuun pelin jälkeen maanantain tv-peli tulee Kajaanista, vaikka SaPKo onnistuisikin voiton Joensuusta nappaamaan.

Melkoista paskaa tuo tv-pelien näyttäminen on. Todellakin Canalin urheilupaketilla noita pelejä ei näe suorana, sillä pelit tulevat Canal+Aitio -kanavalla (johon tarvitaan Canal+Total paketti), mutta kaikkien pelastukseksi tulevat yhden aikaan yöllä jälkilähetyksinä myös Canal+Urheilun puolella. Hienoa Anal+! Hyvin te vedätte!

Arto Sirviö kertoili eilisellä jääkiekkokierroksella, että Liigakarsinnat ovat SM-Liigan omaisuutta, eli ainakin nuo SM-liigajoukkueen kotipelit tulevat joko Urholta tai sitten ei miltään. Mestis joukkueen kotipelit on nähtävissä MestisTV:ssä.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Melkoista paskaa tuo tv-pelien näyttäminen on. Todellakin Canalin urheilupaketilla noita pelejä ei näe suorana, sillä pelit tulevat Canal+Aitio -kanavalla (johon tarvitaan Canal+Total paketti), mutta kaikkien pelastukseksi tulevat yhden aikaan yöllä jälkilähetyksinä myös Canal+Urheilun puolella. Hienoa Anal+! Hyvin te vedätte!

Perseestähän se on ollu koko kauden ja itsellä (kuten aika monella muullakin) suurin haave, että Mestistä vielä joskus näytettäisiin jollain maksuttomalla kanavalla. Tietysti lisävittuilua vielä muutenkin näkymättömältä anaalilta tuo että "joo, olet kyllä maksanut tästä sportin katsomisesta, mutta kyllähä pleijjarikiekko nyt toki on aitiojuttua eikä mitään sporttia".

Arto Sirviö kertoili eilisellä jääkiekkokierroksella, että Liigakarsinnat ovat SM-Liigan omaisuutta, eli ainakin nuo SM-liigajoukkueen kotipelit tulevat joko Urholta tai sitten ei miltään. Mestis joukkueen kotipelit on nähtävissä MestisTV:ssä.

Melkeinpä veikkaan ettei vierasmatseja näytetä mistään liveseurantaa hienommasta värkistä. Onneksi sentään kotimatsit saa näyttää edes netin välityksellä, niin pääsee puolet otteluista katsomaan (tai tokihan sitä hallilla näkis kanssa, tuossahan se on verrattain lähellä... ;) )
 

Alocacoc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat
En tiedä Sportista, mutta Jokipoikien liigakarsintapelit tulevat käsittääkseni NelonenProlta. Varma en ole.
 

Alocacoc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat
Niin vai oletkohan nyt erehtynyt ja sieltä tuleekin uusinta viime vuoden Jokipoikien karsintapelit? Nehän olivat Suomi-Sarjaan.

Kyllähän sitä uusintoja mielellään katsoo. Liigakarsintapelit kahden vuoden takaa ovat edelleen tallella, ja niitä tulee silloin tällöin silmäiltyä. Edellisistä Suomi-Sarjan karsintapeleistä Jokipojilla on aikaa seitsemän vuotta, sen verran korjaan virheellistä käsitystäsi. Niitäkin pelejä olisi kiva vielä nostalgiamielessä tiirailla. Kovia pelejä olivat kaikki, Forssaa, Seinäjokea ja Heinolaa vastaan.

Milloin muuten päästään näkemään KooKoon liigakarsintoja? Uusinnatkin kiinnostaisivat, eihän niistä edellisistä ole aikaa kuin 22 vuotta. Varmasti jostain löytyy vielä VHS-kasetti, johon ne on taltioitu.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
liigakarsintapelit tulevat käsittääkseni NelonenProlta. Varma en ole.

Tätä ei ole mielestäni lainkaan päätetty ja on jopa todennäköisempää, että karsintoja ei näytetä lainkaan, mikä olisi kyllä valitettavaa.

Itselle tuo on tosin ihan sama. Kalenteri on buukattu jo privateksi ja pomollekin kerrottu asioiden tärkeysjärjestys. Tampereelle mennään, oli duunissa tilanne, mikä tahansa. Onneksi eka peli on perjantaina. Toka Ipan kotimatsi onkin keskellä viikkoa, mutta viimeinen (jos tarvitaan) lauantaina.

Veikkaan, että Vaasasta lähtee tuohon ekaan matsiin aika perkeleesti busseja. Tuskin silti ihan yhtä montaa (17), mitä rakasta Ässiä vastaan, mutta tuskin hirveästi vähempääkään. Jokohan Ipa muuten myy Ipa- Sport otteluihin lippuja?

EDIT: Ja kyllä. Mulla saa keulia ja mopo karata käsistä, kunhan pelaajilla ei karkaa.
 

karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
Jokohan Ipa muuten myy Ipa- Sport otteluihin lippuja?

Tuskin myyvät ensi kauden lippuja vielä.

-

Olisi kyllä ihan vitunmoinen farssi, mikäli karsintoja ei nähtäisi miltään tv-kanavalta. Kiekkokauden mielenkiintoisimpia pelejä. Pakko ne on tulla jostain.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Olisi kyllä ihan vitunmoinen farssi, mikäli karsintoja ei nähtäisi miltään tv-kanavalta. Kiekkokauden mielenkiintoisimpia pelejä. Pakko ne on tulla jostain.

Eiköhän ne taistele viimeseen saakka, kellä nyt olikaan ne luvat näyttää otteluita ja loppupeleissä ollaan taas jonkun hyvin kämäsen streamin voimin liikkeellä. Viittaan viime vuoden Pelsu-streamiin ainakin ekasta ottelusta.


Itelle tosiaan ihan sama, koska paikalla ollaan, jos ja kun Sport karsinnoissa tulee dominoimaan.
 

jsavolai

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat,TiTu,Akaan Kiekko,Pelicans
Herätellääs tätäkin ketjua eloon. HS.fi uutisoi että Ylekin tahtoisi näyttää SM-Liigaa. (Linkki vie HS:n uutiseen aiheesta).

Yle kuitenkaan ei haluaisi koko oikeusia vaan oikeuden matsiin silloin ja tällöin. Nyt herää kysymys: Jos Ylellä olisi intresseissä näyttää Liigaa silloin tällöin niin ajatteliko Yle mahdollisesti sen tehdä niin että Ylen tuotanto ei ole paikalla vaan itse kuvastreami saadaan varsinaiselta oikeuksien haltijalta ostettua ja päälle liimataan sitten Ylen selotus ja kommentaattorit.

Mikäli näin: niin olisiko vastaava malli sovellettavissa myös esimerkiksi Mestiksen otteluihin vaikka isommalla freqvenssillä ? Lähetystilaa luultavasti riittäisi kyllä jos tälle linjalle halutaan lähteä. Ylen tuotannon saaminen Mestis paikkakunnille lienee liian paljon toivottu kyllä...

Toisaalta jos jokin kaunispäivä Ylen Puheelta tulisi myös selostuksia Mestiksestä niin sekin olisi jo eteenpäin...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös