Mainos

Mestiksen siirtohuhut

  • 473 297
  • 782

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Eteläkorealaiset Ki-Sung Kim ja Woo-Sang Park olisivat tulossa try-outille joko TuToon tai Jokipoikiin. Lähde.

Olisi varsin eksoottinen vahvistuskaksikko. Mikä ettei, jos ovat kunnon pelimiehiä, mutta mahtaako jäädä pelkäksi huhuksi, varsinkaan kun ei tuossa tiedetä edes mihin päin Suomea herrat olisivat tulossa?
 

Lohipoika

Jäsen
Saloshuhu ei ole ainakaan vielä toteutunut, mutta laitetaan uusi myöskin jääkiekkoliiton siirtolistalta:

Toni Mäkiaho TPS --> K-Vantaa

Oli jo viime kaudella joukkueen parhaimmistoa, joten ihan positiivisin mielin suhtaudun tähän mahdolliseen siirtoon. Tuskin on kuitenkaan loppukauden sopimus, vaan eiköhän melko varmasti taas olisi ottelukohtainen pahvi ja tammikuussa sitten ulkomaille.

No ei ole huhu enää: Toni Mäkiaho palaa lohipaitaan
 
Viimeksi muokattu:

Ribari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puolustava mestari
Hokin maalivahti

Onko huhu vai?
Lukosta maalivahti ensi viikonlopun kierrokselle, meneekö Peltonen toiseen suuntaan.
 
Tammikuun siirtoikkunan sulkeutumiseen aikaa 3 viikkoa ja 1 päivä, joten kaikenmaailman siirtohuhut alkavat varmasti pyöriä myös Mestiksen puolella.

Aloitetaan tällaisella, joka tosin taitaa olla enää varmistusta vaille valmis:

Petteri Similä, Kärpät -> Hokki
 

juurihoito

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO
Vahva huhu savosta: Pasi "pablo" Järvinen kaivaa Torspo 300:n vintiltä ja palaa Jukurinuttuun loppukaudeksi.
 

Andy-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Koukkupolvi

Toivottavasti huhuksi jääkin. Kaikella kunnioituksella ei täytä vahvistuksen kriteereitä millään sektorilla, jos reilut 9kk on tehnyt jotain muuta kuin reenannut.

Ja, jos nyt sattuisikin tulemaan ja menestymään en ala mitään hattuja syömään. Mistä näitä huhuja tulee..
 

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Tämä ei ole mikään huhu, vaan ihan kylmää faktaa, että jos ja kun Blues kutsuu Iilahden takaisin, Sport tarvitsee kakkosveskaria. Tosi pitkään sivussa ollut Erno Suomalainen pääsee jäälle vasta nyt ja hänen varaansa Sport tulee tuskin varmaaan mitään, mikä on ihan fiksua.

Liikenisiköhän Hokista Sportille yksi veskari? Puurula tullee pelaamaan kuitenkin kaikki playoff-matsit, joten se rooli olisi antaa runkosarjassa ne muutamat hengähdystauot.
 

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Tämä ei ole mikään huhu, vaan ihan kylmää faktaa, että jos ja kun Blues kutsuu Iilahden takaisin, Sport tarvitsee kakkosveskaria. Tosi pitkään sivussa ollut Erno Suomalainen pääsee jäälle vasta nyt ja hänen varaansa Sport tulee tuskin varmaaan mitään, mikä on ihan fiksua.

Liikenisiköhän Hokista Sportille yksi veskari? Puurula tullee pelaamaan kuitenkin kaikki playoff-matsit, joten se rooli olisi antaa runkosarjassa ne muutamat hengähdystauot.

Koskelahan tuossa on nähtävästi ylimääräiseksi Hokilta jäämässä, samoin Seppänen tai Tillanen Jukureissa jäänee peliajaltaan aika vähälle. Muutaman viikon sisällähän tuo selviää, tuskin ainakaan Kajaanissa kolmella veskarilla loppukautta mennään. Mikkeliläisillä siihen varmaan voi olla varaakin.
 

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Juu, en muistanut, että Jukurit nappasi Nikkilän. Ylikapasiteettia olisi siis siellä. Tilastojen perusteella Tillanen kolmonen. Seppänen liksaltaan varmasti semmoinen, että Sportilla tuskin varaa. Tillaseenkaan en usko. Suomi-sarjan veskareita ei ole tullut edes katsottua.
 

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
... Suomi-sarjan veskareita ei ole tullut edes katsottua.

Laserin "ikuinen kakkonen", Pekka Kankaanranta, torjahtelee näillä näkymin Kemin Lämäreissä, mutta on pelannut muutaman pelin tällä kaudella Mestistäkin eikä ollenkaan huonolla menestyksellä - olisi varmasti edullinen stuntti Puurulalle.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Mikkelissä Nikkilä pelannut paluumuuton jälkeen yhtä vaille kaikki pelit (ainoa ero Tillasen veskaroima LeKi-matsi lauantaina). En siitä huolimatta usko että tämän kauden aikana olisi kumpikaan aiemmista veskoista lähdössä tiimistä. Vielä ei tietoa kuka huomenna pelaa, mutta melkein arvaisin että Seppäsen vuoro, jonka jälkeen taas 2-3 peliä Nikkilältä.
 
Jompikumpihan tuosta lähtee Tillanen tai Seppänen mitä järkeä tuon tason maalivahdin jäädä kolmosmaalivahdiksi ja pilata kautensa? Tillanen tai Seppänen voi hyvinkin olla esim. Sportin maalilla loppukauden.
 

Jukuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Hydraulic oilers, JYP, HIFK
Mikkelissä Nikkilä pelannut paluumuuton jälkeen yhtä vaille kaikki pelit (ainoa ero Tillasen veskaroima LeKi-matsi lauantaina). En siitä huolimatta usko että tämän kauden aikana olisi kumpikaan aiemmista veskoista lähdössä tiimistä. Vielä ei tietoa kuka huomenna pelaa, mutta melkein arvaisin että Seppäsen vuoro, jonka jälkeen taas 2-3 peliä Nikkilältä.

Nikkilä pelaa tänäänkin, joten aika selvästi miehelle ollaan nyt pelaamassa sitä ykkösveskarin roolia. Uskon, että toinen kaksikosta Seppänen - Tillanen vaihtaa maisemaa vielä ennen tammikuun loppua. Yksi vaihtoehto on jo aikaisemminkin mainittu Sport. Kumpi vaan on hyvä kakkosveskari, mutta kummastakaan ei tällä hetkellä ole mestaruutta tavoittelevan joukkueen ykkösvahdiksi.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Siirtoaika lähenee loppuuaan. Onko huhupuolella kierrossa mitää uutta?

Ei sinänsä Jukurien veskareista mitään mullistavaa uutta, paitsi ehkä, että jos Seppo siirtyy, niin SaPKoon. Lainaus Jatkoajan 14.1. Jukurit - Peliitat otteluraportin lopusta:

Jukurien maalivahtitilanne on viime aikoina herättänyt paljon keskustelua. Tänään torjuntavuorossa oli Tillanen, kun vasta hankittu Tommi Nikkilä aukoi luukkua ja Teemu Seppänen pelasi lainalla SaPKossa, ja hänen osalta jatko on vielä arvoitus. Tillanen pelasi hyvän ottelun ja sai suitsutusta Pikkaraiselta.

– "Kaitsun" pelaaminen on ollut koko ajan hyvää. Muodostavat Tommin kanssa hyvän parivaljakon meille.

– Seppäsen pelaaminen Savonlinnassa on myös aika paljon SaPKosta kiinni. Pohdimme tammikuun aikana, että mennäänkö kausi loppuun kahdella vai kolmella maalivahdilla.
 
Itä-Savossa kerrotaan, että Seppäsen siirrosta SaPKoon saadaan selvyys alkuviikosta. Ja ei enää huhu vaan fakta, Matti Hana palaa SaPKoon loppukaudeksi. Hyvä homma, puolustajista on ollut kroonista pulaa pitkin kautta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös