Mainos

Mestiksen siirtohuhut

  • 473 288
  • 782

paraspelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
En sanoisi, että Jukureilta puuttuisi kärkipakki, koska onhan meillä Forsström.
Kiekollista osaamista jukuripakistossa ei kuitenkaan ole liikaa, joten Jyrkkiö tai aiemmin ketjussa mainittu Vesa Kulmala kelpaisivat itselleni enemmän kuin hyvin.

Nimenomaan, kärkipakki on mutta sen sijaan oikeastaan yhtään pisteitä tehtailevaa pakkia ei löydy. Mutta, eihän meillä tainnut niitä olla viime kaudellakaan. Hyökkäys hyökkäsi, puolustus puolusti ja jos ei, Andy torjui. (Kuka torjuu tällä kaudella? Ei ainakaan Similä.)
 
Onko Mikkelissä ollut puhetta, että etsiikö Jukurit enää ylipäätään puolustajia? Jukureilla on kuitenkin jo nyt kahdeksan puolustajaa, tosin Laamaselle ei taida paljoakaan peliaikaa herua.

Edellisten sopimusten julkaisun aikaan Kerttula mainitsi Jukureiden etsivän ainakin laitureita ja pakkia eli todennäköisesti sieltä ainakin yksi pakki on tulossa. Siitä en sitten tiedä onko tuleva pakki sitten kärkipäähän vai rotaatioon.
Laamanen on ymmärtääkseni lähdössä tammikuussa armeijaan, joten senkin vuoksi olisi hyvä hommata laajuutta pakistoon mahdollisten loukkaantumisten varalle.

Nimenomaan, kärkipakki on mutta sen sijaan oikeastaan yhtään pisteitä tehtailevaa pakkia ei löydy. Mutta, eihän meillä tainnut niitä olla viime kaudellakaan. Hyökkäys hyökkäsi, puolustus puolusti ja jos ei, Andy torjui. (Kuka torjuu tällä kaudella? Ei ainakaan Similä.)

Pablo on tällä hetkellä oikeastaan ainut selkeä kiekollinen puolustaja jukuripakistossa, mutta hänenkin kohdalla jo viime kaudella suoritustaso vaihteli todella paljon pelien välillä ja varsinkin keväällä mies peluutettiin aivan puhki.
Pablosta olisi iso ilo ylivoimapeliin ja myös pelinrakenteluun 5vs5-pelissä, jos peliaika pysyisi kohtuullisena, eikä miestä peluutettaisi puhki heti syksyllä 25min jääajoilla, kuten viime kaudella tehtiin.
Joku Jyrkkiö tai Kulmala tuohon jakamaan päävastuu pakiston kiekollisesta pelistä Pablon kanssa ja sitten taustatulta kolmikolta Purolinna/Forsström/Pihlström, niin pakisto näyttäisi tasapainoisemmalta kuin nyt. Ei pakisto nytkään huono ole, mutta ennenkaikkea viime kaudella tökkineen ylivoimapelin kannalta toivoisin jotain kiekollista puolustajaa tuohon vielä.
 
Viimeksi muokattu:

juurihoito

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO
Kyllä Jukureissa pitää nyt säästää paukut siihen ykkösveskariin, jos näyttää siltä ettei nykyinen kaksikko nosta profiilia rajusti. Toki kovia nimiä olisi rosteriin, mutta onneksi siellä on ammattimies (Kerttula) joka näitä jamppoja tsekkaa päivittäin. Ei tarvitse Jatkoajan kautta scoutata sopivia pelaajia rosteriin, niin kuin eräissä seuroissa on huhujen mukaan tehty.
 

Wiipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ei liene kenellekkään yllätys, Jokipojat on kiinnostunut Joona Karavaarasta.

Mehtimäkeläinen.net:

Karevaara on meidän näkökulmastamme erittäin kiinnostava pelaaja, mutta ensin meidän pitää saada asioita selväksi ennen kuin voidaan miettiä, onko meillä varaa tarjota hänelle sopimusta, Haapakoski sanoo.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viime kaudet Ruotsissa pakitellut Teemu Metso ilmoitti Twitterissä lopettamisestaan.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Vesa Kulmala pelaa tänään HCK:n mukana harkkapelissä. Myös Janne Öfverström on keravalaisten mukana Heinolassa. Jos nyt vielä Kulmalan värväävät, niin alkaa näyttää alakertakin suhteellisen nimekkäältä.
 

stairox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wanha kunnon divariajan Vaasan Sport, Liverpool FC
Vesa Kulmala pelaa tänään HCK:n mukana harkkapelissä. Myös Janne Öfverström on keravalaisten mukana Heinolassa. Jos nyt vielä Kulmalan värväävät, niin alkaa näyttää alakertakin suhteellisen nimekkäältä.
Sehän tästä vielä puuttuisi että HCK voittaa Mestiksen ja ottaa paikan liigasta Jokerifarmina.
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Sehän tästä vielä puuttuisi että HCK voittaa Mestiksen

On hienoa että HCK panostaa ja toivottavasti on Mestiksen voittotaistelussa mukana. Tuolla rosterilla pitää olla. Vaihtelu kärkikahinoissa piristää kummasti koko sarjaa.

Jokipojissa on testillä joku hyökkääjä. Nimistä ei hajua mutta luulisi perjantaina olevan kokoonpanossa Peliittoja vastaan.
 

stairox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wanha kunnon divariajan Vaasan Sport, Liverpool FC
On hienoa että HCK panostaa ja toivottavasti on Mestiksen voittotaistelussa mukana. Tuolla rosterilla pitää olla. Vaihtelu kärkikahinoissa piristää kummasti koko sarjaa.

Jokipojissa on testillä joku hyökkääjä. Nimistä ei hajua mutta luulisi perjantaina olevan kokoonpanossa Peliittoja vastaan.
Jätit lainaamatta sen oleellisen.
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Jätit lainaamatta sen oleellisen.

Tarkoituksella jätin epäolennaisen pois. Tiedät kyllä miksi. ;)

Jokipoikien yksi kokelas on tuntematon suuruus Paul Manushin. Pelasi jo tänään SaPKoa vastaan. Iso kroppa mutta eipä luulisi olevan mitään käyttöä. Lisäksi huhuavat mehtimäkeläinen.net palstalla, että on tulossa uusi ulkkari ennen kauden avausta.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Tarkoituksella jätin epäolennaisen pois. Tiedät kyllä miksi. ;)

Jokipoikien yksi kokelas on tuntematon suuruus Paul Manushin. Pelasi jo tänään SaPKoa vastaan. Iso kroppa mutta eipä luulisi olevan mitään käyttöä. Lisäksi huhuavat mehtimäkeläinen.net palstalla, että on tulossa uusi ulkkari ennen kauden avausta.

Entinen HCK:n Suomi-sarjan peluri, lähti Venäjälle kun ei saanut pelipaikkaa HCK:n Mestisjoukkueesta 2012-13. Ennen HCK:hon tuloaan nakutteli runsaasti pisteitä Suomi-sarjassa Huntersin riveissä, mutta siihen se on sitten jäänytkin.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Sehän tästä vielä puuttuisi että HCK voittaa Mestiksen ja ottaa paikan liigasta Jokerifarmina.

Tämähän olisi mukavan ironista. Kun kerran Mestiksessäkin on liigajoukkueiden farmiseuroja viemässä urheilullista mielenkiintoa ja panosta, niin eipä olisi haitaksi, jos SM-liigaankin päätyisi KHL-seurojen farmeja, joiden ainoa tehtävä olisi taata peliaikaa KHL-pelureille sarjasijoituksesta välittämättä. Liigasta kun ei voi jatkossa pudota, ja aina sitä ryssäin miljonääreillä sen verran pätäkkää on, etteivät farmijoukkueet lisenssiongelmiin kaatuisi.

HCK vain liigaan KHL-Jokerien farmiksi, samalla esim. jonkun Bluesin voisi myydä SKA Pietarin uudeksi farmiksi jne. Siinäpä sitten pelailisivat vaikka säälipleijareitaan.

Toisaalta kaipa liiga nytkin on eräänlainen KHL:n ennakkofarmi, josta lähes kenet tahansa pelaajan voi ostaa kesken kauden KHL-jäille, ja viimeistään kauden päätyttyä parhaat imuroidaan pois. Liigan funktiona on kasvattaa nuoremmista pelaajista KHL-kelpoisia, samalla kun sarjassa pyörii jatkossa yhä kasvava määrä kasvottomia halpoja ulkkareita sieltä sun täältä.
 

wunderveba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
No, siinä ei voisi kyllä, kun nauraa näille Mestiksen isommille seuroille, jos HCK Mestiksen voittaisi(Liigaan se ei voi nousta, koska en usko kovin monen osan lisenssikriteereistä täyttyvän). Tässä on nyt koko kesä katseltu HCK:n vahvistumista ja tuntuu, että ei taaskaan tarpeeksi vain kiinnosta Sportia, Jukureita ja KooKoota, vaikka hopeatarjottimella tarjotaan liigapaikkaa. Nyt pitäisi tapahtua riskinottoa ja kilpavarustelua, jos se liigapaikka kiinnostaa. Se on turha sitten vinkua, kun keväällä ei kukaan taaskaan nousekaan, kun muuten liigakelpoisten jengien materiaali ei riitäkään mestaruuteen. Vai tapahtuukohan mahdollinen kilpavarustelu vasta siirtotakarajalla?
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Tässä on nyt koko kesä katseltu HCK:n vahvistumista ja tuntuu, että ei taaskaan tarpeeksi vain kiinnosta Sportia, Jukureita ja KooKoota, vaikka hopeatarjottimella tarjotaan liigapaikkaa.

Voisi hyvinkin ajatella, että noilla kaikilla kolmella on hyvin kilpailukykyinen rosteri tällä hetkellä sarjan alkuun. Jonkin verran oikeita pelejä alle näiden harjoitushöntsien päälle, niin seuroissa nähdään mihin osastolle vahvistusta tarvitaan, jos tarvitaan. Itse en pidä tuota HCK:n rosteria kärjen tasoisena. Sijat 4-6 on keravalaisten haarukassa.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Sehän tästä vielä puuttuisi että HCK voittaa Mestiksen ja ottaa paikan liigasta Jokerifarmina.

Ei hätää tasapuolinen liigalisenssi ja liigan dynaamiset ennakkoluulottomat päättäjät pitävät kyllä huolen siitä, että sinne ei nouse yhtään kukaan.

Kulmala on kyllä kova haku ja HCK:n rosteri näyttää oikein asialliselta.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
HCK:n rosteri näyttää oikein asialliselta.

Näyttää joo, mutta mulla on jotenkin sellainen fiilis, että Kerava toimii usealle pelaajalle näyteikkunana liigan ja ulkomaiden suuntaan ja tässä on ainakin osasyy nimekkäisiin hankintoihin pienillä resursseilla. Eli sauma siirtyä kesken kauden täydempien lihapatojen äärelle, joka ei ainakaan lähtökohtaisesti olisi ollut esim. Vaasassa, Kouvolassa tai Mikkelissä ylipäätään mahdollista tai ainakaan helppoa. Tosin onhan pk-seudulla ja Uudellamaalla runsaasti pelaajamassaa ja varmasti myös helppo sijainti vetää puoleensa.
 

Supreme

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Heti tähän kärkeen pahoittelut siitä, ettei tällä viestillä ole mitään tekemistä Mestiksen siirtohuhujen kanssa. Mutta parempaakaan viestiketjua en tälle kysymykselleni löytänyt:

Olisiko jollakin Mestis-organisaatiolla tarjolla ylimääräistä mutta pätevää maalivahtia sarjaporrasta alaspäin?

Kovasti Mestikseen takaisin mielivä RoKi sai ikäviä uutisia kun joukkueen ykkösmaalivahti Tuukka Huumonen ilmoitti laittavansa hokkarit naulaan. Tuukan sopimus on pelaajan toiveesta purettu ja mies keskittyy opiskeluihin. Näin ollen napapiirillä olisi ykkösveskarin tontti vapaana, rajattomasti peliaikaa ja Mestis-karsintoihin matkalla oleva joukkue.
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Olisiko jollakin Mestis-organisaatiolla tarjolla ylimääräistä mutta pätevää maalivahtia sarjaporrasta alaspäin?

Tässä voisi tuoksahtaa Petteri Similälle uusi joukkue. Jukureilla siis on lienee yksi maalivahti yli ja voisi melkein vetoa tästä lyödä, jos vaan Similä suostuu alaspäin menemään ja Jukureiden uusi veska on kunnossa.
 
Hiljasta pitelee Mestiksessä, mutta nostetaan nyt kuitenkin ketju ylös kun kohta alkaa joukkueet tiedotella sopimuksia kuitenkin.

HCK:n luovuttua sarjasta ja Sportin lähdettyä on pari isoa palkanmaksajaa poissa. Pelaajia tuntuu kelpaavan Liigaan mukavasti ja onhan niitä vapaita pelaajia vielä jäljellä vaikka kuinka. Laittakaas huhuja ilmoille niin saadaan vähä keskustelua tännekin.
 
Kun on puhuttu näistä Kouvolaan palaavista pelaajista, niin laitetaan nyt ainakin täällä pyörineet:

Olli Julkunen -> KooKoo
Nick Dineen -> KooKoo

Maanantainahan noista kuullaan, mutta nyt on ollut ilmeisesti tarjontaa ainakin Kouvolassa niin paljon, että nimiä pyörii niin paljon joukkueen ympärillä. Kiitos tulevan Liiga-nousun, sekä Sportin ja HCK:n sarjasta poistumisen.
 

Jesyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Pittsburgh Penguins, Mestis, NHL
Puolustaja Risto Mattilaa on Hokki-ketjussa pyöritelty melko varmana Linnapaitana ensi kaudella.

Kiinnostavaa, nappaako Pete Mattila Hokin luottomiehiään mukaan Kouvolaan. Ainakin Miska Humalojan nimi on pyörinyt huhuissa, mieluusti pitäisin kyllä Kajaanissakin.
 

jyly

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat
Puolustaja Risto Mattilaa on Hokki-ketjussa pyöritelty melko varmana Linnapaitana ensi kaudella.

Tosiaan tätä on pidetty myös täällä Heinolassa jo lähes satavarmana siirtona. Harmi Peliitoille, Mattila oli nämä pari kautta täällä ehdottomasta meidän parhaita pakkeja, vaikka viime kausi olikin hieman vaikeahko Mattilalle. Siirto lähemmäs omaa sukua ja perhettä piristänee Mattilan jälleen ensi kaudeksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös