Mainos

Mestiksen siirtohuhut

  • 473 281
  • 782

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Listasta puuttuu vielä yksi kultamies eli Aki Juusela. Potentiaalia on Mestiksessä voimalaiturin rooliin (röyhkeä ja vahva) ja nuori kaveri vielä kyseessä.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Veskojen osalta voi vain taas kerran todeta, että kunpa olisimme Rämön sijaan kiinnittäneet vaikka Nielsenin, Tolvasen tai vaikka Hüblin. Mikko Rämöön ei ollut mitään syytä hirttäytyä.

Voisiko olla osin, että kyse ei ole ollut vain KooKoon haluamisesta kiinnittää näitä kavereita? Lisäksi ollaan muutaman viikon päästä kiekon putoamisesta jäähän ja edelleen on ihan perusteltu mielipide pitää Rämöä kovimpana sopimuksen alaisena Mestis-maalivahtina. Spåran Kuusela on samaa tasoa, mutta toisaalta alla on hajanainen 21 ottelun kausi ja astuu nyt ylipäätään ensimmäistä kertaa miesten sarjassa lähtökohtaiseksi ykköseksi koko kaudeksi, kaudeksi jolloin Vaasan on tarkoitus nousta liigaan. No pressure. Eli eipä mitään ihmemiehiä ole maalilleen hankkineet sen enemmän Jukurit kuin Sporttikaan, vaan norjat ja tuohimaat ovat suunnanneet aivan muualle. Toisaalta en millään jaksa usko, että Similä on Jukurien lopullinen valinta maalille kevättä ajatellen.

Hirttäytyminen on myös hauska termi kahden vuoden sopimuksesta puhuttaessa, mutta tästähän väännettiin keväällä.
 

Fordél

Jäsen
Voisiko olla osin, että kyse ei ole ollut vain KooKoon haluamisesta kiinnittää näitä kavereita? Lisäksi ollaan muutaman viikon päästä kiekon putoamisesta jäähän ja edelleen on ihan perusteltu mielipide pitää Rämöä kovimpana sopimuksen alaisena Mestis-maalivahtina.

Voihan se olla, että ei ollut vain KooKoon haluista kiinni. Oma mutu kuitenkin on, että Rämö oli ensijainen vaihtoehto ykkösveskaksi.

Mitä tulee Rämön tasoon niin ei se viime kaudella enää aina vakuuttanut, joten en pidä minään ihmeenä jos ja kun joku tai jotkut veskat ajavat ensi kaudellakin ohitse.
 

Wiipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Voisiko olla osin, että kyse ei ole ollut vain KooKoon haluamisesta kiinnittää näitä kavereita?

Olen samaa mieltä ja tästä olen aikaisemmin myös itse maininnut. Täällä heitetään nimiä kuten Nielsen, Tolvanen tai Hübl ja ihmetellään miksei KooKoo kiinnittänyt heistä ketään maalivahdikseen vaan hirttäytyi Rämöön. Ei asiat ole niin yksinkertaisia ja pelkästään KooKoosta tai KooKoon haluamisesta kiinni. KooKoo kuten muutkin seurat käy lukuisia neuvotteluja ja tunnusteluja eri pelaajien kanssa, mutta läheskään aina ei seuran ja pelaajan intressit kohtaa toisiaan. Esimerkiksi edellä mainitut pelaajat ovat hyvinkin voineet sanoa KooKoolle, että EVVK, jonka jälkeen KooKoo on arvioinut Rämön parhaaksi ratkaisuksi maalinsuulle. En kyllä lainkaan ymmärrä kritiikkiä Rämöä kohtaan. KooKoo ei todellakaan tule ensi kaudellakaan kaatumaan Rämöön, kuten ei aikaisempina kausinakaan. Rämö on edelleen kiistatatta yksi mestiksen parhaista maalivahdeista.

Toisaalta en millään jaksa usko, että Similä on Jukurien lopullinen valinta maalille kevättä ajatellen.

En usko minäkään. Jukurit tulee aivan vamasti hankkimaan vielä kovanluokan ykkösveskarin. Toivakalle vihjeeksi, että nyt Jani "Hattu" Nieminen olisi vapaana ilman sopimusta.
 

Fordél

Jäsen
Olen samaa mieltä ja tästä olen aikaisemmin myös itse maininnut. Täällä heitetään nimiä kuten Nielsen, Tolvanen tai Hübl ja ihmetellään miksei KooKoo kiinnittänyt heistä ketään maalivahdikseen vaan hirttäytyi Rämöön. Ei asiat ole niin yksinkertaisia ja pelkästään KooKoosta tai KooKoon haluamisesta kiinni. KooKoo kuten muutkin seurat käy lukuisia neuvotteluja ja tunnusteluja eri pelaajien kanssa, mutta läheskään aina ei seuran ja pelaajan intressit kohtaa toisiaan. Esimerkiksi edellä mainitut pelaajat ovat hyvinkin voineet sanoa KooKoolle, että EVVK, jonka jälkeen KooKoo on arvioinut Rämön parhaaksi ratkaisuksi maalinsuulle.

Ensiksi, veskoja on ollut vapaana muitakin kuin vain nämä ko. nimet. Tarjontaa olisi KooKoolle ollut.

Toiseksi ihan yhtä hyvin KooKoo on voinut pitää Rämöä ykkösvaihtoehtona eikä ole juuri muita miettinyt. Emme näitä asioita valitettavasti tiedä. Tiedämme vain sen, että Rämön sopparia jatkettiin ja itse pidän sitä virheenä. Paljon rahaa kiinni veskassa, joka näytti jo viime kaudella hyytymisen merkkejä.

En kyllä lainkaan ymmärrä kritiikkiä Rämöä kohtaan. KooKoo ei todellakaan tule ensi kaudellakaan kaatumaan Rämöön, kuten ei aikaisempina kausinakaan. Rämö on edelleen kiistatatta yksi mestiksen parhaista maalivahdeista.

Mehän emme tiedä tuleeko kaatumaan vai ei, mutta ainakin omat havainnot Rämön otteista eivät enää vakuuttaneet. Käyrä näyttää olevan laskussa ja itse olisin sijoittanut senkin ison rahatukun laadukkaampaan veskaan. No toivottavasti kesätreeneissä Rämö saa kehitettyä torjuntatyöskentelyään.

En usko minäkään. Jukurit tulee aivan vamasti hankkimaan vielä kovanluokan ykkösveskarin. Toivakalle vihjeeksi, että nyt Jani "Hattu" Nieminen olisi vapaana ilman sopimusta.

Jep, KHL:sta Jukureihin. Ei ehkä ihan mikään realistisin vihje. Kenties Jukurit nappaa jonkun noista listalla olleista veskoista.
 

Gameson

Jäsen
- Hän pelasi viime kaudella paljon ja laadukkaasti, joten siirtyminen Mestikseen on ihan luonnollinen jatkumo. Hänen täytyy osoittaa harjoituspeleissä olevansa valmis haastamaan Similä, jatkaa Kerttula.
Jukureiden pelaajakoordinaattori Tommi Kerttulan kommenttia Tuukka Huumosen troy-outista. Joten ainakin runkosarjan alkuun saadaan odottaa ratkaisua meidän maalivahtien suhteen.

Minulle kelpaisi todellakin Mikko Tolvanen tai Juha Toivonen (mikäli on kunnossa, onko muuten kenelläkään tietoa tänhetkisestä tilanteesta Juhan kohdalla?).
Jukurien tavoitteena on saada laaja rinki pelaajia ensikaudelle ja saa nähdä tullaanko vielä ennen runkosarjaa täydennystä näkemään.
 

paraspelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Mua on jäänyt mietityttämään Laineen Mikko, kun ei näy sopimusta olevan mihinkään vieläkään. Ottaisi edes Jukurit.
 

Wiipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jep, KHL:sta Jukureihin. Ei ehkä ihan mikään realistisin vihje. Kenties Jukurit nappaa jonkun noista listalla olleista veskoista.

No tuo vinkki Toivakalle nyt oli lähinnä loppukevennyksenä ja en minäkään nyt ihan ensimmäisenä usko, että Hattu ensi kaudella mestiksessä nähtäisiin. mutta kaikkihan on mahdollista.

Tuo Hatun KHL-status on kyllä vähän niin ja näin. Kaksi peliä runkosarjassa KHL:ssä ja pudotuspeleissä ei lainkaan pelejä ja sen jälkeen potkut. Monilla joukkueilla ja on maalivahdinpaikat täytettynä. Voisin lyödä vetoa, että ainakaan KHL:stä ei Hattu tule saamaan sopimusta. Olisiko sitten SM-liiga tai Keski-Eurooppa vaihtoehtoina jos ei kerran mestikseen?

On kyllä ihan mahdollista, että tuosta listastasi löytyy Jukureiden tuleva ykkösveskari.
 

Bertil Snöre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kookoo
Ei nyt liity ketjun aiheeseen, mutta kommentoin silti.

No toivottavasti kesätreeneissä Rämö saa kehitettyä torjuntatyöskentelyään

Goaliepron facebook sivut ainakin lupasivat, että Rämön pelityyli päivitetään nykyaikaan. Mikkohan harjoittelee kesän Jukka Ropposen (Goaliepron mv-valmentaja) valmennettavana. Onhan tuolla mm. N.Bäckströmkin samassa harjoitus ringissä.
 

Fordél

Jäsen
Goaliepron facebook sivut ainakin lupasivat, että Rämön pelityyli päivitetään nykyaikaan. Mikkohan harjoittelee kesän Jukka Ropposen (Goaliepron mv-valmentaja) valmennettavana. Onhan tuolla mm. N.Bäckströmkin samassa harjoitus ringissä.

Luojan kiitos. Johan sen näki tällainen tavallinen vakosamettihousuinen mieskin, että torjuntatyöskentely ei ollut enää viime kaudella tasapainossa ja tätä päivää. Hienoa, että ongelmiin on reagoitu ja toivottavasti muutoksia saadaan sisäänajettua jo kesänaikana sekä jatkettua säätämistä kauden mittaan. Luo uskoa tulevaan. Ehkä Rämö sittenkin...
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Allsvenskanin vapaat ukot Elite Prospects

Tuolta voisi joku Mestikseenkin eksyä, Pölläsen Tomikin näytti vielä viime kaudella pelanneen :)
 

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Maalivahdit:

Mikko Tolvanen (HPK)
Mikko Tolvasesta kenties parhaan veskan.

Joku huhuili tuolla HPK:n puolella jokunen kuukausi takaperin Tolvasen siirtyvän Tsekkeihin. Ei siinä Tolvanen olisi loistava hankinta Mestikseen mille jengille tahansa sillä pystyi pelamaan Liigassakin ykkösmolarin vaatimalla tasolla.
 

Canis Lupus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, LuPo
Allsvenskanin vapaat ukot Elite Prospects

Tuolta voisi joku Mestikseenkin eksyä, Pölläsen Tomikin näytti vielä viime kaudella pelanneen :)
Ja kuin manattuna tänään Pölläsen nimi löytyy vahvistetuista siirroista. Yllätys ei liene se, että osoite ei ole Suomessa vaan tällä kertaa dresdeniläisissä jääleijonissa. Kajaanissa ei edelleenkään huhun tapaistakaan. Mutta onneksi on mitä upein kesäsää!
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ja kuin manattuna tänään Pölläsen nimi löytyy vahvistetuista siirroista. Yllätys ei liene se, että osoite ei ole Suomessa vaan tällä kertaa dresdeniläisissä jääleijonissa.

...ja uusi sarja siis kakkos-Bundesliiga. Harmi, sillä mielellään Pölläsen näkisi vielä Mestiksessä. Vaikkei KooKoossa, niin sitten edes jonkun vihulaisen paidassa. No, ensi kesän spekulaatiossa varmaan pöllähtää taas nimi esille...
 
Mitä mahtaa tehdä Ilpo Salmivirta, jonka sopimus Rouenin kanssa päättyi viime kauteen?

Onhan tuo Ranskassa ihan hyvin tehoillut ja aiemmin tehoja on syntynyt myös Mestiksessä, joten olisi varmasti pätevä vahvistus mihin tahansa mestisseuraan.
Eri asia on sitten, kiinnostaako miestä itseään tulla pelaamaan Suomeen.
 

Face

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kärkkyyköhän Sasu Hovi mahdollisesti pelipaikkaa mestiksestä, entä onko miehelle tilausta missä joukkueissa?

Epäilen että miehen taso riittäisi, varsinkaan välivuoden jälkeen, yhteenkään liigamiehistöön, ainakaan ykköskassariksi. Joten siinä mielessä mestis voisi tulla kysymykseen, mutta riittääkö kivet mestiksen kärkijoukkueisiin?

Mies siis tällähetkellä reenaa itseään pelikuntoon Ilveksen mukana, mutta Järvenpään toipuessa saanee etsiä pelipaikkansa jostain muualta.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kärkkyyköhän Sasu Hovi mahdollisesti pelipaikkaa mestiksestä, entä onko miehelle tilausta missä joukkueissa?

Aika vähissä on paikat Mestiksessäkin. Jokipojat on ainoa, joka on vielä ykkösmaalivahtia vailla. Myös LeKi, K-Vantaa ja JYP ovat tällä hetkellä yhden vahdin varassa, mutta täydentävät varmaankin veskariosastonsa lainamiehin.

HCK tai Hokki eivät etsi molaria, mutta olisi varmasti molemmille (liiankin?) hyvä kakkosvahti. Jukurit ja Sport ovat ainakin lähdössä kauteen nykyisillä veskareillaan, KooKoolla, Peliitoilla, SaPKolla ja TuTolla ei ole tarvetta.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Jukurit ja Sport ovat ainakin lähdössä kauteen nykyisillä veskareillaan, KooKoolla, Peliitoilla, SaPKolla ja TuTolla ei ole tarvetta.

Jukureista en olisi vielä noin varma. Huumosella on koeaika syyskuun alkuun. Elokuun treenit ja pelit näyttää suunnan.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Aika vähissä on paikat Mestiksessäkin. Jokipojat on ainoa, joka on vielä ykkösmaalivahtia vailla. Myös LeKi, K-Vantaa ja JYP ovat tällä hetkellä yhden vahdin varassa, mutta täydentävät varmaankin veskariosastonsa lainamiehin.

HCK tai Hokki eivät etsi molaria, mutta olisi varmasti molemmille (liiankin?) hyvä kakkosvahti.
Julkinen salaisuushan on (kuten aiemminkin olen jo maininnut), että Ville Husso pelaa HCK:ssa ensi kaudella kakkosmolarina.
 

Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
Julkinen salaisuushan on (kuten aiemminkin olen jo maininnut), että Ville Husso pelaa HCK:ssa ensi kaudella kakkosmolarina.

Jos tämä pitää paikkaansa niin ei Husso kyllä porttia ole tulossa avaamaan. HIFK hakee Hussolle kuitenkin peliaikaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös