Mainos

Mertarannan ”ammattitaito”?

  • 402 239
  • 2 363

JJT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Väkeviä juttuja oli varmasti 30 eilisessä pelissä.

On se väkevä ja hyvä selostaja, niin kuin pitääkin olla, ja vahva.
Kyllä näin on. Selostaa väellä ja voimalla.
Ja nyt äärimmäisen vimmatusti

Tässä on yksi asia, mitä en kerta kaikkiaan ymmärrä. Enkä siis syytä nyt ko. nimimerkkejä, koska vastaavanlaisia viestejä löytyy tästä ketjusta joka sivulta.

Mertarannalla on varsinkin nykykunnossaan todella paljon isoja puutteita selostuksissaan. Erilaisia asia- ja argumentaatiovirheitä tulee jatkuvasti: pelaajat ja joukkueet menevät sekaisin, pelaajien nimiä lausutaan väärin, pakki-pakki-syöttö selostetaan pystysyöttönä, rangaistuksia jää huomaamatta ja niin edelleen. Tähän päälle vielä se, että ainoastaan ensin mainitut virheet korjataan (toisinaan), mutta yleensä selostusta jatketaan aivan muina miehinä. Monesti on aika selvästi kuulunut äänenpainosta ja lyhyistä hiljaisuuksista kuinka varmasti on tajunnut mokansa, mutta ei kehtaa/halua myöntää sitä. Tähänkin vielä lisäksi tuo Pelicansin peleistä muuallekin laajentunut puoluellisuus, sekä kenties vielä kaikista suurimpana tuo yleinen tilanteista pihalla oleminen ja ajoittain lähes absurdin tasolle menevä sekoilu, josta kirjoitinkin jo aiemmin tässä ketjussa.

Mutta silti, osaa porukasta tuntuu rassaavan vain ja ainoastaan muutamat miehen useammin käyttämät sanat ja fraasit, kuten nuo vimmatusti, vaaaarallinen ja muutamat muut, joita ei ole lopulta edes kovin montaa. Toki nekin voisi jättää pois (toisin sanoen laajentaa sanavarastoaan), mutta jos hypoteettisesti kaiken muun saisi miehen selostuksessa kuntoon, en usko että ne muutamat usein toistuvat sanat juurikaan ketään haittaisi, ainakaan pahasti. Jos kritisoitte, kritisoikaa niistä oikeista ongelmista.
 
Milvus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampere
Näin on marjat.

Noin muutenhan se oli sitä totuttua. Voisivat väellä ja voimalla passittaa herran vaikka vanhainkotiin jossa letkautella sukkeluuksia vimmatusti.
Hieno nimimerkki!

"luovuutta, rohkeutta, positiivisuutta, sen tiesi jo Kafka 150 vuotta sitten."

En tiedä mikä side Antsalla on Kafkaan, mutta aika monta pätevää luonnehdintaa tälle löysi.
Positiivisuus FK:n teksteissä toki on tulkinnanvaraista.
 
Milvus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampere
Tässä on yksi asia, mitä en kerta kaikkiaan ymmärrä. Enkä siis syytä nyt ko. nimimerkkejä, koska vastaavanlaisia viestejä löytyy tästä ketjusta joka sivulta.

Mertarannalla on varsinkin nykykunnossaan todella paljon isoja puutteita selostuksissaan. Erilaisia asia- ja argumentaatiovirheitä tulee jatkuvasti: pelaajat ja joukkueet menevät sekaisin, pelaajien nimiä lausutaan väärin, pakki-pakki-syöttö selostetaan pystysyöttönä, rangaistuksia jää huomaamatta ja niin edelleen. Tähän päälle vielä se, että ainoastaan ensin mainitut virheet korjataan (toisinaan), mutta yleensä selostusta jatketaan aivan muina miehinä. Monesti on aika selvästi kuulunut äänenpainosta ja lyhyistä hiljaisuuksista kuinka varmasti on tajunnut mokansa, mutta ei kehtaa/halua myöntää sitä. Tähänkin vielä lisäksi tuo Pelicansin peleistä muuallekin laajentunut puoluellisuus, sekä kenties vielä kaikista suurimpana tuo yleinen tilanteista pihalla oleminen ja ajoittain lähes absurdin tasolle menevä sekoilu, josta kirjoitinkin jo aiemmin tässä ketjussa.

Mutta silti, osaa porukasta tuntuu rassaavan vain ja ainoastaan muutamat miehen useammin käyttämät sanat ja fraasit, kuten nuo vimmatusti, vaaaarallinen ja muutamat muut, joita ei ole lopulta edes kovin montaa. Toki nekin voisi jättää pois (toisin sanoen laajentaa sanavarastoaan), mutta jos hypoteettisesti kaiken muun saisi miehen selostuksessa kuntoon, en usko että ne muutamat usein toistuvat sanat juurikaan ketään haittaisi, ainakaan pahasti. Jos kritisoitte, kritisoikaa niistä oikeista ongelmista.

Kaikkien ns. suurjoukkueiden varsinkin tamperelaisten kohdalla on pidäkkeetön tarve tehdä näistä aivan "kammottavia" ja heidän puolustuksestaan "hirmuisia"

Mutta ei siinä mitään, pyysit kritisointia "oikeista ongelmista".

Minulle, joka en ole selostusriippuvainen ja ns. moottoriturpa Mertsikin menettelee, niin en kiellä etteikö vituttaisi nämä pelin alun luonnottomat tekstiryöpytykset jotka lienevät jotain etäistä apinointia jenkkien konekivääriselostuksesta.

"jaasieltäolvaplverangstusaitoontdellaselvstärikkeestä"

Tilanne on kiihkeä ja Antero on ikuinen ykkönen, mutta rauhotutaan ja muistetaan ne vokaalit.
 
Viimeksi muokattu:

Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikö tuosta reliikistä millään päästä eroon? Antero ei tajua pelistä ja kertoo pelaajista tietoja, jotka on ilmeisesti kerännyt ennen kauden alkua. Pelin aikaisiin tapahtumiin Anteron reagointikyky on nolla. Esimerkiksi Luke Martin veti tämän päivän Kärpät-HIFK pelissä viimeisen vaihtonsa ensimmäisen erän puolivälissä ja Antero huomasi Martinin puuttumisen heti perään toisen erän puolivälissä.

Huonoin selostaja (ja mahdollisesti kallein) Liigassa. Vaikka selostaisi ilmaiseksi ei Anterolle ole käyttöä. Ainoa asia, jossa Antero on kelvollinen, on se, että jos joku sanoo seuraavansa lätkää ja tykkäävänsä Anterosta, se kertoo välittömästi, ettei puhuja ymmärrä kiekosta mitään. Mutta ei Anteroa tuon takia kannata selostajana roikottaa.
 
Vaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ja jokaisessa pelissä Antsalla on liki aina samat "vaaran paikat" ja muut tilanteet.
 
Smuggler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ja jokaisessa pelissä Antsalla on liki aina samat "vaaran paikat" ja muut tilanteet.
Totta, kera maalivahtien " illlmiömäisten torjuntojen". Tämän kaverin kohdalla lienee käynyt niin että on CMore-vainaan aikana kertonut, työsopimusta tehdessään, olevansa kaikkien aikojen selostaja tyyliin "ettekö tiedä kuka olen". Ja tähän on vastattu " juu juu, tottakai..käykö tämä summa/kk?"

Sama lienee tämän Mika "raastepöydästä voi aloitella" Saukkosen kanssa. Vähän ehkä eri kaavalla mutta kuitenkin.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ruudun vasempaan kulmaan ilmestyy kolmen sekunnin laskuri. Käännän katseeni toisaalle, koska en halua tietää muiden otteluiden tilanteita. Ei hätää Antero Mertaranta kertoo ne varmuuden vuoksi. Tämän nyt luulisi olevan melko yksinkertainen asia Antero Mertarannankin oppia mutta ei.
Sinä aikana voisi keskittyä niihin kuuluisiin entisen miehen horinoihin, mutta kun ei.
 
p_3ksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL, Jukurit

pussukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tänään HPK-Kärpät pelissä Mertarannalla kommentaattorina Janne Pesonen. Mistä lähtien Mertsi on kelpuuttanut kommentaattorin itselleen? Muistaakseni urbaanilegenda on kiertänyt, että hän ei olisi hyväksynyt kommentaattoria itselleen enkä toisaalta muistakaan yhtään aiempaa kertaa hänen selostavansa kommentaattorilla.
 
chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS

Pomo käskenyt ottaa Pessin mukaan
 
Teroin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Junnon Kärpät
En ehtinyt tämän päivän peliä katsomaan, mutta joku Kärppien osiossa kirjoitti otsikon sarjakuvahahmon todenneen Tiivolan kauden olleen "loukkaantumisten sävyttämä".

Mitään fyysistä vammaahan Tiivolalla ei ole ollut koko kaudella, mutta periaatteessa koko Karjala-kansan raspikurkku on oikeassa: Marjamäki-Tiivola -akselilla on ollut jos jonkinlaista loukkaantumista, josta johtuen Peter veteli kolmanneksen kaudesta poppareita katsomossa.
 
pallero

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tänään HPK-Kärpät pelissä Mertarannalla kommentaattorina Janne Pesonen. Mistä lähtien Mertsi on kelpuuttanut kommentaattorin itselleen? Muistaakseni urbaanilegenda on kiertänyt, että hän ei olisi hyväksynyt kommentaattoria itselleen enkä toisaalta muistakaan yhtään aiempaa kertaa hänen selostavansa kommentaattorilla.
Mertaranta aikoinaan selosti englannin liigaa ylellä Jukka Röngän kanssa ja olivat kuin paita ja perse, että ei kai Mertaranta mikään keisari luule olevansa.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Mertaranta aikoinaan selosti englannin liigaa ylellä Jukka Röngän kanssa ja olivat kuin paita ja perse, että ei kai Mertaranta mikään keisari luule olevansa.
Tami on ollut ainakin kerran Mertarannan kaverina EHT:llä, tämä oli kaudella 2007-08 kun pelit tuli Yleltä.
 
Laiskiainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, AC Oulu

Lisäksi Mertarannalla on ollut tietysti kavereita selostamossa myös yleisurkan puolella ja jääkiekossa edellisten lisäksi ainakin 30 vuotta sitten Erkka Westerlund Lillehammerin olympiakisoissa. Toisaalta ei häntä kuitenkaan ole liiemmin kommentaattorien kanssa kuultu, joten voisiko olla ettei herra ainakaan erityisesti moista vierelleen toivo, jos ei suoraan kieltäydykkään?
 
Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Tuohon Mertsin sekoiluun jo tottunut ettei sitä enää edes tule noteerattua mutta kyllähän sitä kieltämättä kaipaisi hieman lisää tunnetta siihen selostukseen. Mertsikin ahkerana jatkiksen lukijana voi verestellä alla olevasta klipistä miten näihin ihan perus runkosarjan peleihin tulisi eläytyä, oli nyt sitten kyseessä millainen maali tahansa.

Jos omaa seuraa saisi hehkuttaa, niin onnistuisi myös seurajoukkueiden peleissä.
Mertsin kohdalla vaan taitaa olla parhaat hehkutukset historiaa.
Hyviä eläkepäiviä kun ne koittavat (jätetään lopputäsmennys kirjoittamatta).
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tänään HPK-Kärpät pelissä Mertarannalla kommentaattorina Janne Pesonen. Mistä lähtien Mertsi on kelpuuttanut kommentaattorin itselleen? Muistaakseni urbaanilegenda on kiertänyt, että hän ei olisi hyväksynyt kommentaattoria itselleen enkä toisaalta muistakaan yhtään aiempaa kertaa hänen selostavansa kommentaattorilla.
Antsa on varmaan niin kallis selostaja että budjetti ei riitä kommentaattoriin kuin satunnaisesti.
 
nexustron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea
Tänään selostanut omaan korvaan hyvin ja ketjun otsikkoa mukaillen ammattimaisesti, ilman heittomerkkejä.
 
Spac

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, HIFK, sympatiat KiviKova!
Arvasin että Repo valikoituu Mertsin haastatteluun, kun Jandricin kanssa tuskin olisi juttu lähtenyt.
 
Harppuuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Islanders/Kraken ja Doro Wierer
Mitähän Antsa katsoo, jos näki Lehterän rankkipotkun menevän yli ? Just meni tolpan vierestä jäätä pitkin.
 
BrDead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Niin toivoin, että Antsan selostukset olisivat loppuneet viime kauteen. Ainoa positiivinen asia on se, että tällä kaudella Antsa on selostanut äärimmäisen vähän Lukon pelejä. Sekin tosin lienee vain onnellinen sattuma.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös