Aika väsyneitä ovat omat kokemukseni.
1. Puhuin puhelimessa Aki Sirkesalon kanssa sopiakseni haastattelua. Oli parin kaverin kanssa perustettu netti-media firma joskus ysärin lopulla. Täyskatastrofihan siitä seurasi, mistä esimerkkinä em. puhelu. Minun pitiä sopia haastattelun ajankohdasta ja paikasta kotoa n. 40-asteen kuumeessa, kun kukaan toimistolla (freelancer-haastattelijasta puhumattakaan) ei muka hommaan kyennyt. Ilmankos mäni vituiks sekin homma. Ainoana valopilkkuna paras kaverini joka tuosta firmasta headhuntattiin nokialle. Ura on edennyt hyvin.
2. Olin vanhempieni kanssa talonnäytössä, kohteena Matti Ahteen talo. Ministeri-Matin lenkkikampeet haisivat hielle metrien päähän pyykkikomerosta. Ostamatta jäi. Jos herra-viha vaivaa, niin voin kertoa ettei asumuksessa mitään kateutta aiheuttavaa ollut. Normiduunarin kämpästä ainoa poikkeus (ainakin siis kasarin lopulla. Nyt parin laman jälkeen tilanne on varmaankin eri) oli isännän työhuone, joka sekin oli kämäinen kolmen neliön koppi jossa seinät täynnä lakikirjoja ym. Samaisen Ahteen Matin kengille on kaverini oksentanut saunaillassa, mutta sen setä olikin silloin kansanedustaja. Sattuuhan näitä.
3. Tätini oli 70/80-lukujen taitteessa opiskelujensa ohella lontoossa töissä siivojana. Yksi kohteista oli Vangeliksen kämppä (
http://fi.wikipedia.org/wiki/Vangelis). Siellä tuli kultalevyistä pölyt pyyhittyä. Pitkäkarvaisesta kokolattiamatosta lähti kissankusi kuulemma parhaiten kaatamalla pullo tai pari kuohuviiniä päälle. Näin siis talon emännän mukaan. Eihän se sieltä tietenkään mihinkään lähde, kunhan leviää tasaisemmin jättämättä laikkua. Saatanan britit ja niiden kokolattiamatto-fiksaatio. Ilmankos niillä onkin EU:n huonolaatuisin sisäilma.
Itse en siis ole saanut mitään aikaan. Koskaan.