Meille tulee vauva!

  • 459 260
  • 2 176

Syöttöpiste

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eipä meille enää ole sittenkään tulossa toista lasta, vielä ainakaan. Vi*tu!!!

Tällaiset ovat ikäviä uutisia. Jaksamisia sinne ja ei muuta kuin uutta matoa koukkuun. Meidän perheessä on viimeisen vuoden aikana mennyt raskaus kahdesti kesken ja varsinkin vaimo on ottanut asian molemmilla kerroilla aika raskaasti. Nyt on taas "kettu repussa" ja ollaan menty jo raskaudessa pidemmälle kuin kahdella edellisellä kesken menneellä kerralla. Täytyy olla vielä kieli keskellä suuta ja toivoa, että ensi kesänä vietetään varpajaisia. Toistaiseksi kaikki on ollut kunnossa kun ultralla on tutkimuksia tehty.
 
JjZz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit. Sympatiat kaikille paskoille.
ja ei muuta kuin uutta matoa koukkuun..
Pienenä vinkkinä, että tuota toivotusta ei kannata esittää vasta keskenmenon saaneelle naiselle. Eräs henkilö sanoi nuo samat sanat vaimolleni hänen saatua keskenmenon. Vaimo loukkaantui tuosta aika lailla, koska koki sen vähättelynä tuota tapahtumaa ja siitä aiheutunutta surua kohtaan. Hänellä ei todellakaan ollut sellainen olo, että haluaisi yrittää lasta heti uudelleen.

Tuo on ikävää, koska hyväähän tuolla vain tarkoitetaan. Keskenmeno on muutenkin asia, jonka ymmärtää vasta kun sen on kokenut. Itsekin ajattelin joskus, että mitä se haittaa jos tulee keskenmeno, ei muuta kuin uutta sisään. Ei se sitten kuitenkaan mennyt ihan noin.

En nyt sanonut tätä siksi, että itse kokisin sanoissasi olevan jotain väärää. Ihan vain varoituksena, tuossa tilanteessa helposti tulee sanottua "väärin".
 
Turma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hpk
Mitenkäs jatkoajan isukit, mielipiteitä lasten hankkimisesta "putkeen" vai onko järkevää pitää pientä taukoa?
.

En osaa ihan putkeen hankkimisesta, omilla lapsilla on vajaat kaksi vuotta ikäeroa, joten siltä pohjalta pari mietettä.

Pieni ikäero on tosiaan kiva, kun lapsella on kaveri. Lisäki yhden vanhemman (jolloin toinen voi vaikka levätä) on esim. ulkona helpompi viihdyttää samanikäisiä taaperoita, kuin keskenään täysin eri vauhtia viilettäviä pilttejä. Peräkkäisillä lapsilla saa vaatteet & tavarat nopeasti kiertoon, eikä tarvitse varastoida vuosiksi.

Sitten asia, josta minua ei kukaan varoittanut: Sanonta "siinä ne kaksi menee kuin yksikin" ei pidä paikkaansa, ainakaan lasten ollessa pieniä. Meillä oli raskainta toisen lapsen ensimmäinen vuosi. Itse totean, että ensimmäinen lapsi muutti elämää enemmän kuin toinen, mutta siihen olin varautunut. Toinen lapsi muutti elämää enemmän, kuin luulinkaan. Nyt nuoremman lähestyessä kahta vuotta, on jo selvästi helpottanut. Ja tämä vajaan kahden vuoden erokin tuntuu melkein putkeen teolta.
 
Jii

Jäsen
Suosikkijoukkue
musta & valkoinen
1+1=4

Jaahas, tänne ketjuunkin sitten pääsee ihan aiheesta kirjoittamaan.

Päätimme sitten samantein hankkia ykkösketjuun molemmat pakit. Taitaa elämä mennä hieman sekaisin, kun entiseen kohtalaiseen vapaaseen elämäämme tulee kerralla tuplat. No, ehkä sitä on matkusteltu jo riittävästi.

Olihan se yksi elämän sykähdyttävimmistä kokemuksista kun kuuli ekan kerran sydänäänet tai ultrassa kahden pikkuprinssin/prinsessan heiluttelut. Seuraavaan ultraan 4 viikkoa, jolloin pitäisi sukupuolten näkyä. Ideaalitilannehan olisi tietysti tyttö ja poika, koska 2 poniin ei isällä ole varaa. Identtiset kaksoset eivät ole kyseessä vaan molemmilla on ihan omat istukat ja muutenkin omissa pusseissaan makoilevat.

Tässä on pikku hiljaa aloiteltu kämpän valmistelut. Pientä pintaremppaa ja lisää säilytystiloja. Kuivausrumpu menee ainakin hankintaan. Samoin pikku hatchbackki pitää vaihtaa farkkuun.

Loppukevättä/alkukesää odotellessa. Sekä ilolla että kauhulla.
 
Girardi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers ja Kalapa
Onnittelut Jii, tuo on hienoa ja samalla varsin jännittävää aikaa! :) Heh, voit unohtaa ne matkustelut samantien, me ei olla päästy oikein mihinkään tämän 7kk prinsessan kanssa. ;)
 
ukkometso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kuivausrumpu menee ainakin hankintaan. Samoin pikku hatchbackki pitää vaihtaa farkkuun.

Onnea vaan Jii, näin melkoisella kokemuksella muistutan vaan realiteeteista. Kuivausrumpu on toki kiva laite, suosittelen kuitenkin kuivauskaappia. Ne muksut kohta konttaavat ulkona ja tulee märkiä haalareita jne. Kuivauskaapissa voi kuivata myös "likaantuneita" vaatteita.

Enkä nyt pelottele, mutta kaksoset vaativat yöhommissa kummankin vanhemman jatkuvaa aktiivista osallistumista, että pitääkähän sitten huolta, että kumpikin aikuinen saa myös levättyä.
 
Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Loppukevättä/alkukesää odotellessa. Sekä ilolla että kauhulla.

Tervetuloa kerhoon! Luit yltä tai et, niin meitä kohtasi sama uutinen tuossa vajaa neljä viikkoa sitten. Ultra #2 tiedossa maanantaina ja sukupuolta odottelemme innolla. Tietää sen verran vaatehankintaa, sun muuta, että turha pihistellä sen tiedon kanssa liian pitkään.

Kiva kuulla, että pärjäätte pelkällä auton vaihdolla. Meillä auto on onneksi jo mallia farkku, mutta kämppä kaikkea muuta - kaksiossa ei kovin pitkään taida pystyä sinnittelemään. Olisihan se vaihtoon mennyt joskus kuitenkin, mutta nyt tulee hiukan kiire järjestellä, kun paikkakuntakin taitaa vaihtua samalla...

Ei muuta kuin onnea teillekin odotukseen! Voin kerrankin sanoa, että tiedän miltä sinusta tuntuu.
 
Huomasin kyllä. Onneksi meitä on sitten enemmänkin kumppaneita. Teillä ilmeisesti laskettu joskus huhtikuun lopulla - toukokuun alussa? Meillä kesäkuun puolessa välissä.

Kämppä on onneksi kolmio, joten työhuone rempattiin pintarempalla lastenhuoneeksi ja toivomme, että he viihtyvät samassa huoneessa siihen asti kunnes koulut alkaa, eli muutto on edessä vasta vuosikymmenen lopulla.

Ukkometso: yöunien vähyys on nyt selviö. Onneksi on vähällä unella toimeentuleva. Kuivauskaappi olisi varaan ihan ok, mutta ei taida oikein mahtu mihinkään ja lisäksi hormiliitäntä saattaa aiheuttaa pieniä ongelmia.

Suurin osa sukulaisista tai kavereista ei tiedä vielä asiasta, mutta jos rouvan näkisi, niin vaikea asiaa olisi salassakaan pitää. RV15 ja on kuin olisi Mikasan koripallon niellyt.
 
Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Huomasin kyllä. Onneksi meitä on sitten enemmänkin kumppaneita. Teillä ilmeisesti laskettu joskus huhtikuun lopulla - toukokuun alussa? Meillä kesäkuun puolessa välissä.

Suurin osa sukulaisista tai kavereista ei tiedä vielä asiasta, mutta jos rouvan näkisi, niin vaikea asiaa olisi salassakaan pitää. RV15 ja on kuin olisi Mikasan koripallon niellyt.

Oletin jostain mielenoikusta, että olisitte muutaman viikon aikaisemmassa vaiheessa, mutta taitaakin olla kyse erilaisista ultrarytmityksistä. Jotakuinkin tasatahdissa taidamme olla, meillä on meneillään viikko 16 ja laskettu myös kesäkuun puolivälissä.

Meillä on sukulaiset ja lähimmät kaverit infottu, eikä myöskään keneltäkään rouvan näkevältä voi enää jäädä epäselväksi ollaanko raskaana vaiko ei. Emännän puolesta huolestuttaa miten jaksaa tuota kuormaa kantaa parin kuukauden päästä, mutta tässä vaiheessa on paha alkaa enää vetää takaisin. Luonnon käsissä on.
 
Jii

Jäsen
Suosikkijoukkue
musta & valkoinen
Oletin jostain mielenoikusta, että olisitte muutaman viikon aikaisemmassa vaiheessa, mutta taitaakin olla kyse erilaisista ultrarytmityksistä. Jotakuinkin tasatahdissa taidamme olla, meillä on meneillään viikko 16 ja laskettu myös kesäkuun puolivälissä.

Aika samoihin aikoihin olemme siis laitoksella. Jotenkin hienoa, että täällä on toinenkin joka on ihan samanlaisessa tilanteessa. Voidaan pitää sitten yhdessä otteluketjuseurantaa.
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mietin tässä, että pitäisikö pistää pystyyn Jatkoajan Live synnytysseuranta. Allekirjoittanut tällä hetkellä meinaan synnytyssalissa ja vaimo tuossa viimeisillään. Muutamia tunteja tosin vielä saattaa vielä mennä. Tiedotetta kuitenkin tässä uuden tulokkaan saapumisesta odotellaan. Sopimus on mitä ilmeisimmin 16+2 vuotinen, jonka jälkeen sitä ei todennäköisesti jatketa. Uusi tulokas siirtyy perheemme vahvuuteen välittömästi. Täytyy vain toivoa, että ei käy samalla tavalla, kuin HIFK:lla Elkinsin kanssa. Uudesta tulokkaasta on tällä hetkellä lähes yhtä nihkesti tietoa, kun Kautosen scouttiraporteissa. Kätisyys, paino, pituus ja pelipaikka ovat epäselviä, mutta tähän tasoonhan me HIFK:n kannattajat ollaan etenkin ulkomaalaisvahvistusten kanssa totuttu. se on kuitenkin selvillä, että kaverilla ei olesopimusta mihinkään tällä hetkellä, joten HIFK:n taso on jopa ylitetty. Emme ole tätä kyseistä tapausta päässeet paikan päällä näkemään vielä kertaakaan, mutta jonkunlaista videokuvaa ollaan saatu ja päätettiin diili sen perusteella tehdä. Kysessä on hyvä kahden suunnan pelaaja, joka on hyvä kiekottomana. Sen verran voin paljastaa, että 95% kyseessä on miespuolinen hankinta. Tämä paljastui epäselvästä videomateriaalista.
 
Viimeksi muokattu:

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Live seurannassa pieniä teknisiä ongelmia. Tämä Soneran uusinta tekniikkaa oleva 3G faxi ei meinaa toimia. Uuutta tulokasta on kuitenkin odotettu yhtä kauan, kuin Kimmo Kuhdan maalia. Tällä hetkellä kohdunsuu 4 senttiä auki ja vaimolla yhtä paljon letkuja ympäri kehoa, kuin suomalaisilla maastohiihtäjillä Lahden MM-kisoissa. Vielä tässä joutuu odottelemaan. Vaimoon ei saa enää koskea ja puheissakin pitää olla jo aika tarkkana. Nyplään täällä nurkassa tätä faxia ihan hiljaa.
 
Toivottavasti teillä ei kuitenkaan ole kysymyksessä tuleva "ulkomaalaisvahvistus". No vitsit vitseinä. Voisin kuvitella että meikäläisen perheessä voisi tulla melko tiukkaakin palautetta ensi kesänä, mikäli alan salissa odottelun aikana kännykällä kirjoittelemaan Jatkoaikaan. Siinä vaiheessa kun tilanne menee oikein hektiseksi ja pelataan ratkaisuhetkiä, ei siinä kyllä olisikaan aikaa enää Jatkoajan sivuilla roikkumiseen. Näin ainakin koin sen kun meidän perheen esikoinen oli tulollaan ja olimme häntä sairaalassa ottamassa vastaan.

Kaikesta huolimatta toivottavasti teillä menee kaikki hyvin sinulla on kohta sylissäsi terve lapsukainen. Se on yksi hienoimmista hetkistä ainakin itselläni ollut elämäni aikana.
 
Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Live seurannassa pieniä teknisiä ongelmia. Tämä Soneran uusinta tekniikkaa oleva 3G faxi ei meinaa toimia. Uuutta tulokasta on kuitenkin odotettu yhtä kauan, kuin Kimmo Kuhdan maalia. Tällä hetkellä kohdunsuu 4 senttiä auki ja vaimolla yhtä paljon letkuja ympäri kehoa, kuin suomalaisilla maastohiihtäjillä Lahden MM-kisoissa. Vielä tässä joutuu odottelemaan. Vaimoon ei saa enää koskea ja puheissakin pitää olla jo aika tarkkana. Nyplään täällä nurkassa tätä faxia ihan hiljaa.

Meinasit sitten hoitaa vuoden 2013 sykähdyttävin urheiluhetki ja rohkein mies -palkinnot kotiin kertalaakilla? Eikun onnea talkoisiin!

Ettei mene pelkästään vieraisiin pöytiin huuteluksi, niin osallistun myös Jiin avaamaan otteluseurantaan, tai ennakko tämä taitaa paremminkin olla. Myös ultrassa #2, viime viikolla (RV17) oli kaksosilla kaikki kunnossa. Tajusin vasta nyt jännittää tilaisuudessa oikeasti lapsosten hyvinvoinnin puolesta. Ensimmäinen kierros menikin aika sumussa. Seuraava katsaus mahaan taas viikon päästä, tulevatpahan ainakin optimi ajolinjat sairaalaan tutuiksi.
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No vitsit vitseinä. Voisin kuvitella että meikäläisen perheessä voisi tulla melko tiukkaakin palautetta ensi kesänä, mikäli alan salissa odottelun aikana kännykällä kirjoittelemaan Jatkoaikaan. Siinä vaiheessa kun tilanne menee oikein hektiseksi ja pelataan ratkaisuhetkiä, ei siinä kyllä olisikaan aikaa enää Jatkoajan sivuilla roikkumiseen. Näin ainakin koin sen kun meidän perheen esikoinen oli tulollaan ja olimme häntä sairaalassa ottamassa vastaan.

No toista tässä itsekkin odotan, joten kokemusta siinä mielessä on niistä ratkaisevista hetkistä ja aika varmaaha se on, että viimeistään silloin live-seuranta vaikenee. Nyt on ohjeet olla hiljaa ja tuoda jotan, jos tarvitaan, joten samapa se kai miten tässä aikaa kuluttaa.
 
Aces High

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Red Wings, HIFK Gimmat, THFC
joten samapa se kai miten tässä aikaa kuluttaa.

Juurikin näin! Ensimmäisellä reissulla allekirjoittanut simahti Kättärillä säkkituoliin, eivätkä perkele meinanneet edes herättää, oli vaimo vähän karheana henkilökunnalle (takana vuorokauden kestänyt käynnistysprosessi). Toisen kanssa hyvä kun kerettiin edes perille, silloin hiukan jännitti Tuusulan motarilla muukin kuin auton sisustuksen puolesta. Katsotaan jos saisi nyt keväällä aikaiseksi jonkinlaisen live-seurannan, vaikka viimesen reissun kunniaksi?

Apassille tsemppiä vääntöihin, olikos se teitin heimo ketä nimesi mukulansa siksi mitä syntymän jälkeen ensimmäisenä tiipiin ovesta kurkattuna nähtiin?
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Apassille tsemppiä vääntöihin, olikos se teitin heimo ketä nimesi mukulansa siksi mitä syntymän jälkeen ensimmäisenä tiipiin ovesta kurkattuna nähtiin?

Ei. Se heimo oli tuo Pihlströmien heimo. Antti Pihlström sai lempinimensä siitä. Niin täällä synnytyssalissahan on tarkoitus tehdä olo mahdollisimman mukavaksi. Täällähän on isukillekin varattu tämmöinen lökötuoli.
 
Ujcik#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Pittsburgh
Kannattaa olla todella tarkkana näiden vahvistusten kanssa. Ei niistä videomateriaaleista saa oikeastaan minkäänlaista käsitystä pelaajien todellisista kyvyistä. Haeskeltiin 9.kk oikealta ampuvaa rauhallista pakkia joka olemuksellaan rauhoittaisi tämän meidän toisen vahvistuksen, joka sinkoilee laidalta laidalle ja ei pysty keskittymään mihinkään. Turrisin ABC ongelmat ovat hyvin vähäisiä tähän meidän kokeneempaan vahvistukseen, sillä tämä meidän vahvistus on mielummin syömättä ollenkaan jos ei tule juuri sellaista pastaa, mitä hän toivoo. Joskus hän pyytää ateriansa kesken pelireissun ja kun me vaivalla sen hommaamme kissojen ja koirien kanssa, hän huomaa ettei hänellä teekkään meili ? Ylimääräisiä pysähdyksiä joukkueemme joutuu myös tekemään lähes tunnin välein, sillä tämän sniperin paikat puutuu hyvin helposti ja vessaan on päästä tuon tuostakin.

Eli 3.kk on tämä uusi "täsmähankinta" ketjujamme sekoittanut ja täytyy sanoa että saimme kyllä täysin eriä mitä pyysimme. Rauhoittaja on lähinnä irvikuja tätä sätkynukkea kohtaan. vain yksi termi sopii tähän. " Hampaaton" ja totta totisesti se sitä olikin. Tekarit taisi jäädä edelliseen kotiluolansa koppiin.
Aikaerosta toipuminen ei ole vieläkään hellittänyt, sillä jostain syystä tämä meidän vahvistus nukkuu päivisin ja valvoo öisin ja pelisysteemin noudattamisesta näillä vahvistuksilla ei ole mitään tietoa. Ei kannata siis odottaa mitään joukkuepelaajaa :)

Onnea matkaan!
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tiedote vauva. Terve poikavauva on nyt syntynyt. Tämä pelaaja tuli, kuten on sovittu. Loppu oli vähän tuskaista ja ei päivitystä ehtinyt jatkamaan ja toisaalta keskeneräisistä asioistahan ei tiedoteta.
 
Bbird80

Onnea tuoreesta hankinnasta! Varmasti hieno fiilis nyt kun on punaista valkoisella. Ei tarvitse ensi yön tiedotekipinävuorojakaan jakaa, voitte valvoa aivan muista syistä!
 
Syöttöpiste

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tiedote vauva. Terve poikavauva on nyt syntynyt. Tämä pelaaja tuli, kuten on sovittu. Loppu oli vähän tuskaista ja ei päivitystä ehtinyt jatkamaan ja toisaalta keskeneräisistä asioistahan ei tiedoteta.

Onneksi olkoon! Perässä tullaan ensi kesänä. Muista viettää kunnon varpajaiset. Sen jälkeen, kuten varmasti tiedät, on vapaa-aika hieman kortilla jonkun aikaa ja rellestäminen jää vähemmälle.
 
tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Oikein paljon onnea!

Kyllä minusta Roman Apassi kuulostaisi komealta. Sata kertaa parempi kuin sinänsä perinteitä kunnioittava Musti Apassi.
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onnea kaikille asianosaisille.
Tuleeko muuten poikalapsenne nimeksi Pentti, Pena tai edellämainittujen yhdistelmä? Perinteet kunniaan :D

Luulen vähän, että mikäli antaisin mitenkään HIFK:hon liittyvän nimen pojalle, niin allekirjoittaneelle vittuiltaisiin aika kauan.

Vaimo veti ilman epiduralia ja ilokaasun voimalla. Kai sitä vaimostakin on sen verran HIFK:n kannattajaa tullut, että on oppinut ettei asioita kannata helpoimman kautta tehdä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös