Tapparan PAPP ei ole hetkeen vakuuttanut, eikä myöskään Heljanko. Tuossa on isot kykysymysmerkit.
Mielestäni Tapparan suurin ongelma on yliaktiivinen karvauspeli. Se johtaa ongelmiin PAPP:n suhteen, kun oman alueen täyttö tapahtuu myöhässä ja kaoottisesti (vaikka tilanne saattaa konkretisoitua vasta kymmenien sekuntien kuluttua). Trapin käyttö edes joskus helpottaisi tilannetta, mutta on ilmeisesti tietoinen valinta, että aina painostetaan...
En usko myöskään, että Heljanko olisi ongelma tosi peleissä - ei ole koskaan ennenkään ollut. Sen sijaan McTorson esiin nostama loukkaantumistilanne olisi varmasti toteutuessaan liki katastrofaalinen. Liiga on niin tasainen, että mikään joukkue ei kestä 2-3 kärkipelaajan poissaoloa. Tappio tapahtuu viimeistään toisella kierroksella.
Itse olen ollut suuri "Meidän pelin" puolestapuhuja. Silti Tapparan (ja Jukureiden) valitsema linja on mielenkiintoista seurattavaa. Haluan ehdottomasti nähdä, mihin se johtaa, enkä ehdottaisi Grönborgille potkuja, vaikka tämä kausi päättyisi pettymykseen. Vähintään seuraava pitää vielä katsoa loppuun saakka - mielellään kaikki kolme vuotta...
En nyt malta olla nostamatta puheenaiheeksi myöskään joukkueiden herättämiä tunteita. Tapparan menestysputki on vuosien varrella selvästi aiheuttanut - sinänsä ymmärrettävää - inhoa. Sitä on pyritty perustelemaan "vastenmielisella" taktiikalla. Mitä nämä inhoajat nyt ajattelevat nyt, kun Tappara on kääntänyt ajattelua liki 180 astetta? Vihataanko edelleen logoa, vai kannatetaanko aktiivista, lähes pohjoisamerikkalaista, pelitapaa? Voiko molemmat tapahtua yhtä aikaa?
Pahoin pelkään, että trapiin ja viivelähtöihin perustuva pelityyli osoittautuu edelleen voittavaksi - viimeistään loppuotteluvaiheessa. Tapparalla on terveenä ollessaan kaikilla pelipaikoilla tarpeeksi hyvää materiaalia pärjätä, mutta jos yliaktiivinen pelitapa antaa etua vastustajalle, niin Liigassa on monta joukkuetta, joiden taso luultavasti riittää hyödyntämään pienimmänkin "ilmaiseksi" saadun edun...