cobol kirjoitti:
Kerhossa on kuitenkin eräänlainen kokonaisilmapiiri, joka puuttuu Jokereista, HIFK:sta ja Bluesista. Kaikilla näillä on enemmän rahaa, mutta se ei auta yksin. Isot seurat potevat liigassa eräänlaista NYR-syndroomaa. Jokerit nyt on kuitenkin parhaiten viime vuosina tästä kolmikosta pärjännyt. Paremminkin voisi pärjätä, mutta asia ei ole aivan yksinkertainen. Siihen vaikuttaa todella monet tekijät.
Ehkäpä näiden mainitsemiesi seurojen keskeinen ongelma on rimpuilu siinä kulttuurimuutoksessa, jossa suomalainen ammattilaiskiekkoilu on ollut jo vuosien ajan (ja tullee vielä jonkin vuoden olemaan) - siis balanssin löytämisessä liiketoiminnan ja urheilu(llisuude)n välille. Vuoden 1995 maailmanmestaruus kun tuntui herättäneen Suomessa jääkiekon suhteen myös bisneskiiman, joka ei kaikilta osiltaan kohtaa/kohdannut todellisuutta, siis realismia sen suhteen, kuinka korkealle taivaaseen puu voi kasvaa, ja voiko kyseiseen puuhun kiivetä perse edellä.
Tämä on kärjistys, mutta teen sen tekstin lyhentämiseksi: voisiko olla, että niin esimerkiksi Jokerit kuin HIFK ovat jossain vaiheessa unohtaneet sen, mikä on seurojen todellinen, myytävä tuote - siis peli? Esimerkiksi HIFK:n ajattelu "omien poikien" joukkueesta on ammattilaisurheilusta puhuttaessa kaunis mutta tuhoon tuomittu - siis ainakin niin kauan, kuin organisaation keskeisenä tavoitteena on (urheilullinen) menestys. Sama ilmiö on havaittavissa pienemmässä mitassa Jokereissa, jossa Immosen päävalmentajuus oli ajatuksena kaunis, mutta osoittautui lopulta mahdottomuudeksi. (Kokonaan toinen mutta mielenkiintoinen asia on tietenkin se, että liigassa erotettujen valmentajien tilalle ovat tulleet nimenomaan kokeneet, joidenkin mielestä jopa "kelkasta pudonneet" Ara ja Curre, mutta niinpä vain "kelkasta pudonneet" huudetaan kriisin hetkellä apuun, koska ei esimerkiksi Petteri Sihvonen ole keksinyt "uutta" jääkiekkoa, vaikka sellaisen kuvan ilmeisesti haluaakin lahjakkuudestaan antaa.)
Ylläolevalla tarkoitan siis sitä, että esimerkiksi HIFK:n ja Jokereiden organisaatiot tuntuvat elävän ammattilaisurheiluun mahdottomassa dilemmassa: ollaan vähän niin kuin bisnestä, ollaan vähän niin kuin ammattilaisia, ollaan vähän niin kuin urheilua, ja ollaanpa vähän niin kuin perinteidenkin kanssa tekemisissä, mutta loppujen lopuksi nämä asiat lyövät toisiaan kasvoille niin kauan, kun kaiken tekemisen ydin ei ole tärkeimmässä: itse pelissä. Olisi siis otettava yksi askel taaksepäin (puhutaan pelistä) jotta voitaisiin ottaa kaksi eteen (tehdä siitä myös niin urheilullisesti kuin taloudellisesti kannattavaa toimintaa). Hämeenlinnan etu tuntuu olevan se, että jo astuessaan sisään heidän karuun halliinsa tulee positiivinen fiilis siitä, että asioita tehdään pääasiassa itse pelin ehdoilla - ja kaiketikin HPK:n tarina tätä tunnetta myös vahvistaa.
Ja muuten olen sitä mieltä, että Virmanen Jokereiden kakkosvalmentajana on käsittämätön veto.