Matt Nickerson Ässiin

  • 790 100
  • 3 229

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
eh kirjoitti:
Tuohan on ihan selkeää. Yleisesti ottaen nyrkkitappeluiden toistuvuutta on pidettävä rangaistavana, mutta juuri tässä tapauksessa Lostedtin kohdalla on lieventäviä asianhaaroja, joiden vuoksi toistuvuus jätetään huomioimatta.
Ei se kyllä eh ihan selkeää ole sen takia, että ensin sanotaan ettei kumpikaan aloittanut, mutta kuitenkin ettei Lostedt voinut kutsusta kieltäytyä, ikäänkuin Nicks olisi kuitenkin ollut se aloittaja. Yhtä hyvin voitaisiin todeta ettei Nicks voinut kutsusta kieltäytyä, koska ihan samalla tavalla hänkin on maineensa uhri, koska niinhän Muukkonen myöhemmin sanoo, että tapellut aikaisemminkin, jonka takia kovennettu kakku. Eli kyllä tuo perustelu kusee pahemman kerran, sinällään on täysin selkeää että Nicks sai pidemmän pannan kurkunleikkaus elkeensä takia.

Mä olisin ostanut tuon tuomion sillä, ettei kumpikaan saa lisäkakkua tappelusta, mutta Nickerton saa kaksi matsia lisäkakkua elkeistään.

Tuon Muukkosen kyhäelmän perusteellahan kurkunleikkaus jäi kokonaan dumaamatta.
 

Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, New York Rangers
Tämähän käy! Kellä muulla joukkueella on laillistettu poliisi kuin meillä? Kiitos Muukkonen!
 

A.P.Weinrich

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÄSSÄT, respect HIFK.
San Jose Shark #50 kirjoitti:
Joskus takavuosina kun Muukkosen roolia hoiti eräs nimeltämanitsematon nykyinen SM-liigaseuran GM, langetettiin HIFK:n Jarkko Ruudulle muistaakseni 10 ottelun pelikielto mukamas polvitaklauksesta. Asiaa puitiin sitten J.Röngän ja R.Summasen isännöimässä Illan Finaali TV-ohjelmassa. Kuvanauhalta näki sokea Reettakin ettei mitään polvitaklausta tapahtunut vaan vastapuolen pelaaja kompuroi ihan omaa kankeuttaan ja osuttuaan yhteen Rudyn kanssa menetti lopullisesti tasapainonsa ja teloi itsensä.

Öööö, tarkoitatko Sihvonen-T.Ruutu -tapausta?
 

Animal

Jäsen
1Euro kirjoitti:
Oikeus on voittanut taas. Lostedtille annetaan siis lupa jatkaa noutojaan yhden pelin pelikieltojen uhalla! Muilla rangaistukset tuplaantuvat toistuessaan.

Kyllähän noissa lainauksissasi selkeä ristiriita on, mutta olisitko mielummin ottanut sanktiot Nicke 6 peliä, Lostedt 3 peliä ?

Ja oliko nyt varmasti kyseessä nouto, jos Nickerson oli jo alkulämmittelyssä uhitellut Schnabelille ja Lostedtille?
 

A.P.Weinrich

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÄSSÄT, respect HIFK.
Lainaus Muukkos-päätöksestä:

"Edellä mainitun lisäksi Matt Nickerson on eleillään ja käsimerkillään syyllistynyt epäurheilijamaiseen tekoon, jota ei voida hyväksyä ja on kielletty SM-liigassa."

Kertokaapa, mikä on S/M-Liigan sääntökirjan mukaan kiellettyä? Epäurheilijamainen teko vai/ja eleet ja käsimerkit? Ja millä tapaa ne säännöissä kielletään?
 

Peacemaker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tähän täytyy sanoa, että ... (joku toinen oululainen voi saada herneen nekkuun)... itse tietyllä tavalla olen kateellinen, kun Teillä sattuu ja tapahtuu: RAPATESSA VÄHÄN ROISKAHTELEE! Jääkiekko on täysin viihdettä. Katsojille tarjotaan ikimuistettavia tapahtumia ja hetkiä, mitä sitten spekuloidaan kaiffareitten kesken.

Tappelut kuuluvat jääkiekkoon, piste. Meillä Oulussa ei ole pelaajia, jotka voisivat järjestää näitä kovasti keskustelua aiheuttavia "ylilyöntejä". On hienoa voittaa mestaruuksia (huom. monikko:), mutta itse kaipaisin juuri sellaisia, Raksilan rajäyttäviä juttuja Ouluun. Herätys Junno! Polliisi Kärppiin!

Meillä kun olisi varaa maksaa noita sakkojakin....
 

1Euro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Animal kirjoitti:
Kyllähän noissa lainauksissasi selkeä ristiriita on, mutta olisitko mielummin ottanut sanktiot Nicke 6 peliä, Lostedt 3 peliä ?
Ja oliko nyt varmasti kyseessä nouto, jos Nickerson oli jo alkulämmittelyssä uhitellut Schnabelille ja Lostedtille?
En tietenkään olisi halunnut Nickelle kuuden pelin pelikieltoa. Miksi kysyt? Noutojen jatkumisella tarkoitin noutojen jatkumista. Pakko noutaa, koska on sellainen rooli...
A.P.Weinrich kirjoitti:
Kertokaapa, mikä on S/M-Liigan sääntökirjan mukaan kiellettyä? Epäurheilijamainen teko vai/ja eleet ja käsimerkit? Ja millä tapaa ne säännöissä kielletään?
Ketjun avausviestistä:
IIHF Rule Book
Rule 601
(e) Any player who is guilty of any of the following shall be assessed a Game Misconduct:
...2. Using obscene gestures on the ice or anywhere in the rink before, during or after the game


Eli ottelurangaistuksista ei säännöissä puhuta, vaan pelirangaistuksesta. Eipä silti puhuta sakoistakaan...

Kyllä tässä kuitenkin voitolle jäädään sekä Porissa että Helsingissä. Varsinkin, jos Nickerson oikeasti oppii jotain.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Itsekin haluan vielä omalta osaltani tuoda esille sen, että mielestäni Muukkosen päätöksessä oli hyvääkin. Pelikieltojen pituudet eivät ns lähteneet käsistä, vaan 3 peliä on sm-liigassa suhteellisen vähän varsinkin Nickersonin tempun media-arvoon nähden. Tuomiossa oli epäjohdonmukaisuuksia, mutta esim. Lostedtin jättäminen ilman lisäsanktioita oli osoitus siitä, että ehkä joskus liigassa voi tapella ilman ulosajoakin. Näin ainakin toivon.
 

Animal

Jäsen
1Euro kirjoitti:
En tietenkään olisi halunnut Nickelle kuuden pelin pelikieltoa. Miksi kysyt? Noutojen jatkumisella tarkoitin noutojen jatkumista. Pakko noutaa, koska on sellainen rooli...

Eli pointti meikäläisellä oli se, että itse tilanteeseen nähden 3 ja 1 ovat "hyvät" pelikiellot. Kyseessä on kuitenkin kaksi varsin tappeluhalukasta kaveria, eivätkä kumpikaan ole mitään pulmusia SM-Liigan silmissä. Ja kolme peliä tuulettelusta ja kurkunkatkomismerkeistä on ennakko-odotuksiin nähden melko vähän. Änärissä Andre Roy sai kurkunkatkomismerkistä, ilman tuulettelua, 2 peliä.

Jos Nickerson ei olisi riehunut myllyn jälkeen mitään, niin silloin 1 ja 1 olisivat olleet oikeat tuomiot. Aivan kuten, ystävysten, Pasi ja Samin herrasmiestappeluissa.

Edit. tuossa Näkkäri kertoikin sen mitä ajoin takaa.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
A.P.Weinrich kirjoitti:
Lainaus Muukkos-päätöksestä:
Kertokaapa, mikä on S/M-Liigan sääntökirjan mukaan kiellettyä? Epäurheilijamainen teko vai/ja eleet ja käsimerkit? Ja millä tapaa ne säännöissä kielletään?
Pelaajan allekirjoittama liigasopimus jo edellyttää "kunniallista" käytöstä lajia ja liigaa kohtaan(muistaakseni näitä hienoja aatteita piti oikein vaalia). Sanatarkasti en muista miten tuo meni, mutta naken käytös oli juuri näitä periaatteita vastaan ja täysin perusteltavissa juuri tällä.
 

Taustailija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kirjoitan vielä yhden näkökulman aiheeseen, koska mielestäni tämä asia on jäänyt vähemmälle huomiolle.

Ässät-HIFK pelissä tapahtuneessa Matt Nickersonin ja Patrik Lostedtin tappelussa "voittajaksi" selviytyi Matt Nickerson. Nickersonin tuuletukset olivat välittömästi tuon tappelun jälkeen varsin maltillisia.
Heti tappelun päättymisen jälkeen Patrik Lostedt luisteli kohti päätyä ja lähti suoraan pukuhuoneeseen. Samoin oli tekemässä Nickersonkin. Koska pelaajat saapuivat päätyovelle samaan aikaan, toinen linjatuomareista käännytti Nickersonin takaisin kentälle. Kun Nickerson sitten näki edessään innoissaan ulvovan tuhatpäisen seisomakatsomon hän intoutui vastaamaan suosionosoituksiin tuulettelemalla vielä lisää ja antoi yleisölle sen mitä yleisö halusikin.

Sanoisin, että Nickersonin saama tuomio on turhan kova, sillä Nickerson olisi poistunut kaukalosta varsin nopeasti, mikäli "tie" olisi ollut vapaa. "Kurkun leikkaaminen" meni överiksi ja siitä olisin ehkä voinut hyväksyä yhden ylimääräisen pelin pelikieltoa, mutta mielestäni liian kova tuomio kuitenkin.

Tuohon ässien saamaan joukkuesakkoon en ota sen enempää kantaa. Mutta sen verran on pakko sanoa, että ässät saa rahansa moninkertaisesti takaisin, sillä Nickersonin suosio vaan kasvaa porissa ja tämä tuo varmasti lisää katsojia halliin.

Ennen ko. peliä minua huvitti suuresti, että pelaajaesittelyssä kolme pelaaja herätti yleisössä reaktioita. Nickerson ja Nielikäinen saivat suosionosoitukset ja Lostedt taasen vihellyskonsertin, muiden osalta ei suurempia tunteita esiintynyt. Siitä voi päätellä mitä yleisö haluaa nähdä ja siitä kai nykyjääkiekossa on kysymys, viihteestä maksavalle yleisölle.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Rangaistukset OK, mutta perustelut tökkii aika pahasti. Ehkä se viimeinen ulkomaalaispaikka kannattaa käyttää puhtaaseen tappelijaan, sillä Mukkonen antaa selvästi siunauksensa goonitoiminnalle.
 

1Euro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Animal kirjoitti:
Eli pointti meikäläisellä oli se, että itse tilanteeseen nähden 3 ja 1 ovat "hyvät" pelikiellot. Kyseessä on kuitenkin kaksi varsin tappeluhalukasta kaveria, eivätkä kumpikaan ole mitään pulmusia SM-Liigan silmissä. Ja kolme peliä tuulettelusta ja kurkunkatkomismerkeistä on ennakko-odotuksiin nähden melko vähän. Änärissä Andre Roy sai kurkunkatkomismerkistä, ilman tuulettelua, 2 peliä.

Jos Nickerson ei olisi riehunut myllyn jälkeen mitään, niin silloin 1 ja 1 olisivat olleet oikeat tuomiot. Aivan kuten, ystävysten, Pasi ja Samin herrasmiestappeluissa.

Edit. tuossa Näkkäri kertoikin sen mitä ajoin takaa.
Miten niin vähän ennakko-odotuksiin nähden? Ennakkotapaukset "elehdinnästä" olivat Vopatin ja Nielikäisen tumputukset, OR x 1. NHL:n rangaistukset eivät ole vertailukelpoisia SM-liigan kanssa. Epäjohdonmukaista oli tässä mielestäni antaa Nickersonille kaksi peliä enemmän, kuin Lostedtille. Eli N=3, L=2 tai N=2, L=1 olisivat olleet "hyvät" pelikiellot. Osa kirjoittajista nyt vaan meni helposti median lankaan ja alkoi huutaa pitkää pelikieltoa.

Itsekin pitäisin tuota Taustailijan mainitsemaa Nickersonin käännyttämistä takaisin yleisön eteen lieventävänä seikkana mieluummin, kuin sitä että Lostedt on "maineensa vanki".
 

Animal

Jäsen
1Euro kirjoitti:
Miten niin vähän ennakko-odotuksiin nähden? Ennakkotapaukset "elehdinnästä" olivat Vopatin ja Nielikäisen tumputukset, OR x 1.

Mäkiaholle 6 matsia tuulettelusta, kun nuiji A-J. Niemen ja siirtyi kaikkien aikojen tilastoykköseksi jäähypörssissä.

NHL:n rangaistukset eivät ole vertailukelpoisia SM-liigan kanssa. Epäjohdonmukaista oli tässä mielestäni antaa Nickersonille kaksi peliä enemmän, kuin Lostedtille.

Eivät ole vertailukelpoisia ei. Jos normaalia SM-Liigan hysteriakäytäntöä olisi sovellettu, niin Nickerson olisi tod.näk saanut huomattavasti enemmän kuin 3 matsia.

Itsekin pitäisin tuota Taustailijan mainitsemaa Nickersonin käännyttämistä takaisin yleisön eteen lieventävänä seikkana mieluummin, kuin sitä että Lostedt on "maineensa vanki".

Ainoa syy miksi Pate sai vain yhden pelin on se, että Nickerson järjesti tämän oman shownsa. Kiitokset Nickersonille siitä.

Uskon vakaasti, että jos Nickerson ei olisi elvistellyt, niin molemmat olisivat selvinneet yhdellä pelillä.
 

1Euro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Vastataan nyt vielä...
Animal kirjoitti:
Mäkiaholle 6 matsia tuulettelusta, kun nuiji A-J. Niemen ja siirtyi kaikkien aikojen tilastoykköseksi jäähypörssissä.
Kahdeksan kautta saadaan mennä kai taaksepäin(kausi 97-98)? Ilmeisesti tuo oli jo liian vanha ennakkotaukseksi, toisin kuin nämä edelliset.
Ainoa syy miksi Pate sai vain yhden pelin on se, että Nickerson järjesti tämän oman shownsa. Kiitokset Nickersonille siitä.
Eli ilman Nickersonin showta olisi mielestäsi tullut Patelle enemmän kuin yksi?
Uskon vakaasti, että jos Nickerson ei olisi elvistellyt, niin molemmat olisivat selvinneet yhdellä pelillä.
Eli ilman Nickersonin showta olisi mielestäsi tullut Patelle vain yksi?

Muukkosmaista logiikkaa... huomaatko?
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Taustailija kirjoitti:
Ennen ko. peliä minua huvitti suuresti, että pelaajaesittelyssä kolme pelaaja herätti yleisössä reaktioita. Nickerson ja Nielikäinen saivat suosionosoitukset ja Lostedt taasen vihellyskonsertin, muiden osalta ei suurempia tunteita esiintynyt. Siitä voi päätellä mitä yleisö haluaa nähdä ja siitä kai nykyjääkiekossa on kysymys, viihteestä maksavalle yleisölle.

Tästähän suurelta osin on kysymys, katsojat haluavat kokea ottelussa erinäisiä tunteita ja tuntemuksia, ja näitä tunteita viihdyttävät pelaajat tarjoavat enemmin kuin "normipelaajat" jotka täyttävät oman ruutunsa mutta eivät jää millään muotoa katsojien mieleen - eivät positiivisessa eivätkä negatiivisessa muodossa. Vastaavasti huipputaitavat yksilöt antavat katsojille voimakkaita tunnelatauksia mutta näitäkin voimakkaampia tuntuvat tarjoavan pelaajat jotka ovat todellisia roolipelaajia (likaisessa mielessä) ja joilla toisinaan jopa saattaa kiehahtaa hivenen yli.

Kun arki on tasaisen tylsää ja harmaata antaa hallilla nähty peliesitys katsojille väriä viikkoon - tämä liigan tulisi muistaa. Katsojien on saatava vastinetta rahoilleen, tunteita laajalla skaalalla, tapahtumia jotka nostattavat ottelun arjen harmauden yläpuolelle.

vlad.
 

Animal

Jäsen
1Euro kirjoitti:
Vastataan nyt vielä...
Kahdeksan kautta saadaan mennä kai taaksepäin(kausi 97-98)? Ilmeisesti tuo oli jo liian vanha ennakkotaukseksi, toisin kuin nämä edelliset.

Mahdollisesti, mutta olen yrittänyt kertoa sitä, että mielestäni 3 ja 1 nimenomaan tästä tapauksesta on ok, huomioiden SM-Liigan aiempien kausien ämmälinjan.

Eli ilman Nickersonin showta olisi mielestäsi tullut Patelle enemmän kuin yksi?
Eli ilman Nickersonin showta olisi mielestäsi tullut Patelle vain yksi?

Muukkosmaista logiikkaa... huomaatko?

Katsottuani edellistä viestiäni tarkemmin, niin näyttää kyllä sekavalta ja "muukkosmaiselta". Eli selvennetään mitä tarkoitin:

Animal kirjoitti:
Ainoa syy miksi Ainoa syy miksi Pate sai vain yhden pelin on se, että Nickerson järjesti tämän oman shownsa. Kiitokset Nickersonille siitä.

Eli olisi pitänyt mennä näin:
Animal kirjoitti:
Pate sai vain yhden pelin, koska Nickerson järjesti tämän oman shownsa. Kiitokset Nickersonille siitä.

Jos Paten vastus olisi ollut joku "markokivenmäki" tms. niin Pate olisi todennäköisesti saanut 3 tai 4 peliä, neutraalisti käyttäytyneen vastustajan yhtä vastaan.

Jos Nickerson ei olisi elvistellyt olisi tilanne todennäköisesti tulkittu Pasi vs. Sami tyyliin eli molemmille yksi, koska ovat alan miehiä vaikkakin rikoksen uusijoita.

Lopetetaan tähän, sillä se joskus mukana ollut punainen lanka alkaa meikäläiseltä katoamaan...
 

Animal

Jäsen
Taustailija kirjoitti:
Ennen ko. peliä minua huvitti suuresti, että pelaajaesittelyssä kolme pelaaja herätti yleisössä reaktioita. Nickerson ja Nielikäinen saivat suosionosoitukset ja Lostedt taasen vihellyskonsertin, muiden osalta ei suurempia tunteita esiintynyt. Siitä voi päätellä mitä yleisö haluaa nähdä ja siitä kai nykyjääkiekossa on kysymys, viihteestä maksavalle yleisölle.

Hyvä pointti. Varmaa on myös se, että tilanne olisi ollut täysin päinvastainen mikäli herrat olisivatkin olleet päinvastaisissa joukkueissa. Näin sen pitääkin olla.
 

Wrighter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Buffalo Sabres
harmittaa Ässien ja Lukon puolesta tuo Nickersonin tappelu HIFK pelissä. Olisin mielellään nähnyt sen kun Nikke lupasi. Matsi Topon kanssa! Aika paljon säpinää puuttuu seuraavasta kohtaamisesta Raumalla.

Ihan perseestä oli myös Ässien saama sakko. Ei tuollaisia saisi jakaa lainkaan. Samoin se HIFKin sakko. Ja millä perusteilla ne oli eri suuruiset yleensäkin? No toivottavasti kumpikin jättää laskun maksamatta ja protestoi omalta osaltaan liigan ämmä-linjaa vastaan!
 

Zauli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät ja Red Wings
Dhearted kirjoitti:
No niin, saihan Ässätkin vihdoin sakot tappeluista. Nickersonin panna jäi kuitenkin melko lyhyeksi.

Ai sun mielestä Ässien sakot on hyvä juttu ja Nickersonki sai liian vähä pelikieltoo? Kandeisko ruveta seuraan vainna ringettee?
 
Tuli muuten mieleen...

..että voisiko Matti pelata Sm-liigan pelikieltonsa ajan A-junnuissa?
Hänhän on iältään vielä sopiva A-junnuihin, voisi olla meinaan aika helvetin kova vahvistus siellä, mutta toisaalta ei välttämättä kauhean mielellään siellä itse pelaisi.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Dhearted kirjoitti:
No niin, saihan Ässätkin vihdoin sakot tappeluista. Nickersonin panna jäi kuitenkin melko lyhyeksi.

Kysyn vaan, että montako tappelua Ässät on tänä kautena aloittanut? Entä Espoossa, kumpi aloitti, Nickerson vai Ben-Amor???
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Lakaisija kirjoitti:
..että voisiko Matti pelata Sm-liigan pelikieltonsa ajan A-junnuissa?
Pelikiellot kärsitään siinä sarjassa, jossa ne on saatu. Eli vasta kolmen liigamatsin jälkeen olisi mahdollista pelata A-junnuissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös