Mainos

Matkakohteenne

  • 2 584 451
  • 14 952

SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Meillä on tuolla tulevalla USA:n reissulla mennessä seitsemän ja puolen tunnin koneenvaihto Kööpenhaminassa. Jos ensimmäinen lentomme on ajallaan, niin kannattaako mielestänne pikavisiitti Köpiksen keskustassa? SAS:n sivujen mukaan kentällä pitäisi olla USA:n lennoilla viimeistään kolme tuntia ennen koneen lähtöä, eli ehkä nelisen tuntia (matkoineen) voisi pyöriä kaupungilla. Kastrupin kenttähän on ymmärtääkseni varsin hyvien kulkuyhteyksien päässä keskustasta.

Kööpenhaminassa olen käynyt kertaalleen 15-kesäisenä, eli samana vuonna kun Suomi voitti ensimmäisen MM-kultansa... siksi voisin ottaa pari pikaista vinkkiä siitä, mitä kaupungilla kannattaisi tehdä noin lyhyenä aikana.

Minä en vaivautuisi, köpiksen kenttä on aika iso ja viihtyisä ja shoppaillakin voi. Tosin metrolla pääsee tosi kätevästi keskustaan noin 15-20 minuutissa, joten ihan mahdollista se olisi ajan puitteissa. Nyhavn tai Strogetin kävelykatuja ehtisi vähän vilkuilla (syödä hyvä brunssin samalla) ja sitten metrolla takaisin.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Meillä on tuolla tulevalla USA:n reissulla mennessä seitsemän ja puolen tunnin koneenvaihto Kööpenhaminassa. Jos ensimmäinen lentomme on ajallaan, niin kannattaako mielestänne pikavisiitti Köpiksen keskustassa?

Ehdottomasti kyllä, lentokenttäjuna toimii mainiosti. Tai mikä metro onkaan. Kannattaa mennä ensimmäiseen vaunuun, niin näkee hienosti, heh.
 

John Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
St.Louisin, Memphisin ja Chicagon kävijät, onko mitään hyviä ravintolavinkkejä?

Sopuhintaisesta en tiedä, mutta jos Chicagossa haluaa kunnon pihviä, niin menkää Gibsonsiin: http://www.gibsons.com

Paikka sijaitsee Rush- ja State -katujen risteyksessä Gold Coastilla, ja jos lihafiestan jälkeen vielä riittää virtaa, on Divisionilla pari korttelia pohjoiseen yksi kaupungin parhaista baarikeskittymistä; esim. sporttibaarin ystäville voisin suositella McFadden's Saloonia. Loppuillasta kannattaa napata vielä (jos Gibsonsin jälkeen olisi jostain kumman syystä näkä) pizzaslicet Chi-Town Pizzasta. http://www.chitownpizzaonline.com/

Ja niin joo, se John Hancock buildingin yläbaari on oikeasti näkemisen arvoinen paikka, erityisesti kirkkaana iltana. Uudesta Trump towerista en osaa sanoa onko siellä mitään (ihmettelisin jos ei olisi), sillä se oli vasta rakenteilla kun tuolla päin tallailin menemään.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
No niin, reissu Amerikan mantereelle on onnistuneesti takana. Tässä lyhyttä matkakertomusta, kun sellaista kerran toivottiin. Pahoittelen, jos tekstissä on epäjohdonmukaisuuksia - jetlag painaa, ja viime yön unet koneessa jäivät hyvin lyhyiksi. No niin, asiaan...

Reilu seitsemän tuntia kestänyt koneen vaihto Kööpenhaminassa päätettiin viettää ihan kentällä. Sää oli sen näköinen, että kaupungille ei kiinnostanut lähteä. Siispä lepoa mukavissa tuoleissa, shoppailua ja sapuskaa. Chicagoon päästiin ajallaan, ja maahantulovelvollisuudetkin sujuivat hyvin jouhevasti. Ei muuta kuin taksi alle, ja majapaikkaan Loopin alueelle. Iltaa ei vietetty tässä vaiheessa kaupungilla, vaan tyydyttiin vain hotellin pubiin. Aamusta sitten oli suhteellisen aikainen herätys. Ei muuta kuin kävellen noin puolen kilometrin päässä sijaitsevalle Union Stationille, ja hyppy junaan.

Junia dissataan Ameriikan matkailussa jostain syystä melko paljon. Mielestäni ihan syyttä. Ainakin Chicagon ja St.Louisin väli taittui edullisesti ja jouhevasti. Hintaa tuolla välillä oli vähemmän kuin VR:llä Tampereen ja Turun välillä... kyllä, auto olisi varmasti tullut isolla seurueella halvemmaksi, mutta nyt saatiin vähän tapettua edellisen päivän väsymystä.

St.Louisissa vietettiin myös tässä vaiheessa vain yksi yö. Majapaikkana oli keskustan Hilton, jonne bongasin erittäin hyvän tarjouksen matkaa suunniteltaessa. Oikein siisti paikka. St.Louisin keskusta oli aika erikoinen paikka... vaikka kaupunki mainitaan monissa lähteissä Yhdysvaltain yhdeksi vaarallisimmista cityistä, ei tuolla kuitenkaan suuremmin pelottanut. Keskusta oli vain tyypilliseen Jenkki-meininkiin melkoisen tyhjä. Sunnuntaipäivä, ja edellisenä iltana kaupungissa järjestetty Mardi Gras -tapahtuma ilmeisesti selittivät asiaa... ilta vietettiin keskustan lähellä sijaitsevassa blues-kapakassa. Koko matka kuljettiin kävellen, jopa vähän pelottavan hiljaistenkin paikkojen ohi. Noh, mitään ei sattunut. Gateway Arch katsastettiin tässä vaiheessa vain pihalta.

Seuraavana päivänä olikin sitten Memphisin vuoro. Siispä vuokra-auto alle ja I-55:ttä pitkin kohti etelää. Alkuun tuli tehtyä perustavaa laatua oleva virhe. Lankomies oli laittanut navigaattoriin vahingossa asetuksiin isojen teiden välttämisen. Niinpä vedimme yhden risteyksen pitkäksi, ja huomasimmekin ajavamme Mississippin yli... kohti erittäin pahamaineista East St.Louisia. Parin mutkan kautta pääsimme kuitenkin takaisin I-55:lle... mitään ei käynyt, mutta melkoisen hurjan näköistä seutua tuo alue kuitenkin oli. Suosittelen välttämään. Matkalla heitettiin pysähdys Cape Girardeaun pikkukaupungissa. Tuolla katsastettiin sisällissodan aikainen linnake. Ei mikään kummoinen paikka, mutta jos noilla seuduilla pyörii, voi tuon toki vilkaista.

Majapaikkamme Memphisissä oli lähellä Gracelandia - eli siis melkoisen pahamaineisella alueella. Pari kilometriä ennen hotellia näimme yhtäkkiä sinisten valojen vilkkuvan tien sivussa. Syynä oli ilmeisesti takaa-ajon vuoksi sähköpylvääseen ajanut auto... ilta vietettiin Memphisin keskustan tunnetulla bilekadulla, Beale Streetillä. Mukava paikka. BBQ-mättö, jota ravintoloissa tarjottiin, oli oikein maistuvaa. Tosin Tennesseen alueen oluet olivat minun makuuni aika heikkoja... vetisiä jopa pale alen nimellä kaupattuina.

Seuraavana päivänä olikin Elviksen vuoro. Graceland oli tosiaan kiinni sinä päivänä kun meillä olisi ollut aikaa vierailla siellä. Piha-alueelle pääsi kuitenkin ilmaiseksi, sisältäen myös Elviksen haudan. Kävihän tuo noinkin. Sun Studion visiitti täydensi päivän komeasti. Martin Luther King:n murhapaikkaa, eli nykyisin museona toimivaa Motel Lorrainea emme ehtineet katsastaa. Ilta vietettiin taas Beale Streetillä, jossa oli tällä kertaa ohjelmassa Memphisin versio Mardi Gras -karnevaaleista. Ihan vänkä kokemus tuokin.

Seuraavana päivänä ajettiin sitten takaisin St.Louisiin. Perillä katsastettiin Gateway Arch sekä sen yhteydessä sijaitseva lännen uudisasuttamisen museo. Valitettavasti jälkimmäiseen ei ehtinyt kuluttaa aikaa varttia enempää... sillä alkoi olla jo kiire jääkiekko-otteluun. St.Louisin ja Bostonin välinen ottelu oli meikäläisellä ensimmäinen paikan päällä nähty NHL-peli. Hieno kokemus, suosittelen jokaiselle. St.Louisin keskusta tyhjeni taas totaalisesti heti pelin jälkeen. Mekin piipahdimme vain pikaisesti yhdessä auki olleessa pubissa syömässä. Kulkeminen kaupungilla ei pelottanut, kiitos ison porukan. Yksin olisi ehkä tullut orpo olo... Hotellihuone meillä oli muuten 26. kerroksessa, joten näkymät olivat ihan hienot... mutta hotelli näytti kyllä pieneltä rakennuspalikalta Archista katsottuna...

Sitten olikin vuorossa aikainen herätys. Vuorossa oli taas hyppy junaan ja köröttely Chicagoon pariksi yöksi. Majapaikka oli hankittu Magnificen Milen läheltä. Chicagossa katsastetut paikat olivat Hancock Center sekä Navy Pier. Ensiksi mainitusta oli kyllä todella upeat näkymät. Jonoa ei tässä vaiheessa vuotta ollut yhtään. Monet ovat kehuneet tätä pilvenpiirtäjää huomattavasti Sears Toweria (tai Willis Toweria, kuten se nykyään tunnetaan) paremmaksi vaihtoehdoksi, ja uskoisin tämän pitävän kutinsa. Navy Pier, eli eräänlainen entinen satamalaiturialue voisi olla varmasti mukava mesta kesähelteillä. Nyt helmikuussa se ei tarjonnut muuta kuin komeat näkymät Chicagoon.

Tämän päivän kiintoisin episodi tapahtui Arlandan lentokentällä. Kun tulimme Schengen-alueelle, rajavalvoja rupesi jotain sönköttämään meikäläisen passista. Passini menee vanhaksi tänä kesänä, eli reilun neljän kuukauden kuluttua. Tästä huolimatta passini on täysin kelvollinen Yhdysvaltoihin matkaamiseen (suurlähetystön mukaan riittää, että passi on voimassa matkan ajan, suositus on 3kk). En ymmärrä rajavartijan toimintaa yhtään. Kokeilin kysyä englanniksi, että mistä hommassa on kyse. Kaveri näytti voimassaolopäivää, puisteli päätään ja sönkötti vain huonolla englannilla jotain "July, July" -juttua. Vastasin tähän, että "Yes, I know. What´s the problem". Noh, pääsin kuitenkin rakkaan länsinaapurimme maaperälle. Ihmettelen vain edelleenkin tuota. Voisiko vain olla, että hän halusi muistuttaa minua siitä, että passini menee melko pian vanhaksi...

Yhteenvetoa ranskalaisin viivoin:
- Chicagosta saa loistavia oluita (paikallisista Goose Islandin panimo on loistava, lisäksi monet amerikkalaiset pienpanimot ovat monissa ravintoloissa kattavasti edustettuja)
- Chicago on todella massiivinen. Parin päivän visiitistä ei saa oikein mitään irti
- St.Louis on mainettaan parempi kaupunki, jossa ei ehkä viihdy kuitenkaan paria päivää enempää
- Memphis on aika rähjäinen paikka, jossa on kuitenkin erittäin mukava tunnelma tietyillä aluella.
- Myös Yhdysvalloissa näyttää pätevän se, että mitä etelämmäs mennään, sitä kehnommaksi olut muuttuu.
- Memphisin BBQ-ruoka on maineensa veroista.
- Hintataso on monissa asioissa Suomea halvempi. Rahaa palaa silti.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Onko sinulla jotain sosiaalisten tilanteiden pelkoa, vai oletko katsonut liikaa amerikkalaisia väkivaltaelokuvia kun melkein jokaisessa kappaleessa piti puntaroida sitä kuinka paljon milloinkin pelotti? :D

Eipä ole pelkoa, enkä ole tuijottanut väkivaltaelokuvia... kaipa tuo menee the jet lagin piikkiin. :)

Eipä vainen, kyllähän St.Louis ja Memphis ovat kaikissa turistioppaissakin mainittu paikoiksi, joissa kannattaa katsoa tarkkaan, missä kulkee. Oma tekstini pyrki peilaamaan näitä väitteitä. Chicagolla on isona kaupunkina taas tunnetusti ison kaupungin maine. Sanotaan näin, että Chicagossa minua ei pelottanut kertaakaan. Memphisissä olisi pelottanut, jos olisin kulkenut jonnekin väärään paikkaan. St.Louis oli taas mainettaan huomattavasti parempi mesta.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Onko sinulla jotain sosiaalisten tilanteiden pelkoa, vai oletko katsonut liikaa amerikkalaisia väkivaltaelokuvia kun melkein jokaisessa kappaleessa piti puntaroida sitä kuinka paljon milloinkin pelotti? :D

Tätä samaa joutui itsekin miettiä. On paljon paikkoja mitkä ovat oikeasti no-go areoita ja silloin niihin ei mennä. Muuten saa liikkua aivan vapaasti liikoja miettimättä, kunhan perusjärki säilyy.
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Ei näytä haku pelittävän, joten pitänee turvautua kyselemään vinkkejä aina luotettavilta Jatkoaikalaisilta. Eli Lissaboniin vie tie huhtikuun lopussa/toukokuun alussa. Matkaan lähden tyttöystävän ja ystäväparin kanssa ja öitä on tarkoitus olla viisi. Minulla ei juurikaan ole pohjatietoa maasta taikka kaupungista, mitä nyt viime aikoina lentoja ja hotelleja etsiessä on jotain tullut vastaan. Naiset tuota reissua ovat enemmän suunnitelleet ja eläintarha, Alfaman vanha kaupunki, Sintra ja Sao Jorgen linnoitus ovat ainakin käyntilistalla, mutta mielellään kuulisi lisäpaikkoja, joissa kannattaa käydä. Tuossa yhden puolitutun kanssa vaihdoin muutaman sanan ja hän sanoi, että kahviloita löytyy tarpeeksi, mutta ruokapaikkojen suhteen voi olla vaikeampaa löytää hinta/laatu-suhteeltaan hyviä, joten kaikki ehdotukset ovat tervetulleita. Lihansyöjiä ja muutenkin kaikkiruokaisia ollaan kaikki.

Sitten meneekin ehkä vaikeammaksi, mutta onkohan joku mahdollisesti sattunut käymään katsomassa jalkapalloa Lissabonissa? 29.4 näyttäisi olevan paikallisella Sporting Lisbonilla ottelu Academicaa vastaan ja kun minä kaverini kanssa tykkäämme kovasti jalkapallosta, ajattelimme, että olisi mukava käydä katsomassa kelpo futista paikanpäällä. Lippujen ostoon liittyviä vinkkejä olisi myös kiva saada, sillä täysin amatöörejä ollaan tuon suhteen. Nopealla etsinnällä ei ole netin kautta löytynyt paikkoja mistä niitä voisi ostaa, joten mahtaakohan noita edes saada Suomesta tai onkohan peli varmuudella loppuun myyty. Mitään 200€ per henkilö ei noista lipuista olla valmiita maksamaan, mutta mikäli alle satasella peliin pääsisi olisi se kova juttu.
 

Bird

Jäsen
Suosikkijoukkue
Urheilullisesti avoimet sarjat
Sitten meneekin ehkä vaikeammaksi, mutta onkohan joku mahdollisesti sattunut käymään katsomassa jalkapalloa Lissabonissa? 29.4 näyttäisi olevan paikallisella Sporting Lisbonilla ottelu Academicaa vastaan ja kun minä kaverini kanssa tykkäämme kovasti jalkapallosta, ajattelimme, että olisi mukava käydä katsomassa kelpo futista paikanpäällä. Lippujen ostoon liittyviä vinkkejä olisi myös kiva saada, sillä täysin amatöörejä ollaan tuon suhteen. Nopealla etsinnällä ei ole netin kautta löytynyt paikkoja mistä niitä voisi ostaa, joten mahtaakohan noita edes saada Suomesta tai onkohan peli varmuudella loppuun myyty. Mitään 200€ per henkilö ei noista lipuista olla valmiita maksamaan, mutta mikäli alle satasella peliin pääsisi olisi se kova juttu.

No ei varmasti pidä tuollaisia hintoja maksaa Portugalissa. En ole tosin ihan tuolla käynyt, mutta saman kaupungin toisen suurseuran eli Benfican kotiottelu tuli bongattua keväällä 2010. Sattui olemaan kyseessä matsi, jossa Benficalla oli mahdollisuus varmistaa mestaruus, joten peli oli loppuunmyyty ilmeisesti jo kauan ennen ottelupäivää. Musta pörssi kuitenkin pelasti, ja kaksi kappaletta tikettejä otteluun ihan ok alakatsomopaikoille irtosi muistaakseni yhteishintaan noin 40 euroa tjsp. Ei tehnyt pappa tällä rahaa, mutta saihan myytyä itselleen tarpeettomat liput pois. Toisenlaisiakin kauppiaita toki liikkui stadikan ympärillä.

Ja näyttäisihän noita Sportingin otteluiden lippuja saavan aivan seuran nettisivujenkin kautta, vaikka juuri tällä hetkellä ei mitään olekaan myynnissä. Sinne vaan kokeilemaan sitten, kun haluamasi ottelun liput tulevat tarjolle. Tai sitten ostat liput vain paikan päältä Lissabonista, puolityhjähän tuo Sportingin stadikka näkyy edellisissä kotiotteluissakin olleen, eikä Académica-peli varmaankaan sen suurempia intohimoja herätä.

Joka tapauksessa tuskin tulee mitään ongelmaa olemaan lippujen kanssa, eivätkä ne luultavasti muutamaa kymmentä euroa enempää kappaleelta maksa.
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Joka tapauksessa tuskin tulee mitään ongelmaa olemaan lippujen kanssa, eivätkä ne luultavasti muutamaa kymmentä euroa enempää kappaleelta maksa.

No tämä on mukava tietää! Ei tosiaan noista hinnoista ollut mitään tietoa, mutta eipähän tarvitse kantaa hirveää stressiä tästä asiasta, kun kerta paikan päältäkin on mahdollista lippuja saada. Kiitos paljon.
 

Pleksi(t)

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tuossa yhden puolitutun kanssa vaihdoin muutaman sanan ja hän sanoi, että kahviloita löytyy tarpeeksi, mutta ruokapaikkojen suhteen voi olla vaikeampaa löytää hinta/laatu-suhteeltaan hyviä, joten kaikki ehdotukset ovat tervetulleita. Lihansyöjiä ja muutenkin kaikkiruokaisia ollaan kaikki.

Minä kävin pari vuotta sitten samoihin aikoihin Lissabonissa ja allekirjoitan puolituttusi tarinan. Ei tutkittu yhtään etukäteen ravintoita vaan mentiin vaan johonkin aina sisään kun siltä tuntui, ja joko oli tosi huono tuuri tai sitten tuolta ei helpolla mitään ravintolaelämyksiä löydä. Keskitason paikoissa käytiin yleensä mutta yksi isku tehtiin fiinimpään fado-paikkaan missä oli tunnelmaa kyllä mutta ruoka ei todellakaan hintansa väärti, valitettavasti ei muistu nimi mieleen. Lähes kaikkialla tarjotaan heti pöytään napostelulautasta pöytään ja suosittelen sen takaisin lähettämistä, sillä se lisätään laskuun vaikka ette siitä mitään söisikään. Huonoimmassa paikassa sama lautanen kiersi useammassakin pöydässä ja lautasen sisällöstä päätellen ei tehnyt ensimmäistä päivää matkaa.

Mutta viimeisenä iltana kun teki mieli jo "varmempaa" ratkaisua eksyttiin vähän syrjemmässä olevaan La Campaniaan. Google SW & Tripadvisor. Monien epäonnisten annosten jälkeen ainakin maistui Lasagnet ja pastat taivaalliselta ja tunnelmakin oli mukava. Lasku ei ollut kovinkaan iso, ehdottomasti jokaisen euron veroinen. Ei varmastikaan mikään maailman paras paikka mutta ainakin tuolla erottui joukosta selkeästi. Ihmettelen hieman muuten ruoan tasoa suhteessa hintaan, tai sitten ei vain osattu ja turistia koijattiin.

Nähtävyyksistä en oikein osaa sanoa kun tuli oltua enemmän golf-kentillä, jos shoppailu kiinnostaa ja on aikaa niin Freeportissa saa helposti puolikkaan päivän menemään. Aika paljon turhaa krääsää myytävänä ja myös täysihintaista tavaraa mutta mukana myös hyviä löytöjä.
 

Kai-Sakari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panelian Raikas
Kuoleeko sinkkumies Kuuban Varaderossa tylsyyteen? Luonto ainakin näyttäisi olevan kohdillaan.
 

Hanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, alasarjat.
Lisäksi otettiin puolentoista viikon reissu kesälle: Budapest ja mitä luultavammin samalla sykkeellä Bratislava ja Wien.
Löytyisikö teiltä vinkkejä mitä kannattaa kokea, karttaa, harkita sekä hankkia jne. mitä Wikitravel, Booking.com ym. ei välttämättä osa kertoa...?
Esim. mistä huokeat majoitukset; Buda vai Pest eli kummal puol jokkee (ei dormeja, pitää olla oma 2hlö huone ja suihku/WC), eläintarhat, must-see -paikat, jne?
Miten jakaa puolitoista viikkoa kolmen kaupungin kesken? Alustavasti aattelin, että Budapestissä ja Wienissä useampi päivä ja Bratislavassa korkeintaan 2-3 päivää.
Wien on upea kaupunki (oleskelen siellä silloin tällöin pidempiäkin aikoja). Majoitus kannattaa ehdottomasti varata apartement-paikoista ; hinnat ovat edullisia ja oleminen vapaata, kuin "omassa kodissa". Apartement kannattaa vuokrata vähän vanhan keskustan ulkopuolelta, sillä hinnat ovat laitamilla huomattavasti edullisempia. Sijainti ei sinänsä merkitse paljoakaan, koska kulkuyhteydet ; raitsikoiden ja metrojen verkostot kattavat hyvin koko kaupungin ja ovat edullisia. Myös ostokset kannattaa tehdä keskustan ulkopuolella, koska vähän sivumpaakin löytyy merkkituotteita myyviä liikkeitä - hinnat vain ovat edullisemmat. Jos/kun tilaat apartementin jo Suomesta, voit pyytää, että he tilaavat auton hakemaan sinua lentokentältä. Siellä sitten kuski odottelee saapuvien aulassa pahvinen nimilappu kädessään. Kyyti lentokentältä keskustaan tai ylipäätään kaupungille maksaa tätä tapaa käyttäen n. 30 euroa, eli jokseenkin "tavallisen" taksin hintainen. Seuraavasta osoitteesta löydät varmasti omiin tarpeisiisi sopivan majapaikan : Vienna Accommodation: Apartment and Vacation rentals in Vienna
Ehkäpä kannattaisi se Bratislava jättää vähemmille päiville kuin Wien ? Bratislavan vitsauksena ovat näppäräsormiset ohikulkijat.
 
Viimeksi muokattu:

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Kuoleeko sinkkumies Kuuban Varaderossa tylsyyteen? Luonto ainakin näyttäisi olevan kohdillaan.

Olin Varaderossa v.2005, ja kyllä tällainen ei-rantaihminen helposti viikon siellä sai ajan kulumaan. Siellä on paljon kanadalaisia ja niiden kanssa on helppo päästä juttuun. Muutenkin rentoa meininkiä ja krhmm.. onhan noita paikallisia neitojakin, kun vaan pitää huolen.. tiedät mistä.

Olimme olleet ensin viikon Havannassa ja sitten toinen viikko oltiin Varaderossa. Yksi päivä meni, silloisen vaimon tahdosta rannalla mutta mikäs siellä oli lököillessä kun rantabaari oli vieressä ja all-inclusive. Vaihtoehdot tosin olivat kalja tai rommikola, mutta kyllä niilläkin vaatimaton suomalainen pärjää. Lentopalloa pelattiin beachilla paikallisten ja muiden turistien kanssa, siellä on sellaisia palkattuja akviteetin ylläpitäjiä jos haluaa osallistua.

Yhtenä päivänä oltiin katamariinilla reissussa koko päivän; mentiin jollekin pikku saarelle, syötiin hummeria ja juotiin.. rommikolaa ja kaljaa. Toisena päivänä mentiin fisustamaan, meitä oli kuusi turistia botskissa, koko päivän reissu ja hauskaa oli vaikkei pikkusinttejä lukuunottamatta kalaa tullut. Samaan aikaan lähteneet ja samoilla apajilla kulkeneet sattuivat kyllä sitten saamaan isompiakin. Delfiinit seurasivat botskia ja lopuksi annoin kipparille Jatkoaika-lippiksen hänen vanhan kuluneen Sony-lippiksen tilalle.

Yhtenä päivänä käytiin Matanzasissa taksilla, matkaa sinne oli n.40km. Syynä oli Arto Halosen vasta ilmestynyt dokkarileffa Kuuban valloittajat, jonka tapahtumapaikka oli juuri Matanzas. Tiesimme pääosan esittäjän nimen vaan emme osoitetta; n. 1,5h ajelun ja kyselyn jälkeen Matanzasissa törmäsimme pääosakaverin "serkkuun" ja hän vei meidät perille. Kerroimme tarinamme, miksi ja miten, ja Fremilio näytti meille leffassa olleen Lincolnin jostain vlta -56. Sähköikkunat ja aito V8. Täräytti sen vielä käyntiin. Btw. niissä takseissa Havannassa useimmissa on 1500-Ladan kone, kun alkuperäinen on lauennut eikä varaosia ole.

Kyllä siellä viikon jaksaa, vaikka onkin periaatteessa turistirysä. Sapuskat on kohdillaan ja kun on hiukan mielikuvitusta niin ihan jees. Menisin toistekin.
 

Kai-Sakari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panelian Raikas
Viiskasille kiitokset nopeasta infosta. Rantaihmisenä luulisin tosi survivorina kestäväni siellä vaaditut kaksikin viikkoa.
 

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
No tämä on mukava tietää! Ei tosiaan noista hinnoista ollut mitään tietoa, mutta eipähän tarvitse kantaa hirveää stressiä tästä asiasta, kun kerta paikan päältäkin on mahdollista lippuja saada. Kiitos paljon.

Liput tulee myyntiin Sportingin sivuilla n. viikko ennen matsia, joten kotoakin voi olla mahdollisuus ostaa. Kyselin asiaa seuran toimistolta, kun on sama suunnitelma kuin sulla toukokuulle.
 

seisnauraa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit + muut kestomenestyjät
Tuttu kävi Afrikan reissulla tässä hiljan ja piti matkastaan blogia. Lukee ketä kiinnostaa (kannattaa edetä aikajärjestyksessä, vaan kai tämä olikin selvää sellaisille, jotka näitä blogeja enemmän lukee).
 

Sirad

Jäsen
Pyrkisin Espanjaan morottamaan vaihdossa olevaa siskoa.

Vaan tyrinköhän jotain kun ryanairilta ei ole tullut sähköpostiin
luvattua vahvistusviestiä? Maanantaina yritin lipun saada, eli
päiviä on kulunut jo huolestuttavan monta.

Onko lähtöön vaan vielä liian pitkä aika (16.4.) vai onko
todennäköisempää että en saanut varaustani perille?

Rahakaan ei ole vielä tililtä mennyt...

Ei hyvä.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Onko lähtöön vaan vielä liian pitkä aika (16.4.) vai onko
todennäköisempää että en saanut varaustani perille?

Rahakaan ei ole vielä tililtä mennyt...

Veikkaisin, että lippu kirjoitetaan vasta kun raha on siirtynyt tililtä toiselle. Voi siis olla, että joko olet tyrinyt jotain tai sitten maksuliikenne on jostain syystä viivästynyt.

Suosittelen kyselemään pankilta tai Ryanairilta. Minulla on vahvistus tullut joka kerta välittömästi, mutta toki voi olla etten vain ole törmännyt vastaavaan poikkeustilanteeseen....

edit: Ja lähtöön ei missään nimessä ole liian pitkä aika. Minä olen usein varannut lippuja monen kuukauden päähän.
 

NK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Pyrkisin Espanjaan morottamaan vaihdossa olevaa siskoa.

Vaan tyrinköhän jotain kun ryanairilta ei ole tullut sähköpostiin
luvattua vahvistusviestiä? Maanantaina yritin lipun saada, eli
päiviä on kulunut jo huolestuttavan monta.

Onko lähtöön vaan vielä liian pitkä aika (16.4.) vai onko
todennäköisempää että en saanut varaustani perille?

Rahakaan ei ole vielä tililtä mennyt...

Ei hyvä.
Otitko ylös varausnumeroa, sillä voisit varmistaa tuon lentosi saman tien netissä Ryanairin sivuilta? Tuo numerohan ilmoitetaan aina lopuksi vahvistussivulla, jos (ja vain jos) lippujen osto onnistui. Ja saahan tuon varauksen varmistettua netistä myös ilman varausnumeroakin - lähtöpäivän, kohdekentän ja sähköpostiosoitteen avulla. Tosin menee vähän hankalaksi jos ostotilanteessa on tullut sähköpostiosoitteeseen typo. Itsellä on ainakin kerran jäänyt Ryanairilta sähköpostivahvistus saamatta, mutta tuolla netissä ne lennot näkyy siinäkin tapauksessa ihan normaalisti.

Tuo veloituksen puuttuminen kyllä vähän kielii siitä että kaikki ei mennyt ihan putkeen. Tuosta on jo jokunen päivä kuitenkin vierähtänyt.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Rahakaan ei ole vielä tililtä mennyt...

Ei hyvä.

On aivan selvää, että tämä ei mennyt oikein ja mitään lentoa sinulla ei ole. Ei tämmöisissä asioissa voi jäädä odottelemaan josko se sittenkin toimisi. Vahvistus saapuu sitten kun asiat ovat kunnossa. Teoriassa tietenkin kannattaa myös kurkistaa sähköpostin roskafiltteriin, tuotakin tapahtuu.

Paitsi ei tässä tapauksessa, koska veloitusta ei ole tehty.
 
Nyt saa jakaa vinkkejä Berliiniin ensi kertaa reissaavalle. Huhtikuun ensimmäinen päivä on lähtö ja viikon verran tulee siellä lomailtua tyttöystävän kanssa. Näkemistähän kaupungissa riittää ja jonkin verran olen tätäkin ketjua lueskellut vinkiksi. Perusnähtävyydet nyt on suht hyvin tiedossa, mutta missä muualla kannattaa pyöriä ja mitä tehdä? Onko jotain miltei pakollisia tai jatkislaisten omia suosikkipaikkoja, jotka kannattaa tsekata? Etsiskelen vinkkejä ajan kuluttamiseen lähinnä ns. matkaoppaiden ulkopuolelta. Opiskelijabudjetilla nimittäin mennään.
 
Suosikkijoukkue
B&B&B&B
Barcelonaan olisi tarkoitus torstaina lähteä jo ties monennen kerran. Kysyisin nyt palstaveljiltä ja siskoilta heidän omia suosikkipaikkojaan Barcelonasta jos vaikka löytyisi jotain missä ei ole tullut käytyä. Voi siis laittaa ihan mitä vaan.. Ravintoloita, kahviloita, kauppoja tai paikkoja missä vaan on käytävä..
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Nyt saa jakaa vinkkejä Berliiniin ensi kertaa reissaavalle. Huhtikuun ensimmäinen päivä on lähtö ja viikon verran tulee siellä lomailtua tyttöystävän kanssa. Näkemistähän kaupungissa riittää ja jonkin verran olen tätäkin ketjua lueskellut vinkiksi. Perusnähtävyydet nyt on suht hyvin tiedossa, mutta missä muualla kannattaa pyöriä ja mitä tehdä? Onko jotain miltei pakollisia tai jatkislaisten omia suosikkipaikkoja, jotka kannattaa tsekata? Etsiskelen vinkkejä ajan kuluttamiseen lähinnä ns. matkaoppaiden ulkopuolelta. Opiskelijabudjetilla nimittäin mennään.

Kun urheiluaiheisella palstalla ollaan, niin futista pelataan tuohon aikaan Köpenickissä. 5.4 on 2.Bundesliigan ottelu Union Berlin - Erzgebirge Aue. Ehdottoman suositeltava tapahtuma! Lippuja voi etukäteen varata Unionin kotisivuilta (vaatii rekisteröitymisen) mutta eiköhän tuohon matsiin saa pelipäivänäkin. Köpenickin vanha kaupunki on muutenkin näkemisen arvoinen paikka, joten jos matsiin menee saa siellä hyvin koko päivän kulutettua. S-Bahnilla pääsee.

DEL-liigassa pelataan tuolloin pudotuspelejä (oliskohan välierävaihe?) ja uskoisin että Eisbären on vielä mukana. Niihinkin voi varata lippuja etukäteen (menevät nopeasti kaupaksi).

Vähän vaikea sanoa yksittäisiä vinkkejä, koska Berliinissä on paljon kaikille. Riippuu mistä itse on kiinnostunut. Jos shoppailla aikoo, unohtakaa Ku`Dammin alue ja suunnatkaa mielummin Alexanderplatzille - opiskelijabudjetilla huomattavasti ystävällisempää seutua. Historiasta kiinnostuneille löytyy museoita ja monumentteja vähän kaikkialta.

Kreuzbergin kebabpaikat ovat Must. Ne ovat yleensä pieniä ja mutkattomia. Ehkä pari pöytää, istutaan mihin mahtuu ja olut otetaan itse jääkaapista. Kebabit ovat todella herkullisia ja suomalaiseen hintatasoon nähden puoli-ilmaisia.

Jos sää on hyvä, suosittelen romanttista päiväkävelyä Charlottenburgin linnan puistossa. Sen voikin päättää päiväkaljoille läheiseen panimoravintolaan Brauhaus Lemkeen.

Julkisilla kannattaa kulkea paljon niin ehtii nähdä. Liikenneverkosto on erinomainen ja kulkeminen edullista.
 
Viimeksi muokattu:

Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Onko jotain miltei pakollisia tai jatkislaisten omia suosikkipaikkoja, jotka kannattaa tsekata? Etsiskelen vinkkejä ajan kuluttamiseen lähinnä ns. matkaoppaiden ulkopuolelta. Opiskelijabudjetilla nimittäin mennään.

Itä-Berliinissä (about 2km Alexanderplatzilta) löytyy sellainen katu kuin Simon-Dach-Strasse. Tuonne kannattaa suunnata iltaisin syömään ja juomaan. Safkat ja drinkit on edullisia ja niitä kuppiloita on paljon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös