Mainos

Matkakohteenne

  • 2 583 958
  • 14 952

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Ei sijaitse. KaDeWe on syvällä vanhassa Länsi-Berliinissä. Etäisyyttä Alexanderplatzilta noin kuusi kilometriä. Itse en omalla reissullani liikkunut KaDeWen suunnalla, olisi ollut turhan pitkä koukkaus omalta reitiltäni.

Prkl taisin joo sekoittaa yhteen toiseen isoon tavarataloon. Käsi ylös virheen merkiksi ja menen metsän reunaan ja sanon itselleni 5 kertaa hiljaa mielessäni, Mä Häpeän
 

stiffler

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Hei, mites Berliini ensikertalaiselle Heinäkuun alussa. Onko jotain pro tipsejä mitä välttää tai suosia. Julkiset näyttää olevan hyvin tarjolla liikkumiseen. Hotellia alustavasti katsellut Aquariumin huudeilta. Siinä olis ostosmahdollisuuksia Kurfürstendammilla ja kaikenlaista muuta nähtävää. Toki suunnittelu on ihan aluillaan. Lyhyt parin päivän reissu, joten ihan kaikkea historiaa en uskalla rouvan kanssa reissatessa kalenteriin pakata. Enemmänkin fiilistelyä ja synttäreiden viettoa.

Mikäli futis kiinnostaa edes vähän alusta, niin yrittäisin jonkun Em-matsin päästä katsastamaan. Lippujen hankkiminen voi olla tosin haastavaa. Viime keväänä tuli käytyä väijymässä Hertha Berlinin kauden viimeinen kotimatsi olympiastadionilla, niin olihan se nyt aivan huikea kokemus ja tunnelma jotakin sellaista mitä ei Suomessa voi kokea. Sattui vielä huikea draaman kaari otteluun, ja aivan viimeisillä minuuteilla kotijoukkueen fanien ikäväksi varmistui Herthan putoaminen 2. Bundesliigaan.

Ottelun jälkeen jäätiin odottelemaan Stadionin läheiselle terassille oluen ääreen pahimpien ruuhkien poistumista, niin siinä samassa pöydässä käytiin keskusteluja sulassa sovussa niin koti- kuin vieraskannattajien kanssa ottelun tapahtumista. Vaihdettiin siinä mielipiteitä Hradeckýsta ja Jolle Pohjanpalostakin.

Yhdeksi käymisen arvoiseksi paikaksi nostaisin vielä Museum für Naturkunden. Maailman suurimman dinosauruksen luuranko on jäänyt kyllä mieleen yksittäisenä hyvin vaikuttavana elämyksenä. Museoiden kiertely ajoitettiin sunnuntaille, jolloin useampaan museoon oli ilmainen sisäänpääsy.

Tv-tornissa suosittelen käymään ihan ylhäällä katsomassa maisemat, niin ymmärtää paremmin ettei sitä kaupunkia kierretä jalkaisin muutamassa hassussa päivässä. Meidän porukalle päiväkohtaisia käveltyjä kilometrejä neljän päivän aikana tuli sellainen 15-20km päivässä ja hyvilläkin kengillä se tuntui kyllä aika maksimilta. Tokihan paljon tuli siitä huolimatta liikuttua julkisillakin, mutta silti tuntui, että neljä päivää on liian lyhyt aika.

Mikäli torniin kipuaa, niin kannattaa kumminkin ostaa käynti ennakkoon ennalta sovittuun ajankohtaan, että ei tarvii jonottamiseen käyttää aikaansa.

Ainiin. Jos tarkoitus käydä Checkpoint Charlie katsastamassa, niin siinä heti läheisyydessä on sellainen kaupunkikuvaan vähän poikkeampi miljöö tai keidas; Charlie's Beach, jossa on oikein mukava heittää kengät jalasta ja heittäytyä hietikolle aurinkotuoliin, kylmän oluen ja maukkaan dönerin äärelle.

Elämyksellistä reissua!

Samaan syssyyn voisin itsekin kysellä jengiltä tipsejä Prahan reissulle? Kaverin työkuviot sotki suunnitelmat jääkiekon mm-kisoista ja reissu siirtyi kesäkuun alkuun.
 

HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, tehtaan takuu
@mekabyte
Suositukseni n. 30min lähijunamatkan päässä Berliinistä sijaitsevaan Oranienburgin kaupunkiin, jossa on Sachsenhausenin keskitysleiri. Reissun luulisi onnistuvan kaikkinensa varmaan puolessa päivässä.

Melkoisen karu ja silmiä avaava paikka toki, että en tiedä sopiiko tuo lyhyen fiilistelyreissun teemaan oikein. Sellainen viisisenttinen nyt tuli kuitenkin mieleen.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Mikäli torniin kipuaa, niin kannattaa kumminkin ostaa käynti ennakkoon ennalta sovittuun ajankohtaan, että ei tarvii jonottamiseen käyttää aikaansa.
Tornille hyvä vaihtoehto on Potsdamer Platzin Panorama Punkt, muistaakseni peräti ilmainen mutta ainakin tyhjempi.
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Tv-tornissa suosittelen käymään ihan ylhäällä katsomassa maisemat, niin ymmärtää paremmin ettei sitä kaupunkia kierretä jalkaisin muutamassa hassussa päivässä. Meidän porukalle päiväkohtaisia käveltyjä kilometrejä neljän päivän aikana tuli sellainen 15-20km päivässä ja hyvilläkin kengillä se tuntui kyllä aika maksimilta. Tokihan paljon tuli siitä huolimatta liikuttua julkisillakin, mutta silti tuntui, että neljä päivää on liian lyhyt aika.

Mikäli torniin kipuaa, niin kannattaa kumminkin ostaa käynti ennakkoon ennalta sovittuun ajankohtaan, että ei tarvii jonottamiseen käyttää aikaansa.

Samaan syssyyn voisin itsekin kysellä jengiltä tipsejä Prahan reissulle? Kaverin työkuviot sotki suunnitelmat jääkiekon mm-kisoista ja reissu siirtyi kesäkuun alkuun.

Mikäli on pilvistä, ei tuonne torniin oikein kannata mennä? Menee maisemat hukkaan?

Jonoa kyllä tuntuu sinne olevan koko ajan, mutta aika nopeasti se veti. Lippu taisi maksaa 25,50 €.
Kaljaa siellä tornissa sai jonottaa aika kauan.

Prahasta vois kans ottaa vinkkejä vastaan kun Skoda cupia pitäs mennä pariksi päiväksi katsomaan. Tosin siellä on silloin ziljoona ihmistä, että siellä "mitään nää"
 

mekabyte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmajoki HT, sympatiat Kärpille
Kiitoksia kaikille vinkeistä. Kävelykierrokset, sijainnit, nähtävyydet etc. Tässä on vähän samanlaiset ennakkofiilikset kun -08 ekalla Lontoon reissulla. Viikonloppu eli käytännössä lauantai meni kävellessä ristiinrastiin kaupunkia ja koukku imettiin syvälle kitusiin. Sen jälkeen on sitten reissuja piisannut yksin, kaksin ja lasten kanssa. Nyt on saumaa kulkea jo kahdestaan eikä jatkossa aina tarvi osua koulujen loma-aikoihin. Mutta mutta. Muutama käytännön kyssäri on noussut mieleen.

Edellisestä Saksan reissusta on jo vuosia aikaa, niin vieläkö se on täysin käteismaa? Jotenkin tottunut maksamaan kortilla/luurilla kaikkialla.

Mites hotellien tasot. Lontoossa kun allergia ja astma osastolla joutuu kaivamaan taskuja syvältä ettei lähde henki, niin mites Berliini. Onko perushuoneet pieniä homeisia koppeja vai kuinka. Omat kokemukset hotelleista Saksasta rajoittuu lähinnä läpiajoihin viimeksi 2011.

Julkinen liikenne näyttää olevan hyvin hoidettu, hommasitteko päivälippuja vai vaan yksittäisiä? Paljonhan sitä tulee käveltyä. Halpojahan nuo päiväliput että sinänsä.

Kääk, jalkapallon EM, enhän mä edes muistanut. Hämmentävää että ei näkynyt hotellien hinnoissa, mutta nähtävästi juuri sille viikolle ei osu pelejä Berliiniin. Vrt Pariin ihan ryöstöhinnat koko kesän koska Olympialaiset.

Voi että kun kutkuttaa mutta tässä on vielä monta muuttujaa kuten eräällä digiboksin hakureissulla. Taatusti kyselen lisää jos ja kun saan reissun järjestymään.
 

Straight Edge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Leafs, Jokerit
Edellisestä Saksan reissusta on jo vuosia aikaa, niin vieläkö se on täysin käteismaa? Jotenkin tottunut maksamaan kortilla/luurilla kaikkialla.
Ei toki täysin, mutta kannattaa ehdottomasti pitää muutama satanen käteisenä matkassa.

Viime kesänä ajeltiin Saksa / Tšekki -reissu, ja vielä oli kyllä paikkoja, joissa kävi vain riihikuiva. Mullahan sitä on aina matkassa, tykkään setelirahasta.
 

Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Arsenal FC
Ei toki täysin, mutta kannattaa ehdottomasti pitää muutama satanen käteisenä matkassa.

Viime kesänä ajeltiin Saksa / Tšekki -reissu, ja vielä oli kyllä paikkoja, joissa kävi vain riihikuiva. Mullahan sitä on aina matkassa, tykkään setelirahasta.
Saman huomannut työmatkoilla. Ainakin jos hiemankin pienempi paikka kyseesää niin esimerksiksi apteekeissa saattaa käydä vain käteinen. Myös taksit usein haluavat rahat käteisenä mutta kaivavat maksupäätteen jostain piilosta jos/kun muuten ei rahaa tule.
 

Artyukhin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mites hotellien tasot. Lontoossa kun allergia ja astma osastolla joutuu kaivamaan taskuja syvältä ettei lähde henki, niin mites Berliini. Onko perushuoneet pieniä homeisia koppeja vai kuinka. Omat kokemukset hotelleista Saksasta rajoittuu lähinnä läpiajoihin viimeksi 2011.

Julkinen liikenne näyttää olevan hyvin hoidettu, hommasitteko päivälippuja vai vaan yksittäisiä? Paljonhan sitä tulee käveltyä. Halpojahan nuo päiväliput että sinänsä.
Itse olen ollut Berliinissä 3 kertaa, ja ei ole ns homekoppeja perus 3-4 tähden hotellit lähtökohtaisesti vrt. vaikka Britteihin. Toki aina voi jokin paska tsägä sattua kohalle.
Ottaisin suoraan päivälipun, käteväähän niillä on vedellä ympäri ämpäri kaupunkia.
 

stiffler

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tornille hyvä vaihtoehto on Potsdamer Platzin Panorama Punkt, muistaakseni peräti ilmainen mutta ainakin tyhjempi.

En tiedä sattuiko meillä vain poikkeus sääntöön, mutta me tilattiin netistä liput ennakkoon edellisenä päivänä seuraavalle illalle, eikä silloin ollut jonoja ulkopuolella ollenkaan. Sisälläkin oli kohtuullisen väljää. Oletin käytännön olevan sellainen, että illalla torniin pääsee vain ennakkolipuilla, koska osa sisälle pyrkijöistä käännytettiin ovelta pois.
 

stiffler

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Mikäli on pilvistä, ei tuonne torniin oikein kannata mennä? Menee maisemat hukkaan?

Jonoa kyllä tuntuu sinne olevan koko ajan, mutta aika nopeasti se veti. Lippu taisi maksaa 25,50 €.
Kaljaa siellä tornissa sai jonottaa aika kauan.

Hyvä pointti tuo sää. Kannattaa katsoa ennustuksia ennakkoon. Joo, jotain tuota hintaluokkaa ne liput oli.
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
@mekabyte itse käytin melkein joka paikassa korttia, ehkä vähän "huolettomasti". Käteinen sikäli parempi, että sitä ei kopioda, kuten kortille voisi käydä?
Kortti kävi kyllä oikeastaan joka paikassa.

Pikku juttu,mutta Saksassa on WC tiloissa henkilöitä, jotka siivoavat jatkuvasti niitä tiloja. Aika usein ovat vielä ns. köyhemmistä maista. Hyviin tapoihin kuuluu että heitetään kippoon pari kolikkoa, oman omantunnon mukaan. Itse en tätä oikein muistanu ja tosi vähän oli kolikoita taskussa,ei aina ollut laittaa rahaa. Tietenkin kun olisi käteistä luukuttanu,niin ois aina saanu hilujakin.
Eli pari kolikkoa sinne taskuun aina.

Edit.

@Artyukhin tuossa vinkkasikin päivälipuista. Kaverin kanssa käytettiin 10 e maksavia / 4 lipun "paketteja". Niillä sai matkustaa vapaasti tjsp ja taisi olla 2 tuntia voimassa leimaamisesta?
Lippu pitää olla leimattu kun menee vaikka junaan? Lipun saa leimattua punaisissa pömpeleissä joita on laitureilla?
Lippuja pystyy kätevästi ostamaan isoista automaateista, joita on asemilla.
Kuten jossain viestissä totesin, niin me liikuttiin junalla, että komenttini liittyy niihin?
Ainakin päärautatieasemalla oli myös ihan elävät lipunmyyjät.
Mutta onhan noissa automaateissa aika hyvät vaihtoehdot eri lipuille. Se vaan kun ekaa kertaa niitä käytti niin oli alkuun haastavaa löytää ns oikea lippu.
 
Viimeksi muokattu:

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Edellisestä Saksan reissusta on jo vuosia aikaa, niin vieläkö se on täysin käteismaa? Jotenkin tottunut maksamaan kortilla/luurilla kaikkialla.
Aika hyvin kelpaa jo kortti ja luuri, mutta ei kaikkialla eikä varsinkaan toreilla - joita kannattaa tsekata - mutta ei viimeksi lopulta enää ennen koronaa ollutta käteismäärää tarjonnut nostella.
ites hotellien tasot. Lontoossa kun allergia ja astma osastolla joutuu kaivamaan taskuja syvältä ettei lähde henki, niin mites Berliini. Onko perushuoneet pieniä homeisia koppeja vai kuinka. Omat kokemukset hotelleista Saksasta rajoittuu lähinnä läpiajoihin viimeksi 2011.
Vastaa paremmin tähtitasoja kuin Lontoossa. Ainakin oma kokemukseni (about 15 reissua) on, että halvimmatkin paikat ovat vähintään siistejä, vaikka itse majoitus ja aamupala eivät luksusta olisikaan. Viimeksi oltiin jossain nmky-tyylisessä yhteisöhostellissa, ja neljä henkeä aamupaloineen 120 euroa ei ollut paha, kun se perus sämpylä ja mysli tuoremehulla ja kahvilla sekä siistit sängyt saatiin.
Julkinen liikenne näyttää olevan hyvin hoidettu, hommasitteko päivälippuja vai vaan yksittäisiä? Paljonhan sitä tulee käveltyä. Halpojahan nuo päiväliput että sinänsä.
Päivälippu on kätevä, sovellus vain luuriin ja sitä kautta tarpeen mukaan.
Kääk, jalkapallon EM, enhän mä edes muistanut. Hämmentävää että ei näkynyt hotellien hinnoissa, mutta nähtävästi juuri sille viikolle ei osu pelejä Berliiniin. Vrt Pariin ihan ryöstöhinnat koko kesän koska Olympialaiset.
2014 oli siinä Brandenburgin portin luona yleinen katsomo, 2018 olin katsomassa eteläsaksalaisessa kylässä Saksan ottelua ja saman reissun aikana Berliinissä, kun Kroatia voitti Argentiinan. Muistaakseni. Vaikkei futis kiinnostaisikaan, niin on ne ihan hauskoja paikkoja kiskoa vaikka pari kaljaa ja ihmetellä menoa.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Edellisestä Saksan reissusta on jo vuosia aikaa, niin vieläkö se on täysin käteismaa? Jotenkin tottunut maksamaan kortilla/luurilla kaikkialla.

Minulla ei ainakaan tullut Berliinissä viime kesänä vastaan tilanteita, joissa kortti ei olisi kelvannut. Käteistä pidin toki mukana, kuten teen aina ulkomailla.
 

Paloposti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Julkinen liikenne näyttää olevan hyvin hoidettu, hommasitteko päivälippuja vai vaan yksittäisiä? Paljonhan sitä tulee käveltyä. Halpojahan nuo päiväliput että sinänsä.
Omaan makuun Euroopan isoista kaupungeista Berliini on kaikkein mukavin kävellä, kadut ovat tilavia ja puistojakin löytyy. Mutta tosiaan etäisyydet voivat käydä pitkiksi, joten metro on ehdottomasti hyvä ottaa haltuun. Helposti tulee se 10-15km käveltyä päivittäin siitä huolimatta, että käyttää aktiivisesti julkisia.

Lippuvaihtoehtoihin kannattaa hiukan tutustua etukäteen. On ainakin päivälippua, ryhmäpäivälippua sekä Berlin Welcome Card joka toimii 24h/48h/72h lippuna julkiseen sekä etukuponkina moniin kulttuuri/viihde -kohteisiin. Se mikä on kannattavin, riippuu siitä monta ihmistä on liikkeessä ja missä kaikkialla meinaa käydä.
 

RedNumber9

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Prahasta vois kans ottaa vinkkejä vastaan kun Skoda cupia pitäs mennä pariksi päiväksi katsomaan. Tosin siellä on silloin ziljoona ihmistä, että siellä "mitään nää"
Tässä jotain pientä vinkkiä:

  • Honest Guide Youtube-kanavan suosittelen katsastamaan. Laidasta laitaan vinkkejä ruokapaikoista, nähtävyyksistä, turistiansoista..
  • Lentokentältä keskustaan toimii hyvin bussi+metro kombo. Itse käyttänyt bussia, joka vie kentältä vihreän metron päätepysäkille (Nadrazi Veleslavin)
  • Zizkov ja Karlin hyviä alueita ravintolatarjonnaltaan. Toki keskustassakin paljon hyviä ravintoloita, mutta paljon myös turisteille suunnattuja ei-niin-hyviä.
  • Petrin puistosta hyvät näkymät kaupunkiin. Huipulle pääsee julkiseen liikenteeseen kuuluvalla funikulaarilla. Huipulla olevaan Eiffelin tornin näköiseen torniin maksaa muutamia euroja sisäänpääsy.
  • Letna-puistossa löytyy beer garden henkistä meininkiä.
  • Kaarlen sillan vanhan kaupungin torin puoleiseen torniin pääsee kiipeämään 4-5 euron hinnalla. Suurin osa turistimassoista kävelee suoraan tuon ohi, mutta siinä tornin kaaren alla on ovi, josta voi marssia sisään.
  • Jos päiväretki kiinnostaa, niin Kutna Hora ihan toimiva kohde. Sieltä löytyy hopeakaivosta, luu"kirkkoa" jne
 

Pater noster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Satakuntalaiset, Leeds United, AS Roma
Berliiniä koskien on tullut jo vinkkejä vaikka kuinka. Tässä kuitenkin pari juttua: Brittein saarten ja Saksan välillä ei hotellitasoa voi oikeastaan edes verrata. Berliinissä siis kelpaa kyllä hotellissa oleilla, kunhan kyse on vähintään kolmen tähden paikasta.
Berliinin tuomiokirkossa sattui meikäläiselle outo homma; missään eikä ikinä ole ennen korkean paikan kammo yllättänyt. Siellä yllätti. Liekö olleet ne kulkuväylät siellä liian avaria? Suosittelen siis käymään sielläkin!
 

Paloposti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Berliiniä koskien on tullut jo vinkkejä vaikka kuinka. Tässä kuitenkin pari juttua: Brittein saarten ja Saksan välillä ei hotellitasoa voi oikeastaan edes verrata. Berliinissä siis kelpaa kyllä hotellissa oleilla, kunhan kyse on vähintään kolmen tähden paikasta.
Tämän voin itsekin todeta Saksan hotelleista. Kolmella tähdellä saa aina kohtuuhinnalla siistin huoneen, kohteliaan henkilökunnan ja yleensä ihan ok aamiaisenkin. Se mikä on kohtuuhinta, vaihtelee toki kaupungin ja sesongin mukaan.
 

mekabyte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmajoki HT, sympatiat Kärpille
Berliinin hotelleista, näin vähän arvelinkin että eri tasolla Britteihin verrattuna, mutta varsin monessa lemmikit sallittu ja se vähän huono yhdistelmä kokolattiamaton kanssa. Harmillisesti hakukoneissa on vain lemmikit sallittu parametri.
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
@RedNumber9 Kiitos vinkeistä, pitää ottaa talteen.
Tosin ollaan vaan 3 päivää, että aika lyhyt reissu. Itse ehdotin viikon retkeä, mutta muut ei innostuneet? Ilmeisesti olettivat, että olisi mennyt ihan kaljan juonniksi.

Tässä kun katsoo noita @mekabyte saamia vinkkejä, niin iskee ihan hitollinen kuume lähteä noille huudeille uudestaan.
Noi kaikki kun kolaa läpi, kunnolla ajan kanssa, ei taida viikko edes riittää?
Lähtisköhän se kaunis respan neiti oppaaksi, jonka hotellissa näki =) ?
 

Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Tulevana syksynä ajatus ottaa lento Milanoon ja käydä samalla joko Comojärvellä tai Gardajärvellä. Tai ehkä molemmissa. Jos toinen pitäisi valita, niin kumpi? Ohjelmassa myös Serie A:n tai B:n pelejä. Seurojahan tuolla alueella riittää.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ensi kevääksi pitäisi mahdollisesti keksiä joku pitkän viikonlopun reissu erityisestä syystä. Isäukko täyttää 80 vuotta, ja äitimuorin kanssa ottivat puheeksi, että jos minä ja avovaimoni suostuisimme lähtemään mukaan, niin jonnekin kaupunkilomalle voisi vielä lähteä. Kahdestaan eivät enää viitsi lähteä. No, alustavasti näytimme vihreää valoa, joten pitää lunastaa lupaus.

Ainakin Berliini, Pariisi, Praha, Dublin, Amsterdam ja Reykjavik rajautuvat kohteista pois, koska vanhempani ovat niissä käyneet suhteellisen hiljattain (eli 20 vuoden sisään), ja lähikaupungit, kuten Tukholma ja Tallinna ovat jopa liian tuttuja.

Paras tapa on ehdottaa muutamia kohteita ja antaa sitten juhlakalun päättää. Kohteen pitäisi joka tapauksessa olla melko helposti saavutettavissa, ja mieluiten suoralla lennolla. Ikäisekseen vanhemmat ovat ihan hyvässä kunnossa, eli jaksavat myös liikkua kävellen ja katsastaa nähtävyyksiä. Historia ja luonto kiinnostavat heitä, kuten meitäkin, joten sinänsä kohteita löytää varsin helposti, kun seuraa omia mieltymyksiä.

Potentiaalisia vaihtoehtoja olen saanut päähäni tällä hetkellä jokusen. Edinburgh on ehkä se kaikkein houkuttelevin. Sieltä voisi tehdä jonkun opastetun puolipäiväretken jonnekin maaseudulle, niin näkee myös maisemia. Lontoota myös mietin, mutta siitä eivät oikein innostuneet. München voisi olla yksi mahdollisuus, mistä voisi keskustella.

Noilla spekseillä voi ehdottaa kohteita, jos mieleen tulee. Kovinkaan aktiivista suunnittelua en vielä aio tehdä, kun etenkin tuossa iässä on ihan mahdollista, että jotain ikävää ja yllättävää saattaa myös tulla lyhyelläkin varoitusajalla, eikä reissu onnistukaan. Mutta se on elämän realiteetti. Toki mielessä kävi, että voisiko tässä tapauksessa olla jopa fiksua turvautua kerrankin pakettimatkaan. Sellaisen peruminen taitaa edelleen olla helpompaa, kuin itse hankittujen lentojen... No, pitää tuumailla...

Tämä nytkähty nyt eteenpäin, ja kohteeksi valikoitui Lontoo. Isäukko on sielä käynyt kerran, ja se oli hänelle varsin traumaattinen kokemus. Olin nimittäin ala-asteen kuudennella luokalla luokkani kanssa leirikoulussa Englannissa ja isäni oli matkassa valvojavanhempana. Ohjelmassa oli päiväretki Lontooseen, jossa isäni joutui vahtimaan minua ja muutamaa kaveriani. Ruuhkaisessa metrossa kulkeminen ja Harrodsilla käynti tuollaisen teinilauman kanssa ei ollut erityisen mukava tehtävä. Täytyy nyt isälle näyttää, että Lontoo on paljon mukavampi kaupunki, kuin mitä hänen muistikuvansa antavat ymmärtää. Ja sanoin myös, että nyt hänellä on mahdollisuus maksaa kalavelat, kun minä toimin vuorostani "valvojana". ;)

Lontoo on itselleni riittävän tuttu, kun kävin siellä 2019 (tämä oli toinen reissu, en siis ollut silloin enää ala-asteen kuudennella), joten matkan suunnittelu on varsin helppoa. Ja mitä soittelin vanhemmille äskettäin, niin museoita eivät enää suuremmin viitsisi katsella. HopOn/HopOff -bussilla kiertelyä yksi päivä, ja matkalla pysähtelyä, niin se riittänee. Kuulemma mihinkään sellaiseen museoon ei tarvitse ainakaan mennä, jossa kävimme edellisellä visiitillämme, eli se rajaa Imperial War Museumin, Towerin ja British Museumin pois.

Isällä on ollut haaveissa Stonehengen näkeminen, joten hyvin todennäköisesti puolipäiväretki sinne tulee myös ohjelmaan. Lontoossa on siis tuossa tapauksessa aikaa yksi kokonainen vuorokausi ja kaksi puolikasta (iltapuolta). Ja aamupäivä ennen kentälle lähtöä.

Majoitusta olen katsellut Paddingtonin ja Kensingtonin suunnilta. Ruokailut hoidetaan perusbrittiläisesti pubeissa. Kahvilla ja teellä sitten jossain. Avovaimon kanssa saatetaan sitten kahdestaan pyörähtää vielä illemmalla jossain olutta maistelemassa. Pitää katsastaa panimopubit ja pienpanimoravintolat tuolta suunnalta, mutta rauhallisesti tulee silti oltua.

Jos jotain hyviä vinkkejä tulee jollain mieleen, niin otetaan mielellään vastaan. Ravintolat, kahvilat, teehuoneet, nähtävyydet, elämykset yms., jotka sopisivat tällaiselle seurueelle.
 

Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
Itse lähdössä kesäkuussa Italiaan. Ensin pari yötä Veronassa, jonka jälkeen suunnittelmat vähän auki, mutta loppulomalla olisi tarkoitus majoittua Toscanassa tuttavan luona. Veronasta suunnitteilla päiväretki ainakin Veneziaan. Lake Como kiinnostelisi myös. Onko muita vinkkejä, mitä kannattaisi noilla holleilla tehdä? Omaa autoa ei ole käytössä.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Tulevana syksynä ajatus ottaa lento Milanoon ja käydä samalla joko Comojärvellä tai Gardajärvellä. Tai ehkä molemmissa. Jos toinen pitäisi valita, niin kumpi? Ohjelmassa myös Serie A:n tai B:n pelejä. Seurojahan tuolla alueella riittää.
En osaa sanoa, kumpi pitäisi valita, mutta epäonnistuahan tuossa ei voi. Como tietysti lähempänä. Milanossa itsessään suht vähän mielenkiintoista nähtävää, eikä oikein sellaisia idyllisiä alueita kuljeskellakaan ole, joten tuota muuta ohjelmaa kannattaa tosiaan olla. Shoppihirmuille tietysti löytyy joka makuun ja kukkarolle.
 
Tulevana syksynä ajatus ottaa lento Milanoon ja käydä samalla joko Comojärvellä tai Gardajärvellä. Tai ehkä molemmissa. Jos toinen pitäisi valita, niin kumpi? Ohjelmassa myös Serie A:n tai B:n pelejä. Seurojahan tuolla alueella riittää.
Como on 100 kertaa upeampi kuin Garda. Ja muutenkin paremmalla puolella jos lennätte Malpensalle.
Mitä pohjoisemmaksi järveä menette, sitä halvempaa ja parempaa ruoka ja majoitus on. Eteläpää on jetsetteilijöiden temmellyskenttä.

Toki myös Comon kaupungista löytyy OK ravintoloita mutta saattaa törmätä johonkin Madonnaan tai George Clooneyhyn.

Garda on demareille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös