Mainos

Matkakohteenne

  • 2 584 126
  • 14 952

Mahtiankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Anaheim Ducks, Luleå HF
Viikko vietetty Puolassa, lystiä oli taas. Tällä kertaa uutena kohteena tuli Wrocław, joka osoittautui kyllä oikein kivaksi kaupungiksi. Neljä yötä vietettiin siellä, eikä ainakaan siinä ajassa tullut fiilis, että olisi kaiken nähnyt. Tyylejä lomailuun on monia, mutta meidän matkailuun Wrocław olisi ollut ihan hyvä kohde vaikka koko viikoksi. Ostrów Tumski ja kauppatori sellaisia paikkoja, missä eniten aikaa vietettiin kierrellen ja ruokaillen. Näissä toki eniten turistejakin, mutta ei niitä nyt ihan Krakovan malliin kuitenkaan ollut.

Kaupungin eläintarha oli hieno, mutta paljon jäi näkemättä, kun oli niin kuuma keli, ettei yksinkertaisesti jaksanut kiertää jokaista kolkkaa. Jos eläintarhoissa viihtyy, Wrocław Zoo tuskin pettymystä tuottaa. Puolassa käydyistä eläintarhoista selvästi paras ja aika lähelle pääsi Prahan eläintarhaa.

Multimedia Fountain -suihkulähteellä käytiin myös katsomassa erikoisnäytöstä, oli kyllä visuaalisesti komea 15-minuuttinen. Tuolla on kaiketi kesäaikaan päivittäin näytöksiä, mutta sattui erikoisnäytös kohdalle iltahämärissä, niin piti asioikseen käydä se tiirailemassa. Samassa ympäristössä historiallinen satavuotishalli (Hala Stulecia), jossa on käynyt esiintymässä myös muuan Adolf Hitler. Muutama muukin oli katsomassa suihkulähteellä show'ta, raitiovaunuille oli sen jälkeen melkoiset ruuhkat. Ilmeisen suosittuja tapahtumia paikallisten keskuudessa.

Tonttujen perässä saa kulutettua hyvin aikaa, jos niitä tahtoo kaupungista bongailla. Niitä nimittäin riittää. Itse ei ostettu, mutta turistikaupoista saa ilmeisesti karttoja, mihin voi merkitä löytämiään tonttuja. Sovelluskin on olemassa, mutta sen palautteet ei vakuuttaneet niin paljoa, että olisi viitsinyt ladata. Tuli sitten vaan ihan keskityttyä kuvaamaan tonttuja sitä mukaan kun niitä silmiin osui.

Ravintoloista parhaaksi osoittautui Soczewka, jossa oli todella hyvät burger-annokset ja ystävällinen palvelu. Yleisesti ottaen tuolla oli palvelu yllättävän ystävällistä ja tuntui että englanti sujui paremmin kuin monessa muussa kaupungissa. Ravintolapuolelta tuli myös vihdoin testattua Pierogit, sekin aukko sivistyksessä on nyt paikattu. Ei ollut ehkä ihan minun juttu, ihan ok, mutta ei nyt pakottavaa tarvetta ole uudestaan saada.

Laadukkaita ostoskeskuksia löytyy runsaasti niitä kaipaaville. Parhaat näköalat kaupungille olisi tarjonnut massiivinen SkyTower, mutta meidän visiitin aikana näköalatasanne oli teknisistä syistä johtuen suljettu, niin se jäi sitten haaveeksi. Hotellivalinta HP Park Plaza osoittautui mainioksi, tilavat huoneet ja upeat maiset Oder-joelle. Hotellin sijaintikin varsin mainio, suht tiheään meni ihan läheltä raitiovaunuja.

Joukkoliikenne toimi tuttuun puolalaiseen tapaan hyvin ja liput olivat edullisia. Meillä oli ensimmäistä kertaa käytössä aiemmin mainitsemani Jakdojade-sovellus, josta sai ostettua lippuja ja etsittyä yhteyksiä. Todella kätevä ja suosittelen kyllä lämpimästä tuota Puolan matkaajille. Varsovan metrolippuja ei tuon kautta ostettu, kun jäi selvitystyö vaiheeseen sen osalta, miten metroasemien porteista pääsee läpi noilla lipuilla.

Junamatkat Varsovan ja Wrocławin välillä sujui hyvin, junat oli siistejä ja aikataulussa. Vajaat 5 tuntia tuohon matkaan meni suuntaansa. Ehdottoman positiivinen kokemus ja mahdollisesti jatkossakin voisi pidempiä matkoja tuolla siirtyä junalla. Liput sai kätevästi netistä. Ainoa pieni haaste oli se, että Varsovassa on jonkin verran ratatöitä ja se vaikuttaa yhteyksien liikennöintiasemiin. Vaati pientä lisäsiirtymistä matkatavaroiden kanssa, kun paluumatka ei järkevään aikaan onnistunut päärautatieasemalle.

Varsovassakin ehdittiin reissun alussa ja lopussa viettää aikaa. Tuli nopeasti uusintakierros, kun lokakuussa viimeksi oltiin tuolla viisi yötä, mutta eipä se haitannut, nähtävää riittää. Varsova on kyllä noussut ylivoimaisesti omaksi suosikkikaupungiksi, jotenkin se vaan iskee ja isosti. Kai se on sitten se monipuolisuus, historian tuntu ja metropolin vilinä. Jotenkin vaan voisi kierrellä ympäriinsä ja aistia tunnelmia, ilman sen isompaa määränpäätä. Veikkaan että tuohon kaupunkiin tulee palattua vielä kerran jos toisenkin, siksi lähellä sydäntä se on. Tällä kertaa hotelleina tuolla Hotel Metropol ja Gromada Centrum. Ihan ok molemmat, ehkä Metropolilta odotin hieman enemmän ohuesti petyin, Gromada taas oli kolmen tähden hotelliksi varsin kelpo paikka. Sijainniltaan Metropol selvästi parempi, hyvät joukkoliikenneyhteydet, joita tuossa kaupungissa tosiaan tarvitsee, kun välimatkat on niin valtavia.

Nyt olisi Puolan isommista kaupungeista käytynä Krakova, Gdańsk, Varsova ja Wrocław. Vaikea näitä on suuremmin järjestykseen laittaa muuten kuin ykkösen osalta. Kaikissa on ollut mukavaa ja kaikkiin voi aivan hyvin joskus vielä palata ja varmaan palaankin. Näiden kaikkien reissujen jälkeen on helppo todeta olevansa melkoinen Puola-fani!

Ja tuli muuten eilen todettua että vaihto Helsinki-Vantaalla onnistuu todella lyhyessä ajassa, jos tuuri käy. Oli Varsovan lento hieman myöhässä, mutta niin vaan ehdittiin toisesta päästä lentoasemaa siirtymään juuri ajoissa Oulun lennon lähtöportille. Juoksuksi meni kyllä, tennarit löi kipinää. Taisi olla joku vartin verran aikaa koneen laskeutumisesta seuraavaan koneeseen nousuun. Ja yllättävintä oli se, että myös matkatavarat ehti jatkolennolle. Olin ihan varma, että tulevat seuraavalla lennolla. Tästä pisteet Finnairille!
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Nyt olisi Puolan isommista kaupungeista käytynä Krakova, Gdańsk, Varsova ja Wrocław. Vaikea näitä on suuremmin järjestykseen laittaa muuten kuin ykkösen osalta. Kaikissa on ollut mukavaa ja kaikkiin voi aivan hyvin joskus vielä palata ja varmaan palaankin.
Mulla on Varsovan sijaan Poznan ja Krakovassakin vain päivän olen viettänyt. Mukavin fiilis on kuitenkin ollut Wroclawissa. Ehkä juuri se, ettei ihan hirveästi turisteja ole noihin muihin verrattuna. Tiedä häntä. Ehkä Varsova jonkinmoisena rähjäromanttisena kohteena voisi ottaa kärkipaikan.

Puola on kyllä ihan kiva paikka, tai ainakin nämä isommat kaupungit, rouheeta safkaa ja hyvää olutta halvalla. Vähän samanlaisia pastellitaloja restauroitu joka paikkaan, ja kun on nähnyt yhden vanhan keskustan, on nähnyt kaikki. Lisäksi se poliittinen meininki vituttaa, mutta ei kai siitä voi kaikkia taviksia syyttää.
 

Pleksi(t)

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Matkalaukkujen ostamista edessä. Joitain googletteluja takana, mutta eipä noista tiedä. Pääosin olen pärjännyt käsimatkatavaroilla tai sitten ollaan joku isompi reppu heitetty ruumaan. Pari kertaa lainalaukulla myös menty.

Nyt sitten vakiintuu lentoreitiksi ainakin jonkin aikaa sellainen, että ruumaan tarvitaan laukkuja säännöllisesti. Joku laadukas mutta tietenkin halpa olisi hyvä löytää, keveys edellä kuitenkin, koska reittiä operoi Finnair ja tuohon 23 kiloon ei hirveästi miinusta laukun muodossa viitsi ottaa. Brändillä ei ole mitään väliä, ja jos jollakulla sattuisi olemaan kokemusta vaikkapa Rustan kevyistä (3kg) ruumalaukuista, kelpaa sellainenkin, elleivät räjähdä heti ensimmäiselle linjastolle.

Eli jos joku jaksaa suosituksia antaa, kumarran syvään ja kiitän.
Valitettavasti (Vai onneksi?) noista halvemmista kevyistä ei itselläni ole kokemusta, vaan Samsonitella menty ainakin joku 10v. Malli taitaa olla: C-Lite Nelipyöräinen matkalaukku 75cm | Samsonite Suomi

Edelleen renkaat rullaa, vetoketju pelaa, toki pinnassa alkaa hieman naarmua olemaan koska lentoja alkaa olla kohtalaisesti alla. On kevyt ja oikein hyvä laukku, ei voi kuin suositella. Reissukavereilla ollut vaikka mitä merkkejä, usein puuttuu joku rengas kun eivät kestä käyttöä. Eli jos paljon reissaa ja hyvän haluaa niin luulen että sitten on laitettava kättä vähän syvemmälle taskuun.
 

anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Ensi viikolla Wieniin ekaa kertaa. Juuri tässä tutkailin, että ilmeisesti edelleen on varustauduttava käteisellä. Tuntuu kyllä niin kivikautiselta nykymaailmaan peilatessa, mutta ei taida auttaa.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Viikko vietetty Puolassa, lystiä oli taas. Tällä kertaa uutena kohteena tuli Wrocław, joka osoittautui kyllä oikein kivaksi kaupungiksi.

Finnair aloitti juuri suorat lennot Wroclawiin. Tälle vuodelle lipun hinnat ovat aika suolaiset mutta ensi kesäksi voisi katsoa jotain 3-4 yön reissua tuonne. Krakovat, Gdanskit ja Varsovat on nähty jo useampaan kertaan.
 

Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Valitettavasti (Vai onneksi?) noista halvemmista kevyistä ei itselläni ole kokemusta, vaan Samsonitella menty ainakin joku 10v. Malli taitaa olla: C-Lite Nelipyöräinen matkalaukku 75cm | Samsonite Suomi

Edelleen renkaat rullaa, vetoketju pelaa, toki pinnassa alkaa hieman naarmua olemaan koska lentoja alkaa olla kohtalaisesti alla. On kevyt ja oikein hyvä laukku, ei voi kuin suositella. Reissukavereilla ollut vaikka mitä merkkejä, usein puuttuu joku rengas kun eivät kestä käyttöä. Eli jos paljon reissaa ja hyvän haluaa niin luulen että sitten on laitettava kättä vähän syvemmälle taskuun.

Samaa mieltä. Noilla halvoilla laukuilla ei saa kuin vitutuksen ja tarpeen ostaa uusi skeidalaukku suhteellisen lyhyen ajan sisällä.

Ostin oman Samsoniteni 2010 Jenkeistä. Laukun yksi kahva hajosi 2018 Kuubassa, mutta tuonkin sain itse kotona pultilla ja mutterilla fiksattua. Vaimo välillä kitisee, että on kuluneen näköinen, mutta en näe syytä sen takia uusia.
 

Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Matkalaukussa ei kannata säästää. Samsonite neljällä pyörällä vaan ostoon, se kestää kulutusta, eikä hajoa hihnalle. Uskoisin, ettei uutta tarvitse ostaa 20-30 vuoteen.
 

Mahtiankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Anaheim Ducks, Luleå HF
Finnair aloitti juuri suorat lennot Wroclawiin. Tälle vuodelle lipun hinnat ovat aika suolaiset mutta ensi kesäksi voisi katsoa jotain 3-4 yön reissua tuonne. Krakovat, Gdanskit ja Varsovat on nähty jo useampaan kertaan.
Eikö tuo ole vasta ensi vuoden kohde Finnairilla? Mielestäni jostain taannoin tuon bongasin ja siinä oli kevät 2024 aloitus näille lennoille. Toki voi olla, että katsoin / ymmärsin jotain väärin.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
@Alex @Creed Bratton @Pleksi(t)

Näinhän se varmasti on, että kerralla hyvän ostamalla säästää sekä rahaa että mieliharmia myöhemmin. Jotenkin nuo laukut ovat olleet mulle aina matkustuksen pakollinen paha, ja mieluiten olen painellut reppu selässä ja pessyt tarvittaessa vaatteita.

Mutta nyt tosiaan tilanne hiukan muuttuu. Saisimme vanhat ja ihan ok laukut anopilta, hän kun ei kuulemma enää leskenä reissaa, mutta niillä on vain painoa aika reilusti ja alkaa tuo 23 kiloa tulla aika nopeasti vastaan.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Eikö tuo ole vasta ensi vuoden kohde Finnairilla? Mielestäni jostain taannoin tuon bongasin ja siinä oli kevät 2024 aloitus näille lennoille. Toki voi olla, että katsoin / ymmärsin jotain väärin.

Jep, oikeassa olet. Katsoin että alkoi jo mutta onkin Varsovan pompun kautta sellaiset 350e-400e meno-paluu. Mutta ensi kesälle pääsee suoraan ja silloin ehkä tulee kokeiltua.
 

OsmoK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Manchester United
Ajatuksena olisi syyskuun loppupuolella suunnata avopuolison kanssa Maltalle. Mitään ei vielä ole lyöty lukkoon, mutta ainakin paperilla vaikuttaisi olevan potentiaalia niin kelien kuin hintatasonkin puolesta ja ilmeisesti tuommoiseen 4-5 päivän reissuun pätevä kohde.

Suoria lentoja ei tuppaa kotimaan kamaralta löytymään, joten täytynee turvautua välilaskuun. Vaihtoehtoina näyttäisi olevan Riika ja Frankfurt, mutta hieman tylsiä vaihtoaikoja näissä vain tarjolla (vaihtoaika joko n. tunnin, tai 4-5 tuntia). Todennäköisesti yksi ruumalaukku täytyy mukaan pakata, joten Frankfurtin osalta tunnin vaihdot suljen melkolailla suoriltakäsin pois, mutta osaatko palstaveljet ja -sisaret kertoa Riikan kentästä enempää? Menomatkalle olisi tarjolla 45min ja paluumatkalle 60min vaihto, onko mitään palaa saada noita vaihtoja toimiviksi? Air Baltic operoi HKI-Riika väliä, jos tuo asiaan vaikuttaa.
Kannattaa tsekata Ryanairin väli Helsinki-Bergamo. Saattaa löytyä todella halpoja lentoja. Bergamosta päässee taas halvalla Maltalle. Toki noiden yö/iltalentojen kanssa on aina pieni taiteilu, mikäli haluaa vaihtaa lentoa. Mutta saattaa maksaa hinnassa hieman takaisin, mikäli on valmis joustamaan mukavuuksista.
 

anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Kannattaa tsekata Ryanairin väli Helsinki-Bergamo. Saattaa löytyä todella halpoja lentoja. Bergamosta päässee taas halvalla Maltalle. Toki noiden yö/iltalentojen kanssa on aina pieni taiteilu, mikäli haluaa vaihtaa lentoa. Mutta saattaa maksaa hinnassa hieman takaisin, mikäli on valmis joustamaan mukavuuksista.
Myös Lappeenrannasta menee sama väli, jos suunta tai ajat sattuu paremmin. Ihan superhalpaa ei ollut näin kesällä kyllä, jota noi ennen oli.
 

Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Heippa
Millaisia kokemuksia porukoilla on noista Tallinnan saunoista?

Raua saun
Kalma saun
Löytyykö kokemuksia?
 

Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Ajatuksena olisi syyskuun loppupuolella suunnata avopuolison kanssa Maltalle. Mitään ei vielä ole lyöty lukkoon, mutta ainakin paperilla vaikuttaisi olevan potentiaalia niin kelien kuin hintatasonkin puolesta ja ilmeisesti tuommoiseen 4-5 päivän reissuun pätevä kohde.

Suoria lentoja ei tuppaa kotimaan kamaralta löytymään, joten täytynee turvautua välilaskuun. Vaihtoehtoina näyttäisi olevan Riika ja Frankfurt, mutta hieman tylsiä vaihtoaikoja näissä vain tarjolla (vaihtoaika joko n. tunnin, tai 4-5 tuntia). Todennäköisesti yksi ruumalaukku täytyy mukaan pakata, joten Frankfurtin osalta tunnin vaihdot suljen melkolailla suoriltakäsin pois, mutta osaatko palstaveljet ja -sisaret kertoa Riikan kentästä enempää? Menomatkalle olisi tarjolla 45min ja paluumatkalle 60min vaihto, onko mitään palaa saada noita vaihtoja toimiviksi? Air Baltic operoi HKI-Riika väliä, jos tuo asiaan vaikuttaa.
Onko tuo Frankfurtin kautta menevä lento Lufthansan operoima? Tunnin vaihtoaika Frankfurtissa Lufthansan lennolla kuulostaa kyllä teoriassa juoksemiselta ja stressiltä, mutta ainakin meillä on joka kerta päätynyt siihen, että on odotettu sitä myöhästynyttä jatkolentoa enemmän tai vähemmän. Juurikin Maltan reissulla taidettiin lopulta istua joku 3-4 tuntia ylimääräistä Frankfurtissa. Myös viimeksi LIssabonista tullessa ensin Lissabon-Frankfurt -lento oli 50 minuuttia myöhässä ja Frankfurtissa tunnin vaihto. Hirveällä juoksulla se vajaan 1,5 km matka tuloportilta lähtöportille vain huomataksemme, että kone oli mennyt rikki ja lento viivästyi yli 1,5 tuntia.

Maltasta itsestään jäi vähän ristiriitaiset fiilikset. Toisaalta tykkäsin, että kyseessä on todella kaunis saari jossa hienoja maisemia ja vähän erikoisempaa luontoa (lähes koko saarihan on kiveä). Saarella on myös paljon mielenkiintoista historiaa. Mutta toisaalta sitten maassa on paljon myös ärsyttäviä asioita, joista ei jäänyt niin kovin positiivinen fiilis. Malta on varmaan roskaisin ja likaisin paikka, missä minä olen Euroopassa matkustanut. Ihan joka paikassa lojuu roskia levällään ja monien talojen takapihat ja kadunvarret oli kuin kaatopaikkoja. Tosin Suomessa kaatopaikatkin on siistimmän näköisiä nykyisin, kun jätteet on niissäkin lajiteltu. Maltalaiset ihmiset on omintakeinen yhdistelmä etelä-eurooppalaista ja pohjois-afrikkalaista, ja kaikesta tekemisestä paistaa sellainen pieni hälläväli-mentaliteetti. Kaikki tehdään vähän sinnepäin, olipa kyse asiakaspalvelusta tai vaikkapa jätehuollosta.

Liikkuminen saarella on yllättävän hankalaa siitä huolimatta, että kyseessä on todella pieni saari. Saari on tehty autolla liikkumiseen ja käytännössä missään ei ole minkäänlaisia kevyen liikenteen väyliä. Kun katsoi saaren kaoottista ja aika reikäpäistä liikennekulttuuria, niin ei tulisi kyllä mieleenkään esim. vuokrata fillaria ja lähteä sinne kapeisiin muurien reunustamiin ränneihin autojen sekaan sompailemaan. Kätevin tapa liikkua paikasta toiseen on bussi, mutta sekin on aika hidas tapa liikkua varsinkin kun aletaan olla Vallettan ympäristössä. Lyhkäisiinkin siirtymiin saa helposti palamaan yllättävän paljon aikaa. Ja nuo Maltan bussiaikatauluthan olikin sitten ihan oman lukunsa. Lentokentältä poimitussa brosyyrissä oli yhdet aikataulut, Maltan liikennelaitoksen sivuilla oli toiset aikataulut ja bussipysäkillä oli kolmannet aikataulut. Ja kun menit sinne pysäkille odottelemaan, niin huomasit että bussit eivät noudattaneet yhtäkään noista edellä mainituista vaan liikkuivat silloin kun liikkuivat.

Parasta Maltaa oli minusta Gozon saari, jossa nyt tällä tiedolla käyttäisin enemmän aikaa kuin sen yhden päivän, mitä me nyt siellä oltiin. Gozo on pääsaarta vehreämpi, kauniimpi ja myös vähemmän ruuhkainen, ja saaren pääkaupunki Victoria oli minusta varsin viihtyisän oloinen kaupunki. Me ehdittiin vielä nähdä Gozolla myös se kuuluisa sininen ikkuna (Azure window), joka sitten romahti viisi päivää meidän vierailun jälkeen, näin sivuhuomautuksena. Mutta Gozoon (ja ehkä myös naapurisaari Cominoon) käyttäisin tosiaan enemmän aikaa. Pääsaari on kohtalaisen nopeasti nähty.

Kyllä Maltastakin saa ihan kohtalaisen paljon irti kun menee vaan oikealla asenteella sinne. Pitää hyväksyä se, että kaikki sujuu vähän jotenkuten sinnepäin ja ihmiset ei ihan joka paikassa mitään superystävällisiä ole. Mutta kun katselee ympärilleen niin huomaa, että kyllä tuo saariryhmä aika kaunis loppujen lopuksi on. Iltakävely ja auringonlaskun katseleminen Ghajn Tuffiehan rantakallioilla oli ainakin varsin mieleenjäävä juttu tuosta reissusta. Kuten myös kävely majapaikastamme Melliehasta tuonne Ghajn Tuffiehaan. Siinä oli välissä karun kaunis kansallispuisto (Il Majjistral) ja myös turistihoukuttimena toimiva elokuvalavaste Popeye Village.

Majapaikka meillä oli Melliehassa, saaren luoteiskärjessä. Se oli minusta hyvä valinta ainakin meille, jotka emme hirveästi välitä mistään biletyksestä yms. Mellieha oli sellainen rauhallinen pikkukylä, jossa oli kuitenkin kohtalaisen hyvät palvelut. Ja kun tuo kylä sijaitsee maltalaisittain korkean mäen päällä, niin sieltä oli myös ihan mukavat maisemat kun käveleksi kylää ympäriinsä.
 
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue
Haussa on perheystävällinen lomakohde ensi kesälle. Kohteena Kreikka, Kypros, Mallorca tmv. Hotellille on vaatimuksena hyvät altaat, myös lapsille, hyvä buffetaamiainen, kuntosali hotellin yhteydessä ja lapsille tekemistä hotellin välittömässä läheisyydessä. Plussaa on, jos hotelli on rannan läheisyydessä. Onko jatkislaisilla antaa hyviä suosituksia kokemukseen perustuen?

Budjetti on mallia duunariperhe, eli ministeritason lomiin ei Kojootin lompakko veny.
 

hege

Jäsen
Ajatuksena olisi syyskuun loppupuolella suunnata avopuolison kanssa Maltalle. Mitään ei vielä ole lyöty lukkoon, mutta ainakin paperilla vaikuttaisi olevan potentiaalia niin kelien kuin hintatasonkin puolesta ja ilmeisesti tuommoiseen 4-5 päivän reissuun pätevä kohde.

Suoria lentoja ei tuppaa kotimaan kamaralta löytymään, joten täytynee turvautua välilaskuun. Vaihtoehtoina näyttäisi olevan Riika ja Frankfurt, mutta hieman tylsiä vaihtoaikoja näissä vain tarjolla (vaihtoaika joko n. tunnin, tai 4-5 tuntia). Todennäköisesti yksi ruumalaukku täytyy mukaan pakata, joten Frankfurtin osalta tunnin vaihdot suljen melkolailla suoriltakäsin pois, mutta osaatko palstaveljet ja -sisaret kertoa Riikan kentästä enempää? Menomatkalle olisi tarjolla 45min ja paluumatkalle 60min vaihto, onko mitään palaa saada noita vaihtoja toimiviksi? Air Baltic operoi HKI-Riika väliä, jos tuo asiaan vaikuttaa.
Kundin kanssa mentiin viime syksynä Tallinan kautta Ryanair lennolla, mennessä oltiin yö Tallinnassa ja paluumatkalla sitten käytiin vain syömässä vanhassa kaupungissa. Ihan toimiva yhdistelmä.
Säät oli myös Maltalla silloin kohdillaan ja paikalliseen liikkumiseen käytettiin sekä julkisia että Bolttia.
Oltiin Gozolla 3-yötä (Marsalformissa) ja oli minusta ihan hyvä paikka ja sieltä pääsi patikoimalla hyvälle rannalle Ramla Beach (paluu sitten Boltilla).
Pääsaarella oltiin St. Pauls Bayllä ja tehtiin sieltä päiväreissut Valettaan ja muutamille rannoille sekö Caminon saarelle.
Sinänsä nuo kaupungit on nopeasti nähty ja kyllä keskimääräistä roskaisempi mutta rannat oli minusta ihan ok.
 
Viimeksi muokattu:

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Kiitos vaan kaikille matkavinkeistä Zell am See'n, oli kyllä erittäin miellyttävä kohde ja varmasti tulee tuolla suunnalla käytyä vielä uudestaankin, koska paljon jäi vielä näkemistä ja tekemistä varastoon.

@Harhasyöttö @Alamummo @Lavis @-Kantor- @Bird
Ensi viikko pitäsi taas viettää Zell ma See'n maisemissa ja olisiko Jatkoajan reissulasseilla tai -leenoilla lisäsuosituksia?

Viime kerralla väliin jääneet Grossglockner High Alpine Road ja Kaprunin patojärvet olisi ainakin tarkoitus tsekata sekä Eisriesenwelt.

@Harhasyöttö @Alamummo @Lavis @-Kantor- @Bird
 

L. Öysä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valioliiga
Ajatuksissa olisi suunnata helmikuussa Kap Verdelle. Kaksi aikuista, ei kummempia vaatimuksia kohteen tarjoamista aktiviteeteista. Teemana yksinkertaisesti lämpö ja viikon loma arjesta. Siihen Kap Verde vaikuttaisi hyvältä vaihtoehdolta.

Tällä hetkellä todennäköisin kohde on Sal-saari. Kaipaisin kokemuksia saaren ravintola- ja baaritarjonnasta, pärjääkö siellä syöden viikon vai onko syytä turvautua All Inclusive -hotelliin? Itse en tuohon mielelläni lähtisi, sillä olisi mukavaa syödä vähän laajemmin ja vaihtelevammissa maisemissa pelkän hotellin sijaan. Saako Salilta helposti vuokrattua pyöriä ja onko se hyvä tapa tutustua saareen? Entäs Salin lähisaaret, Onko jokin niistä vierailemisen arvoinen / onko niillä jotain mielekästä nähtävää tai koettavaa?

Kaikenlaiset muutkin kokemukset, vinkit jne jne otan mielelläni vastaan kun mikään kokenut matkailija en ole.
 
4

444

Lähestulkoon perinteeksi muodostunut (toista kertaa jo menossa) loppukesän Norjan reissu edessä. Edelliskerta meinasi mennä vähän plörinäksi, kun jäimme Lemmenjoen maisemiin useaksi päiväksi ja kalenterista loppuivat päivät kesken. Tällä kertaa aikomus on mennä Ruotsin läpi kohti Lofootteja. Viimeksi meitä oli matkassa vain kaksi aikuista, joten puskaparkissa nukkumalla säästi pitkän pennin eikä telttaa pystytetty lopulta kuin pari kertaa. Nyt tilanne on toinen, kun autoon sullotaan kolme aikuista, yksi vauva (tai no, virallisesti silloin taapero, mutta vauva mikä vauva) turvakaukaloineen sekä yksi koira. Koira nukkunee autossa, ihmiset teltassa. Koira ja vaunut -kombo tulee tarkoittamaan sitä, että on aivan pakko ottaa suksiboksi katolle, että saadaan edes suunnilleen tarvittava määrä romua ja rompetta matkaan. Nähtäväksi jää, minkälaisia päiväetappeja pystytään tekemään, koska jo pelkästään matkat Tampereen ja Lohjan välillä ovat toisinaan sellaisia, että sielu irtoaa ruumiista sitä karjumista kuunnellessa. Aikaakin on tänä vuonna se perinteiset kaksi viikkoa, niin pahoin pelkään, ettei ehditä paljon Oulua pohjoisemmaksi. Mutta hyvällä tuurilla saatamme nähdä jopa Lapin maakuntarajan.
 

Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
@444 viestisi alkuosaa lukiessa mietin, että mikäs mestariautoilija teidän vauva oikein on jos nyt jo meinaatte jonnekin Norjaan lähteä autoilemaan. Mutta loppuosa selvensikin :D

Me ajellaan perjantaina vajaa 4h mökille ja vaimoa jo nyt ahdistaa kuinka paljon nuorempi tyttö karjuu tuon matkan aikana. Keväällä mennään Ylläkselle, mutta siihen reissuun ostin naisille lentoliput edestakaisin ja ajan itse auton sinne, koska ei löydy samaa uskallusta ja/tai hermoja kuin teiltä.
 
4

444

@444 viestisi alkuosaa lukiessa mietin, että mikäs mestariautoilija teidän vauva oikein on jos nyt jo meinaatte jonnekin Norjaan lähteä autoilemaan. Mutta loppuosa selvensikin :D

Me ajellaan perjantaina vajaa 4h mökille ja vaimoa jo nyt ahdistaa kuinka paljon nuorempi tyttö karjuu tuon matkan aikana. Keväällä mennään Ylläkselle, mutta siihen reissuun ostin naisille lentoliput edestakaisin ja ajan itse auton sinne, koska ei löydy samaa uskallusta ja/tai hermoja kuin teiltä.
Hän ei tosiaan autoilusta niin kummemmin perusta. Pitää vain saada lähdöt aina ajoitettua siten, että hän nukahtaa mahdollisimman pian. Toisinaan onnistuu, toisinaan ei sinne päinkään. Tosin ihan aina ei ole mahdollisuutta edes yrittää.
Tampereelta Narvikiin voisi olla realistista ajaa neljässä vuorokaudessa, n. 300 km / päivä. Pitää vain kuulostella kaikkien matkalaisten vireystasoja. Jos vaikuttaa siltä, että pitkä evästauko (muutama tunti) jossain riittää matkan jatkamiseen, niin sitten mennään nopeammin. Mulla kuitenkin on ajatus, että mieluummin viettäisi määränpäässä enemmän aikaa ja pitäisi vaikka vain yhden tukikohdan tehden sieltä käsin retkiä ympäriinsä kuin että käyttää viikon suuntaansa matkantekoon ja palaa takaisin persus puutuneena. Toisin sanoen, jos näyttää siltä, että matka etenee hitaasti, niin muuttaa myös suunnitelmaa ”määränpään” osalta hyvissä ajoin.
 

raju

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aaron Hakala , Hannu Jortikka
Tämä päivä menee Poriin tutustuessa, onko täälä muuta nähtävää kun West Areena? Suosituksia hyvästä ruokapaikasta vai mennäänkö vaan perus Amarillolla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös