Matkakohteenne

  • 2 452 210
  • 14 528

teppana

Jäsen
Henkilökohtaisesti en ymmärrä miten maata voi olla nähnyt ollenkaan, jos ei ole tutustunut pääkaupunkiin. Monista maista kuulee "äkkiä pois sieltä paskaläävästä ja sinne ja tonne hippimestaan".

Tuossa kohtaa menisin ensin jonnekin viideksi päiväksi ja sitten Jakartaan.

Jakarta oli alunperin listalla mutta siellä käyminen veisi turhan paljon aikaa kun lento Singaporeen on Medanista. Toki jos kohteena olisi mielenkiintoinen niin sinne mentäisiin, mutta ei löydetty sieltä mitään niin mielenkiintoista mikä saisi aikaan pakottavan tarpeen käydä. Tällä reissulla kuitenkin kaupunkeja (Bangkok, Istanbul, Surabaya, Medan, Melbourne, Sydeny, Brisbane, Denpasar, Singapore) tulee kierrettyä. Tokihan sen vois Medan-Jakarta-Medan lennon ottaa jos Tobalta lähdetään Medanin suuntaan. Tällä hetkellä kiinnostavammat kohteet tuntuis olevan Tobalta länteen/pohjoiseen joten tuo Jakarta ei 'nätisti' istu siihen.

Mikä pääkaupungissa oikein on muuten pakollista? Ei ainakaan itse tuntunut että Aussit jäi näkemättä kun ei Canberrassa käyty eikä Bangkok itsessään ollut mitenkään ehdoton Thaimaan kokemiseen.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Mikä pääkaupungissa oikein on muuten pakollista? Ei ainakaan itse tuntunut että Aussit jäi näkemättä kun ei Canberrassa käyty eikä Bangkok itsessään ollut mitenkään ehdoton Thaimaan kokemiseen.

No ihan vain se, että pystyy sitten paremmin miettiä pääkaupunki oli tuollainen ja pöndellä on tälläistä.

Canberra nyt on mitä on ja siellä ei tosiaan ole mitään, eikä siinä menetä mitään eikä sinne kannata mennä. Canberrasta herätessä oli tarkoitus olla iltaan asti, mutta sitten siinä heti puolen päivän jälkeen pubissa mietti eihän tänne ole mitään järkeä jäädä ja pois.
 
Ahh, no joo siinä mielessä oon samoilla linjoilla että kaupungit usein saa vähättelyä travellereiden piireissä. Mutta ei sen mielestäni ole mitenkään pakko olla pääkaupunki missä on. Usein se urbaanin elämän keskus tuppaa olemaan maan pääkaupunki mutta ei aina. Surabaya, Medan ja Denpasar ainakin antoi tarpeeksi kiertelyä että sai myös elämää nähtyä niissä. Itse tykkään yhtään pidemmillä reissuilla jakaa olemista pöndellä ja citissä. Tosin nyt on Indonesia mennyt vahvemmin maaseudulla mutta Aussit taas tuli enemmän kaupunkipainotteisena.
 
dimmu

Jäsen
Gdanskiin olisi viikonloppumatka edessä Maaliskuun alussa, varmasti täältäkin löytyy henkilöitä, jotka ovat Gdanskissa vierailleet. Olisiko heittää vinkkejä ravintoloista tai nähtävyyksistä? Kaverin kanssa menemme, eikä ole tarkoitus dokata koko reissua, molempia kiinnostaa historia jonkun verran ja jostain luinkin WW2-museosta, onko kokemuksia? Kaikki vinkit otetaan ilolla vastaan.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.

Tässä samassa ketjussa olen raportoinut suht kattavasti WW2-museosta. Lainaan itseäni:
"Museo on todella hulppean kokoinen ja erinomainen sisällöltään. Viitisentuhatta neliömetriä sekä ison kakkosen historiaa että kaupungin omaa roolia siinä. Sen verran laajasti tuolla on aineistoa ja nähtävää, että edellisreissulla vajaan 7h visiitti ei riittänyt kuin museon puoliväliin. Sen jälkeen loppui virta ja aika. Tuolla on oma huone pelkästään Talvisodallekin, eli suomalaisnäkökulmaakin löytyy jos sitä kaipaa"

Yksi parhaista sotahistoriallisista museoista jossa olen ollut, eli suosittelen. Jos teillä aikaa/tarmoa on, niin piipahdus noin 50km päässä olevaan Stutthofin keskitysleiriin kannattaa myös, sinne järjestetään puolipäivän retkiäkin jos ei itse halua paikallisbussin armoille heittäytyä. Stutthofin krematoriossa on Suomenkin lippu seinällä, koska siellä on poltettu myös suomalaisia leirillä menehtyneitä merimiehiä. Tuolla tehtiin myös koemielessä juutalaisista saippuaa.

Westerplatte on myös hyvä käyntikohde, sieltä alkoi aikoinaan toinen maailmansota. Siellä on pieni museo, vanhoja sodan aikaisia parakkeja sekä jumalattoman kokoinen iso muistomerkki.

Gdanskissa on sen verran paljon nähtävää, että sinne kannattaa tehdä useampikin reissu, mutta nuo kolme paikkaa ovat ainakin sotahistoriasta kiinnostuneille hyviä tärppejä. Historiaahan kaupunki on pullollaan, itse pidin mm. Merimuseon eri kohteista kuten vanhasta Hansa-aikojen puisesta nostokurjesta joen varrella. Myös yhdistetty meripihka- ja kidutus/vankilamuseo (vanhassa keskiaikaisessa vankilatornissa) oli kiehtova.

Aterioiden suhteen suosittelen kokeilemaan zurek-keittoa ja pierogeita. Mikäli alkoholia haluaa maistella, niin paikallinen Goldwasser on kelpo valinta, siinä on aitoa lehtikultaa mukana. Tietysti paikallinen zubrowka-vodka on myös klassikko.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Gdanskiin olisi viikonloppumatka edessä Maaliskuun alussa, varmasti täältäkin löytyy henkilöitä, jotka ovat Gdanskissa vierailleet. Olisiko heittää vinkkejä ravintoloista tai nähtävyyksistä? Kaverin kanssa menemme, eikä ole tarkoitus dokata koko reissua, molempia kiinnostaa historia jonkun verran ja jostain luinkin WW2-museosta, onko kokemuksia? Kaikki vinkit otetaan ilolla vastaan.
Ihan hetki sitten oltiin ja kiva fiilis jäi paikasta. Tuo ww2-museo kannattaa käydä tsekkaamassa todellakin, mutta aikaa sinne saa varata ja ähky meinaa tulla, sen verran suuri laitos on kyseessä. Itseäni hiukan myös vitutti välillä hiukan ylitsepursunut puolalaispatriotismi, varsinkin lopussa ennen ulospääsyä on aikamoinen propaganda-animaatio tarjolla. Mutta siis, kokonaisuutena oikein hienonna vierailunarvoinen paikka.

Westerplatte on tietysti historiallisena paikkana tsekkauksen arvoinen, mutta jos sää on skeida, kannattaa jättää väliin. Mereltä tuulee ja nähtävää on lopulta aika vähän. Jos erehdytte bussilla menemään, varatkaa aikaa reilusti. Meillä kesti menomatka yli puoli tuntia, vaikka matkaa on ehkä se 15 kilsaa. Taksilla tultiin pois.Vaikka historianörtti olenkin, en tuonne menisi kuin kesällä.

Yllättävän hyviä ravintoloita ja kahviloita löytyi, ja tuskin hirveästi osutte vikaan, jos vain tsekkailette yleisilmeen ja asiakastilanteen, mutta heitän silti molemmista yhdet ehdottoman hyvät suositukset: Craft Beer Hotel Central aivan pääbussiaseman vieressä ja sitten vanhan kaupungin alueelta Drukarnia niminen kahvila. Ekaksi mainittu on nimensä mukaan tarjoaa hanoista paikallisen panimon oluita (0,5L alle 2€) ja laadukasta sapuskaa. Jos hyvä liha maistuu, suosittelen talon tartarpihviä, joka oli starterina, mutta menisi suomalaisraflassa pääruokana (alle femman maksoi). Maksoimme reilusti alle 50 euroa kolmesta ruokalajista/naama, oluesta ja vedestä. Mulla jäi siis yhteen olueen, koska olivat sen verran isoja annoksia. Oli siellä litran tuoppeja myös tarjolla.

Drukarnia taas oli hiukan hipsterihkö kahvila, joita alueella piisaa. Oli kuitenkin niiiiin hyvä banoffee ja americano, että ihan niiden vuoksi suosittelen. Uskon, että laatua on läpi linjaston, ainakin palvelu ja kahvilan varustelu oli sen oloista. Rento paikka siinä kanavan lähellä.

Edit: Niin, ja älkää tehkö samaa virhettä kuin itse, ja pyrkikö lentokentän bussilta ostamaan lippua, jos bussin valitsette. Euron se vain maksoi, mutta automaatilta tullutta seteliä ei suostunut kuin vasta viides kioski bussikuskin lisäksi rikkomaan. Meinasi vituttaa. Eli kortilla lippuautomaatille tai sitten taksilla keskustaan, jos haluatte nopeammin sekä hintavammin.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Westerplatte on tietysti historiallisena paikkana tsekkauksen arvoinen, mutta jos sää on skeida, kannattaa jättää väliin. Mereltä tuulee ja nähtävää on lopulta aika vähän. Jos erehdytte bussilla menemään, varatkaa aikaa reilusti. Meillä kesti menomatka yli puoli tuntia, vaikka matkaa on ehkä se 15 kilsaa. Taksilla tultiin pois.Vaikka historianörtti olenkin, en tuonne menisi kuin kesällä.

Westerplattelle kannattaa mielestäni mennä laivalla. Ainakin muutama vuosi sitten noita lähti pitkin päivää ihan Gdanskin keskustasta. Matka taisi kestää vajaan tunnin suuntaansa, mutta oli kokemus jo sinällään. Massiivinen telakka-alue ja järjettömän kokoiset öljytankkerit tuli nähtyä varsin läheltä.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Westerplattelle kannattaa mielestäni mennä laivalla. Ainakin muutama vuosi sitten noita lähti pitkin päivää ihan Gdanskin keskustasta. Matka taisi kestää vajaan tunnin suuntaansa, mutta oli kokemus jo sinällään. Massiivinen telakka-alue ja järjettömän kokoiset öljytankkerit tuli nähtyä varsin läheltä.
No joo, tuo kieltämättä voisi olla muutenkin kokemuksena mielenkiintoisempi, kuin sinänsä edullinen köröttely paikallisbussin kyydissä. Ehkä kesän heiniä tuo laivamatkakin silti.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
No joo, tuo kieltämättä voisi olla muutenkin kokemuksena mielenkiintoisempi, kuin sinänsä edullinen köröttely paikallisbussin kyydissä. Ehkä kesän heiniä tuo laivamatkakin silti.

On joo, ihan jo siitäkin syystä, että ne kulkevat vain kesäkaudella. Tai ainakin näin oli jokunen vuosi sitten.
 
Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
On joo, ihan jo siitäkin syystä, että ne kulkevat vain kesäkaudella. Tai ainakin näin oli jokunen vuosi sitten.
Kesäkaudella kannattaa harkita myös laivamatkaa Sopotiin. Kauniina päivänä on ihan mukava istua yläkannella ja siemailla kylmää olutta. Tuokin laiva lähtee siitä nosturin paikkeilta, eli samoilta sijoilta kuin Westerplattelle matkaavat "merirosvolaivat".
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tuokin laiva lähtee siitä nosturin paikkeilta, eli samoilta sijoilta kuin Westerplattelle matkaavat "merirosvolaivat".

Silloin kun minä kävin Westerplattella, sinne pääsi tavallisellakin paatilla. Ja se oli muistaakseni selvästi edullisempaa, kuin nuo turistirysiltä tuntuneet "merirosvolaivat". Mutta en toki tiedä, olisiko tilanne muuttunut muutamassa vuodessa.

Samoilta paikoilta niitä joka tapauksessa lähti. Olisiko niillä ollut silloin joku kolmaskin kohde Sopotin ja Westerplatten lisäksi? Varmasti hyviä vaihtoehtoja kaikki.
 
chubster

Jäsen
Ensi viikolla jälleen pyörähtämään vanhoille kotinurkille Chicagoon. Joka toinen vuosi tulee käytyä, talvella tietenkin, vaikka kesällä olis lämmin. Pari Hawksin peliä ja yks (kiintiö) pomppupallomatsi. Siinähä sitä taas on. Fogo de chaossa pöytävaraus ja kun Chicagossa käy niin pakkohan se on deep dish pizzaa syödä useampaan kertaan.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Edit: Niin, ja älkää tehkö samaa virhettä kuin itse, ja pyrkikö lentokentän bussilta ostamaan lippua, jos bussin valitsette. Euron se vain maksoi, mutta automaatilta tullutta seteliä ei suostunut kuin vasta viides kioski bussikuskin lisäksi rikkomaan. Meinasi vituttaa. Eli kortilla lippuautomaatille tai sitten taksilla keskustaan, jos haluatte nopeammin sekä hintavammin.

Jos menet toiste Gdanskiin niin nykyisin lentokentältä pääsee myös junalla rautatieasemalle keskustaan. Juna-asemalla on lippuautomaatti, joka toimii seteleillä ja muistaakseni myös kortilla. Ihan kätevä menotapa tuokin, suht nopea ja vaivaton. Muistaakseni menivät bussin kanssa vuorotellen siten, että noin puolen tunnin välein menee juna rautatieasemalle ja puolen tunnin välein bussi. Lisäksi juna-asemalta menee juna myös jollekin toiselle asemalle joka ei mene keskustaan, mutta sieltäkin pääsee keskustaan vaihtamalla toiseen junaan jos jaksaa niiden kanssa säätää.

Joku seteli kannattaa ehdottomasti rikkoa vaikka ostamalla jotain pientä, ja jos sattuu edelliseltä reissulta jäämään niin kourallinen kolikoita on hyvä investointi. Pyrin Puolan reissuiltani aina keräämään kourallisen kolikoita plus pienempiä seteleitä, koska kokemuksieni mukaan isoilla seteleillä on välillä hankala operoida, ja mihinkään korttimaksuihin ei voi luottaa kovin hyvin ainakaan automaattien kanssa.

Sama homma kyllä Saksassakin, tosin sinne ei tarvitse varautua kuin eurokolikoilla. Mutta kolikot ovat lähes välttämättömiä monessa yhteydessä. Sinänsä saisi kyllä muu Eurooppa tulla Suomen perässä mitä korttimaksamiseen tulee, välillä se ärsyttää kanniskella puolta kiloa erikokoisia kolikoita mukana.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Sama homma kyllä Saksassakin, tosin sinne ei tarvitse varautua kuin eurokolikoilla. Mutta kolikot ovat lähes välttämättömiä monessa yhteydessä. Sinänsä saisi kyllä muu Eurooppa tulla Suomen perässä mitä korttimaksamiseen tulee, välillä se ärsyttää kanniskella puolta kiloa erikokoisia kolikoita mukana.
Kyllä kaupungilla kortti kelpasi kaikissa paikoissa lopulta, ihan lähimaksua myöden. Bussin osalta osasinkin varautua tähän ongelmaan, mutta se oli yllätys, ettei kentällä ollut rahan rikkomiseen automaattia eikä tosiaan kovin helpolla suostuttu rikkomaan, vaikka joka paikassa pyrimme sillä jotain ostamaan. Ja jos joku ihmettelee, miksen kortilla ostanut automaatilta lippua, se oli väliaikaisesti pois käytöstä, mikäli tekstin ja muiden asiakkaiden käytöksen tulkitsin oikein.

Junasta olin tietoinen, mutta sitä olisi pitänyt vaihtaa, joten odottelimme seuraavan bussin. Tätä alkurumbaa lukuunottamatta Gdanskista jäi kuitenkin ihan hyvä kuva. Joskus uudelleen.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Silloin kun minä kävin Westerplattella, sinne pääsi tavallisellakin paatilla. Ja se oli muistaakseni selvästi edullisempaa, kuin nuo turistirysiltä tuntuneet "merirosvolaivat". Mutta en toki tiedä, olisiko tilanne muuttunut muutamassa vuodessa.

Tavallinen paatti on ihan tavallista joukkoliikennettä ja aikataulut on listattu bussien ja raitiovaunujen kanssa. Ne kulkevat toukokuusta syyskuuhun, mutta niitäkin on muuteltu eli kannattaa tarkistaa taas tilanne tälle kesälle.

Westerplattella ei kannata käydä ollenkaan, mutta koska alkuperäinen kysyjä kertoi olevansa kiinnostunut sotajutuista, niin silloin se on aivan ehdoton keleistä riippumatta. Kannattaa mennä heti aamusta ja on siellä sitten sen aikaa minkä on. Eli hyvin lyhyen aikaa. Kymmenen kilometrin bussimatkaan tosiaan tuhlaantuu melkoisesti aikaa, mutta niinhän se on vaikka Helsingissäkin jostain lähiöstä mestoille suhata.

Lentokenttäjunaa pitää joskus vaihtaa Gdańsk Wrzeszcz:ssa eikä siinä ole mitään ongelmaa, sen kuin vain vaihtaa. Bussilla menemisessä ei ole mitään tolkkua.
--

Puolassa käy korttimaksu aivan kaikkialla (paitsi joissain pienemmissä taksifirmoissa ja ei ehkä kaikissa niissä ihan pienissä kioskeissa mistä ei tule ostettua kuin joku vesipullo joskus) lähimaksuineen. Myös joistain automaateista saa käteistä lähimaksulla, mutta sitä en tiedä toimivatko ulkomaalaiset kortit. Yli 50 złotyn maksuista pitää laittaa PIN-koodi. Automaateista saa kaksikymppisiä ja siihenkin sitten luulisi siinä kohtaa tarvitsevan, enpä ole kokeillut.

Maksutilanteissa ongelmana voi olla vaihtorahat, niitä kun ei aina ole. Niillä vain ei ole. Kerran eräässä kahvilassa tyttö pyysi ujosti pystyisitkö maksamaan kolikoilla, kun tarjosin korttia. Syy oli se, että hänellä ei ollut yhtään kolikoita ja koitti niitä metsästää. Sattuipa sitten juuri sen verran olevan.

Isoilla seteleillä ei oikein tee mitään (jos siis haluaa vaihtorahaa) paitsi tietenkin isoissa kaupoissa se nyt on aivan sama millä maksaa. Erilaiset automaatit voivat joskus olla rikki niin kuin missä tahansa. Sellaista tämä nykytekniikka on.

EDIT:

Puhe oli kaiketi maaliskuun ensimmäisestä viikonlopusta. Silloin ei ole jalkapalloa, mutta koripalloa on Ergo Arenalla lauantaina 3.3. Trefl Sopot – Rosa Radom.

Jääkiekossa MH Automatyka Gdańsk pääsi sääläreihin mitkä alkaa sunnuntaina.
 
Viimeksi muokattu:

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Westerplattella ei kannata käydä ollenkaan, mutta koska alkuperäinen kysyjä kertoi olevansa kiinnostunut sotajutuista, niin silloin se on aivan ehdoton keleistä riippumatta. Kannattaa mennä heti aamusta ja on siellä sitten sen aikaa minkä on. Eli hyvin lyhyen aikaa. Kymmenen kilometrin bussimatkaan tosiaan tuhlaantuu melkoisesti aikaa, mutta niinhän se on vaikka Helsingissäkin jostain lähiöstä mestoille suhata.
Historia ja sitä kautta sotahistoria kiinnostaa täälläkin suunnalla, mutta kyllähän tuo ympäristö lienee edukseen nimenomaan kesällä. Ihan jo siksikin, että siellä jaksaa katsella paikkoja, kun ei tarvitse väistellä räntäpaskaa ja hakea tuulensuojaa koko ajan. Sunnuntaina puolen päivän aikaan ei porukkaa liiaksi ollut, joten jos sinne mielii, ei huonolla säällä tarvitse ajankohdasta niin välittää.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Sunnuntaina puolen päivän aikaan ei porukkaa liiaksi ollut, joten jos sinne mielii, ei huonolla säällä tarvitse ajankohdasta niin välittää.

Ei siellä koskaan porukkaa ole, mutta voisi olla hyvä idea hoitaa heti alta pois ja jää loppupäivä sitten muuhun. Se kun tosiaan on pakkopullaa eikä mikään ehdoton kohde.

Enemmän kuin mikään muistomerkki kiehtoo se ajatus, että se ihan tosiaan tuosta lähti. Siinä mielessä sinne kannattaisi mennä, vaikka ei mitään puistoa olisikaan.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans, Karhubasket KEspoo sekä Crocodiles
Yksi parhaista sotahistoriallisista museoista jossa olen ollut, eli suosittelen. Jos teillä aikaa/tarmoa on, niin piipahdus noin 50km päässä olevaan Stutthofin keskitysleiriin kannattaa myös, sinne järjestetään puolipäivän retkiäkin jos ei itse halua paikallisbussin armoille heittäytyä. Stutthofin krematoriossa on Suomenkin lippu seinällä, koska siellä on poltettu myös suomalaisia leirillä menehtyneitä merimiehiä. Tuolla tehtiin myös koemielessä juutalaisista saippuaa.

Muutama vuosi sitten tuli kanssa Gdanskissa vierailtua. Kävimme taksilla ko keskitysleirimuseossa. Taksi matka edes takaisin ei montaa kymppiä maksanut. Taksi kuski oli pari tuntia jossain menossa sillä aikaa kun kiersimme museon.

Kesä aikaan jos moottoriurheilu kiinnostaa on paikalliset speedway kisat näkemisen arvoinen tapahtuma. Kannustus kovaa ja meno kokoajan. Siellä ei rataa lannattu yhtä paljoa kuin Suomessa. Siellä ajettiin. Liput ei montaa euroa maksaneet.
 
#_6

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK '83, '98, '11 - Red Wings '97, '98, '02, '08
Balin kävijät: onko todella niin, että huippuhotellejakin saa paikan päältä saman päivän varauksella (suomalaisittain) naurettaviin hintoihin?
 
dimmu

Jäsen
Kiitos vastauksista kaikille, hyviä ideoita ja tekemistä varmasti riittää. Matkailu on kyllä hienoa, eikä siihen oikeastaan voi liikaa rahaa sijoittaa, vaikka vaan pieni reissu edessä niin silti olo on jälleen kuin pikkupojalla. Olen innostunut vasta muutaman vuoden sisällä reissaaamaan tosissaan, yksi vähän pidempi loma on hyvä saada vuodessa ulkomailla, sekä pari vähän lyhyempää reissua sitten Eurooppaan.
 
teppana

Jäsen
Balin kävijät: onko todella niin, että huippuhotellejakin saa paikan päältä saman päivän varauksella (suomalaisittain) naurettaviin hintoihin?

Oltiin tosiaan pari viikkoa Balin saarella alkukuusta ja koska oli off season niin hotelleja oli kiitettävästi vapaana ja tarjoukset oli todella edullisia. Paras majoitus oli Ubudissa oma villa muistaakseni alle 20€/yö. Toki Ubud on kaukana rannasta mutta aivan helvetin upeaa maaseutua siellä oli kierreltäväks. Itse otettiin etukäteen yks kolmen yön majoitus ja loput sitten paikan päällä. Toki kaikki paremmat majoitukset on myös yleensä varaussivustoilla (hotels.com/booking.com/etc.) ja kätevin sekä monasti halvin on napata huone netistä. Majoitukset oli halpoja suomalaisella mittapuulla. 15€-40€ yö ihan laadukkaissakin paikoissa.

Ollaan vielä viimeisiä öitä Indonesiassa, parhaillasn Niasin saarella. Tästä hotellista taidettiin maksaa jotain 5.5€ yö.
 
Prof. Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
***HIFK*** & Norristolainen
Balin kävijät: onko todella niin, että huippuhotellejakin saa paikan päältä saman päivän varauksella (suomalaisittain) naurettaviin hintoihin?

Riippuu mitä pitää laadukkaana... Kaakkois-Aasiassa, Bali mukaanlukien, on usein niin, että paikka näyttää prameammalta kuin mitä se todellisuudessa onkaan. Pikkuvikaa löytyy usein ns. "luksushotelleistakin". Suihkusta ei tule tarpeeksi kovalla paineella vettä, ilmastointilaite ei viilennä huonetta tarpeeksi, meteli ulkoa kuuluu huoneeseen sisään huonon eristyksen vuoksi, uima-allas on likainen, hotellihenkilkökunta on sinänsä ystävällistä, muttei kovin ammattitaitoista jne. jne... Monia tuollaiset pikkujutut eivät haittaa ollenkaan, mutta toisia ne nyppii varsinkin jos on maksanut "luksuksesta". Aidosti luksushotelleja, jossa kaikki toimii viimeisen päälle, ei pilvin pimein ole tarjolla.

Yleisesti ottaen sanoisin, että turistisesongin ulkopuolella voi saada todella hyviä tarjouksia. Oma kokemus on kuitenkin se, että parhaimmat tarjoukset saa tätänykyä netin kautta, ei paikanpäälle kävelemällä kuten ennen sai. Poikkeukset toki vahvistavat tässäkin säännön. Sillekin tietenkin täytyy laskea jokin arvo, että kuluttaa kallisarvoisesta lomasta päivän hotellin metsästykseen. Monille taas itse hotelli ei merkitse kovinkaan paljoa, siellä käydään lähinnä nukkumassa. Riippuu siis reissusta ja matkustajista. Mulla tulee hotelliyöpymisiä vuodessa sadan molemmin puolin, joten kokemuspohjaa löytyy kaikenlaisista hotelleista 15 ja 150 dollaria per yö väliltä. En ole kovin nirso tältä osin. Kunhan sänky ja tyyny on hyvälaatuiset ja ilmastonti toimii, niin kaikki muu on ekstraa sen päälle.
 
Hyvin kiteytetty. Tosiaan tuo sana 'luksus' tarkoittaa täälläpäin erilaista luksusta kuin Euroopassa. Tietynlaista standardia saa isojen monikansallisten hotelliketjujen kautta, mutta silloin se hintakin korreloi. Viiden tähden resortilla voi olla aivan huikeita kuvia ja tarjolla aamiainen huoneeseen/kuntosali ohjaajalla/allasbaari/autokuljetus/ynnä muuta. Todellisuudessa voi olla että aamiainen huoneeseen on riisiä+paistettu kananmuna ja kuppi mustaa kahvia. Kuntosali voi olla rikkinäinen juoksumatto sekä muutama kahvaluula nurkassa. Ohjaaja on lomalla toista vuotta putkeen.

Jos länsimainen 'luksus' on etsinnässä niin kannattaa katsoa tuttujen ketjujen tarjouksia. Niitäkin voi off seasonin aikaan saada kohtuu hintaan. Toinen vaihtoehto on viettää osa lomasta vähän kauempana rannasta. Pienehköjä lomamökki 'resortteja' löytyy parin kymmenen kilometrin päästä sisämaasta. Hinta-laatu näissä ainakin omalla kohdalla oli enemmän kuin erinomainen. Alam Dania Cottage oli kokemuksena lähes täysi kymppi. Siisti huone ja ihan ladukkaan oloiset huonekalut. Kylpyhuone puoliksi katosta auki ja suihku (joka oli myös moderni ja vesi tuli lämpimänä sekä paineella) oli taivaan alla. Tunnelmallista seisoa pienessä puutarhassa kiven päällä ja katsoa tähtitaivasta samalla kun pesee pölyt pois. Kylpyamme johon sai kuumaa vettä hanasta. Huonepalvelu toimi hienosti ja henkilökunnan palvelutaso oli Indonesialaisittain erittäin hyvää. Aamiainen tilattiik listalta illalla ja sovittuna aikana tuotiin kahvin ja mehun kera oman villan terassille. Hotellilla oli omat skootterit jotka oli uusia. 70k päivä eli n. 5 euroa. Hotellilla on myös oma auto ja kuljettaja joka maksua vastaan lähtee kuskaamaan. Ympäristö rauhallista maaseutua missä pääsi kahvin viljeliöiden tiloille tekemään ilmaisia tastingejä ja kuuluisaa sivettikissan paskantamaa kahviakin oli myynnissä. Ubudin keskustassa on muutama kauppa ja useita ravintoloita joihin voi körötellä rauhallista maaseutua pitkin skootterilla ja illalla takaisin. Hotellin allaskin oli puhdas ja maisemat aivan huiput.

Tässä vielä linkkiä. Home – Mobile « Alam Dania Cottage
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Olen juuri sitä tyyppiä, että ei kiinnosta minkälaisessa murjussa on. En silti koskaan ota halvinta nettilistaa selatessa.

Totean kuitenkin, että suihkussa on usein riittämätön vedenpaine myös jonkun listan mukaan länsimaiksi kutsuttavissa paikoissa. Suomalaisiin suihkuihin tottunut saattaa ajatella suihkun olevan rikki, kun vettä tulee niin niukasti ripotellen.

Eihän se nyt tietenkään mitään rikki ole vaan se on niiden käsitys suihkusta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös