Lohja-Pieksämäki-Jyväskylä-Vaasa-Kokkola-Kalajoki-Oulu-Kemi (Luulaja)-Kuopio-Lohja
12 päivän reissu tuli tänä kesänä tehtyä tuossa heinäkuun jälkipuoliskolla. 2670 kilsaa tuli mittariin pääasiassa läntisen Suomen alueella, mutta pari yötä tuli vietettyä myös Savonmaalla. Otsikossa pääpaikat, jos joku sattuu noista kaipaamaan tarkempaa turistin näkökulmaa.
Muutamia huomioita jos matkalta tekee, niin pakko kyllä sanoa, että Suomessa olisi nähtävää aivan tolkuttomasti, jos vain on yhtään kiinnostunut muusta kuin isoista ja kansoitetuista kohteista. Pieniä museoita, kauniita kyliä ja eläviä toreja oli pakko sivuuttaa vaikka kuinka tarkoituksena oli ajella kaikessa rauhassa eteenpäin. Pysähtymisen arvoisia paikkoja kun tuntui olevan niin älyttömän paljon.
Kaupungeista mieleeni jäivät Oulu ja Kuopio positiivisella tavalla. Ouluun tykästyin jostain syystä kovastikin, Rotuaari oli jees ja Kauppuri 5:n ateria vei sydämen. Elävän oloinen paikka kaikkinensa, ainoastaan se jäi kaivelemaan, että keskusta oli aikalailla rempassa. Mutta pitää kyllä palata joskus jo ihan hampurilaisten takia.
Kuopiossa olen käynyt useammankin kerran, tosin en aikuisiällä niinkään, joten hirveästi en paikasta muistanut. Tori oli kiva, samoin kauppahalli. Törkeän halpoja salaatteja ja patonkeja myi joku vanhempi naishenkilö kauppahallissa, eikä torinkaan hintataso ollut ollenkaan kova. Kivasti tuo kaupunki on veden ympäröimä, kaunista luontoa ympärillä, jos ei kaikilta osin kaupunki aivan hehkeä ollutkaan.
Kemi jäi mieleeni myös, mutta lähinnä se hämmensi. Satama-alue puutaloineen oli oikein kaunista ja Etelä-Suomessa se olisi vilkas turistikohde. Mutta sitten muuten kaupunki oli todella kolkko, jopa aavemainen keskellä kuumaa kesäpäivää. Oliko siellä peräti kaksi nelikaistaista bulevardityylistä katua ja muutenkin ihan kivoja kaavoituksia, torialuetta yms, mutta jumankauta ei ketään yhtään missään. Sitten tuli niitä käsittämättömiä kommunistikatuja, joissa oli betoniset jälkakäytävät ja pikkukaupungeille tyypillisiä harmaita, puoliltyhjiä liikehuoneistoja ja kerrostaloja – fiilis oli kesäkuumalla kuin olisi hypännyt johonkin ahdistavaan neuvostoliittolaiseen taideleffaan mukaan. Outo, intohimoton kaupunki, se mulla jäi Kemistä mieleen.
Kalajoki oli pettymys, vaikka onhan ne rannat toki fantsut. Majoituspaikkamme oli hasardi, ei siitä sen enempää, ja peruimmekin jo ennen ekaa yötä lopun olemisemme siellä. Lisäksi sattui koko reissun ainoa sadesää juuri Kalajoelle, joten kökimme sitten siellä paskaloukussa koko illan. Aamulla kävimme kuitenkin rannalla, kun aurinko oli hetken esillä, pakkasimme kamamme ja suuntasimme eteenpäin.
Seitsemän silla tie oli toinen pettymys reissulla, koska eihän se nyt ollut paria salmea lukuunottamatta mistään kotoisin. En ymmärrä sen mainintaa jonain erityisenä elämyksenä.
Noin kokonaisuudessaan kiva reissu, mutta koska paluumatkamme oli sidottu erääseen tapaamiseen, piti Suomussalmi jättää väliin eli en päässyt tälläkään kertaa Raatteen tielle, vaikka useamman vuoden olen sinne ollut menossa. Ensi vuonna ajattelinkin suunnata koillismaalle. Vaimoa jo aloin sulatella jollain vaellushässäkällä, mutta mun reunaehtoni siinä on se, että pääsen illalla suihkuun ja puhtaiden lakanoiden väliin kellimään. Sen verran homo olen kuitenkin, vaikka päiväpatikoinnin ajatuksesta pidänkin.
Mutta nuo on sitten ensi vuoden juttuja, pureskellaan vielä tätä edellistä.
