Mainos

Mason aikakausi – Kerhon peliesitykset kaudella 2023–2024

  • 538 269
  • 8 240

TJ MACKEY

Jäsen
Tämä on sitä wanhaa hyvää Kerhoa, ihan joka tavalla. Joskus väkisin tällä tavallakin hävitään.

Se nopein ja kiekollisin jengi vedetään heidän kotiluolassa pelilisesti aivan pystyyn. Sitten tulee näitä omia maaleja, vastustajan veskarin tekemiä (!) ja samalla tietysti vitutusta lisätäksi pari kerholaista kylmäksi. Itse ei tehdä ei sitten yhtään mistään. En edes ala puhua maalivahtipelistä, se tavallaan kuuluu juuri nähdyllä tavalla tähän pakettiin. Näitä tuli aikanaan nähtyä ihan pari kappaletta Hartwall Areenassa.

Siitä sitten tappio niskassa 400km himaan bussissa. Tästä kun oikealla tavalla otetaan kaikki vitutus mukaan ja jaetaan sitä sopivan raivon muodossa seuraavissa matseissa.

Oli Masolta ja suurimmalta osalta jengistä kova näyttö. Näin Kerhon tulee pelata. Ei mitään väärää.
 

HokiHero

Jäsen
Palasin Spenglerin takia liigakiekkoon vasta eilen, joten pääsi yllättämään totaalisesti millaisessa lennossa teidän jengi onkaan, harvoin on KalPa kotona yhtä pinteessä. Siellä Pihlströmkin oli kuin uudesti herännyt ja aiheutti jatkuvasti ongelmia puolustajille.

Tuolla menolla menette playoffeihin heittämällä, ehdottomasti parhaita esityksiä tällä kaudella Kuopiossa.
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Toivottavasti Ketolalle ei tule pitkää huilia. Nikkilä seilaa jossain hämärän rajamailla ja Ketola selkeä ykköspakki tällä hetkellä.
 

rapster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kolarin Turmio
Onhan se viime peleissä parantanut paljon. Vahva kiekossa ja kohtuullisesti pisteitä.
Piste per peli -tahdissahan tuo on tosiaan muutamat viime pelit nyt mennyt, ja koko kaudelle nykyinen lupailee sellaista normisuoritukseksi vakiintunutta puolta pistettä per peli. Palkkaansa en tiedä, mutta ainakin omissa odotuksissa tuollaiset pisteet olisivat varmaan jonkinlainen vähimmäisvaatimus. Vaikka niistä itse en nyt niin puhunutkaan, vaan pelistään muuten.

Välillä Nenonen näyttää tosiaan tekevän sitä mitä pitää, eli on mailalla vahva ja ehtii pelaamaan suunnilleen 60 metrin vastuullista peliä. Joku av-purkukin roikahtaa rannevippinä esimerkillisen määrämittaisena. Mutta sitten taas seuraavassa vaihdossa kentällä kyyrääkin hiihtäjä-Nenonen, joka karvaa ja syöttää vähän sinne päin, ja hyökkäysalueella joko nuhjaa olemattomasti pelistä sivussa tai tappaa pelin laukomalla kiekot kaukaa maalivahdin syliin tai muuten vaan jonnekin hevon helvettiin.

Ehkä minun ja Nenosen liitto tosiaan vaan on tiensä päässä. Joka tapauksessa olen kyllä sitä mieltä, että seuraavaksi voisi olla aika joukkueen ja pelaajankin siirtyä tahoillaan eteenpäin.
 

Tomppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Enpä nyt kovin huolissani olisi. Tappioita välillä tulee, ja nyt oli vastassa sarjan paras kotijoukkue. KalPa muutenkin ollut Kerholle paha vastus viime aikoina. Peli olisi voinut erinäköinen jo ihan pelkästään sillä, jos ekan erän huipputonteilta olisi tehty maali ja päästy johtoasemaan. Maalivahtien taistossa hävittiin, mutta ei me hyökkäyspäässäkään tehty kuin yksi. Eteenpäin vaan.
 

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Kyllä työ TOP kutosta kolkuttelette tuolla pelillä. En edes muista milloin KalPa oli tommoisessa mankelissa, kuin kakkos erässä.

Aurinkoista talvea Hämptöniin!
 

Sveguliini

Jäsen
Suosikkijoukkue
FPS, HPK, LEIJONAT
OIskohan Alex Mäkelästä kakkoskassariksi Forssasta? Vaihdossa Markkanen hakemaan pelituntumaa. Ja toki jotain muutakin siirtorajaan asti. Forssassa kun kait aikalailla pelaajapulaa.
 

Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi, NJD, Barça
OIskohan Alex Mäkelästä kakkoskassariksi Forssasta? Vaihdossa Markkanen hakemaan pelituntumaa. Ja toki jotain muutakin siirtorajaan asti. Forssassa kun kait aikalailla pelaajapulaa.
Voidaan antaa Markkanen Forssaan ja käyttää Saarisia varalla, miksei huipputalenttia tolppien väliin kun pariksi matsiksi.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Rajaniemellä suurin heikkous lienee vähän vaatimaton mailapeli. Ainakin omaan silmään se on hyvin rajallista ja ei ylipäätään kovin aktiivinen tuon suhteen ole. Toki ehkä tottunut vähän turhankin aktiivisiin mailapelaajiin tässä Leben ja Larmin myötä.

Mutta onhan se hienoa kun maalivahti maalin tekee. Ainoastaan nuo mahdolliset liukkaantumiset nyt kivistää vähän.
 

Äimänkäki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvät suoritukset ja Kerttu
Joo-o. Siellä Ketola ensin ajo täysin turhaan vastustajan päätyyn asti, josta sitten vaihtoon samalla kun Spora lähti hyökkäämään ja Nurmi suoraan vaihdosta kiireellä vastaanottamaan - ei ehtinyt järkevästi tuosta kulmasta ja sitten Rajamäkikin pelästy kiekkoa.

Hyvä Kerho! Nää 6 pisteen pelithän on voitettu hienolla prosentilla viimeset kaks-kolme kautta...
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Joo-o. Siellä Ketola ensin ajo täysin turhaan vastustajan päätyyn asti, josta sitten vaihtoon samalla kun Spora lähti hyökkäämään ja Nurmi suoraan vaihdosta kiireellä vastaanottamaan - ei ehtinyt järkevästi tuosta kulmasta ja sitten Rajamäkikin pelästy kiekkoa.

Hyvä Kerho! Nää 6 pisteen pelithän on voitettu hienolla prosentilla viimeset kaks-kolme kautta...
Jep, mutta Nurmin maali...Joopa joo. Ketolalla vielä opittavaa ja näinhän mies itsekin on myöntänyt.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös