laimeasilli
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- HPK
Uskon että se hetki on joko nyt tai sitten kattellaan ens viikon pelit. Optimaalista olis kai muutama päivä ennen ekaa peliä.
Pelaajat eivät pelaa päävalmentajalleen, siinä syy miksi peli näyttää siltä miltä se nyt näyttää, ja on itseasiassa näyttänyt jo melkolailla pitkäänkin. Ja sille on syynsä miksi koppi on menetetty. Masolla on todella pitkä matka vielä siihen, että pystyisi valmentamaan/ylipäätänsä käsittelemään jo elämää nähneitä, kokeneita pelaajia. Ne kun tuppaa haistamaan paskan jo aika kaukaa, ja Masossa sitä on piisannut.Selin on vastuussa alivoimasta ja puolustamisesta. Kumpikin on ollut aivan luokatonta. Ja siitä sitten palkkiona päävalmentajaksi?
Ei kiitos! Mieluummin Maso jatkaa ja uusi puolustusekspertti apuvalmentaja sisään.
Itse uskon, ettei joukkue nyt noudata sitä mitä Maso on yrittänyt ajaa sisään - mitä se sitten onkaan. Joko joukkue on päästään jumissa, liian kokematon tai taitamaton - tai sitten se ei vain ole tarpeeksi sitoutunut ja kurinalainen. Tai jopa kaikkea tuota. Virheitä tulee aivan liikaa, jotta voitosta pystyttäisiin kamppailemaan.
Tämä "koppi on menetetty" on luettu Sihvoselta Apu-lehdestä. Kuka syväkurkku tuolta jengin sisältä mitään sille pellelle laulaa? Ihan täyttä skeidaa.Pelaajat eivät pelaa päävalmentajalleen, siinä syy miksi peli näyttää siltä miltä se nyt näyttää, ja on itseasiassa näyttänyt jo melkolailla pitkäänkin. Ja sille on syynsä miksi koppi on menetetty. Masolla on todella pitkä matka vielä siihen, että pystyisi valmentamaan/ylipäätänsä käsittelemään jo elämää nähneitä, kokeneita pelaajia. Ne kun tuppaa haistamaan paskan jo aika kaukaa, ja Masossa sitä on piisannut.
.. Feikki mikä feikki. Iso kasvun paikka Masolla.
Hei, 27 liigaotteluun yksi kolmen pisteen voitto, maaliskuussa viimeksi ja tammikuussa sitä edellinen. Eli tänä vuonna kaksi kappaletta ja Selin ei ole ollut lähelläkään 22 ottelussa. Ja ei noita 2 pisteen voittoja taida olla kuin yksi enemmän. Joten on ajan tuhlausta pitää Matias puikoissa yhtään pidempään, Selin voi mennä siinä mukana.Vieraisiin pöytiin en kauhesti huutele, mutta pakko kommentoida kun kauheasti Masoa nyt lynkataan ja täällä kuitenkin Selinin nimi pyörii.
Tätä touhua näin patafanina katselin koko hänen valmennusuran ajan Ässissä ja sanon sen nyt lyhyesti ja ytimekkäästi: Pitäkää kädet ristissä että Masoon vielä luotetaan eikä Seliniä päästetä lähellekään päävalmentajan pestiä. Geelikonna tuo teille vähiten mitään lisäarvoa mihinkään ja jos HPK tuolla vaihdoksella tuolla vaihdolla nousee edes säälipaikkaan, voisin sitoutua syömään hatullisen paskaa.
Tosin edeltävässä viestissähän tätä juuri avattiinkin eli se Mason vaihtaminen ei ole mitenkään fiksua jos vaihtoehtona on Selin.Hei, 27 liigaotteluun yksi kolmen pisteen voitto, maaliskuussa viimeksi ja tammikuussa sitä edellinen. Eli tänä vuonna kaksi kappaletta ja Selin ei ole ollut lähelläkään 22 ottelussa. Ja ei noita 2 pisteen voittoja taida olla kuin yksi enemmän. Joten on ajan tuhlausta pitää Matias puikoissa yhtään pidempään, Selin voi mennä siinä mukana.
Mason onneksi Liiga on yleisellä tasolla todella tasainen ja muutamalla voitolla olisi mahdollista nousta monta sijaa sarjataulukossa.Kurssin täytyy muuttua. Paljon ei aikaa ole. Maso, tulos tai ulos!
Ihan itse olen kyllä asioista kuullut pelaajiston suunnalta, joten ei tarvitse nyt tähänkin jotain Petteri Sihvosta vetää mukaan.Tämä "koppi on menetetty" on luettu Sihvoselta Apu-lehdestä. Kuka syväkurkku tuolta jengin sisältä mitään sille pellelle laulaa? Ihan täyttä skeidaa.
Ihan itse olen kyllä asioista kuullut pelaajiston suunnalta, joten ei tarvitse nyt tähänkin jotain Petteri Sihvosta vetää mukaan.
Aika hurjaa on, jos pelaajisto tällaista ulospäin kertovat. Saisi laittaa luiskaan moisen pelaajan/pelaajat samantien.Ihan itse olen kyllä asioista kuullut pelaajiston suunnalta, joten ei tarvitse nyt tähänkin jotain Petteri Sihvosta vetää mukaan.
Tuoltahan se vaikuttaapi..Yleinen olettamus tuntuu olevan, että kaikki negatiivinen on kuultu herroilta Savolainen & Sihvonen.
Höpöhöpö. Siinä ei ole mitään hurjaa.Aika hurjaa on, jos pelaajisto tällaista ulospäin kertovat. Saisi laittaa luiskaan moisen pelaajan/pelaajat samantien.
Nämä ovat sellaisia asioita, jotka tasan tarkkaan käsitellään vain ja ainoastaan siellä pukuhuoneessa joukkueen kesken tai sitten on peliaikaan/rooliin tyytymättömän joukkion/yksilön tahallista kampittamisyritystä suuremman roolin varjossa.
Millä tavalla tuossa voi kukaan valmentaja ikinä lähtökohtaisesti edes onnistua mitenkään. Siihen porukkaan joka viime vuodesta jäi, niin kannattaa silmää kohdistaa ja vielä todennäköisemmin sellaiseen pelaajaan, joka on rosterissa ollut useamman vuoden tai sitten kyseessä on muuten perheenjäsen,jota epäilen eniten teikäläisen viestihistorian perusteella.
Aikamoista vaikuttamisyritystä ja mustamaalaamista näin palstan kautta. Jos näin on,niin häpeä......, jos ei niin silti ihmettelen.
Muoks;
Ja jos baanaania tulee, niin sitten perkele tulee. Sen verran vihaksi pistää aina tällaiset asiat.
Kyllähän tämä ulospäinkin on jo näyttänyt tältä, kun Virtakin lähti. Niin luultavasti jotain kismaa erimielisyyksiä siellä on ollut.Aika hurjaa on, jos pelaajisto tällaista ulospäin kertovat. Saisi laittaa luiskaan moisen pelaajan/pelaajat samantien.
Nämä ovat sellaisia asioita, jotka tasan tarkkaan käsitellään vain ja ainoastaan siellä pukuhuoneessa joukkueen kesken tai sitten on peliaikaan/rooliin tyytymättömän joukkion/yksilön tahallista kampittamisyritystä suuremman roolin varjossa.
Millä tavalla tuossa voi kukaan valmentaja ikinä lähtökohtaisesti edes onnistua mitenkään. Siihen porukkaan joka viime vuodesta jäi, niin kannattaa silmää kohdistaa ja vielä todennäköisemmin sellaiseen pelaajaan, joka on rosterissa ollut useamman vuoden tai sitten kyseessä on muuten perheenjäsen,jota epäilen eniten teikäläisen viestihistorian perusteella.
Aikamoista vaikuttamisyritystä ja mustamaalaamista näin palstan kautta. Jos näin on,niin häpeä......, jos ei niin silti ihmettelen.
Muoks;
Ja jos baanaania tulee, niin sitten perkele tulee. Sen verran vihaksi pistää aina tällaiset asiat.
Ja tähän mennessä se kaikki negatiivinen on ollut mielestäni täysin perusteltua. Kaikki ennustukset ja kauhukuvat ovat joko olleet totta tai tulleet todeksi. Tähän saakka.Yleinen olettamus tuntuu olevan, että kaikki negatiivinen on kuultu herroilta Savolainen & Sihvonen.
Kyllähän tämä ulospäinkin on jo näyttänyt tältä, kun Virtakin lähti. Niin luultavasti jotain kismaa erimielisyyksiä siellä on ollut.
Virta tosin näyttää siirtyneen parin pelin perusteella paskasta toiseen paskaan.
Mitä annettavaa Ville Mäntymaalla oli Marjamäen kakkosena ja mitä annettavaa oli sen jälkeen?Mitä annettavaa Selinillä on tähän mennessä ollut? Mitä uutta hän voisi tuoda?
No se nyt vaan menee niin, että pelaajat tuntevat ihmisiä ja asioista puhutaan. Asiat menevät näin todennäköisesti myös monen muun työpaikalla, että ulkopuoliset tietävät asioita, joista muiden ei tarvitsisi tietää.Aika hurjaa on, jos pelaajisto tällaista ulospäin kertovat. Saisi laittaa luiskaan moisen pelaajan/pelaajat samantien.
Eikös se ole Mason perusilme vain?Maso ajoi äsken Kerhon teipeissä olevalla autolla vastaan. Kova kiire oli ja kasvoilta paistoi vitutus.
Kaippa se nyt vituttaa Sunnuntaina ruveta siivoamaan omaa työpöytäänsä siistiksi omista romuistaan..Maso ajoi äsken Kerhon teipeissä olevalla autolla vastaan. Kova kiire oli ja kasvoilta paistoi vitutus.
Onko tietoa vai turhia toiveita?Kaippa se nyt vituttaa Sunnuntaina ruveta siivoamaan omaa työpöytäänsä siistiksi omista romuistaan..
Kaippa se nyt vituttaa Sunnuntaina ruveta siivoamaan omaa työpöytäänsä siistiksi omista romuistaan..