Masked Singer Suomi

  • 151 706
  • 837

Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Ei ole muuten Tuisku tuo Örkki. Ei Tuisku pysty sitä kapeaa ja honottavaa ääntänsä noin paljon feikkaamaan ja minusta vihjeetkään ei käy. Minulle varmistui eilen, että Örkki on Tuure Boelius. On Porista, ääni täsmää, vihjeet täsmää ja eilinen vihje "häpeää yötä Espanjassa" varmisti. Boeliuksesta löytyy googlettamalla uutisia, joissa kerrotaan kuinka hänen synttärinsä Espanjassa päätyivät poliisin ja palokunnan paikalletuloon.

Hodari ja Banaani on päivänselviä. Tosin itse en tuota Hodaria olisi tiennyt koska Nelli Matula ei ole millään tavalla tuttu. Ahonen ollut kauden helpoin ja varmin joten ihmettelen miten kuutamolla tuo nelikko on hänen suhteensa. Kuuluuko käsikirjoitukseen?

Mustaa Lammasta pähkäilin pitkään koska ääni on äärimmäisen tuttu, ja eilen keksin että se ääni muistuttaa todella paljon Lenni-Kalle Taipaletta. Osa vihjeistäkin sopii, mm. lätkäharraatus, mutta osasta en ole kyllä varma.

PS. Banaanin kohdalla olen muuten pähkäillyt, miten hyvä laulaja Ahonen on. Kuulee, että Ahonen joko laulaa paljon tai sitten on jonkinlainen laulamisen siperlahjakkuus, koska laulu on todella varman kuuloista ja siinä on mm. ihan ammattimaisen kuuloista vibraakin välillä. Laulaa paljon paremmin kuin mm. Boelius, joka kuitenkin laulaa ihan ammatikseen.
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Mustaa Lammasta pähkäilin pitkään koska ääni on äärimmäisen tuttu, ja eilen keksin että se ääni muistuttaa todella paljon Lenni-Kalle Taipaletta. Osa vihjeistäkin sopii, mm. lätkäharraatus, mutta osasta en ole kyllä varma.
Jussi 69 juuri jossain haastattelussa kertoi oon moittineen rokkihaaveista ja että ei normitöihin haluaisi.
 
Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Hodari ja Banaani on päivänselviä. Tosin itse en tuota Hodaria olisi tiennyt koska Nelli Matula ei ole millään tavalla tuttu. Ahonen ollut kauden helpoin ja varmin joten ihmettelen miten kuutamolla tuo nelikko on hänen suhteensa. Kuuluuko käsikirjoitukseen?
Ei taida Ahonen olla sitä pintajulkkissakkia jonka tuo porukka tuntee.

PS. Banaanin kohdalla olen muuten pähkäillyt, miten hyvä laulaja Ahonen on. Kuulee, että Ahonen joko laulaa paljon tai sitten on jonkinlainen laulamisen siperlahjakkuus, koska laulu on todella varman kuuloista ja siinä on mm. ihan ammattimaisen kuuloista vibraakin välillä. Laulaa paljon paremmin kuin mm. Boelius, joka kuitenkin laulaa ihan ammatikseen.
No, vibrato on äänen luonnollinen ominaisuus jota toisilla on enemmän ja toisilla vähemmän. Hyvin Janne vetää, en minä sillä, mutta kyllä kuitenkin muusikon korvaan selviää heti ettei kyse ole oikeasta laulajasta, on siellä sellaista epäpuhtautta ja -tasaisuutta kuitenkin eikä siinä äänessä sellaista syvyyttä ole. Täytyy kuitenkin muistaa että studiossa ne laulut tehdään ja sillä pystyy tekemään asioita jotka ei liveen onnistu.

En minä ole jokaista jaksoa katsonut enkä kaikkia katsomianikaan ajatuksella mutta ihan yleisestikin niin nykyään toki ns. ammattilaulajistossakin on kaikenlaista sometekijää jne ja on niitä erilaisia tapauksia ollut ennenkin. En minä ekalla kaudella suostunut uskomaan Erika Vikmaniin kun ääni oli niin soinniton mutta hän siellä sillon kuitenkin oli.
 
Lämpö

Jäsen
Mustaa Lammasta veikkaan Mikael Gabrieliksi. Ensimmäisenä taisi kyllä vetää oman biisin - jos siis hän se on. Hämäs, mutta jotenkin oon vakuuttunut, mutta en täysin varma.

Örkki ainoa, josta ei ole varmaa fiilistä tässä kohtaa. Ahosen ääntä en löydä banaanista, mutta vihjeet täsmää niin hyvin, että pakko olla. Ja hyvä kyllä laulamaan.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Onko täällä jo pohdittu Musta lampaan olevan Joel Harkimo? Vihjeitä en oikein ole kuullut tai muista, mutta tuo laulaminen, ja etenkin ne puhemaiset osuudet lauluissa, pitävät sisällään ihan älyttömästi tutun kuuloista honottavaa Harkimo-klangia.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Vähemmän yllättäen eilen putosi taas se hahmo, jonka identiteetti oli täysin selvä, ettei sitä turhaan tarvitse enää roikottaa mukana. Kuinka moni muka uskoo, että studioyleisö oikeasti äänesti tuolla laulutaidolla varustetun Party Animalin ulos? Siitä oli vain tullut ohjelman draamankaaren kannalta turha hahmo.. pojallekin eilen sanoin kun ohjelmaa katsoimme, että Party Animal putoaa varmasti juuri tuon takia, kyllä tämän verran salaliittoteoreetikko pitää olla *hymiö*

Örkki on kyllä yksi kiusankappale, Tuisku monipuolisena äänenkäyttäjänä sopisi äänen puolesta moneen häneen esitykseensä. Etenkin viime viikon kuiskaileva laulutyyli kuulosti aivan 100% Tuiskulta. Mutta olen hahmon suuresta pituudesta puhunut, ja itse asiassa netistä löytyvän tiedon mukaan Tuisku on vain 171cm pitkä. Joten itse asiassa mitä @UnenNukkuja sanoi edellä, niin myös Jonne Aaron on realistinen vaihtoehto. Koska myös hän harrastaa juuri sellaista huokailevaa/kuiskailevaa laulutyyliä, mutta sitten onko hänen äänensä kuitenkin samalla vähän liian "käheän raaka" tuohon Örkin ääneen verrattuna. Örkki on myös ainakin jossain määrin tanssitaitoinen, mitä Jonne tuskin on, mutta Tuisku sitten taas on.. no sitten Boelius, no joo.. lähinnä ongelma on se, että Boelius on kammottavan huono laulaja (toki hänen harvat biisinsä ovat autotunetettu pilalle), joten sikäli ääni ei täsmää Örkkiin

Niin tai näin, nyt ollaan pisteessä jossa jäljellä on vain sellaisia hahmoja, joista on aidosti mielenkiintoista nähdä keitä he todellisuudessa ovat. Ja vaikka esimerkiksi Banaanin tietää varmuudella olevan Ahonen (itse asiassa eilisessä vedossa Ahosen äänen jopa kuuli), niin jotenkin jokin ääni vain vänkää vastaan, ettei tuo vain voi olla Ahonen :D mutta kyllä kait tyhmemmänkin etsivän luulisi eilisestä kuulleen, ettei se nyt ainakaan Räikkönen ole
 
Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Hodari => Nelli Matula
Banaani => Janne Ahonen
Musta Lammas => Lenni-Kalle Taipale (tai Jussi 69?)
Örkki => Benjamin Peltonen (tai Tuisku?)
 
Viimeksi muokattu:

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Koska myös hän harrastaa juuri sellaista huokailevaa/kuiskailevaa laulutyyliä, mutta sitten onko hänen äänensä kuitenkin samalla vähän liian "käheän raaka" tuohon Örkin ääneen verrattuna.

Itse mietin tätä niin, että Jonne omilla levytyksillään laulaa myös paljon voimakkaammin, mikä tuo ääneen vähän toista vivahdetta. Tuiskua en kyllä kuule Örkissä yhtään. Vaikka ammattilaiset, osaavathan he taiteilla äänellään.
 
Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Itse mietin tätä niin, että Jonne omilla levytyksillään laulaa myös paljon voimakkaammin, mikä tuo ääneen vähän toista vivahdetta. Tuiskua en kyllä kuule Örkissä yhtään. Vaikka ammattilaiset, osaavathan he taiteilla äänellään.
Sinänsä siinä Örkin perusäänenvärissä on kyllä Tuiskua mutta samankaltaista saundia voi löytyä muiltakin. Ja sinänsä Tuisku kyllä laulaa paremmin kuin mitä Örkki ainakin eilen mutta toki hyvä laulaja voi osata piilottaa taitojaan ja laulaa vähän vasemmalla kädellä. Tai sitten se on joku muu. Ehkä on.

Vähemmän yllättäen eilen putosi taas se hahmo, jonka identiteetti oli täysin selvä, ettei sitä turhaan tarvitse enää roikottaa mukana. Kuinka moni muka uskoo, että studioyleisö oikeasti äänesti tuolla laulutaidolla varustetun Party Animalin ulos? Siitä oli vain tullut ohjelman draamankaaren kannalta turha hahmo.. pojallekin eilen sanoin kun ohjelmaa katsoimme, että Party Animal putoaa varmasti juuri tuon takia, kyllä tämän verran salaliittoteoreetikko pitää olla *hymiö*
En tiedä mitä studioyleisölle on sanottu mutta sinänsä voisin itse kuvitella äänestäväni jotakuta jos on aivan selvä tapaus että kyllä se voi myös olla että kun joku oikeasti paljastuu niin sitä äänestetään. Tai itseasiassa eikös siinä äänestyksessä pyydetty juuri jotain uskottavuutta äänestämään tjsp. hämärää?
 
Yön Kärppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & Suomi
Örkki on selkeesti Tuure Boelius. Äänestä sen tunnistaa. Antti Tuisku ja Jonne Aaron ovat sen verran isompia staroja, etteivät kerkeä osallistua tällaiseen ohjelmaan.

Hodari tosiaan taitaa olla Nelli Matula sekä Banaani Janne Ahonen. Olisikohan Musta lammas Jarno Laasala?
 
Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Itse mietin tätä niin, että Jonne omilla levytyksillään laulaa myös paljon voimakkaammin, mikä tuo ääneen vähän toista vivahdetta. Tuiskua en kyllä kuule Örkissä yhtään. Vaikka ammattilaiset, osaavathan he taiteilla äänellään.
Sinänsä siinä Örkin perusäänenvärissä on kyllä Tuiskua mutta samankaltaista saundia voi löytyä muiltakin. Ja sinänsä Tuisku kyllä laulaa paremmin kuin mitä Örkki ainakin eilen mutta toki hyvä laulaja voi osata piilottaa taitojaan ja laulaa vähän vasemmalla kädellä. Tai sitten se on joku muu. Ehkä on.
Minusta tuossa Örkin äänessä on kovin vähän Tuiskua, ja vaikka Tuisku sinällään nykyisin onkin aika hyvä laulaja siinä mielessä että laulaa oikein ja pysyy nuotissa, niin ei hän pääse pakenemaan sitä tosiasiaa että ääni on aika ohkainen ja operoi aika kapealla rekisterillä. Ja se äänenväri on niin tunnistettava, että sitä on vaikea feikata noin paljoa.

Boeliuksen äänessä on ehkä jotain samaa, mutta se on kuitenkin vähän joustavampi ja mahdollistaa siksi suuremmat vaihtelut eri musiikkityylien ja äänenkäytön välillä. Ja Boelius on paljon Tuiskua huonompi laulutaidoltaan, mikä selittää sen, että tuo Örkin laulu on kuulostanut välillä vähän amatöörimäiseltä. Minä olen kyllä aika lailla varma, että Örkki on Boelius.

Tuo Musta Lammas on ainoa, jonka suhteen olen vielä epävarma. Ääni kuulostaa kyllä todella paljon Lenni-Kallen ääneltä, mutta en oikein tiedä että osuuko nuo vihjeet oikein Lenni-Kalleen? Ja toisaalta, Lenni-Kalle Taipaleella on absoluuttinen sävelkorva ja tuo Lammas laulaa välillä kyllä vähän sinnepäin, että ei ihan nuotilleen mene. Vihjeet ja olemus osuisi ehkä paremmin siihen Jussi69:iin, mutta en tiedä oikein tuon äänen suhteen.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Ahosen ääntä en löydä banaanista, mutta vihjeet täsmää niin hyvin, että pakko olla. Ja hyvä kyllä laulamaan.
Et löydä Ahosen ääntä.. nyt lauantainahan Banaani nimenomaan kuulosti ainakin minusta enemmän Ahoselta (kun mietti Ahosen ääntä vuosien varrella haastatteluissa jne.) kuin ehkäpä missään aiemmassa esityksessään. Mitä edellä sanoin, niin minua vaivaa enää se, miten jokin "järki" sanoo, ettei Ahonen vain kerta kaikkiaan voi olla noin hyvä laulamaan.. mutta kun kyllä hän nyt sitten vain näköjään on :D

Edelleen oletan ilman muuta, että Banaani vetää finaalissa jonkin Matti Nykäsen kappaleen *hymiö*

EDIT: @Huppu mietin samaa vaihtoehtoa kyllä, että pelaisiko studioyleisön logiikka äänestämisen suhteen juuri noin, että heistäkin on "tylsää" kun joku hahmo on varma. Mene ja tiedä häntä sitten..
 
Viimeksi muokattu:

Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
No, vibrato on äänen luonnollinen ominaisuus jota toisilla on enemmän ja toisilla vähemmän. Hyvin Janne vetää, en minä sillä, mutta kyllä kuitenkin muusikon korvaan selviää heti ettei kyse ole oikeasta laulajasta, on siellä sellaista epäpuhtautta ja -tasaisuutta kuitenkin eikä siinä äänessä sellaista syvyyttä ole. Täytyy kuitenkin muistaa että studiossa ne laulut tehdään ja sillä pystyy tekemään asioita jotka ei liveen onnistu.
Siis on joo näinkin, mutta minä olen ollut parissa esityksessä kuulevinani ihan sellaista harkittuakin vibran käyttöä, joka ei sitten onnistu yleensä kovinkaan monelta aloittelevalta laulajalta. Ja en siis tarkoittanut, että Ahonen kuulostaisi ihan ammattilaulajalta mutta amatööri-/harrastelijalaulajaksi hänen laulussaan on minusta kuitenkin sellaista varmuutta ja hallittua äänenkäyttöä, että uskoisin hänen laulaneen tai "lauleskelleen" paljon. Mielenkiintoista on kyllä kuulla, kunhan Ahonen paljastaa itsensä, että mikä hänen historiansa laulun ja musiikin suhteen on. On näistä ompelu-/käsityöharrastuksistaan ja autoharrastuksestaan puhunut haastatteluissa, mutta en muista että olisi ollut esim. karaokeharrastuksesta ikinä mitään?
 
Itseäni kieltämättä ärsyttää tuo kaiun ja taustalaulannan määrä. Osalla esiintyjistä puhdasta lauluääntä ei tule juuri lainkaan ulos ja on, toki tarkoituksenmukaisesti, hankala erottaa sitä oikeaa ääntä miksatun laulannan seasta. Toki tätä on pakko tehdä osalle, kun oikeasti hyviä laulajia ei ole tarpeeksi löytynyt ja tällä nimenomaan mielestäni peitellään enemmän laulajan heikkoa tasoa, kuin identiteettiä.

Samaan hengenvetoon on todettava, että myöskään minä en pidä Ahosen ääntä hyvänä. Rajattomalla määrällä studiouusintoja höystettynä hyvällä miksauksella lopputulos on kohtalainen, mutta kyllä Banaani välillä pinnistelee pysyäkseen edes sävelessä, siinä joskus myös onnistumatta. Ääni ei todellakaan ole mikään harjaantunut laulajan ääni ja on kaukana varmasta suorittamisesta. Sinänsä sävelessä pysyminen ei tee hyvää laulajaa ja toki kyse on subjektiivisesta näkemyksestä, mutta en myöskään pidä Banaanin lauluääntä mitenkään hyvänä ja ihmettelenkin, että hän saa siitä kehuja.

Pahoittelut vielä kyynisyydestäni, mutta pidän myös päivänselvänä, että ei tuolla studioyleisö äänestä yhtään mitään. Kaikki tuomarit myös kyllä tietävät, että esimerkiksi banaani on Ahonen, mutta onhan se selvää, että draaman kaari pitää säilyttää, eikä siinä olisi katsojien kannalta mitään hauskaa, jos sieltä tulisi tuomareilta neljä Ahosta joka esityksen jälkeen. Tämä sinänsä ei haittaa, mutta ei tällaisen tv-ohjelman tuotantoarvoa jätetä kyllä studioyleisön käsiin.

Tulipa negatiivissävytteinen viesti. Onkohan minusta vihdoin tullut aito jatkoaikalainen...
 
Suosikkijoukkue
Juniori Jokipojat, JoKP, Anaheim Ducks
Samaan hengenvetoon on todettava, että myöskään minä en pidä Ahosen ääntä hyvänä. Rajattomalla määrällä studiouusintoja höystettynä hyvällä miksauksella lopputulos on kohtalainen, mutta kyllä Banaani välillä pinnistelee pysyäkseen edes sävelessä, siinä joskus myös onnistumatta. Ääni ei todellakaan ole mikään harjaantunut laulajan ääni ja on kaukana varmasta suorittamisesta.
No kyseessä ei ole kuitenkaan laulukilpailu, vaan viihdeohjelma, jossa arvaillaan kuka laulaa ja esiintyy maskin takana. Omasta mielestä parasta antia on nähdä juuri näitä yllättäviä henkilöitä esim. urheilun parista tai joiltain muilta "toimialoilta", jotka heittäytyvät ja laittavat itsensä likoon itselle vieraalla maaperällä. Jotkut "oikeat laulajat" eivät anna niin paljon hämmästyksen ja ilon aihetta, kun tämä on heille maskia lukuun ottamatta kuitenkin normaalia touhua jo muutenkin.
 
Tästä ehdottomasti samaa mieltä. Itsekin toivoisin, että maskin takaa paljastuisi joko yllättävän suuria julkkiksia, joiden kohdalla yllättävä momentti on heittäytyminen, tai vaihtoehtoisesti henkilöitä, joilla on erinomainen lauluääni, vaikka he eivät ole laulajia.

Ahonen on mielestäni ok karaokelaulaja, mutta ei osu kumpaankaan mainitsemaani kategoriaan. Toki sitä toivoisi maskin takaa löytyvän enemmän Susanna Laineen tyyppisiä yllätyksiä, mutta on ymmärrettävää, ettei meillä tässä maassa heitä julkisuudessa tarpeeksi ole.
 
Jarnan Rysty

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ahonen siis odotetusti Banaani. En nyt sitten tiedä jos Kataja on tiennyt jo Ekassa jaksossa niin miksi ei sitä sanonut ääneen. Vähän turhaa koska kyllähän nyt kaikki on kuullut että ei se Räikkönen ole.

Hodari lienee Nelli Matula. En kanssa ole ihan vakuuttunut siitä, että Örkki olisi Tuisku mutta vaikea sanoa että miltä tuollainen Rock musiikki hänen laulamana kuulostaa kun Musea ja Måneskinia nyt vetänyt.

Musta lammas on todella tutun kuuloinen, mutta en kyllä osaa sanoa kuka hän on. Heitän Aki Riihilahti.
 
Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Finalistit:
Hodari => Nelli Matula (tai Maria Lund)
Musta Lammas => Lenni-Kalle Taipale (tai Jussi69)
Örkki => Benjamin Peltonen (tai Tuure Boelius)
Saa ottaa talteen!
 
asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Heitetään Örkiksi joku muukin vaihtoehto kuin Boelius/Tuisku, eli Arttu Lindeman. Kaveri tekee nyt uutta tulemista uudella musiikkityylillä (jos nyt voi uudeksi tulemiseksi kutsua kun ei se vanhakaan mikään erityinen suksee ollut) ja tällaisen viihdeohjelman tuoma näkyvyys varmaan kelpaisi. Äänessäkin on aika paljon Boeliuksen kanssa samaa. En tiedä onko aiemmin veikkailtu kun en ole ketjua lukenut muuta kuin nyt muutaman aiemman viestin.

Hodari on bombsäker Matula, Mustasta lampaasta ei mitään hajua mutta eiköhän tässä ketjussa hajulla olla.
 
Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Lyhyitä miehiä veikattiin Musta Lampaan sisälle. Tatskoja näytti olevan. Ehkä siksi rajaisin Ketosen ja Nordmanin pois.
Lenni-Kalleen sopisi muutama vihje, kuten hän on taustalla, nopeat reaktiotaidot eli on monessa ohjelmassa mukana, mutta on taustalla soittamassa pianoa bändinsä kanssa.
 
johnnywee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars
Örkki on itselleni näistä vaikein hahmo arvata. Hodariin ei ole muita vaihtoehtoja kuin 80% mahdollisuudella Nelli Matula ja 20% mahdollisuudella Ilta. Maria Lundin ääni on mielestäni täysin erilainen, eikä hänestä löydy tuollaista aropupumaista esiintyjää.

Musta Lammas vaikuttaa kyllä todella paljon Kari Ketoselta kaikkine elekielineen ja vihjeineen.
 
Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Örkki = Boelius vahvistuu koko ajan. Eilinen vihje (olen ollut sivutoimisena etsijänä tms.) viittasi siihen, että Boelius oli joskus vierailevana etsijänä Masked Singerissä. Hodari nyt ilmeisesti on tuo Nelli Matula, vaikka en häntä tunnekaan, mutta kaikki vihjeet tuntuu osuvan häneen. Mustan Lampaan kohdalla pysyn myös tuossa edellisessä arvauksessani, eli Lammas on Lenni-Kalle Taipale.
 
smugu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Toi Örkki = Boelius on ehkä ohjelmahistorian yksi selkeimpiä tapauksia. Yleensä en itse ole juuri ketään äänen perusteella tiennyt, mutta tämä on jo vähän turhankin selkeä. Sitten vielä nämä ”kadun yhtä iltaa espanjassa” vihjeet tekevät siitä vieläkin selkeämpää.

Edit. Niin ja sehän piti vielä sanoa, että kaikki muuthan me nyt tiedetään, mutta kuka tämä Musta lammas on??
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös