Mainos

Markus Seikola – mätisäkki vai väärin ymmärretty nero?

  • 59 275
  • 137

kopo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Keskustelu alkakoon. Myönnän että meikällä hirttää juuri nyt täysin kiinni sen takia mitä tämä kaveri esittää jäällä. Ilmeisen kallispalkkaista surffailua ja liukumista ilman ammattiylpeyden häivääkään, ilman yritystä, sitoutumista ja intohimoa. Kuinka pitkään avauksen paikka säilyy? Itse toivon että paikka seuraavassa pelissä on popparikatsomossa ja sitten pitää miettiä jatkotoimenpiteitä tarkasti. Mikään ei ota päähän enempää kuin se, ettei yritetä eikä laiteta itseään likoon. Hävitä saa mutta taistella pitää. Ugh.
 

Banjo

Jäsen
Eikä ole edes enää mikään nuori mopoautoilija joten "potentiaali parempaan" -lauseille voi varata penkin katsomosta Seikolan vierestä. Myyntiin, kierrätykseen tai ongelmajätteeksi.
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Eniten tässä Seikolan keississä vituttaa se, että jätkä on TPS:n oma kasvatti ja silti esimerkiksi Amerikasta asti täksi kaudeksi Turkuun roudattu Paré on osoittanut sykkivämpää mustavalkosydäntä kuin Seikola. Markuksen pitäisi olla joukkueen pakiston kiekollisen pelin liideri ja näyttää sellaiselta pelaajalta, joka on joskus voittanut liigan pakkien maalipörssin ja vieläpä neljästi. Nyt ei olla nähty edes hyökkäyssuuntaan vakuuttavaa Seikolaa. Puolustuspään pelaamisesta ja miehen asenteesta kertoo jotain lukema -6. Se on Seikolan tehotilasto kolmesta matsista.

Haukkukaa Tepsi vaikka muukalaislegioonaksi. Mieluummin katson ulkomaalaisia pelaajia, jotka pelaavat joukkueelleen ja näyttävät sen. On täysin se ja sama, mitä kasvattajaseuran kohdalla lukee, jos pelin taso on kuin sambialaisella kirahvilla ja asenne kuin masennusta sairastavalla opossumilla.

Mutkassa huudettiin tänään Francis Parén nimeä. Syystä. Markus Seikolan nimeä en ole vielä kuullut huudettavan. Siihenkin on syynsä.

Toivotaan, että Seikola parantaa - sekä fyysisesti että mentaalisesti.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Markus Seikola, mätisäkki vai väärin ymmärretty nero?

Keskustelu alkakoon.
Aika mielenkiintoista!

Palasin hetki sitten iltalenkiltä. Syysillan hämärissä mielessäni jyskytti ainoastaan yksi ajatus: ketjun avaus otsikolla "Markus Seikola - flegmaattinen maalitykki". Noh, se jäi sitten tekemättä. Jonkinlaista pientä pelaajaesittelyä saattaa kuitenkin olla tulossa muutaman lähipäivän kuluessa, kunhan saan nuo muutamat sekavat ajatukseni jäsenneltyä edes jonkinlaiseen luettavaan muotoon.
 

ReutlingeR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
(Yllättävän) samantyyppistä tekstiä noin vuosi sitten tuolla Pelsujen puolella kyseisestä kaverista. Uskon että se siitä virkoutuu ainakin maalinteossa niinkuin kävi viime kaudellakin, kun onnistumisia tulee ja sitämyöten itseluottamus kasvaa. Tuskin tippuu avauksesta ihan lähiaikoina vaikka koomailu omassa päässä jatkuisikin. Suikkanen luottaa tähän mieheen.
 

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Siitä on aikaa kun Seikola meillä pelasi, joten niitä aikoja ei enää kannata muistella. Muiden joukkueiden kannattajia jos kuuntelee ja maistelee niin taisi Seikolan viime Lahdessa olla jo aika vaikeaa touhua. Ruotsissa ei toiminut koskaan, Ilveksessä toimi todella hyvin. Pelsujen eka kausi oli hyvä, vaikka vähän Playoffeissa simahti, mutta tosiaan viimekaudella taisi jo hieman hyytyä. Saa nähdä minne kehittyy, vika kuitenkin on korvien välissä. Riippuu ihmisestö aukeaako peli penkityksellä vai onnistumisien kautta. Tänään paistoi läpi se että niitä virheitä varottiin niin että se söi jo sitä vahvempaa osa-aluetta, kiekollista peliä.

Edit. Ylempänä ehtikin jo yksi Lahtelainen kirjoitella, nämä entisen jengin fanien kommentit on aina tervettulleita.

Lisätään vielä että Seikolan yksi suurin vahvuus on kuitenkin laukaukset viivalta, kun ei ole itseluottamusta, niin tänäänkään ei vetoja tullut, heitettiin vaan maalille. Lisäksi joukkueen pitää pelata yv niin ettei Seikolan kutia pelata pois.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Asd. Jo pelkkä otsikko aiheutti minussa pienen naurureaktion :D

Eiköhän se Seikola melkone mätisäkki ole. Mätisäkki jonka rahasäkkiin putoilee kivasti euroi. Ja Suikkanen tykkää! :)
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Markus Seikola - flegmaattinen maalitykki

Kuten jo aiemmin tuli mainittua - tällainen otsikko kyseisestä herrasta on pyörinyt jo jonkin aikaa mielessäni. Tänään matsin jälkeisellä iltalenkillä sitten kokonaisuus alkoi hahmottua mielessäni jo vähän paremmin. Minkäänlainen syväluotaava pelaaja-arvio tämä ei ole - paremminkin pieni linkkikokoelma ja tilastopläjäys. Seikolan uralle on mahtunut jo niin monia seuroja ja sopimuskäänteitä, että yksi viesti ei riitä niiden perkaamiseen sekä vielä ottamaan kantaa itse pelaajaan.

09.04.2013 TPS julkaisi uusia sopimuspelaajiaan kaudelle 2013-14. Tiedotteen joukossa oli myös - toisten innolla odottama ja toisten kauhistelema - Markus Seikolan kahden vuoden pelaajasopimus. Huhuja Seikolan paluusta liikkui jo pitkin kevättä. Nelinkertaisen SM-liigan puolustajien maalipörssin voittajan luulisi olevan haluttua tavaraa siirtomarkkinoilla. Lienee ilmeistä, että Seikolaa ollaan toivottu takaisin Auran rannoille ainakin keväästä 2009 saakka?

Ensitunnelmia Seikolan paluusta TPS-paitaan voidaan löytää TPS:n kausiketjusta:

09.04.2013 - TPS kaudella 2013-14

Seikolan sopimuksesta tosin huhuttiin jo pitkin kevättä, joten ketjua taaksepäin veivaamalla voi löytää muitakin mielenkiintoisia näkökulmia.

Ammattilaisuransa Markus Seikola aloitti TPS:ssa 18-vuotiaana jo kaudella 2000-01. Hän liittyi Hannu Jortikan alaisuuteen kauden aikana A-junioreista ja oli osana Suomen mestaruuden keväällä 2001 voittanutta joukkuetta. Myöhemmin tammikuussa 2006 ympyrä tavallaan sulkeutui - jälleen Hannu Jortikan alaisuudessa. Seikolan flegmaattiset otteet eivät miellyttäneet päävalmentajaa, ja hän saikin siirtyä hieman ennen siirtorajaa (26.01.2006) Ruotsiin Frölunda Indiansin riveihin. Seikolan kevät päättyi tuolloin karvaaseen finaalitappioon Färjestadia vastaan. 18.04.2006 Karlstadissa kotijoukkue Färjestad oli Frölundaa väkevämpi maalein 5-3 - otteluvoitot 4-2 sinetöivät Ruotsin mestaruuden karanneen FBK:lle.

Ennen Ruotsin lännirannikolle muuttoa 24-vuotias Seikola oli jo ehtinyt edustaa Turun Palloseuraa kuutena kautena peräti 273 SM-liigan runkosarjaottelussa ja 43 pudotuspelissä. Seikolan karvain TPS-muisto lienee kaudelta 2003-04. Tuolloin Oulun Kärpät oli TPS:a vahvempi SM-liigan finaaleissa voitoin 3-1 jättäen turkulaiset tylysti huutamaan kakkosina.

Vielä kauden 2006-07 Seikola viihtyi Göteborgin Scandinaviumissa, mutta turbulenssi oli jo ilmeinen. Vajaat puolitoista kautta Frölundaa edustaneen Seikolan uraan mahtuu seuraavien kuuden kauden aikana neljä eri seuraa SM-liigasta ja Elitserienistä sekä kolme sopimuksen purkua + yksi käyttämätön optio. Ensin keväällä 2007 Seikola teki kahden vuoden sopimuksen HPK:n kanssa. Sopimus kuitenkin purettiin yhteisymmärryksessä (kuten aina!) jo ensimmäisen vuoden kuluttua, ja edessä olivat uudet haasteet Tampereen Ilveksessä yhden vuoden sopimuksella. Kausi 2008-09 olikin Seikolan uran huippuhetki - henkilökohtaisella piste-ennätyksellä tuli SM-liigan puolustajien pistepörssin kakkossija heti HPK:n Mikko Mäenpään jälkeen. Kuin ihmeen kaupalla keväällä 2009 Ilves sai sorvattua Seikolan kanssa peräti kolmen vuoden jatkosopimuksen. Sopimukseen tosin kuului ainakin NHL-ehto - mutta ilmeisesti myös mahdollisuus siirtyä ulkomaille.

Tämän ulkomaankortin Seikola käyttikin heti keväällä 2010 solmiessaan 2-vuotisen sopimuksen Elitserienin Södertälje SK:n kanssa. Södertäljen kausi ei kuitenkaan ollut mikään menestys, joten jo ensimmäisen vuoden jälkeen Seikolalla oli paluu takaisin koti-Suomeen - tällä kertaa Lahteen. Huhtikuussa 2011 Lahden Pelicans sorvasi Seikolan kanssa sopimuksen mallia 2+1. Ensimmäinen vuosi sujuikin kuin unelma - ja lahtelaiset pääsivät ensimmäistä kertaa SM-liigan historiassa aina finaaleihin saakka. Seikolan tehopisteet (16+16=32) auttoivat Pussinokat historiansa parhaaseen saavutukseen - runkosarjan toiselle sijalle heti KalPa:n perään. 16 pudotuspeliottelussa Seikolan tehot 0+5 eivät kuitenkaan enää riittäneet rutinoituneen JYP:n kaatoon. 23.04.2012 Lahdessa - Pelicansin kotiedusta huolimatta - JYP marssi Suomen mestariksi voitoin 4-1 Eric Perrinin jatkoaikamaalilla. Markus Seikola koki näin ammattilaisuransa kolmannen finaalitappion.

Seikolan toinen kausi lahtelaisryhmässä ei kulkenut mitenkään onnellisten tähtien alla - kuten ei koko joukkueeltakaan. Puolustajien maalipörssin voitosta huolimatta Seikolan ja Pelicansin kausi päättyi jo runkosarjaan - eikä Pelicans lunastanut Seikolan optiota. Haasteita oli jälleen haettava muualta - paluu kotikonnuille seitsemän vuoden kiertolaisuuden jälkeen tuntui houkuttelevalta. Valmentajana olisi vielä tuttu kaveri - Kai Suikkanen - Pelicans-vuosilta. Jotain hyvääkin Seikola lienee matkansa varrella tehnyt, sillä flegmaattisuudesta huolimatta luottoa tuntuu kuitenkin löytyvän.

Melkoista meininkiä on siis Markus Seikolan ura ollut Turusta lähdön jälkeen.
Seuraavassa muutamia uutisia liittyen Seikolan sopimussotkuihin.

20.03.2005 - TPS solmi tukun jatkosopimuksia
26.01.2006 - Markus Seikola siirtyy Ruotsiin
20.04.2007 - Chiodolle jatkoa HPK:ssa, Seikola puolustukseen
20.03.2008 - HPK:ssa uusia sopimuksia, Seikola ei jatka
25.03.2008 - Kauvosaari, Seikola ja Hacker Ilvekseen
02.04.2009 - Seikola ja Ilves kolmen vuoden jatkosopimukseen
12.04.2010 - Seikola siirtyy Södertäljeen
14.04.2011 - Markus Seikola Pelicansiin – Latvalalle jatkoa
09.04.2013 - TPS teki uusia sopimuksia

Jatkoajan keskustelupalsta on siitä miellyttävä paikka, että täältä useimmiten löytyy ainakin jonkinlaisia ketjuja eri pelaajille. Vaikka varsinaiset uutislinkit olisivatkin jo sammuneet, niin wanhoja Jatkoajan keskusteluja seuraamalla pysyy useimmiten hyvinkin kärryillä eri pelaajien otteista tiettyinä hetkinä tietyissä joukkueissa. Niitä löytyy useimmiten jokaisen joukkueen osioista, joita kyseinen pelaaja on uransa aikana edustanut. Nämä tekstit ovat vieläpä kannattajilta kannattajille - eli kaikenlainen iltapaskojen sensaatiohakuisuus ja raflaavat otsikot loistavat (useimmiten!) poissaoloillaan. Nämä jutut ovat totisinta totta ja peilaavat nimenomaan kannattajien kulloisiakin oloja. Markus Seikolasta useimmiten käytetty sana lienee "flegmaattisuus".

26.01.2006 - Markus Seikola jättää TPS:n (TPS)
20.04.2007 - Chiodolle jatkoa, Seikola puolustukseen, Pellinen try-outille (HPK)
02.12.2008 - Markus Seikola (Ilves)
14.04.2011 - Markus Seikola (Pelicans)
19.09.2013 - Markus Seikola, mätisäkki vai väärin ymmärretty nero? (TPS)

Loppuun vielä "pakollinen" tilastopläjäys Markus Seikolan ammattilaisuran vaiheista ja pisteistä:
Koodi:
[B]Markus Seikola 05.06.1982 Laitila[/B]

[B]TPS  2000-01[/B]   23   1+  0=  1   16       10   1+  0=  1    0
[B]TPS  2001-02[/B]   51   4+  4=  8   20        7   1+  1=  2   12
[B]TPS  2002-03[/B]   56   5+  4=  9   36        7   1+  0=  1    2
[B]TPS  2003-04[/B]   46   3+  6=  9   12       13   0+  1=  1    6
[B]TPS  2004-05[/B]   56   5+  9= 14   14        6   0+  1=  1    4
[B]TPS  2005-06[/B]   41   2+  3=  5   18
[B]FRÖ         [/B]    9   3+  5=  8    6       17   1+  1=  2   22
[B]FRÖ  2006-07[/B]   49   5+ 14= 19   46
[B]HPK  2007-08[/B]   45   5+  8= 13   74
[B]ILV  2008-09[/B]   50  18+ 27= 45   95        3   0+  1=  1    2
[B]ILV  2009-10[/B]   55  17+ 22= 39   84        5   3+  0=  3    8
[B]SSK  2010-11[/B]   44   2+ 16= 18   20       10   1+  3=  4   33
[B]PEL  2011-12[/B]   52  16+ 16= 32   48       16   0+  5=  5   18
[B]PEL  2012-13[/B]   55  13+ 11= 24   42
[U][B]TPS  2013-14[/B]                                                [/U]
[B]Yhteensä      632  99+145=244  531       94   8+  13= 21  107[/B]
Koodi:
[B][U]JOU           ott maa syö pis  ran   PO ott maa syö pis  ran[/U][/B]
[B]TPS[/B]           273  20+ 26= 46  116       43   3+  3=  6   24
[B]HPK[/B]            45   5+  8= 13   74
[B]ILV[/B]           105  35+ 49= 84  179        8   3+  1=  4   10
[U][B]PEL[/B]           107  29+ 27= 56   90       16   0+  5=  5   18[/U]
[B]SML           530  89+110=199  459       67   6+  9= 15   52[/B]

[B]FRÖ[/B]            58   8+ 19= 27   52       17   1+  1=  2   22
[U][B]SSK[/B]            44   2+ 16= 18   20       10   1+  3=  4   33[/U]
[B]ELI           102  10+ 35= 45   72       27   2+  4=  6   55[/B]

[B]SML           530  89+110=199  459       67   6+  9= 15   52[/B]
[B][U]ELI           102  10+ 35= 45   72       27   2+  4=  6   55[/U][/B]
[B]Yhteensä      632  99+145=244  531       94   8+ 13= 21  107[/B]
Seuraava Markus Seikolan tekemä piste on siis miehen 200. SM-liigassa. Uskoa ja luottoa löytyy ainakin täältä myös siihen, että Seikola ylittää sadan SM-liigamaalin rajapyykin tällä kaudella.
 

Jaksaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, NHL
Pakko kyllä olla tyytyväinen siihen, että jatkanut samoilla otteilla kuin viime kauden Pelicansissa.

Täysin flegmaattinen paskaläjä, aivan sama jos yksi hyvä suoritus vastaa kahta katastrofaalista virhettä omassa päässä.

Kyllä nauratti katsella tämän päivän ottelua, Pelicansin paremmalla viimeistelyllä Seikola olisi saanut 0+4 omalle tililleen viime kauden muistilla.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Omien kokemuksien perusteella :

Seikola on varmasti mies joka vihastuttaa ja tietyllä tapaa myös ihastuttaa..

Silloin kun mies pelaa sillä omalla parhaalla A-tasollaan (joka on tällä miehellä vain omasta korvien välistä kiinni - itseluottamus) herra on pätevä kaveri tähän sarjaan, MUTTA vain jos vierellä pelaa Joonas Järvisen tapainen oman pään luotettava luuta joka kykenee antamaan sen ensimmäisen helpon syötön ylöspäin.. Se että TPS:ssä Seikola on kaiketi pelannut Vittasmäen parina (en Veli-Mattia sen paremmin tunne että lähtisin enempää arvostelemaan) on itselle ehkä vähän yllätys koska ne pelit mitä itse Vittasmäkeä nähnyt ei herra ainakaan mitenkään vakuuttava ollut..

Markus osaa olla puuduttava suhari - flegmaattinen paska ja mitä kaikkea muuta hänestä voisi sanoa.. Mutta hän osaa olla myös todellinen syömähammas, pelote ja mies jota pelataan esim yyveessä hyvin ylhältä kiinni jolloin muille kavereille jää enemmän tilaa.. Paljon huonoa, mutta myös hyvää ja kuten sanoin - se on puhtaasti miehen korvien välistä kiinni..

En usko että tämän kauden TPS:ssä Seikolalla on mitään hyvää annettavaa koska : Siellä on jo 2parempaa puolustajaa jotka ovat hierarkiassa selvästi Markuksen edellä.. Aina kun Markus on pelannut hyvin, on hän ollut joukkueen selvä 1.pakki.. Ilves ja Pelicans toimikoon tästä esimerkkinä..

Mutta tämän kauden tps:ssä - Ei jatkoon!!

Valitettavasti... Pakko todeta tähän samaan hengenvetoon että käy kateeksi teidän Morrisonia, vakuuttavaa...
 

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Paljon on sanottu pahaa Seikolasta ja aiheestakin. Mutta haluan nostaa yhden pointin miehestä. Hänellä on kyllä todella poikkeuksellinen kyky toimittaa kiekko maalille. Pelicans pelissäkkin tuntui että siinä on 9 miestä maalin ja Seikolan välissä, mutta jonkun lämpöohjautunvan kiekon tai jotain viskaisi ranteella ja sinne se kolahti molarin ponttooneihin. Itse olen sitä mieltä että Seikolassa on paljon potentiaalia ja oikeastaan kaikki negatiiviset asiat on pääkopasta kiinni. Se on sitten toinen asia saako Suikkanen ruoskittua miehen olemaan varpaillaan koko ajan omissa. Tosin huomioitavaa on myös, että perinteisesti nämä liigassa pisteitä tekevät pakit lämpenee vähän hitaasti. Tosin jotkin ei lämpene ollenkaan.
 

Fremont

Jäsen
Se että TPS:ssä Seikola on kaiketi pelannut Vittasmäen parina (en Veli-Mattia sen paremmin tunne että lähtisin enempää arvostelemaan) on itselle ehkä vähän yllätys koska ne pelit mitä itse Vittasmäkeä nähnyt ei herra ainakaan mitenkään vakuuttava ollut..

Hys! Vittasmäki on pyhä, ja paikka ylempiin pareihin sementoitu. Muuta joukkuetta pitäisi suorastaan rangaista kun äänestivät väärän kapteeninkin, se homma olisi kuulunut Velimatille. Ylistyslaulut sentään on taidettu jo levyttää...

Joo, onhan se Seikola ollut löysä. Eilen tosin parilta nimeltä mainitsemattomalta puolustajalta nähtiin myös samanlaista, tai pahempaa koomausta.
Seikolan statuksen omaavalta sopii kyllä odottaa enemmän. Pullin parina homma näytti kuitenkin alustavasti toimivan hieman paremmin. Vahvistusta tuo puolustus silti kaipaa mikäli siedettävästi halutaan Liigassa prjätä, jokainen vähintään puolikkaat aivot omistava on tuon ymmärtänyt jo kauan sitten.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Kyllähän Markus setä on väärinymmärretty nero. Vanha viisaus pitää tässäkin tapauksessa kutinsa eli "hullu paljon töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä". Vielä kun palkka juoksee niin silkkaa nerouttahan tuo on. Vielä kun pääsee katsomoon syömään poppareita ja nauttimaan hyvästä lätkästä.
 

Vaeltaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Ville Vahalahti
Mitä itse olen nimenomaan ihmetelly Seikolassa, on se kuinka löysältä hän vaikuttaa. Ei pelkästään pelitilanteissa, vaan ihan olemukseltaan muutenkin. Kun pelikatko tulee, hän "masentuneen" alakuloisena laahustaa vaihtoon, vaikka (outoa kyllä) hänen vaihdon aikana vastustaja ei olisi saanut pahaa painetta aikaan.

Ei vaikuta mitenkään siltä, että olisi loukkaantuminen joka aristaisi, vaan ihan yleinen olemus. Ja sekös aiheuttaa kiehuntaa.. Todella jäykän näköistä liikehdintää ja muutenkin yltiöpäisen rauhallista matelua.
 

hammerhill

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kupittaan TPS
Seikolalta puuttuu se, mikä tekee taitavista pelaajista voittajia. Toisenlainen asenne, todellinen palo voittamiseen niin mies voisi olla NHL-tasoa.

Tyypillinen "hyvä" mikä jää SM-liigaan keräämään rahaa ja raivostuttamaan kannattajia.
 

Banjo

Jäsen
Seikola on todellinen puolustajien Jussi Makkonen. Älkäät toki kummankaan herran fanipojat loukkaantuko, tosin kyseenalaistan tällöin myös sokean fanittamisen. Eihän Vittasmäkikään rehellisyyden nimissä mikään kestomenestyjän top4 pakki ole, mutta itseäni ainakin turhauttaa nämä "kärsii ketjukavereistaan" kommentit, oli sitten kyseessä Seikola, Halpern tai Koivu. Toinen asia jonka jo aikaisemminkin toin esille on tämä potentiaalista jankuttaminen. Kuinka kauan pelaaja on "potentiaalinen"? Onko 25- vuotias fysiikkaihme potentiaalinen vai paikallaan junnaava perusduunari? Onko kolmekymppinen hyökkäävä pakki potentiaalinen vaikka olisi täysi ameeba kentällä? Onko Tuomas Suominen potentiaalinen vai ikuinen lupaus? Ja ennen kaikkea tämän ketjun aiheeseen: Onko Markus Seikola "potenttiaalinen ykköspyssy"? Entä kuinka kauan? Onko Seikola pelityylistään huolimatta vielä kolmevitosena potentiaalinen vaikka tulosta ei olisi syntynyt?
 

kopo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Onko kolmekymppinen hyökkäävä pakki potentiaalinen vaikka olisi täysi ameeba kentällä?

Niinpä. Sen verran voisin itse vielä tuota avausviestiäni täydentää että pahaa tekee senkin takia että tiedän miehen lahjakkuuden ja esim. laukauksen pelotearvon parhaimmillaan. Jo vuosia sitten Kattilassa muistan silloista junnujanaria katselleeni alkuverryttelyssä; suoraan syötöstä eleetön ja äänetön, murhaavan kova lämäri siniseltä ylämukavaan kerta toisensa jälkeen. Se vain on niin että ammattilaisurheilussa lopulta lahjakkuudella ei ole voittamisen kanssa hevonvittuakaan tekemistä jos asenne on kuten Markuksella tuntuu olevan.
 

Drea

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Löysää asennetta itsekin jo Seikolan Pelicans vuosilla ihmettelin ja pisti välillä todella vituttamaan se, että vaikka saldo olisi -5 yhden pelin ajalta niin silti vain tyynesti vaihtoon. Jos edes välillä vaikka pistäisi mailan paskaksi tms. huonon suorituksen jälkeen turhautuneena, niin näkisi että kaverilla on kuitenkin halua. Mutta kun ei, pää painuksiin vaan ja vaihtoon. Ihan kuin ei kiinnostaisi tippaakaan onnistuuko vai epäonnistuuko.
 

LittiPeukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyllähän pisti vituttamaan kesällä jo tuo Intersportissa kuvattu haastattelu, jossa Seikola sanoi suurimman syyn Tepsiin palaamiseen löytyneen Naantaliin valmistuneesta talostaan. Kertoo paljon pelaajan "kasvattajaseura"rakkaudestaan ja motivaatiosta mennä tuollaista sanomaan seuransa virallisilla videoilla.

Samaa on sanonut useasti myös Tuomas Suominen (sen enempää hänen uskollisuudestaan tietämättä), joka ei halua pois Turun saariston ja valmistuneen talonsa lähettyviltä...
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Seikola on Nummelinin korvaaja. Alunperinkin jo vastenmeilinen hankinta, mutta minkäs teet. Tällä mennään. Tehnee sen +/- kymmenen maalia nytkin, mutta ne voivat sattua 10-15 pelissä. Lopun ajan umpipaskaa löysäilyä. Harmi kun Puuteria ei enää ole, isolla ja pienellä kirjaimella. Isolla kirjaimella Markus voisi siellä käydä sekoilemassa karmit kaulassa "tiedätteks te et mä olen Seikola" ja jlk osalta voisi vetää huolella naamaan. Siis puuteria. Ei haittaisi, vaikka Suikkanen pistäisi koko jätkän ovesta kartanolle.
 

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Toivotaan, että eilinen ei ollut poikkeus sääntöön, vaan Seikolakin saa pysäytettyä tuon plusmiinustilastonsa.

Ja se heitto viivalta, josta se varsinaisen ainoa syntyi, tuollaisia lisää. Ei pysähdy ekaan äijään vaan jatkaa maalille saakka. Ei tarvitse olla kova kuti, jos on maskia tai joku pääsee väliin. Näitä se sillon Ipassakin laittoi maalille ja tulosta tuli.
 

mission16W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, MUFC (sympatiat TPS)
Seikola on Nummelinin korvaaja. Alunperinkin jo vastenmeilinen hankinta, mutta minkäs teet. Tällä mennään.

Muistan itse kun kesällä haikailin Nummelinin perään ja kirosin sitä, että mies päästettiin pois. "Mitä me Nummelinilla tehdään kun meillä on Seikola?", kuului vastaus muutamaltakin taholta. Mitäköhän pojat ovat nyt Seikolasta mieltä?

Itse joudun tunnustamaan, että Seikola on kyllä ollut minullekin pettymys, vaikka en odottanut paljon mitään. Sen aavistin, että kaveri on omassa päässä kuin veltto räkä, mutta odotin, että edes se hyökkäyspeli olisi kiinnostanut.
 

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Taas olisi kiva tietysti kun voitaisiin ottaa tuo tuo ja tuo. Jos asiat laitetaan kuitenkin johonkin perspektiiviin, tilanne oli omien lähteideni mukaan seuraava. Kun tuli tietoon että Nummelin on mahdollista saada Turkuun tulevaksi kaudeksi, oli Seikolan kanssa jo nimi paperissa. Näinollen Nummelinin tullessa olisi jäänyt signaamatta luultavasti Seigo/Morrisonn kaksikosta jompikumpi. Ei voida siis puhua että Seikola olisi Nummelinin korvannut, vaan Seikola oli ehtinyt jo Nummelinin paikan viemään. Tietysti voidaan osaltaan seuraa syyttää siitä asiasta ettei Petuun oltu yhteydessä aiemmin kun tiedettiin sopimuksen päättyvän, Seikolaan kuitenkin oltiin. Petu kuitenkin haluttiin tänne kynsinhampain vuokralle, osa voi olla siinäkin huhussa että vuokran aikana hieman välit kylmeni.

Mitän tulee Petun pelaamiseen, niin onhan se nyt ollut alkukaudella oikein mallissaan, kuten myös Vahan. Petu on ollut käytännössä niin hyvä kuin osasi odottaa, vielä paremmin luultavasti kulkisi jos saisi enemmän apuja multakin. Harvoja onnistujia lukossa.
 

septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Olen yrittänyt olla kärsivällinen Seikolan suhteen ja uskonut että jossain vaiheessa se peli alkaa toimia, mutta nyt alkaa kärsivällisyys loppua.

Jätkä on aivan vitun löysä läjä paskaa omassa päässä ja tällä kaudella näköjään myös hyökkäyspäässä! Mikä vittu siinä on ettei kasvattajaseurassa onnistu mikään. Oksettaa katsoa tuota velttoilua joukkueen "ykkös"pakilta. Ja tätä vellipersettä joutuu vielä katsomaan kaksi kautta.

Se perstaklaus ottelu-pari takaperin on ainoa missä mies on koko kaudella onnistunut.
 

juaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jätkä on aivan vitun löysä läjä paskaa omassa päässä ja tällä kaudella näköjään myös hyökkäyspäässä!

Täysin samaa mieltä. Tänään meni taas selkä suorana 75% pelaamastaan ajasta kentällä. Kaksi nousua hyökkäyspäähän, joista toisessa ottaa idioottimaisen jäähyn. Eikös tämän kaverin pitänyt olla viivapelote? Eihän tuon jätkän lavasta lähde kuin jonku sortin löysä lepakko - ohi maalista. Ihan turhake tänäänkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös