Mainos

Markus Nurmi – mustavalkoinen sydän

  • 225 122
  • 1 153

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
E. Ja mitä arvoihin tulee, niin ilmeisesti puolityhjä kotihalli ja filmaava kultakypärä ovat lähellä turkulaisten sydämiä
Auts, minä kun oon pitänyt sinua ihan fiksuna kirjoittajana mutta sit sä lankeat tällaiseen paskaan, älä viitsi.

Muistatko sinä yhtään mistä tämä omituinen Nurmen dissaus on lähtenyt liikkeelle? Mä muistan. Se oli välieräsarja teitä vastaan kun teidän, en muista nyt hänen nimeään mutta oli teidän ulkomaanapu puolustuksessa. Nurmi oli pääsemässä läpiajoon kun tämä sankari päätti huitoa Nurmea käsille, ja mitä teki Nurmi, kaatui tilanteessa ja se oli teille liikaa, sen jälkeen tämä tsunamin lailla kasvanut ajojahti Nurmea kohtaan on vain kasvanut ja kasvanut. Muistan myös tilanteen jossa teidän jätkistä kolme, siis kolme piiritti Makken vihellyksen jälkeen ja antoi aivan surutta tulla, poika otti iskut vastaan miehekkäästi mutta siitäkin saatiin itku aikaan millainen ämmä Makke on. Jostain syystä tämä on saanut jo aivan järjettömän ison "suosion" ja mielestäni aivan turhaan. Yritä ottaa seuraavassa meidän keskinäisessä ne vihalasit pois päästä ja seuraa Nurmen peliä, sitä miten helvetin paljon tuota jätkää saa hakata, ja ei, ei ole pulmunen Makkekaan mutta ei tuolla kaukalossa tarvitsekaan olla.
Suorastaan vituttaa että Nurmi saa näin paljon vihaa niskaansa.
 
Notsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans Lahde
Ja vielä sen verran tuosta, että Nurmi oli "nössö", kun ei lähtenyt hippasille.

Siinä on vähän eroa, että jos joukkueesta tarvitsee kipeästi pisteitä ja haette ottelussa tasoitusta ja olet joukkueesi paras pelaaja. Jos joku niin todennäköisesti sinä voisit ottelun vielä kääntää.

Vastaan se, että olet huonossa kunnossa oleva taakka joukkueellesi, joka vetää jäähy per erä tahdilla ja johdatte ottelua.

Toisilla vaan on enemmän täytettä pääkopassa kuin toisilla. Nurmi pelasi joukkueen etua ajatellen.
Kuitenkin hetkeä aiemmin otti riskin suihkukomennuksesta jalkapyyhkäisyllään. (:D)

Tai, kyllähän Nurmi tiesi ettei isoa riskiä ole, kun kaverin rottailuja katsotaan läpi sormien illasta ja kaudesta toiseen.
 
Khoenator

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Leijonat
Menetkö taas toisaalle naureskelemaan kun todisteita ei ole esitetty, ja sitten kun niitä esitetään, reaktiosi on tämä? Vaikutat opetoivan ketjun päähenkilön pelikirjalla.
Missä ne todisteet nyt siis on?

Sun laittamat videot jo analysoitiin ja yritettiin keskustella niistä, mutta hiljenit.

Outoa.
 
Kaukalonreuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Varmaan pakko pitää palstalta jonkunnäkönen tauko..ei jaksa. On erittäin raskasta kun tämmöistä tapahtumaa pystytään joidenkin toimesta puolustamaan, Nurmi ansainnut tämän ja muuta lässynläätä. En jumalauta olisi uskonut ihmisistä.

Verrataan johonkin maalinedusjabeihin ja eihän tää ollut kun pikku muikkari et ollaan jääkiekkopelissä ym. ym.
 
Noh noh, otahan iisisti. Koirat haukkuu ja Makken karavaani kulkee. Tyhjät ämpärit vailla faktaa kolisee ja anna sen olla musiikkia korville.
 
eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Ei voi muuta kuin hattua nostaa topicin aivolaatikoille :D Kirjoittelevatko tänne Testoman ja Raudo?

Makke "ämmä" Nurmi murtauti Wategate-hotelliin, ampui JFK:n, poltti kirkot norjassa, löi munille, tappoi Olof Palmen, jalkapyyhkäisi, kirjoitti Riikka Purran "riikka"-tekstit, laati erinomaisen hallitusohjelman ja pelasi pikkusikaa, joten rangaistus on selvä: Pahoinpitely ja oikeutetusti.

VITUN HOMO, HAME KANGASTA VASTAA PUHE LIMEEN VITUN ÄMÄÄ!!!!1

Jääkiekon ystävien maine jonain vitummoisina lihapäinä ei todellakaan ole mistään tuulesta temmattu, kun näitä juttuja lukee.

Ei siinä, on kyllä kovatasoista viihdettä, mutta jos nämä koodiston "vittu sut saadan vielä"-janarit ovat tosissaan, niin hakeutukaa nyt hyvät "ihmiset" hoitoon ja äkkiä. Onnittelut Ouluun.
 
rs2681

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kuitenkin hetkeä aiemmin otti riskin suihkukomennuksesta jalkapyyhkäisyllään. (:D)

Tai, kyllähän Nurmi tiesi ettei isoa riskiä ole, kun kaverin rottailuja katsotaan läpi sormien illasta ja kaudesta toiseen.
Joo oli kyllä raju kontakti:D

Tällä kaudella ollut Tepsin peleissä huomattavasti pahempiakin pyyhkäisyjä joista ei ole myöskään tullut mitään.

Jos tuomarilla olisi tosi huono päivä niin olisi kampituksesta voinut kakkosen viheltää.
 
SirBallWax

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jännä nähdä meneekö tämä keissi saliin asti.
Eilinen matsi kaikkinensa farssi Sakkelta ja Bomanilta. Vahvasti pidän isoina osasyyllisinä useampaan tapahtumaan. Meni mielestäni paljon läpi molempiin suuntiin. Poikkari maalin edessä ja lötö pussiin oli myös yksi illan kohokohdista.

Tuomarinelikolla aika pitkän Teamsin paikka.

Mutta mitä tulee Makkeen.
Tuokaa ne pelipaitahupparit takas myyntiin, Pallivahaan heti yksi.
 
Kyle

Jäsen
Tossahan kompastuu omiin jalkoihinsa ja nousee samantien ylös vääntämään, en kutsuisi sukelteluksi tai filmaamiseksi. Jos olisi jäänyt makoilemaan ja kalastelemaan niin sitten. Paska esimerkki.

Ja todisteita odotellessa edelleen edellä mainituista asioista.

Lainasin nyt vain tämän viestin, koska se kuvaa monen näkökantaa Nurmeen vaikka asia tuotaisiin esiin vähän eri sanamuodoin.

Ensinnäkin ei voi olla niin musta-valkoiset lasit, että ei huomaa Nurmen erityisapuja muihin saman statuksen pelaajiin. Nurmihan hämmentää, rottailee, kalastelee, filmaa, tökkii jne.. kentällä koko ajan vaikkei siitä antaisi esimerkkiä. Sen tietää oululaiset, sen tietää tamperelaiset, sen tietää helsinkiläiset. Onkin ironista, ettei juuri silmät huurussa katselevat turkulaiset(osa heistä) ei näe sitä.

Mutta viestini ei ole mikään mollaus Nurmea kohtaan. Koska vaan omaan joukkueeseen pelaajia joita omat rakastaa ja vastustajat vihaa. Ilveksessä viime kaudella Tikka oli tälläinen. Onhan Nurmi ihan valioyksilö Liigassa hämmentään varsinkin kun on ykkösketjun pelaaja ja tuollaisena häntä pitääkin arvostaa. Ehkä pelaajat jotka pääsee lähivuosilta peli- ja hämmennystaidoiltaan lähelle olisi Savinainen ja Mäenalainen. Pelitaidoillaan siis viittasin statukseltaan ykkösketjun pelaajiin.

Se, että yrittää kieltää noiden elementtien olemassa olon hänen pelissään niin tarkoitta mielestäni lähinnä sitä että oikeesti ei ymmärrä ihan kaikkea mitä kentällä näkee. Joku täällä jopa väläytteli, että Nurmi saa kovaa kohtelua sen takia että on niin hyvä pelaaja on ihan puppua. Liigassa on kyllä noita värittömiä surffaajia ihan tarpeeksi jotka välttelee kaikkea mikä voisi aiheuttaa konflikteja kentällä.
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Toivottavasti tosiaan ensi kerralla ärsyttää Nickiä kahta kovempaa, niin saatetaan nähdä kahta kovempi vastauskin.
Lyhyt on oululainen muisti, kun ei siitä montaa kautta ole, kun Lukas Kaspar teki komeita syöksyjä näätäpaidassa ja se oli oikein hyväksyttävää puolen suomen lätkää. Ja mitä tähän öyhöttävään Ridgeen tulee, niin yhtä menneiden aikojen hankinta kuin Trevor Gilliesit ja Kip Brennanit, joita tämän ketjun toisten huutelijoiden joukkue tuppasi vielä joku aika hankkia. Ihan hauskaa hupia katsomoon kyllä.
 
Elysée1922

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palloseura
Kuitenkin hetkeä aiemmin otti riskin suihkukomennuksesta jalkapyyhkäisyllään. (:D)

Tai, kyllähän Nurmi tiesi ettei isoa riskiä ole, kun kaverin rottailuja katsotaan läpi sormien illasta ja kaudesta toiseen.
Jalkapyyhkäisy on kun omalla jalalla heilautat, isket, potkaiset kaverilta jalat alta. Nurmi ei liikuta jalkaansa mihinkään suuntaan.
Eli kannattaa nyt ihan oikeasti kattoa läpi nä tilanteet ennen kun tulee tekemään itseatään ihan idiootin..
 
Elysée1922

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palloseura
Meinaatko että ihan hatusta Koistinenkin vain keksi että "kaikki tietää kun Nurmi tippuu myöhässä"
Ei varmasti päästään. Ja varmasti on joskus tippunut myöhässä. Aikamoni on varmasti joskus sen tehnyt nuorempana.

Kyllähän Nurmi pelasi sen playoff-kevään miehekkäästi. Keppiä tuli jokasarjassa kokoajan ja jokapuolelta. Entiä katoitko matseja sillon toki.

Kyllähän huippupelaajat joka joukkueissa välillä korostaa rikkeitä, se on ihan fakta. Kun olet paljon kiekossa ja mailaa tulee niin väkisinkin. Niin tekee Turunenkin, niin tekee Palve, niin teki Innala.

Outo hyökkäys Nurmea kohtaan, että jos on mennyt tökkimään ja hieromaan maalinedusta katkoilla, tai tehostanut rikkeitä, että sitten saa mätkiä surutta.
 
Centre Bell

Jäsen
Suosikkijoukkue
Entisaikojen TPS.
Kuitenkin hetkeä aiemmin otti riskin suihkukomennuksesta jalkapyyhkäisyllään. (:D)

Tai, kyllähän Nurmi tiesi ettei isoa riskiä ole, kun kaverin rottailuja katsotaan läpi sormien illasta ja kaudesta toiseen.
Taas yksi vierasfani jonka ihon alle Makke on päässyt ja joka tulee kitisemään meidän hiekkalaatikolle.
Ai että mä nautin.
 
Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Pitäisi saada vähintään 5 peliä. Lyö nyrkillä maassa makaavaa puolustuskyvytöntä kypäränsä menettänyttä pelaajaa päähän. Paljon selvempää tarkoituksellista vahingoittamisyritystä tuskin on.
No niin pitäisi, mutta kun K*rpät.
 
Tony Clifton

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, K-67
Auts, minä kun oon pitänyt sinua ihan fiksuna kirjoittajana mutta sit sä lankeat tällaiseen paskaan, älä viitsi.

Muistatko sinä yhtään mistä tämä omituinen Nurmen dissaus on lähtenyt liikkeelle? Mä muistan. Se oli välieräsarja teitä vastaan kun teidän, en muista nyt hänen nimeään mutta oli teidän ulkomaanapu puolustuksessa. Nurmi oli pääsemässä läpiajoon kun tämä sankari päätti huitoa Nurmea käsille, ja mitä teki Nurmi, kaatui tilanteessa ja se oli teille liikaa, sen jälkeen tämä tsunamin lailla kasvanut ajojahti Nurmea kohtaan on vain kasvanut ja kasvanut. Muistan myös tilanteen jossa teidän jätkistä kolme, siis kolme piiritti Makken vihellyksen jälkeen ja antoi aivan surutta tulla, poika otti iskut vastaan miehekkäästi mutta siitäkin saatiin itku aikaan millainen ämmä Makke on. Jostain syystä tämä on saanut jo aivan järjettömän ison "suosion" ja mielestäni aivan turhaan. Yritä ottaa seuraavassa meidän keskinäisessä ne vihalasit pois päästä ja seuraa Nurmen peliä, sitä miten helvetin paljon tuota jätkää saa hakata, ja ei, ei ole pulmunen Makkekaan mutta ei tuolla kaukalossa tarvitsekaan olla.
Suorastaan vituttaa että Nurmi saa näin paljon vihaa niskaansa.
HIFK:n Schmaltz ja kahden käden kirvesisku loivat tosielämän kurinpitofarssin, jollaista olisi mahdoton käsikirjoittaa

Tästä se taisi viimeistään lähteä, videota en löytänyt. Kotiyleisöllä petti kun Nurmi tuli heti pelaamaan ylivoimaa.
 
Laiska pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös