Kannatan mahdollisimman nopeaa suunnanvaihtopeliä ja myöskin mahdollisimman nopeaa avauspeliä omasta päästä lähdettäessä.
Meidän pelin suuri virhe on mielestäni siinä, että niiden iänikuisten viivelähtöjen kautta annetaan vastustajan viisikolle myöskin nimenomaan kaikki mahdollinen aika järjestäytyä siten, että he pystyvät mahdollisimman tiiviisti ja systemaattisesti tukkimaan väylät edetä kiekon kanssa heidän alueelleen. Tuossa ei sitten päästä käytännössä koskaan hyödyntämään vastustajan sekasortoa, eikä siis sen takia saada koskaan aikaan aitoja ylivoimahyökkäyksiä.
En ole sanonut olevani oikein rytmitetyn trap-pelaamisen vihaaja, mutta siihen kuuluu kuitenkin parhaimmillaan erittäin aktiivisen ja agressiivisen ja oikein sijoitetun karvauksen läsnäoloa, yhdistettynä äärimmäiseen nopeaan suunnanmuutospeliin, heti kun trapilla tai hyvin ajoitetulla kovalla karvauksella saadaan kiekko itselle.
Otan kiinni vielä tarkemmin näihin kommentteihisi.
Samaan aikaan, kun julistat vihaavasi Meidän peliä, tuot kuitenkin julki makuasi, joka monelta osin on täysin Meidän pelin (huom! Ei edelleenkään yhtä kuin Marjukan versio siitä) mukainen. Pidät nopeasta suunnanmuutospelistä. Kukapa ei. Meidän pelissä nopea lähtö on aina ensisijainen ainakin silloin, jos tiedossa on ylivoimainen tai tasavoimainen hyökkäys. Sinusta on tylsää, että viivelähdöllä annetaan vastustajalle aikaa organisoitua. Totta tavallaan, mutta viivelähtö on jo alun perin valittu juuri siksi, että kaverilla on jo hyökkäyskoostumusta enemmän miehiä kiekon alla. Kun lisäksi tiedetään, että puolustus ehtii organisoitua aina hyökkäystä nopeammin, ei vastustajan paremmin organisoituun puolustukseen kannata enää hyökätä huonosti organisoidulla muodolla, vaan kannattaa organisoida rauhassa oma hyökkäys vaikkapa viivelähdön keinoin. Mutta edelleen, jos paikka on, niin tietysti pitää mennä nopeasti. Ja niin kaikki joukkueet valtaosan ajasta menevätkin, myös Marjukan Suomi.
Sanot, että träppiin yhdistyy parhaimmillaan aggressiivista ja oikein sijoitettua karvausta. Ja että träpin riistosta pitää lähteä heti ylös. Minä enkä Meidän pelin teoria voisi olla enempää asiasta kanssasi samaa mieltä. Tämä on tietysti se pyrkimys aina! Mutta ainahan karvaus ei ole järkevää eikä träpistä saada aina riistoa, jolloin Meidän pelin muitakin variaatioita tarvitaan. Marjukan versiossa tämän aktiivisen karvauksen lähestulkoon olemattomuus oli minustakin suurin puute koko kisojen ajan.
Meidän pelissä ideana on ollut suitsia perinteisempää pystysuunnan hokia nimenomaan siten, että ei kannata koko ajan koohottaa, vaan monissa tilanteissa peliä kannattaa rytmittää ja rauhoittaa. Erityisesti vältetään todella myöhässä tulevaa (ja saman tien vastustajalle ylivoimahyökkäyksen tarjoavaa) karvausta ja toisaalta tilanteita, joissa yksittäinen pelaaja puskee vastustajan kolmea tai neljää pelaajaa vastaan epätoivoisesti, minkä seuraus on lähes poikkeuksetta kiekon vapaaehtoinen luovutus vastustajalle.
Minusta tuntuu, että lopulta olemme aika lähellä toisiamme jääkiekkomakumme suhteen ja väittelemme aika turhaan. Olet vain kovin negatiivinen Meidän peli -termin ja viivelähtöjen suhteen. Luulen, että tämä johtuu siitä, ettet täysin ymmärrä mitä Meidän peli pitää sisällään (erityisesti sitä, että myös Meidän pelissä nopeat lähdöt ja aktiivinen karvaus ovat aina ensisijaiset vaihtoehdot, vaikka välillä (kun aktiivisuudessa tai nopeudessa ei ole yksinkertaisesti mitään järkeä) peliä myös rytmitetään) ja toisaalta sitä, mikä on idea viivelähtöjen takana (hyökätään vastustajan träppiä tai vastaavaa vastaan tiiviinä viisikkona, lyhyin syötöin, kaikilta kaistoilta siten, että keskialueella vauhti koko ajan kiihtyy -> seurauksena suora hyökkäys tai kulmamylly + puolustusvalmius on viisikon tiiviyden takia koko hyökkäyksen ajan hyvä, vaikka kiekko häplättäisiin vastustajalle). Ja luulen, että sinun viivelähtövihaasi liittyy pitkälti vihaasi Petteri Sihvosen persoonaa (tai ehkä oikeammin, Johtavan "persoonaa") kohtaan. Voit varmasti itsekin myöntää, ettei tuollainen lähestymistapa ole kovinkaan analyyttinen.
Loppuun vielä maininta arvostamastasi (arvostan itsekin) Aravirrasta. Hänhän peluutti maajoukkueessa hyvin puhtaaksi viljeltyä pystysuunnan kiekkoa, joka perustui tiiviiseen puolustamiseen ja jatkuviin nopeisiin lähtöihin, oli järkeä tai ei. Tämä oli pohjana sille, että ensin Erkka ja Rami toivat omat uudistuksensa ja lopulta sitten Meidän peli valtasi ajatusmaailman. Eikä Aravirran toimissa ollut mitään vikaa, tuo pelitapa riitti varsin hyvin vielä tuohon maailmanaikaan eikä Meidän pelistä ollut vielä tietoakaan.
Mutta mikä nostaa kovasti omaa arvostustani Aravirtaa kohtaan, on se, että hän otti vielä vanhoilla päivillään Meidän pelistä kopin. Ei hänestä mitään Jukka Jalosta tullut, mutta hän onnistui vaihtamaan vielä koulukuntansa, toisin kuin vaikka laskevan auringon kaverit, Tamminen, Heikkilä, Suhonen jne. Aravirta peluutti Pelicansissa ja Kärpissä vielä monipuolisesti rytmitettyä kiekkoa. Toki Aravirta vanhemmiten hieman löystyi eikä tulokset olleet kummoisia.
Vielä viimeisenä asiana. Puhut paljon rohkeudesta ja ennakkoluulottumuudesta, mutta silti aistin, että esimerkiksi viivelähtöjen kohdalla sinua risoo juuri niiden riskialttius ja "omalla hengellä" leikkiminen. Eli tavallaan Meidän pelin pelirohkeus hieman tuntuu sinua hirvittävän. Lääkkeeksi tarjoat mahdollisimman nopeaa poistumista omalta alueelta, joka kuitenkin on aktiivisuuden sijaan tavallaan aika passiivinen ja pelokas teko (mistä Marjukkaa syytetään, toki ihan aiheesta). Tässä ei ollut mitään kettuilua, vaan ihan vain kiinnostavana huomiona.
edit. On myös pakko kysyä yksi asia. Huomasin vasta nyt, että olet Ilveksen miehiä. Mites Karri Kiven pelitapa maistui? Onko ikävä edellisiä koutseja? Vihjeeksi annan, että Karri Kivi on Meidän pelin mies par excellence ja todennäköinen seuraava maajoukkueen koutsi. Ja Ilves pelasi todella paljon viivelähtöjä!