Lauri Marjamäen debyyttikaudesta Leijonien peräsimessä on vaikeaa sanoa mitään erityisen positiivista. World Cup oli tuloksellisesti täysi fiasko ja MM-kisat tuloksellisesti semi ok, mutta pelillisesti kutakuinkin paskinta arvokisa-Suomea tällä vuosituhannella. Kun vielä EHT:lläkin Suomi hävisi enemmän pelejä kuin voitti ja yhdestäkään osaturnauksesta ei tullut ykkössijaa, kääntyy kokonaisuus vääjäämättä sinne jonnekin surkean ja ala-arvoisen välimaastoon.
Itselläni oli vajaat kaksi vuotta sitten kovat odotukset, kun Late julkaistiin Kari Jalosen seuraajaksi. Ajattelin hänen vievän Suomen hyökkäyspelaamista eteenpäin ja muuttavan peliotetta aktiivisemmaksi ja aloitteellisemmaksi. Ja todellisuus oli sitten päinvastainen. Sekä Westerlundia että Kojoa on kritisoitu tylsästä sumppukiekosta, mutta tämän keväinen Marjamäki-lätkä oli passiivisuudessaan ja varovaisuudessaan jotain vielä kauheampaa. Tämän kliimaksi oli välierä, jossa Suomella ei käytännössä ollut hyökkäyspelaamista ensimmäisen 45 minuutin aikana. Tyly tosiasia on, että moni pikkumaakin pelasi rohkeammin näissä kisoissa kuin Suomi.
Se on sitten kieltämättä haastava kysymys, kuka korvaisi Marjamäen, jos hänelle kenkää annettaisiin. Vahvimmat kandidaatit vaativaan kahden arvoturnauksen kauteen olisivat mielestäni Westerlund, K.Jalonen, J.Jalonen, Kivi ja Dufva. Ymmärtääkseni jokainen näistä on jo kiinni seurajoukkueessaan ensi kaudeksi. Vapaista kai realistisimmat ovat Tapola ja Törmänen, joista ensimmäisen peluuttama kiekko on juuri päinvastaista, mihin pelin evoluutio kansainvälisellä tasolla on menossa ja jälkimmäisen joukkueet taas pelaavat niin ailahtelevasti ja epäorganisoitua kiekkoa, että ei kiitos.