Mainos

Marjamäelle kenkää!

  • 223 265
  • 1 122

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Erkan johtama joukkue kylläkin myös hävisi 2005 alku- ja jatkosarjassa ainoastaan yhden ottelun ja pelasi 3 ottelua tasan mm. Kanadaa vastaan. Toisen lohkon voittaneelle Venäjälle maalin tappio puolivälierissä ja kisat olivat lisäksi työsulkukaudella ja täynnä huippumiehiä. En lähtisi vertaamaan sitä tämän turnauksen pelilliseen surkeuteen, joka on ollut omassa luokassaan.
Juu, mutta silti kirjoituksessani ei mikään ole valhetta. Jätit mainitsematta, että Erkan joukkue pelasi tuolloin Latviankin kanssa tasapelin, 0-0. Tanska- ja Ukraina-peleistä voitot, se on faktaa. Koko kisoissa.

Kahden edellisen pelin perusteella tässä ei ole mitään erityisen surkeaa ollut.
 
Mustanaamio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Vielä on mahdollisuus vaikka mihin. En ole aivan hillitön maajoukkue-lätkän fani, vaikka luonnollisesti menestystä toivonkin. Lähinnä nämä liian usein pidettävät kemut vähentävät mielenkiinnon ja kun vielä Pohjois-Amerikassa on kausi kesken.
Marjamäen Latea on ollut mahdollisuus kuulla livenä ja siinä yhteydessä mieheltä välittyi muutama skarppi ajatus. Muutenkin päättelin äijällä olevan oma linjansa.
Toivon kaikesta huolimatta hänen valmentamalleen joukkueelle menestystä, enkä suostu ilakoimaan tappiolla. Hitto jos tulisi se mitalli? Ginilasiensa ääressä lomailevat kieltäytyjät (keitä ne nyt sitten ovatkaan) saisivat terveiset.
Näin Ipan kannattajana on tottunut siihen, että omiin pitää uskoa aina, vaikka muut eivät uskoisikaan.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Ei vain ole rationaalista antaa potkuja näin lyhyen uran jälkeen - eri asia, jos oltaisiin jääty alkulohkoon, mutta näin ei siis käynyt. Jälkikäteen ajatellen oli jotensakin järjetöntä antaa uudelle, nuorelle valmentajalle ensipestiksi World Cup, äärimmäisen epäkiitollinen tehtävä.
 
Hokifani25

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Leijonat

Täysin samaa mieltä, jos Late kengittäisiin heti näiden kisojen jälkeen niin tavallaan koko tämä Marjamäen projekti olisi ollut täysin turha suomalaisen jääkiekkoilun kannalta laajemmassa katsantokannassa.

Late on saanut tähän mennessä maksaa koviakin oppirahoja maajoukkuevalmennuksesta, olisi harvinaisen typerä temppu antaa potkut nyt juuri kun peli on vihdoinkin lähtenyt kulkemaan oikeaan suuntaan.

Marjamäki on varmasti paljon valmiimpi maajoukkuevalmentaja ensi kaudella kaikkien näiden kokemusten ja voitettujen vaikeuksien myötä. Eihän Jukka Jalonenkaan ensimmäisellä maajoukkuekaudellaan saavuttanut mitään kovin kummoista menestystä, vuoden 2011 maailmanmestaruus tuli vasta pitkäjänteisen työn tuloksena, ja vaati myös Jaloselta tiettyjä muutoksia hänen pelikirjaansa ja toimintatapoihinsa.

Ylipäätään Jääkiekkoliitolta toivoisi enemmän pitkäjänteisyyttä näissä maajoukkuekoutsivalinnoissa. Kaksi täyttä kautta on mielestäni sellainen sopiva minimipituus päävalmentajapestissä, jonka jälkeen voidaan arvioida kokonaisuutta ja tehdä jatkoa koskevia johtopäätöksiä.

Tilanne olisi ollut eri, jos Suomi ei olisi päässyt alkulohkostaan jatkoon tai jos pelaajiston ja valmennuksen välit olisivat täysin tulehtuneet, mutta nyt ei ole mitään sellaista nähtävissä. Mitään takeita ei ole myöskään siitä, että Suomen menestys jotenkin olennaisesti paranisi valmentajaa vaihtamalla. Täytyy myös ottaa huomioon, että Marjamäellä on tänä vuonna ollut käytössään keskimääräistä heikompi pelaajamateriaali.

Sitä paitsi kisat ovat vielä kaiken huipuksi kesken eikä kukaan vielä tiedä millaista menestystä Leijonat näissäkin kisoissa vielä saavuttaa. Jollain alkulohkon tai EHT-pelien viihdyttävyydellä ei ole pitkässä juoksussa mitään väliä...
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Avalanche
Ei vain ole rationaalista antaa potkuja näin lyhyen uran jälkeen - eri asia, jos oltaisiin jääty alkulohkoon, mutta näin ei siis käynyt. Jälkikäteen ajatellen oli jotensakin järjetöntä antaa uudelle, nuorelle valmentajalle ensipestiksi World Cup, äärimmäisen epäkiitollinen tehtävä.
Millä tavoin World Cup on epäkiitollinen tehtävä? Luulisin kaikkien haluavan osallistua tapahtumaan missä oman lajin parhaat on paikalla. Mielestäni se on kaikkein paras paikka mihin maajoukkuevalmennuksessa voi päästä.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Siinä mielessä tämä 2000-luvun heikoimmalla kokoonpanolla MM-kisoissa pelaava Suomen joukkue olisi kyllä yllättävän kova jos pääsisi mitalipeleihin.

Millä perusteella tämä on huonompi kokoonpano kuin vaikka vuoden 2014 kokoonpano? Tänä vuonna Suomi on saanut kolme merkittävää NHL-apua, kun 2014 Leijonat sai kaksi. Tänä vuonna europelaajista vain puolisen tusinaa profiilimiestä jäi kisoista pois, kun vuonna 2014 näitä oli noin viitisentoista. Siis ihan muistin virkistykseksi vuonna 2014 Minskin karkelot syystä tai toisesta väliin jättivät europelaajista Petri Vehanen, Sami Lepistö, Ossi Väänänen, Lasse Kukkonen, Topi Jaakola, Mikko Mäenpää, Petteri Nummelin, Niko Kapanen, Antti Pihlström, Teemu Hartikainen, Sakari Salminen, Juhamatti Aaltonen, Janne Pesonen, Oskar Osala ja Mika Pyörälä, jotka kaikki olisivat MM-joukkueeseen halutessaan päässeet. Lisäksi myös Janne Jalasvaara tai Teemu Laakso kaiken järjen olisvat olleet kivistöjen ja marttisten edellä, joten heidätkin voi nähdäkseni laskea.
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Millä perusteella tämä on huonompi kokoonpano kuin vaikka vuoden 2014 kokoonpano? Tänä vuonna Suomi on saanut kolme merkittävää NHL-apua, kun 2014 Leijonat sai kaksi. Tänä vuonna europelaajista vain puolisen tusinaa profiilimiestä jäi kisoista pois, kun vuonna 2014 näitä oli noin viitisentoista.
Ten poeng.

Menestyksen ja "katastrofin" ero on hiuksenhieno eikä se edes aina ole omissa käsissä.

Tänä vuonna 2017 se on omissa käsissä, mutta noissa mainitsemissasi vuoden 2014 kisoissa Leijonat olivat jo pelanneet alkusarjan loppuun ja viimeisessä pelissä Sveitsin oli pakko voittaa Latvia tai Leijonat olisivat jääneet ulos puolivälieristä. Silloin tuloksena oli finaalipaikka ja hopeaa.

Marginaalit ovat siis joskus liki olemattomia. Marjamäen palstoilla ja tietyissä lehdissä saama kritiikki ei ole juuri missään suhteessa todellisuuden kanssa.
 
Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Millä perusteella tämä on huonompi kokoonpano kuin vaikka vuoden 2014 kokoonpano? Tänä vuonna Suomi on saanut kolme merkittävää NHL-apua, kun 2014 Leijonat sai kaksi. Tänä vuonna europelaajista vain puolisen tusinaa profiilimiestä jäi kisoista pois, kun vuonna 2014 näitä oli noin viitisentoista. Siis ihan muistin virkistykseksi vuonna 2014 Minskin karkelot syystä tai toisesta väliin jättivät europelaajista Petri Vehanen, Sami Lepistö, Ossi Väänänen, Lasse Kukkonen, Topi Jaakola, Mikko Mäenpää, Petteri Nummelin, Niko Kapanen, Antti Pihlström, Teemu Hartikainen, Sakari Salminen, Juhamatti Aaltonen, Janne Pesonen, Oskar Osala ja Mika Pyörälä, jotka kaikki olisivat MM-joukkueeseen halutessaan päässeet. Lisäksi myös Janne Jalasvaara tai Teemu Laakso kaiken järjen olisvat olleet kivistöjen ja marttisten edellä, joten heidätkin voi nähdäkseni laskea.
No toiseksi heikoimmalla. Se nyt ei varsinaisesti ollut pointtini, että onko heikoimmalla vai toiseksi heikoimmalla.
 
Aleksandros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
No toiseksi heikoimmalla. Se nyt ei varsinaisesti ollut pointtini, että onko heikoimmalla vai toiseksi heikoimmalla.

Eipä tuo 2013 kotikisojenkaan kokoonpano kovin häävi paperilla ollut. Kisojen alussa ainoa NHL-apu oli Lauri Korpikoski ja kuudenteen peliin saapui kakkossentteriksi NHL-aloituksessaan epäonnistunut ja lähinnä AHL:ssä sutinut Mikael Granlund. Suomen ykkössentteri oli edellisten MM-kisojen nelossentteri Petri Kontiola laidoillaan hurjat tykit JMA ja Janne Pesonen. Kisojen alussa kakkossentteri oli Ville Viitaluoma, jonka Mikke sitten korvasi. Kolmosketju rakentui tuolloin vielä Tapparassa pelanneen Jarno Koskirannan ympärille ja sanomattakin on selvää, ettei hän tuolloin ollut lähelläkään nykyistä tasoaan. Nelosessa pelasivat sitten mm. heikosti esiintynyt JP Hytönen ja jäähdyttelijänä Niklas Hagman. Lisäksi hyökkäyksessä pelailivat mm. Marko Anttila, Miika Lahti ja JP Haataja. Sakari Salminen oli tuossa joukkueessa myös merkittävässä roolissa.

Maalivahtina pelasi Ässissä hyvän kevään pelannut Antti Raanta. Puolustus oli varmaan aika lailla tämän kevään tasoa, perustason europuolustus, johon mahtui debytantit Teemu Laakso, Janne Jalasvaara ja Ilari Melart. Kokemusta edustivat Lepistö, Hietanen, Väänänen, Kukkonen ja Mäntylä.

Tämäkin paperilla heikko joukkue pelasi kuitenkin hienoa lätkää läpi kisojen voittaen alkulohkonsa ja edeten välieriin. Siellä Sedinit ja Loui Eriksson olivat liikaa ja myös pronssimatsi hävittiin vl-kisassa USA:lle. Tuossa ottelussa yhteen koottiin ketju Granlund-Kontiola-Korpikoski, joka nosti Suomen heikon alun jälkeen vielä mitalitaistoon mukaan.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Millä tavoin World Cup on epäkiitollinen tehtävä? Luulisin kaikkien haluavan osallistua tapahtumaan missä oman lajin parhaat on paikalla. Mielestäni se on kaikkein paras paikka mihin maajoukkuevalmennuksessa voi päästä.

Eli parhaiden maiden hyvin pohjoisamerikkalais-pitoinen ja erittäin lyhyen valmisteluajan omaava turnaus uudelle ja nuorelle valmentajalle, jonka pitäisi johtaa kokeneita ja arvostaan tietoisia NHL-tähtiä menestykseen pienessä kaukalossa - ei todella helppo mikään helppo tapa aloittaa päävalmentajana, jos sitä vaikka vertaa normitilanteeseen eli jotakuinkin vähemmän tärkeään puolen vuoden hinkkaamiseen eht-peleissä.
 
Niin ei se helppo paikka ollutkaan, mutta väittäisin silti että moni haluaisi World Cupissa valmentaa/pelata.
 
Wilderness

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Minnesota Wild
Niin ei se helppo paikka ollutkaan, mutta väittäisin silti että moni haluaisi World Cupissa valmentaa/pelata.

Varmasti moni haluaakin valmentaa World Cupissa ja Olympialaisissa. Pointti onkin siinä, että kuka haluaa aloittaa maajoukkueuransa tuollaisessa paikassa, jossa ei saa pitää kuin muutamat jäätreenit joukkueen kanssa ennen turnausta. Varsinkin kun turnaus on muotoa tappiosta ulos.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Avalanche
Varmasti moni haluaakin valmentaa World Cupissa ja Olympialaisissa. Pointti onkin siinä, että kuka haluaa aloittaa maajoukkueuransa tuollaisessa paikassa, jossa ei saa pitää kuin muutamat jäätreenit joukkueen kanssa ennen turnausta. Varsinkin kun turnaus on muotoa tappiosta ulos.
Eiköhän Marjamäki ollut maajoukkuekuviossa jo ennen World Cupia ja toisekseen ei kaikilla muillakaan mailla ole mitään sisäänajovaihetta. Monet urheilijat ainakin nauttii kovista paikoista ja se on myös yksi taito että niissä kovissa paikoissa saadaan maksimaalinen potentiaali ulos.
 
Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Eipä tuo 2013 kotikisojenkaan kokoonpano kovin häävi paperilla ollut.
Koska sinulla ja @erku lla on näköjään mennyt pääpointtini ilmeisesti täysin ohi, niin muotoilen viestini uudelleen.

Kokoonpanojen hyvyys- ja huonouseroista, kun ei voi sanoa näin pienillä eroilla aivan täyttä varmuutta. Joku pelaaja X on voinut olla silloin parempi kuin on nyt, sekin voi vääristää mielikuvaa.

Sivumennen sanoen, vuoden 2013 MM-kisat olivat Jukka Jalosen viidennet MM-kisat päävalmentajana.

Eli pointtini:

Summasen ensimmäiset MM-kisat: puolivälierissä ulos.
Westerlundin ensimmäiset MM-kisat: puolivälierissä ulos.
Jukka Jalosen ensimmäiset MM-kisat: puolivälierissä ulos.
Kari Jalosen ensimmäiset MM-kisat: puolivälierissä ulos.
 
Pointti ei mennyt ohi, vaan ihan kiinnostavaa noita kokoonpanojen hyvyyksiä ja syvyyksiä on vertailla. Ja tuoda perspektiiviä keskusteluun. Kaikkea ei tarvitse ottaa henkikökohtaisena hyökkäyksenä.
 
Tratikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Onhan tämä Marjamäen aika ollut synkkää aikaa Suomen maajoukkueelle. Itseäkin vähän etukäteen arvellutti, että mitenhän tuo Marjamäen erittäin haastava pelitapa iskostuu lyhyessä ajassa pelaajien mieleen, Kärpissäkin se nähtiin, että tuo Marjamäen pelitapa vaatii opettelua. Sitten kun tuli näitä kieltäytymisiä (oli niiden syy mikä tahansa), niin jotenkin tuntuu että Marjamäki halusi joukkueeseensa paljon Kärppätaustaisia pelaajia, joita hän on valmentanut aiemmin. Varmaan Marjamäki kuvitteli, että se jotenkin helpottaa tätä pelitavan iskostumista pelaajiin, kun on sellaisia ukkoja joukkueessa, joita hän on aikaisemmin valmentanut. Kuten ollaan nähty se ei nyt aivan putkeen mennyt! Osaltaan syy on myös siinä, että kyllähän tässä joukkueessa todella moni pelaaja on pelannut alle oman tasonsa. Mielestäni hyvä esimerkki tästä on Kärpissä Marjamäen aikana pelannut Joonas Kemppainen, joka on kyllä (Mertarannan sanoin) SANAN MUKAISESTI ollut ihan sysipaska.

Yksi asia, joka itselläni myös on monesti mietityttänyt (myös Marjiksen Kärppäaikana) on tuo peluutus. Toki Kärpissä oli parhaimmillaan todella paljon laajuutta kokoonpanossa ja senkin takia myös kärkikenttien ukkoja joutui istumaan välillä katsomossa, mutta varmaan tuollakin voi olla merkitystä pelaajien mentaalipuoleen, että välillä painat ykköskentässä ja seuraavaan peliin saat palkinnoksi katsomokomennuksen. Tottakai pelaajien pitää ymmärtää myös se, että otteet pitää olla sen mukaisia, että on paikkansa kentällä ansainnut, mutta ilmeisesti Marjamäen tapa on laittaa sen kummemmin perustelematta ukkoja kokoonpanosta pihalle (näin olen pelaajien kommenteista ymmärtänyt). Se ei ainakaan paranna pelaajien sitoutumista pelitapaan ja joukkueeseen.

Nyt kun ollaan päästy "minimitavoitteeseen" eli puolivälieriin ja uhkaavasti näyttää siltä, että tätä turnausta on jäljellä yksi peli, niin kyllähän tässä on jääkiekkoliiton tosissaan alettava miettimään, mikä on Marjamäen tulevaisuus. Lähteekö tuo homma tuosta enää toimimaan ja minkä takia niin moni NHL-mies kieltäytyy tulemasta Marjamäen maajoukkueeseen. Jos tilanne on oikeasti se, että juuri valmennuksen takia Laineet ja kumppanit jättävät turnauksen väliin, niin mielestäni jo se on peruste laittaa Marjamäki pihalle, toki myös pelilliset syyt vaikuttaa. Tosi asia on kuitenkin se, niinkun ollaan tässä turnauksessa nähty, että tasoerot ovat pienentyneet ja aivan millä tahansa puulaakijoukkueella ei voi MM-kisoihin lähteä ja Ssekin ollaan nähty kuinka kipeästi Suomi tarvitsee näitä Ristolaisia ja Laineita.

En oo niin tarkasti tätä ketjua lukenut läpi, että minkälaisia nimiä täällä on heitelty Marjamäen korvaajaksi, mutta tällä hetkellä ei taida montaa sellaista ukkoa olla vapaana, joka voisi hypätä maajoukkueeseen. Jussi Tapola taitaa olla ainoa, joka ei ensi kaudella valmenna missään. Toinen vaihtoehto on tietenkin sitten palkata sellainen valmentaja, joka valmentaa yhtäaikaa myös seurajoukkueessa. Onhan näitä nähty, esim Venäjällä Znaroks valmentaa sekä Pietaria, että maajoukkuetta. Itsellä tulee mieleen tässä vaiheessa lähinnä Erkka Westerlund (vieläkö löytyis intoa maajoukkueeseen ja onko pelillisesti vielä annettavaa) ja Jukka Jalonen (maailmanmestaruus, sekä nuorten että miesten maajoukkueen kanssa)
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Millä perusteella tämä on huonompi kokoonpano kuin vaikka vuoden 2014 kokoonpano? Tänä vuonna Suomi on saanut kolme merkittävää NHL-apua, kun 2014 Leijonat sai kaksi.
Kaksi sanaa: Pekka Rinne. Maalivahti on, jos nyt ei puoli joukkuetta, niin tärkein yksittäinen pelaaja ja suurin syy sille miksi Suomi kairasi itsensä jatkoon ja jopa finaaleihin saakka vuonan 2014. Nyt kun kumpikaan veskareista ei ole sillä tasolla että kelpaisivat edes kantamaan Pexin pelikamoja, näkyy se automaattisesti tuloksessa.

Ja kyllähän tuon joukkueen sentteritkin pyyhkii lattiaa tämän kevään senttereillä, silloin mukana oli Jarkko Immonen, Jori Lehterä, Petri Kontiola ja Olli Jokinen. Tämän kevään senttereistä Valtteri Filppula olisi ehkä ainoa joka menisi tasoltaan tuohon vuoden 2014 joukkueeseen keskikaistalle. Itse asiassa nuo kaiki sentterit oli paria kuukautta aiemmin voittamassa olympiapronssia Sotshissa.
 
Kaksi sanaa: Pekka Rinne.
Samat mietteet myös täällä. Milloin viimeksi on ollut näin heikot esitykset leijonien veskareilta mm-jäillä, kun takana on näin monta ottelua. Jonkinlainen luotto mv-peliin on aina ollut, mutta nyt sitä ei ole kyllä yhtään. Paremmin veskarien edesottamuksista muistavat voisivat vetää jonkinlaista muisteloa myös noista huonoimmista mv-duoista.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Maalivahtina pelasi Ässissä hyvän kevään pelannut Antti Raanta.
Eikös Raanta torjunut mestaruuden Ässille tuona keväänä? Tuli aivan karmealla itseluottamuksella varustettuna kisoihin ja siitä sitten suoraan NHL:ään. Siinä on melkoinen ero kun vertaa tämän hetken veskarien tekemisen tasoon ja itseluottamuksen määrään. Valitettavasti voi ensimmäistä kertaa vuosiin todeta maalivahtivalintojen menneen päin prinkkalaa. Kyllä se Suomi kuitenkin lähtee Kanadaa yms. vastaan sen verran takamatkalta, ettei maalivahdeissa olisi varaa antaa yhtään etumatkaa kilpailijoille. Nyt on annettu aivan liikaa. Lisäksi siellä on pienienkin maiden veskarit olleet käytännössä joka ilta parempia kuin Suomen maalivahdit (kokonaisuutena).

Olisiko vaikka Liigasta löytynyt joku tilalle, on vaikea sanoa, mutta Marjamäen isoin moka on ollut valita NHL:stä pienen peliajan kakkonen ykkösveskariksi, eikä jotain hyvän kauden pelannutta kuumaa maalivahtia. Säterin valinnan kakkoseksi sentään voi ymmärtää. Ortion peluuttamista (peluuttamattomuutta) ei voi.
 
Suosikkijoukkue
Ässät

Niin kukahan se sellainen kuuma veskari olisi ollut, joka olisi parempi kuin Säteri, olisi käytettävissä ja jopa suostunut liittymään Laten Leijoniin? Mikään Rynnäs tai Kilpeläinen ei todellakaan ole tässä kohtaa mikään oikea vastaus.
 
Yeap

Jäsen
On mennyt huonosti, Suomen joukkueella (en ala erittelemään, koska myös pelaajat ovat olleet alle oman tason), kisajärjestäjillä, tuomareilla... Mutta kaikista sysipaskimpia tässä kisojen aikana, todellisen pohjanoteerauksen on vetänyt suomalainen media negatiivisilla kirjoituksilla. Aivan järkyttävän säälittävän lapsellista klikkihuorauspelleilyä. Menee ainakin yksi iltapäivälehti boikottiin vuodeksi.
 
Draco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
jos Late kengittäisiin heti näiden kisojen jälkeen niin tavallaan koko tämä Marjamäen projekti olisi ollut täysin turha suomalaisen jääkiekkoilun kannalta laajemmassa katsantokannassa.

Late on saanut tähän mennessä maksaa koviakin oppirahoja maajoukkuevalmennuksesta, olisi harvinaisen typerä temppu antaa potkut nyt juuri kun peli on vihdoinkin lähtenyt kulkemaan oikeaan suuntaan.

Noihin kahteen kappaleeseen homma kiteytyy omasta mielestäni. Ensinnäkin maajoukkue ei ole mielestäni mikään monta vuotta kestävä projekti, vaan joka vuosi saadaan mitkä miehet saadaan (World Cup ja MM-kisat ovat jo yksistään ihan erityyliset turnaukset kun kaukalon koko on eri) ja niille jätkille on luotava kulloinkin toimivin pelitapa (tai vastaavasti valittava omaan pelitapaan sopivimmat saatavllla olevat kaverit, niinkuin Marjamäki on tainnut enemmänkin nyt yrittää, kun on niin paljon vanhoja tuttuja mukana). Yhteinen nimittäjä kisoille tällä hetkellä on, että Suomella pitäisi kuitenkin joka vuosi olla saatavilla materiaali, jolla voi realistisesti kamppailla ainakin mitalista. Siinä mielessä puolivälieräpaikkaa tuloksena voi minusta pitää pettymyksenä.

Toisekseen Suomen maajoukkueen päävalmentajuus ei ole mielestäni paikka, johon tullaan enää opettelemaan valmennusta, vaikka ikä kaikki oppia toki onkin. Sinne päästään uran huipulla toteuttamaan vain yhtä selkeää tavoitetta - tuomaan mitalia kotiin joka kisoista. Ei se, että meillä on ollut normaalia nuorempi koutsi, jota itsekin olen pitänyt modernina valmentajana ja valittaessa hyvänä vaihtoehtona maajoukkueen peräsimeen, mutta joka ei näytä vaan saavan hommassa kunnollista tulosta aikaan, saa tulla tässä sympatiafaktoriksi. On ymmärrettävä, että Suomen maajoukkueen päävalmentajan palli on nykypäivinä tulosvaatimukseltaan kova paikka ja jos ei onnistu, niin sitten joku muu kokeilee.

Ja mahdollisuudet jatkaakin ovat edelleen, kunhan mennään torstaina vaan jatkoon. Ei silloin kukaan tuota alkusarjaa muistele.
 
Aleksandros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Eikös Raanta torjunut mestaruuden Ässille tuona keväänä? Tuli aivan karmealla itseluottamuksella varustettuna kisoihin ja siitä sitten suoraan NHL:ään. Siinä on melkoinen ero kun vertaa tämän hetken veskarien tekemisen tasoon ja itseluottamuksen määrään. Valitettavasti voi ensimmäistä kertaa vuosiin todeta maalivahtivalintojen menneen päin prinkkalaa. Kyllä se Suomi kuitenkin lähtee Kanadaa yms. vastaan sen verran takamatkalta, ettei maalivahdeissa olisi varaa antaa yhtään etumatkaa kilpailijoille. Nyt on annettu aivan liikaa. Lisäksi siellä on pienienkin maiden veskarit olleet käytännössä joka ilta parempia kuin Suomen maalivahdit (kokonaisuutena).

Olisiko vaikka Liigasta löytynyt joku tilalle, on vaikea sanoa, mutta Marjamäen isoin moka on ollut valita NHL:stä pienen peliajan kakkonen ykkösveskariksi, eikä jotain hyvän kauden pelannutta kuumaa maalivahtia. Säterin valinnan kakkoseksi sentään voi ymmärtää. Ortion peluuttamista (peluuttamattomuutta) ei voi.

Torjui mestaruuden joo ja kaikki odotti hänestä kisoihinkin jotain messiasta. Pelasikin loistavan ekan ottelun Slovakiaa vastaan, mutta oli sen jäljeen aivan tavallinen kuolevainen. Varsinkaan pudotuspeleissä ei pystynyt auttamaan joukkuetta juurikaan.

Tänä vuonna kisoihin on otettu parhaat mahdolliset kaverit. Koskinen kieltäytyi eikä änäristä ketään saapunut. Säteri, Ortio ja Metsola pelasivat kauden aikana EHT-ottelut ja ratkaisivat keskenään kaksi paikkaa. Ihan näyttöjen perusteella Metsola putosi ja Säteri siivilöityi ykköseksi. Olin Marjukan kanssa näistä samaa mieltä. Korpisalo oli sitten Amerikan arpa. Hän pelasi kaksi hyvää peliä EHT:lla ja ansaitsi ykkösvahdin paikkansa. Jonka nyt sitten on ainakin hetkellisesti menettänyt.

Ei Euroopassa oikein muita vaihtoehtoja ollut. Varmaan Kilpeläinen lähimpänä, mutta hänkin hieman suli ratkaisuvaiheissa. Kun lisäksi muistetaan kaverin sulaminen aikoinaan Jokereissa, olisi tuokin kortti (pään kestävyys) ollut hyvin epävarma. Muita kuumia suomalaisia vahteja ei tule mieleen.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Vaikka kuinka yritän miettiä, en kykene keksimään yhtään keskeistä osa-aluetta, jonka voisi sanoa olleen Suomen vahvuus tällä kaudella tai tässä turnauksessa. Ihan tämän turnauksen tilastodata on jo karmeaa katsottavaa. Ylivoimamaaleja Suomi on tehnyt viisi, kun alivoimalla taas on päästetty kuusi. Kestämätöntä, että jääkiekon suurmaan erikoistilannepelaaminen on miinuksen puolella alkusarjan jälkeen. Sitten maalivahtipeli, siinä Suomi on torjuntaprosenttien valossa sijalla 13. Joku voi ajatella, että ei Marjamäki voi kiekkoja torjua, mutta noin yleisesti ottaen maalivahtipelaamisen hyvyys tai huonous on paljolti myös seurausta myös viisikkotason puolustuksen tasosta. Tällä koko sesongilla on harvakseltaan nähty erittäin laadukasta maalivahtipeliä ja en jaksa uskoa siihen, että yhtäkkiä Suomen maalivahtien taso olisi romahtanut, vaan pikemminkin Leijonien puolustamisen taso on romahtanut.

Sitten jäähymäärä. Suomi keräsi alkusarjassa enemmän jäähyminuutteja kuin mikään muu maa. Toki joku voi sanoa, että tilasto on vääristynyt, kun Suomella on kolme kymmenen minuutin käytösrangaistusta, mutta ei sekään hyvää kuvaa anna kurinalaisuudesta, että kymppejä on melkein yhtä paljon kuin 15 muulla maalla yhteensä. Ja ihan kakkosiakin Suomelle on kertynyt enemmän kuin muille huippumaille. No entä maalinteon tehokkuus? Suomen laukausprosentti on tähän mennessä 9,43, mikä on selvästi heikompi kuin muilla huippumailla. No entä laukausten määrä maalia kohti? No silläkin saralla olemme heikoin huippumaista. Kanada laukoi alkusarjassa peräti noin kymmenen kutia per peli maalia kohti enemmän kuin Suomi.

Kun lisätään oikeastaan koko kauden jatkunut ketjuruletti sekä kyseenalaiset pelaajavalinnat niin World Cupiin kuin MM-kisoihin, on aika vaikeaa kutsua Marjamäen debyyttikautta miksikään muuksi kuin järkyttäväksi epäonnistumiseksi. Minun silmissäni hän valmentaa tänään työpaikastaan. Jos tänään tulee turpaan, niin on vaikeaa keksiä puoltavia argumentteja sen suhteen, että Marjamäen pitäisi saada jatkaa tehtävässään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös